Käden jälkiä.

Hiilipiirustus 1977. 

Meillä oli taidetunnilla alastonmalli ja hän viipyi samassa asennossa pienen hetken, joten tämäkin on nopeasti piirretty luonnos jota en ole mitenkään parannellut. Vuosia on mukana kulkenut alkuperäisenä muiden hiilipiirrosten joukossa. Kuljettaessa nuhraantuu, hiili leviää ja koko työ saa pienen omaleimaisuuden ihan itsekseen.

Katselin pari viikkoa sitten vanhoja leike- ja muita sirpeleisia tiedostoja joiden joukosta löysin vesiväritöitä jostain 1950 - luvulta,  kun yksinäisyydessäni   silloin " nuorena kapinallisena", jota en kyllä koskaan muista olleeni, iltojeni kuluksi piirtelin kun uni ei tullut. Olin töissä leipomossa jonne oli aamulla kiirehdittävä jo 04.00 taikinan tekoon, munkkirasvan ja  puu uunin lämmittämiseen. Olimme aikaisin aamulla kaksistaan leipomon omistajan kanssa ja sunnuntai aamuisin teimme munkkiurakan kaksistaan. Silloin tuli käytännön kokemusta lämpöisistä kesäpäivistä, munkkipadan ja uunin välissä riitti lämmintä.

Harmittavasti olen tuon piirtämisen ja maalaamisen nykyisin päässyt ohittamaan harrastuslistallani. Taitaa olla kaikkea vähemmän, käsityötkin minimissään. Suurin syy noissa silmissä, väsyvät ja kipeytyvät, kunnes lopulta saan valavan päänsäryn. Niska alkaa olla jumissa jo pienen tietokonehetken jälkeen, ja siihenkin ainoa syy on huono työasento ja heikot silmät.

Nyt on työn alla kädentaitojen kokoamin kesäkukkien koruksi kaulalle. Taitavat ne käsityöihmiset niitä käyttää muulloinkin kuin kesällä, ainakin mitä ulkolaisiin käsityölehtiin ja sivustoihin on luottaminen. Siellä suosittuja kulta- ja hopeakorujen tilalla. Tässähän se juhannus on kulunut, ilman juhlimisia toistaiseksi.

Kun on tekemistä, ei kaipaa hulinaa.

Kiannikin kädellä... ja tekopaikalla.

Ajatuksettomuutta ja huomisen hakua.

Kesä parhaimmillaan.
Mikä aika kesästä on meneillään, kun noin sanotaan?
Kauneinta vihreyttä saadaan ihailla kevätkesällä, kun puut saavat lehtensä ja ruoho viheriöi. Niittykukkien aika on juuri tässä Juhannus-viikolla yleensä kauneimmillaan, mutta on tämä kuiva kausi tehnyt tuhoja kukkienkin osalle.

On keskikesän juhla juuri tuossa tuokiossa.
Nuorena oli aina innoissaan kaikista juhlapyhistä, nyt ei tunnu rinnassa mitään paloa edes Juhannuksen juhlimisesta.
Yksin oleminen, pariton ja perheetön elämä on kyllä vienyt kaikki innostuksen aiheet. Nyt innostun joskus paistamaan hyvän pihvin, mutta kun sen syö yksin, äänettömässä asunnossa, ei sekän maistu herkulta, vaan siitäkin tulee pakkoruokaa joka vain on syötävä nälkäänsä.

Alkavaa dementiaa, sitäkin kai, muisti huonontuu, nimet katoavat ja joskus tuntuu ettei tunne edes itseään. Suurin syy tähänkin on kai tämä toimettomuus, kun ei ole mitään mielenkiintoista tekemistä jonka voisi vaivatta suorittaa.
Näön heikentyminen, silmäongelmat ovat joka päiväisiä, ei kykene kirjoittamaan, lukeminen rasittaa ja silmiä särkee. Niska ei tykkää koneella tuijottamista, eli, lopetettava kai kaikki tietokonetyöskentely.
Mitä tilalle?
Tuhannen taalan kysymys. Mennäkkö päivätöihin, vai kilometritehtaalle?
Ei sitä ihan ammatikseen jaksa edes liikkua, joten mietinnän paikka ja sitä aion harrastaa, ei elämä saa olla tätä toivotonta miettimistä mitä saa ja mitä voi, vaan jokin tarkoitus tälle huuhailulle on jo löydettävä.

Tuntuu, että en enää osaa edes nauraa!