Jouluaamun pohdintoja.

Jouluvalot ovat valaisseet monen kodin ikkunoita, katujen ja teiden ylle on viritetty valoketjuja, tähtiä ja poroja kuvioina pelkkien lamppujen lisänä.
Kaupunkien toreilla kohoavat komeat kuuset latvan kurottaessa kohti taivaita.  Harvoin niissä on muuta koristelua kuin lamput, mutta haluaisin tehdä hyväntekijä järjestöille ensi joulun varalle ehdotuksen noiden torikuusien uudenlaiseenkin koristeluun. Se ei maksa mitään! Jätän tällä kertaa idean hautumaan ja kun pyhät ovat ohi, laitan kiertokirjeen.

Jouluun on liitetty monia perinteitä joita sukupolvesta toiseen pidetään kunniassa ja siirretään nuorempien tietoon. Joulupukki, pakkasukko, mitä niitä lieneekään nuuttipukinkin lisäksi nimiä lahjojen jakajalla, aina lapset lahjoja odottavat, jos lahjojen jakaminen on perinteinen tapa.

Joidenkin uskonto kieltää koko joulun.
Kun eri uskonsuuntiin kuuluvat ihmiset perustavat perheen syntyy ristiriita joulun perinteen noudattamisesta. Juuri tässä päivänä muutamana näin televisiossa ohjelman jossa juuri sellaisesta lapsuuden kokemuksesta puhuttiin. Olin havaitsevinani sen, että omille lapsille annetaan oikea joulu!

En kyllä ole koskaan perehtynyt siihen mistä juontaa juurensa tapa viedä kynttilöitä haudoille juuri aatto yönä.
Vanhaan tapaan kuului lämmittää sauna päivällä, mennä saunaan valoisana aikana, koska vainajat tulivat saunaan pimeän tullen. Sekin perinne jatkuu. Moni lämmittää saunan päivällä, valmistautuen kaikkiin muihin aaton rituaaleihin valoisaan aikaan tuntematta tuota vanhan perinteen pohjalta perinteenä siirtynyttä tapaa.
Jotain taikuutta joulussakin siis on uskonnolisten tapojen lisäksi.
Olisiko tuohon haudoille kynttilöiden vientiin jokin johto ajatus tuosta vainajien vaelluksesta jouluyönä?
Nämä ja monet muut perinteet saivat minut taas kiinnostumaan uudesta asiasta, joulun tarinasta pakana ajasta lähtien, vai oliko silloin koko tarinaa? Pakanoilla ei ole kristikansan Jumalaa?

Joulun ruokiin liittyy omat perinteensä.
Niihin en koskaan ole sen enemmän ajatuksiani tuhlannut, kinkku, laatikot, rosollit ja kaikki ne kalojen valikoimat mitä kukin on pöytäänsä saanut asuinpaikankin mukaan. Lipeäkala tuli tutuksi lapsena, kuivaa turskaa liotettiin lipeävedessä (puun tuhkaa) ja valkaistiin hangella. Hyvää ja edullista ruokaa aikana jolloin proteeinin saanti oli vähäistä, liha kallista ja harvassa mökissä oma lehmä. Nykyisin lohi on vallannut kalapöydässä sijaa silakalta ja turskaa saa kovin harvoin muutoin kun lipeäkalana joulun aikaan. Hintakin on korkeampi kuin lohella! Siitä huolimatta sekin joulukalana asemansa säilyttänyt. Hajusta huolimatta, tai juuri sen tähden.

Muistan ne radion joululahjavalvojaiset, läpi yön ohjelmaa. Nyt jouluyönä oli juonnettua yö ohjelmaa, mutta tuo uutisten tulva ja niiden aikana tuo inhottava äänipläjäys. Ärsyttää, jopa päivällä, saati yöllä. Kukahan senkin keksimisestä suuret rahat taskuunsa kääri? Useimmiten se vielä räjähtää korvissa kun yrittää pitää edes naapureiden vuoksi radionsa äänitason yöllä hiljaisena. Pläjäys, muutama sana seuraavasta uutisesta ja taas pläjähtää! Pitäkää uutisenne ja välisoittonne. Se entis ajan välisoitto oli sentään tähän nykyiseen verrattuna hunajaa korville!

Niin, tuo yö ohjelma voisi olla vaikka vanhojen kuunnelmien uusintoja ilman uutiskatkoja, vuoroin musiikkipitoisten öiden kanssa, jos nyt rohkenen jotain mielipiteenäni näin joulu aamuna lausua.

Yksinäisyyden pohdiskelua.

Tulipa tässä hämärässä aamussa mieleen erään Tv ohjelman mietteet. Yksinäinen ihminen mietti ( pastori ) aikoinaan sitä, kuinka monta päivää hän voisi olla pois yliopiston luennoilta eikä kukaan huomaisi,että hän on pois. Kuinka monta päivää menisi, että joku alkaisi etsimään?
Se on minunkin mielessäni viivähtänyt enemmän kuin yhden kerran.
Joskus menee viikkoja ettei kukaan ihminen ota minuun yhteyttä. Naapurit eivät varmasti edes ajattele olenko kotona vai kylillä. Ei tuo minua ahdista! Olen tottunut tähän yksinäisen suden kohtaloon johon eräät tapahtumat ovat minut tavallaan ajaneet. Hiljaisuus, olemattomuus!

Tulee joskus mieleen, että tunteeko kukaan edes pahaa mieltä jos katoan kartalta, tunteeko syyllisyyttä tms. Se ei ole oleellista, vaan se, että nuori, opiskeleva ja elämässä lujasti kiinni oleva ihminen on tuntenut ja tuntee samoja ajatuksia.
Lehdet uutisoivat siitä kuinka yksinäisen vanhuksen elämää on mahdollisuus piristää, edes jouluna. En tunne olevani vanhus, en pelkää yksin olemista, enkä aio tuntea yksinäisyyttäkään, mutta tiedän monen tuntevan.

Kun seinät alkavat kaatua päälleni astun ovesta ulos, menen sinne missä on ihmisiä ja mistä löytyy ehkä tekemistäkin. Hyppään autoon ja ajan pois yksinäisyydestä! Kaikilla ei vain ole niitäkään mahdollisuuksia, tai puuttuu voimaa repäistä itsensä irti itsesäälistä. Heidän kohdallaan voi olla kyse sairaudestakin joka sitoo paikoilleeen.

Monen ihmisen elämästä ovat kadonneet huomiset!
Kuinka minä tai sinä, tai hän jolla on kaikki mahdollisuudet muutoksiin, voimme olla tukena toisillemme ja heille jotka eivät apua osaa, tai rohkene edes huutaa?

Yksinäinen susi.

Vietin viikon Ylläksellä aikana jolloin siellä oli hyvin hiljaista.

Turistivirrat eivät siihen aikaan Lappia täytä ja sehän sopii minulle joka en rakasta mitään joukkovaellusta kohteesta kohteeseen. Sain kulkea omia polkujani, kiivetä rinnettä ylös, katsella maisemaa ja kuunnella tuulen huminassa luonnon omia ääniä.

Omaan sisimpäänsä on aina aihetta katsoa hiukan tarkemmin. Kannattaa pysähtyä tarkastelemaan omia tunteitansa, tulevia ja menneitä asioita voi ajatella kaikessa rauhassa kun unohtaa kiireet jotka väkisinkin hallitsevat ajoittain kaikkia ajatuksia.

Yksinäinen susikin kaipaa ajoittain lauman joukkoon, mutta lauma ei aina ole valmis varauksetta hyväksymään erakoita nauttimaan lauman suomasta turvasta.

Olen eräänlainen erakko, erinäisistä syistä joiden käsittely tässä yhteydessä on turhaa.

En halua sitovaa parisuhdetta, kaveruus ja ystävyys riittävät minulle. Yhteiset mieliharrastukset ja aatteet, matkailu jne. ovat seikkoja joita kavereiden kesken on kiva harrastaa, mutta, mutta, tuntuu ettei elämä ole aina samaa mieltä kanssani, samoin ajattelevia miehiä ei vain osu samalle polulle. Tuntuu kuin miehillä olisi saalistusvietti aina päällä.

Onhan minulla hyviä kavereita, ei se ole syy näihin mietteisiin. Koska olen se yksinäinen susi en aina kaipaa mitään erikoista seurapiiriä vaan osaan olla yksinkin eri paikoissa ja tilanteissa.

Olen tuijottanut omaa sisintäni liikaakin, tunnen itseni ja tiedän mitä juuri nyt haluan. Kunhan tämä käsien ja olkavarren kivun syy selviää, kunhan se on ohi, on taas uusia haasteita odottamassa. Kipeällä kädellä en nyt voi oikeastaan mitään tehdä, imurointikin on helvetillinen koettelemus. Kättä ei voi nostaa vyötärölinjaa korkeammalle, olkapää ja rintaluiden yläpulen kipu on sietämätöntä.

Joulua valmistellen, herkuitta ja kinkuitta, tulee se sieltä.

Oi kuusipuu...

Eilen ei ollutkaan enää vastaajaa firman puhelimessa, kun yritin saada vahvistettua etten sittenkään muuta siihen asuntoon joka olisi ollut, muutamaa huonoa yksityistä kohtaa vaille hyvä. Sotin ao. henkilölle ja kerroin etten sittenkään löytänyt tarpeeksi niitä hyviä puolia ja jätän asunnon jonkun muun halukkaan käyttöön. Ymmärsivät hyvin perusteluni, siitä kiitos.

Haluan hyvän keittiön.
Se on ehdoton vaatimus, toinen vaatimus on valo ja kolmas viihtyisä ympäristö.
Pitänee vielä kevääseen saakka miettiä kaikkia mahdollisuuksia, Kyllä se pohjoinen sittenkin vetää puoleensa vielä tässä hetkessä, vaikka monen mielestä olen liian vanha muuttamaan.
Milloin on liian vanha?

Joitkin asiat pysyvät muuttumattomani, jotkin muuttuvat ajan mukana. Kaikkea ei halua muuttaa, mutto kun sitten muutos tapahtuu ei itsekään tiedä tuntuuko se oikealta muutokselta, vai kannattaako tehdä niin, että ohittaa koko asian miettimättä kumpaa haluaa, uutta vai vanhaa. Koti nyt on kaikille tärkeä asia ja siellä pitää viihtyä. Muiden asioiden kohdalla asia kerrallaan.

Tämä ilmaston suuri muutos, lumeton talvi, tuntuu kyllä maiseman ankeutena ja pimeytenä.  
Juuri nyt on hiukan lunta maassa meilläkin. Kauppaan olisi vähän asiaa, mutta jääköön menemättä ettei tule heräteostoja tehtyä. Lapsenlapsella on synytmäpäivä huomenna, sitäpä tässä pohdiskelin kuinka muistaisin kun matkaakin on. Jospa ennen Joulua olisi aikaa ajella, vaikkapa toinen risteilykin tehdä kun lippukin on olemassa. Tallinnassa olsi ihan kiva Joulutorilla.... ja muutenkin siellä olis hiukan halvempaa sekin mitä ei välttämättä tarvitse. Eipä sieltä kyllä tullut  suuri ostoksia tehtyä viimeksikään, vaika kauppakeskuksessa kiertelimmekin.

Mielessä pyörii tuo maamme hallituksen toiminta, eikä eduskunnstakaan ole kirvonnut kovin suuria talouden parannukseen tähtääviä aloitteita. Kaikki puhuvat jostain, mutta jotain ei tule valmiiksi!
Porvareilla on porvareiden tavoitteet, niin on ollut aina ja niin on hamaan ikuisuuteen. Politiikassa omistaja ja työntekijä ovat aina ajamassa eri tavoitteita. Nyt olisi molempien aika antaa jossain kohdissa periksi, muuten ei maan asiat parane. Ei kannata pitää niin lujasti kiinni uppoavan veneen perästyä että uppoaa itsekin.

Joulutähtieni tarinaa.

  

Tämän kuvan olen ottanut 30.6.2005.

Joulutähti kukki koko ajan Joulusta alkaen ja sopi mielestäni ihan hyvin muiden kukkieni joukkoon.

1970 sain Leevi Lingolta ison Joulutähden ja se kukki seuraavankin joulun yli. Kukkaa piti nukkumapuuna 1971 keväällä pesästä maahan pudonnut, hoitoon ottamani harmaavarpunen joka kulki mukana huoneesta toisee, ei mennyt avoimesta ikkunasta muiden lintujen joukkoon, mutta sai kohtalonsa maalla, kun äitini kissa saalisti sen. Ei ollut onneton oppinut eläimiä varomaan, kun meillä oli silloin kiinanpalatsikoira Pepe joka ei ollut paha kärpasellekkään.

Kuvastoa selatessa sattui tämä joulukukan kuva silmiini ja toi mieleen ihan oikean tarinan.

Mukavaa viikonloppua kukkien ja joulukiireiden äärelle!

Katsoen tietää enemmän.

Juu, se oli kyllä tilava asunto, valoakin, ainakin osassa asuntoa. Nykyisen asuntoni olohuone ja keittiö eivät ole yhteensä niin tilavat kuin tuolla oli olohuone. Joskus ovat arkkitehdit osanneet suunnitella asunnon niin, että turhia neliöitä ei ole, koko asunto on asuttavaa tilaa, ei kopperoita ja pieniä huoneita jonne tuskin yhden hengen sänky mahtuu. Miksi isoon asuntoon tungetaan pieniä huoneita, en ymmärrä, mutta en paljon muutakaan suunnittelijoiden älyn kukkasia ymmärrä.

Onhan miettimistä, kuinka ja miten teen päätökseni, mitä on paras pitää tärkeimpänä, mukavuutta, tilaa vai kustannuksia?

Käväisin kauppakeskuksessa.
Autoja oli parkkipaikalla enemmän kuin yksi, mutta niin se on aina isoissa liikekeskuksissa. Niihin on mentävä omalla autolla koska harvemmin ne ihan kaikkien naapuriksi on rakennettu.
Eipä paljon ollut ostettavaa, pala lihaa, maitopurkki ja juustoleipää sen tavallisen omenaostoksen lisäksi. Lempiomenia taas iso pussi viileään odottamaan Joulua. Tuleehan se odottamattakin, mutta ei noita omenia taida monta päivää kaupassa olla, maahantuonti oli ja meni, lisää ei kuulemma tule.

Harmittaa tämä sormieni tilanne, langat odottavat kutojaa, ompelukoneessa langat valmiina hameen ompeluun, ei tule mitään... sormia pitää vääntää oikenemaan ja se sattuu. Käveltävä vain kaiken ohi, siivouskin kuin tervaa, rättiä ei saa väännettyä kuivaksi, ja tämä on helvetillistä. Lääkäriä kun ei tähän vaivaan saanut aivan heti... onneksi silmälääkäri ja leukakirurgi ovat aina sovittaneet ajat sopivien hoitojaksojen mukaan. Käsilääkäriä ei taida olla?

Viikonloppuna on muuta ajateltavaa, saa nähdä kuinka vähillä ostoksilla selviän Joulumarkkinoilta? Joskus olen sieltä ostanut kanelitankoja ja kuivattuja mausteita, saa nähdä tällä kertaa. Onneksi on tiistaihin asti aikaa miettiä tuota asuntojuttua. Mitä saisin ja mitä menettäisin, mikä painaa vaakakupissa enemmän?

Henkinen koti.

Ei ole kesä, mutta ei talvikaan.
Kuvan maisemiin matkustamiseen syttyi hillitön halu.
Se on se pohjoinen, liekö minussa villiä poroa ilman sarvia, vai onko pohjolan kitukasvuinen mänty kietonut minut juuriensa lonkeroihin, syvälle pohjolan karuun maahan?  Jokin sinne vetää kuin jääkaapin ovi lahjaksi saatuja lausemagneetteja. Tartuntapinta on herkkä. 
Norjan rannikolla ja Pykeijassa vieraillessani tuntui kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin. Sama tunne valtaa Lapin tuntureilla ja tunturipuroilla, joskin nämä etelänkin korpimetsät antavat sielulle lääkettä. Jokainen meistä, sanotaan, on oman tiensä orja!
Miksi orja, miksi ei herra? Haluaisin ohjata omaa elämääni sinne missä henkinen minä tuntee olevansa kotona. Se vaatii kyllä ponnistuksia nyt, kun aika on kuljettanut asumaan ja elämään pois sieltä missä henki olisi herkimmillään ja sielu lepäisi.

Tänään aion mennä katsomaan asuntoa. Ristiriitaisin tuntein, kun haluan ja en halua, koska haluan vain sinne minne mieli halaa.
Olisiko se paras olla täällä, mennä ja olla sielläkin missä haaveillen tuntee olevansa kotona. Rajoituksia ei ole kuin omassa päässä.

Olen taas erään valinnan edessä, kukaan ei voi auttaa, päätös on tehtävä ihan itse, mutta epäröin, onko tuo sittenkään se koti jossa haluan asua. Katson ja mietin.... haaveillen pohjoisen avaruudesta, hangista ja sinisestä hämärästä joss voi ihailla jopa tähtitaivasta.

Päivitystä

Pikkujoulu vietettiin iloisissa merkeissä.
Mukana oli yllättävän paljon nuoria palokuntalaisia seuralaisineen. Vain me palonaiset olemme jo kaikki ikääntyneitä, eikä mikään houkutin saa Kangasniemellä nuoria naisia liittymään joukkoomme.  Kyllä puheenjohtajamme jo heittikin ilmaan ajatuksen, jos olemme liian sissäänlämpiävä joukko, mutta se ajatuskaan ei saanut kannatusta.
Keväällä on kehitettävä jokin raflaava tapahtuma aatteen ympärille lisäksi kun yhdistys täyttää 30 vuotta on juhliakin tiedossa.

Jälleen näimme mielenkiintoisen kuvakavalkaadin pelastuslaitoksen eri tehtävistä Kangasniemen kunnan alueella. Valitettavaa on, että vuoden aikana onnettomuuksissa tapahtui 2 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Palokuntalaisilla yksi murtuma ja yksi palanut polvi. Muonitusta ei monta kertaa pojat tarvinneet.

Sunnuntain Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sujuivat monella paikkakunnalla sateen merkkeissä, niin Kangasniemelläkin. Lippukulkue tuli kirkosta suoraan kunnantalolle jossa pääjuhlaa vietettiin.
Kiitos ohjelmasta. Hieno juhla kahvituksineen ja näyttelyineen.

Vuoden poliisi kätteli Sirpa vaimonsa kanssa Presidentti parin. Lauantai iltana he olivat palokunnan pikkujoulussa ja toivottelimme heille mukavaa Linnan reissua.  Mukava pariskunta.

Tänään on lämmintä leipää, juuri uunista otin ja maistelin, hyvää siitä tuli, kauraleivästä.
Huomenna silmälääkärille... saa näkee näenkö?

Talvi, renkaat ja juhlat.

 Kyllä vain, talvirenkaat ovat melkoisen tärkeä vakuutus talviliikenteessä liikkuvalle.

Oman auton alla on nastarenkaat, mutta kulutuspinta alkaa olla vähissä joten on harkittava uusia, mutta mitä merkkiä. Kitkoja en halua, huonolla kelillä auto on nastarenkaillakin kuin kelkka leveistä renkaista johtuen. 

Eri rengasmerkeillä on omat kannattajansa eikä oikein puolueetonta suosittelijaa ole kohdalleni osunut. Kalleinkaan ei taida aina olla paras. Kesärenkaat ostin Nokialaiset, mutta niistä tulee auton sisällekin melkoinen melu. Kiitos ei seuraavia samaa merkkiä. Nokialaisekin valmistetaan Venäjällä, mutta yllä olevan mainoksen aikakausi on mennyt, tai en tiedä vaikka samaa regasmerkkiä siellä edelleenkin valmistetaan, mutta SOVEXPORT nimistä tuontiliikettä tuskin enää meiltä löytyy.

Kivoja nuo vanhat mainokset ihan vain muistuttamassa mitä oli ennen.

Saadaanko tälle talvelle lunta?

Kuvan ottamisen aikoihin oli todella luminen talvi ja kuvan ottamishetkelläkin melkoinen pakkanen.

Se oli talvea se.

Täällä etelässä ei lunta ole, eipä paljon ole keskellä maatakaan. Pohjoisin osa saa nauttia valkoisista hangista, en voi mitään tänäänkään sille ajatukselle, että sinne olis päästävä. Tietäis todella milloin on tarve nastarenakaille. täällä saa ajella kaiken talvea asfaltti teitä enemmän kuin lumisia ja jäisiä reittejä, siksi nastat kuluvat ja kuluttavat tien pinnoitteita, mutta pakkohan ne on olla autossa alla, jos aikoo jotenkin turvallisesti liikenteessä mukana ajella. Parkissa auto saa olla vaikka ilman renkaita!

Tänään syödään juhlaruokaa, juhlimme pikkujoulua, ison joulun juhlimisesta en taida suunnitelmiakaan tehdä. Paras kun viettää juhlaa hiljaisuudessa muistojen siivittämin ajatuksin.

Jokin maatilajoulu jos sattuisi silmiin, sellaista voisi harkita, mutta sen pitää olla lumisessa maisemassa, hankien keskellä.

Iltasella sitten juhlimaan kun  päivän paastoaa!

VR ja bussiliikenne.

Maaseutu ja kaupunki, asuinympäristöjä ja elinkeinon harjoittamiseen soveltuvia paikkoja. Aivan selvää, mutta kaupunkilaisten ja maalaisten epäsopua, toistensa elämää ja elämän arvoja arvostelevia mielipiteitä on kautta aikojen ollut ilmassa.
Nettijulkaisut jakavat mielipiteitä joita kaikilla meillä on mahdollisuus omana mielipiteenämme nettiin naputella.

Jälleen kerran huomasin kuinka julkisen liikenteen jakautuminen ja palvelut kohtelevat kaltoin maalla asuvia. Ihan omasta kokemuksesta tiedän millaisia vaikutuksia on linja-autojen aikataulujen muutoksista ja vuorojen lakkauttamisesta. Kangasniemeltäkin pääsi ennen Helsinkiin joko Joutsassa autoa vaihtaen, tai suoralla pikavuorolla joista jotkin vuorot muuttuivat  paikallisvuoroksi Joutsa - Pieksämäki välillä. Nyt on vuoroja lopetettu ja kiertomatka kulkee jopa Mikkelin kautta, kun Joutsan vuorot on lopetettu.
Juna vie, sanottiin aina ja siihen uskoin itsekin. Vie se, mutta kalliilla hinnalla kun vertaa siihen kuinka hinnat ovat linjaliikenteessä muuttuneet bussien eduksi.
VR tarjoaa punaisilla suurilla numeroilla 15 euron lippuja, juu, tarjoaa, mutta kuinkahan sellaisen lipun voi ostaa. Eilen selasin aikatauluja ja lippujen hintoja tarkoituksena matkustaa määrättynä päivänä Helsinkiin. Juupa juu, kaksinkeraisella hinnalla vuoro kuin vuoro, ellei ole valmis aamuyöstä lähtemään liikkeelle kun illalla pitää olla Helsingissä. Ei l-a. vuoroja ole siihen aikaan, ei pääse junalle.
Vaikka hintakilpailu vääristääkin yrittäjien asemaa, olen itse todennut kuinka halpaa ja helppoa on matkustaa OnniBussilla. Ainoa hankaluus siinä on tuo lippujen maksaminen ja tilaus. On oltava netti ja tulostin. Kaikilla niitä ei ole. VR lopettaa omat lipunmyyntinsä asemilla, monilla se on jo aiemmin loppunutkin, ja junaliputkin on tilattava netistä, tai maksettava automaatilla.
Helppoa kuin heinän teko, sanoo joku.
Ei ole helppoa. Olen sentään käyttänyttietokonetta ja osaan mielestäni käyttää maksu-automaattia ja puhelintakin. Kävi tässä eräällä pohjoisen visiitillä niin, että menin bussilla Mikkelin rautatie asemalle. Lipunmyynti oli kiinni. Osta automaatista. Olen eläkeläinen ja ns. Veturin jäsenkin. Olisin ollut oikeutettu kahteen tarjoukseen, eläkeläisen ja Veturin tarjoukseen. Ostin lippua Kajaanin kautta Rovaniemelle. Lippuautomaatti ei tuntenut reittiä, koska siinä oli kaksi junan vaihtoa. Lippu olisi pitänyt ostaa kolmessa osassa, eli ei mitään alennuksia ollut mahdollisuus automaattimaksulla käyttää hyväksi, enkä saanut koko lippua koska sitä reittiä ei automaatti tuntenut. Kirosin kyllä valintani. Jos olisin istunut omaan autoon olisin silloin ollut jo pitkällä.

Onneksi konnarilta sain lipun, mutta kalliimmalla hinnalla.
Toinen VR lippuselkkaus kun konnari ei saanut puhelimestani auki maksamaani lippua.
Olen luopunut junan käytöstä, vain Lappin joihinkin kohteisiin sitä kulkuneuvoa voi käyttää, ellei perillä ole oma auto välttämätön, useimmiten se minulla sitä on.

Niin... ostin eilen edestakaisen lipun Onnibussiin.
Sain halvalla ja tiedän että kyytiin mahtuu.

Pikallisliikenne on kaupungeissakin jokaisessa omansa, kaikissa ei samalla tasolla kuin Helsingissä.
Missä kaikesta liikenteestä valitetaan eniten? Helsingissä ja siell' pääkaupunkiseudulla tietenkin.  Kun paikallisjuna on kymmenen mn´´inuuttia myöhässä, haetaan korvausta kun se juna nyt oli myöhässä ja minä jäin vaihtojunasta tms.
Voi helkutti, sanon  minä.
Miksi ei ihminen lähde liikkeelle tarpeeksi ajoissa ehtiäkseen aikataulunsa mukaan?
Siksi, kun kaikesta nykyisin saa ja voi vaatia korvauksia.

Siinä nämä maamme kalliiksi tulleet päättäjät ovat onnistuneet, kaikesta maksetaan, mistä ikinä osaat maksua ja korvausta pyytää.
Paras kaikesta, romutuspalkkio autoista.
Siinä jaetaan valtin rahaa kuin kauraa kyyhkysille! Ota tästä, valtio maksaa, osta uusi, mitä siitä vanhasta... voi tuota avokätisyyttä päättäjiltä, eikä ilman saastuminen ole tuollakaan päätöksellä yhtään vähentynyt!

Romutuspalkkiot!

Ottaa päähän tämä nykyhallituksen toiminta, vatulointia ja jytkyjä kerrakseen.
En mitenkään, en millään laskutavalla voi ymmärtää kuinka maahan saadaan tuhansia uusia työpaikkoja  kun työläisiltä viedään lomarahat!
Mistä sitä työtä syntyy? KUka kykene enää mitään edes ostamaan, kun ostovoimaa leikataan kaikin tavoin ja palkankorotuksena kansa saa veronkorotuksia ja leikkauksia. Ostovoima kun yhä useamman kansalaisen kohdalla entisestään heikkenee, ei ole kulutusta edes sille tuotannolle jonka kuluttajat nyt käyttävät.

Kun ihmisellä ei ole varaa ostaa maitoa, on päivän selvää että ei osta myöskään voita leivälle, kahvikermasta puhumattakaan. Mistä hallitus loihtii työtä ja millä ihmiset maksavat työstä, ei edes tapetointia voi vanhus suunnitella kun ei ensiksi ole rahaa ostaa sitä tapettia ja sitten pitäis vielä maksaa palkka työstä. Sekin työ jää teettämättä!

Olen jo pitkän aikaa ihmetellyt ketä tuo autojen romutuspalkiiokin hyödyttää eniten. '
Ulkomaisia autotehtaita ja maahantuojaliikkeitä. Vain varakkailla on varaa romuttaa auto ennen sen loppuun ajamista! Köyhä ajaa niin kauan kuin pellit pysyy paikallaan ja auto menee katsastuksesta läpi. Sitten se joutaakin romuksi. Ennen ei mitään romutuspalkkioita maksettu, mutta harvan auton omistajan pihalla niitöä raatoja näkyy, ne romutettiin ikänsä ja kuntonsa takia, ei siksi, että vanhasta autosta maksetaan palkkio kun ajat sen romuttamolle!
Kuka siis kerää hyödyn ja montako työpaikkaa tuokin tukiraha on avannut.
Enemmän se raha hyödyttäisi pienellä eläkkeellä kituuttavan sairaan vanhuksen elämää, olisihan hänellä edes sen 1500 euron edestä vuodessa korjata omaa kuntoansa ja joku auto jäisi romutuspalkkiota vaille.

Tasan ei kulje talous tarpeen ja hyödyn kesken.
Autonraato ei kaipaa ruokaa ja sehän on yhteiskunnan omaisuutta jos tiepuoleen jää, harvoja jää niin ettei omistaja omastaan huolta kanna, mutta kun romutetaan täysin ajokunnossa olevia autoja joilla moni pienipalkkainen syrjäseudun asukas vielä ajelisi edes satunnaiseen työhön. Nyt ei mennä töihin, kun ei ole bussivuoroja, aika omaa autoa ja polkupyörällä ei oikein pitkiä matkoja ajella.

Paljon muutakin mielessä, mutta turhaahan se on tyhmän kansalaisen mitään vastaan hangoitella kun hallituksessa on noin viisaita miehiä jotka osaavat jopa laskea miinukset plussiksi.
Minusta 10 on aika pieni luku, pitäisi se sentään ministerin muistaa, mutta hatustahan ne uudet työpaikatkin vetäistään. Harva vain käyttää hattua joten vedot ovat vähäiset.

Lliput ja loma maksettu.

Kai se tammikuussa jo talvikin saapuu, nyt tuntuu kyllä matalapaine laskeutuneen kylien ja talojen ylle.
Oma matalapaine kohosi korkeapaineeksi kun löysin lomavaraukselle kohteen.
Irlannissa asti on toimisto jossa alennuksia ja tarjouksia käsitellään, mutta onhan tarjous vielä voimassa, kun 5 joulukuuta mennessä on varaus tehtävä. Ehkä se sieltä hoidetaan ja toiveeni täytetään. Puhelua odotellessa...

Unista sanotaan, että ne ovat jatkumoa sille mikä on valveilla jäänyt käsittelemättä.
Tuota selitystä en ihan heti usko, koska yleensä en iltaisin ajattele sellaista mitä uni näyttää.
Viime yönä olin junamatkalla kohti Krimiä. Ihmeellisesti ne maisemat junan ikkunasta katsoen olivat kuin olisin katsonut filmiä tai kuvia Venäjän laajasta maasta. En ollut kyllä Venäjän matkaa ajatellut.

Niin, nyt tuli vahvistus Lapin lomasta, maksu on hoidettu ja jos seuralaisella sattuu olemaan kani tai koira, senkin saa huoneistoon viedä 30 euron siivousmaksulla. Sitä en minämaksa kun ei ole lemmikkiäkään. Kesti se aikansa että 50% alennus oli saatu koodattua Irlannissa ja varaus Suomeen hoidettu. Kaikki kunnossa, palataan asiaan.

Unesta piti puhumani.
Olen usein nähnyt unta miesvainajasta. Teemme ja touhuamme yhdessä, mutta koskaan emme juttele keskenämme, vaikka puhumme unessani muille paikalla oleville. Sitä olen usein herättyäni oikein ihmetellyt itsekseni. Ei kai hänellä ole mitään katkeruutta josta olisi vihainen, meillähän oli kaikki
asiat puhuttu puhki ja poikki, riidelty ja sovittu 36 vuotta kuitenkin rakkaudella.

Äitini tulee useinkin uniini.Side välillämme ei ole katkennut, napanuora on näkymätön side ja koettu elämä kantaa muistoja uniin. Tervetuloa uniini kaikki rakkaat. Kukaan ei ole tullut säikyttämään, vaan ikäänkuin vahvistamaan uskoani siihen, että kerran me vielä kohtaamme.... uskokoon ken haluaa.

Nyt kun tänään olen varannut A-hytin Tukholman risteilylle ( toivottavasti ei laineet lyö liian kovasti laivan kylkiin, eikä pakkanen pilaa kaupunkiretkeä) ja pohjolankin loma on järjestyksessä, kelpaa tässä saunan jälkeen nyt syödä maksakastiketta lisukkeineen ja hörpätä kahvia päälle. Ilta tuo uudet kujeet.

Viikko Lapissa, tai loppu elämä.

Aste pakkasta, joulukuun 2 päivä ja maassa juuri ja juuri valkoista lunta johon askeleet ovat tehneet hiekkaan asti painautuneen tumman kuvan jalkineesta. Ei siis talven tuntua ilmassa eikä maassa.

Kummallisen hiljaista on koko maisemassa. Eivät tirskuttele tiaiset, ei ole sirkuttajia ja variskin toimii kuin varas ainakin naapurin kuistilla. Kun roskapussi hetkeksikin unohtuu kuistille, on varis paikalla. Osaa ravistella pussit tyhjäksi.

En ole talia ulos laittanut, sen tapana kun on alkaa haisemaan näin lämpimillä säillä ja tottahan toki tintitkin tarvitsevat tuoretta talia, ei haisevaa läskiä!

Päivän suurin haaste, löytää vapaa hotelliviikko joulukuun loppuun, tai tammikuun alkuun. Risteilylippuja on taas pari kappaletta, mutta Lappiin halaa mieli. Kyllä se vielä niin on, että pohjoiseen muutan. Tämä kaipuu keskelle puhdasta luontoa ja haasteita ei jätä minua!
Pitää laittaa hakuun mies Lapista, voisin majoittua hiljaiseen huoneen nurkkaan, tuottamatta häiriötä. Liedellä kun saisin soppani keittää ja kahviini vettä olisin ihan onnessani ja tyytyväinen kuin kissa keinutuolissa.
Jaa, että miksi se mies Lapista, no siksi, että hänellä olisi tarjota se nurkka kodistaan. En minä naimisiin halua, Lappiin on kaipuu.
Jos ei muu auta, eikä ihmeitä tapahdu, pakko alkaa katselemaan omaa kotia vähintään Oulun korkeudelta! Täällä ei ole enää kivaa, pian 60 vuotta olen opetellut olemaan muuta kuin Keskipohojalainen enkä ole oppinut.

Miksi se tuo ihmisen mieli onkin niin kaavoihin kangistunut, että mitä vanhemmaksi tulet, sen enemmän lapsuuden kokemukset ja muistot merkitsevät?
Toisaalta kaikista kokemuksista ja ihmisistä jotka ovat elämässä vaikuttaneet, jotenkin koskettaneet tunteita hyvässä ja pahassa, ovat kuin väriläiskiä iholla. Niitä ei voi pestä pois, ne pysyvät.
Rakkaus ja rakkauden menettäminen.... vaikeita kysymyksiä joita olen itsekin pohtinut.
Kun on rakastunut ei edes ajattele sitä mahdollisuutta, että sen menettäisi, ettei olisi sitä rakasta ihmistä jonka kanssa elämä on jaettu ja aiotaan jakaa jokainen tuleva päivä kaikilla elämän kokemuksilla.
Itselleni tuli elämäni ensimmäinen koha hetki kun isäni nukkui pois. Silloin tuntui ettei elämässä voi luottaa mihinkään, isäni, vasta 70 vuotias nukkui pois, äkillisesti, mutta ennätin jättää hyvästit ja toivottaa hyvää yötä.
Kun menetin puolisoni luottamukseni elämään hävisi, mikään ei ole pysyvöää, mikään mitä haluaa omistaa, ei ole omaa lopullisesti. Uskoni rakkauden voimaan hävisi.
En uskalla rakastua, etten menettäisi ja kokisi samaa tunnetta. Luopuminen on niin kova kokemus että sen hyväksyminen otti aikansa. Sellaista ajatusta kannoin vuosia, en rakastu etten koe samaa!!!

Eihän ihminen sittenkään voi hallita tunteitansa.
Olen ihastunut moneenkin ihmiseen. Jopa tunsin liian suuria tunteitakin, mutta se oli se yksi tarina joka päätyi toisen osapuolen vastentahtoiseen vanhaan paluuseen. Tuttu tarina jotka minut silloin tunsivat, kymmenenkö vuotta siitäkin jo, on toki enemmän...

Tuo Lapin mies jota ei ole olemassa, mutta joka voisi ilmestyä kuin kuu pimeälle taivaalle, voisi olla se tie sinne kaamoksen keskelle... tai, voihan se mies olla vaikka etelänavalta, jos kuljettaa minut sinne Lappiin pysyvästi. Tämä on pakko ottaa huumorin kannalla, koska ihan totta puhuakseni, etsin kaiken aikaa asuntoa sieltä napapiirin tienoilta ja sinne halaa mieli lomallekin.
Edes muutama päivä ennen Joulua, tai Jouluna, kunhan mieleni saisi taas hunajaa.