Unen ja heräämisen rajamailla.
Mikä tila se sellainen tila on, kerron tunteen tuosta tilasta, kun sellaisessa tilassa juuri äsken olin.
Heräsin kovin aikaisin. Ei tullut uni, ei millään sadulla, ei lammaslauman tuomana, eikä kylkeä kääntämällä. Otin lasillisen vettä, jäin sohvalle pitkäkseni ja avasin telkkarin. Katsoin hetken aikaa mitään sanomatonta ohjelmaa, plastiikkakirurgit leikkelevät halukkaita, saavat aikaan uutta piirrettä ja outoja muotoja.
Jossain katsomisen vaiheessa uni oli sitten tullut. Hyvä niin.
Näin unta, olin erittäin toivoton, olin aikeissa soittaa tuttavalle, katsoin kelloa ja mietin soitanko. Läksin ulos, ilman avaimia, ilman kukkaroa, menin suureen tilaisuuteen, kuuluisia ihmisiä parveili siellä, enkä minä kyllä tuntenut ketään, en niiden kuuluisuuksienkaan tunnettavuudesta mitään tajunnut.
Eräs mies yritti saada puseron vetoketjua kiinni. Astui eteeni ja pyysi auttamaan. Mitä hyötyä vetoketjun kiinni laittamisesta, kun se oli purkautunut kokonaan irti puseron vasemmasta etumuksesta. Olihan siinä ompelukone, kuin äitini vanha Singeri, langat sekaisin ja rullatkin puoliksi purkautuneina.
Otin puseron, laitoin langan neulansilmään ja aloin ommella... tulos jäi näkemättä.
Siihen astui mies jonka tunsin, kuuluisuus kuulemma, mutta minulle hän oli kuin naapurin poika. Tervehdin häntä ja sanoin jättäneeni rahakukkaron kotiin, enkä millään selviä ilman rahaa, joten lainaatko minulle. Tottakai, sanoi ja halasi minua karhumaisessa sylissään, iso mies, komeassa puvussaan.
Olin vielä unessa, kuulin ääniä ja aistin etten ole yksin, mutta silmät kiinni mietin mikä ja missä olen.
Untakin näin, joten siihenhän se tietenkin sekoittui tuo äänien sekamelska, epäselvää mutinaa ja falsettina kohoava sävelkulku jossain takana.
Olin unen ja heräämisen rajamailla. Aukaisin silmäni, telkkarissa kuvaa ääntä, mutta ei naapureita häiritsevästi, ei isolla, koska siihen nukahdin. Nyt unikuvien kavalkaadi oli päättynyt, heräsin kuin operetin ensi-iltaan, omalla sohvallani.
Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
perjantai 31. tammikuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
Suru.
Viikonloppu ja pari muutakin päivää oli hiukan toisen tyyppistä ajan kuluttamista, kuin tavallisesti.
Hautajaiset ovat yleensäkin sellainen suvun ja tuttavien tapaamishetki, jolloin pitkästäkin matkasta saavutaan saattamaan sukulaista tai ystävää viimeiselle matkalle.
Niin nytkin. Surun ja kaipauksen tuntee, aistii, kokee ja kuulee. Todella kuniita muistoja meille on jäänyt, läheisten kaipaus ja ikävä ovat vielä kuin avoimet haavat joihin sattuu. Vain aika voi niitä haavoja parantaa. Tämän hetken surusta kasvaa muistojen muuri joka on kuin suoja - aita kahden aikakauden välissä. On aika ennen kuolemaa ja aika sen jälkeen. Ennen elämä toi uusia muistoja, nyt entiset muistot tuovat yhä uusia muistikuvia menneisyydestä. On tavallaan hyvä saada elää sekin aika, sen kautta muistot saavat uuden muodon, toimivat ikäänkuin siltana menneisyyteen. Sieltä voi palatapoimimaan rakkaita asioita, palata hetkiin ja tapahtumiin, kuin kuvakirjaan joka ei ole kuvina, vaan muistoina.
Toivon läheisille paljon voimia jokaiseen tulevaan päivään. Kestää hetken nämä vaikeat ajat, mutta hiljalleen tämän hetken suru kasvaa voimaksi. Muistokimppujen kukat muuttuvat muistojen kukiksi, tarinoiksi menneistä päivistä ja iloksi tuleviin.
Hautajaiset ovat yleensäkin sellainen suvun ja tuttavien tapaamishetki, jolloin pitkästäkin matkasta saavutaan saattamaan sukulaista tai ystävää viimeiselle matkalle.
Niin nytkin. Surun ja kaipauksen tuntee, aistii, kokee ja kuulee. Todella kuniita muistoja meille on jäänyt, läheisten kaipaus ja ikävä ovat vielä kuin avoimet haavat joihin sattuu. Vain aika voi niitä haavoja parantaa. Tämän hetken surusta kasvaa muistojen muuri joka on kuin suoja - aita kahden aikakauden välissä. On aika ennen kuolemaa ja aika sen jälkeen. Ennen elämä toi uusia muistoja, nyt entiset muistot tuovat yhä uusia muistikuvia menneisyydestä. On tavallaan hyvä saada elää sekin aika, sen kautta muistot saavat uuden muodon, toimivat ikäänkuin siltana menneisyyteen. Sieltä voi palatapoimimaan rakkaita asioita, palata hetkiin ja tapahtumiin, kuin kuvakirjaan joka ei ole kuvina, vaan muistoina.
Toivon läheisille paljon voimia jokaiseen tulevaan päivään. Kestää hetken nämä vaikeat ajat, mutta hiljalleen tämän hetken suru kasvaa voimaksi. Muistokimppujen kukat muuttuvat muistojen kukiksi, tarinoiksi menneistä päivistä ja iloksi tuleviin.
torstai 23. tammikuuta 2014
Sellaista se
Sellaista se on elämä.
>Eilen auttajana, tänään autettavana, sanoi piika, kun kaivoon putosi.<
Olenkohan minä jäänyt auttajilleni velkaa?
En nyt toivo, että minut pitää ihan kaivosta pelastaa, en sinne ole konsanaan pudonnut, mutta itse kyllä mennyt.
Oli sekin homma. Routa kallisti kaivon renkaat ja niiden väliin meni kivi. Eihän se roudan sulaminen kaivoa oikaissut, vaan se oli tyhjennettävä. Laskin pitkät tikkaat kaivoon ja menin itse kaivoon. Yritin rengas raudan kanssa saada renkaita liikahtamaan ja kiven pois saumasta, mutta ei onnistunut ihan noin vain.
Jo ennen tuota toimenpiten harkintaa olin kaivanut koko kaivon ympärille puoli metriä leveän kaivannon, tuohon vinossa olevaan neljänteen renkaaseen asti, ja sitä vartenkin oli suunnitelma, routaeriste koko kaivon ympärille ja saveus, ettei pintavedet päädy kaivoon.
Sainkin naapurista miehen avukseni, kivi pois rakosesta, renkaat asennettua oikeaan paikkaansa ja sitten se saveus ym. toimet. Raimo, naapurista, ajoi kuorman savea pihalleni ja minä siitä työn ääreen. Siellä se on kaivo suorana pihassa edelleenkin, ollut kaikki nämä yli kymmenen vuotta.
Eli sellaista se elämä ja kaivo.
Mutta se velka. Olenko jäänyt auttamisvelkaa, huutakoon hep joka niin tuntee!
>Eilen auttajana, tänään autettavana, sanoi piika, kun kaivoon putosi.<
Olenkohan minä jäänyt auttajilleni velkaa?
En nyt toivo, että minut pitää ihan kaivosta pelastaa, en sinne ole konsanaan pudonnut, mutta itse kyllä mennyt.
Oli sekin homma. Routa kallisti kaivon renkaat ja niiden väliin meni kivi. Eihän se roudan sulaminen kaivoa oikaissut, vaan se oli tyhjennettävä. Laskin pitkät tikkaat kaivoon ja menin itse kaivoon. Yritin rengas raudan kanssa saada renkaita liikahtamaan ja kiven pois saumasta, mutta ei onnistunut ihan noin vain.
Jo ennen tuota toimenpiten harkintaa olin kaivanut koko kaivon ympärille puoli metriä leveän kaivannon, tuohon vinossa olevaan neljänteen renkaaseen asti, ja sitä vartenkin oli suunnitelma, routaeriste koko kaivon ympärille ja saveus, ettei pintavedet päädy kaivoon.
Sainkin naapurista miehen avukseni, kivi pois rakosesta, renkaat asennettua oikeaan paikkaansa ja sitten se saveus ym. toimet. Raimo, naapurista, ajoi kuorman savea pihalleni ja minä siitä työn ääreen. Siellä se on kaivo suorana pihassa edelleenkin, ollut kaikki nämä yli kymmenen vuotta.
Eli sellaista se elämä ja kaivo.
Mutta se velka. Olenko jäänyt auttamisvelkaa, huutakoon hep joka niin tuntee!
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
EA1 ja muut mietteet
Ensiapu kurssien tietotaitokin on ajoittain päivitettävä.
Nyt tuli uusittua EA1 kortti joka kyllä olikin melkoisen vanha. Milloin sitten tuo EA2 kurssi järjestyy, eipä ole tietoa. Onhan niitä jäjestöjä jotka kouluttavat, mutta tämä pelastuskoulutus oli kyllä tehokasta opettamista ja uskon oppilaiden oppineen kaiken tärkeän. Tärkeintähän on tilanteen kartoitus ja avun hankkiminen, ensiapua tilanteen mukaan ja lisävahinkojen minimointi tapahtumapaikalla.
Harrastuksia voi olla monia, ryhmissä ja yksin, eikä toinen ole toiselle kilpailija.
Polvi ei ole kunnossa. Ei huvita liikkua pakollista liikkumista enempää, portaissa varsinkin ja epätasaisella alustalla kipeytyy ja yö on sitten pelkkää kivun kuuntelua. Ehkä tämä tästä taas, sukset kun menen ostamaan se olsi polvelle parempaa liikettä kuin kävely. Tanssimista ei mikään polvikipu haittaa, sehän on kuin lääkettä haavoille.
Tässä se aamu menikin postitellessa kurssin tuotos ja valokuviakin sieltä Itsenäisyyspäivän paraatista lähetin postin mukana. Kurssilla otettuja kuvia sitten omien palokuntanaisten kansioon, ne eivät ole netissä, mutta albumit kyllä olemassa, historiaahan on kiva tallentaa kuvina. Onhan noita tullut otettua monessa yhteydessä, huveissa ja töissä. Nyt on hiukan harrastuksissa taukoa, mutta sitten taas alkaakin tapahtumia ja toimintaa. Kiva niin, elämässä pitää olla muutakin kuin suunnitelmia.
Nyt tuli uusittua EA1 kortti joka kyllä olikin melkoisen vanha. Milloin sitten tuo EA2 kurssi järjestyy, eipä ole tietoa. Onhan niitä jäjestöjä jotka kouluttavat, mutta tämä pelastuskoulutus oli kyllä tehokasta opettamista ja uskon oppilaiden oppineen kaiken tärkeän. Tärkeintähän on tilanteen kartoitus ja avun hankkiminen, ensiapua tilanteen mukaan ja lisävahinkojen minimointi tapahtumapaikalla.
Harrastuksia voi olla monia, ryhmissä ja yksin, eikä toinen ole toiselle kilpailija.
Polvi ei ole kunnossa. Ei huvita liikkua pakollista liikkumista enempää, portaissa varsinkin ja epätasaisella alustalla kipeytyy ja yö on sitten pelkkää kivun kuuntelua. Ehkä tämä tästä taas, sukset kun menen ostamaan se olsi polvelle parempaa liikettä kuin kävely. Tanssimista ei mikään polvikipu haittaa, sehän on kuin lääkettä haavoille.
Tässä se aamu menikin postitellessa kurssin tuotos ja valokuviakin sieltä Itsenäisyyspäivän paraatista lähetin postin mukana. Kurssilla otettuja kuvia sitten omien palokuntanaisten kansioon, ne eivät ole netissä, mutta albumit kyllä olemassa, historiaahan on kiva tallentaa kuvina. Onhan noita tullut otettua monessa yhteydessä, huveissa ja töissä. Nyt on hiukan harrastuksissa taukoa, mutta sitten taas alkaakin tapahtumia ja toimintaa. Kiva niin, elämässä pitää olla muutakin kuin suunnitelmia.
tiistai 21. tammikuuta 2014
maanantai 20. tammikuuta 2014
Omat ajankulut
-23,5 pakkaslukemassa alkaa tämä päivä, oikeastaan viikkokin, kun seinäkalenterissakin viikon aloittaa maanantai.
Viikonloppu opiskeltiin hätäensiapua. Hyvä kouluttaja ja hyvät oppilaat, eikö se silloin ole mennyt kaikki hyvin ja sellaista olin loppupalaverissa huomaavinani, että kaikki opetukset olivat menneet perille ja kaikki osasivat rasteilla toimia.
Pakkas päivänä on hyvä tietää, ettei ole mikään pakko lähteä asioille, mutta voi ihan rauhassa pukeutua ulkoilutamineisiin ja mennä lenkille. Polvi ei ole ihan reilassa, mutta liikuntaa ei sovi lopettaa, siitähän se vain aremmaksi ärtyy. Alkaa kiukuttelemaan pienemmästäkin.
En yhtään ihmettele kommentteja televisio ohjelmista, pelkkää ruokaa, ruokaa ja kokkeja, avasipa minkä kanavan tahansa. Vähän minä sitä katselen, mutta kun haluaisi katsoa ajankuluksi jotain hyvää viihdettä, sitä ei ohjelmatarjonnasta löydä. Vanhoja kotimaisia filmejä, ylinäyteltyjä, nähtyjä ja moneen kertaan jo uusina versioinakin esillä olleina.
Tai sitä ruokaa ja kilpailuja.
Mitä on tuo PUTOUS? Viihdyttääkö tuo ohjelma aikuisia, vai lapsia? Kerran katsoin hetken ja toista kertaa en sen ohjelman vuoksi istu telkkarin ääreen. Voi aikoja ja viihteen tilaa. Enemmät kommentoinnit jätän kirjoittamatta, taitais tulla liian suoraa sanaa, kontrolloimattomana.
Kun ei ole telkkarissa katsottavaa, eikä paljon radiossakaan muuta kuin musiikkia ja jotenkin tyhjänpäiväisten romaanien lukua, kun kuunnelmatkin ovat loppuneet, eipä auta muu, kuin kehittää itse omat ajankulunsa.
Kyllä keksin, mutta kaikkea ei kannata raakaversiona sanoa.
Nyt oikolukemaan ja kirjoittamaan eräs teksi jakokuntoon.
Viikonloppu opiskeltiin hätäensiapua. Hyvä kouluttaja ja hyvät oppilaat, eikö se silloin ole mennyt kaikki hyvin ja sellaista olin loppupalaverissa huomaavinani, että kaikki opetukset olivat menneet perille ja kaikki osasivat rasteilla toimia.
Pakkas päivänä on hyvä tietää, ettei ole mikään pakko lähteä asioille, mutta voi ihan rauhassa pukeutua ulkoilutamineisiin ja mennä lenkille. Polvi ei ole ihan reilassa, mutta liikuntaa ei sovi lopettaa, siitähän se vain aremmaksi ärtyy. Alkaa kiukuttelemaan pienemmästäkin.
En yhtään ihmettele kommentteja televisio ohjelmista, pelkkää ruokaa, ruokaa ja kokkeja, avasipa minkä kanavan tahansa. Vähän minä sitä katselen, mutta kun haluaisi katsoa ajankuluksi jotain hyvää viihdettä, sitä ei ohjelmatarjonnasta löydä. Vanhoja kotimaisia filmejä, ylinäyteltyjä, nähtyjä ja moneen kertaan jo uusina versioinakin esillä olleina.
Tai sitä ruokaa ja kilpailuja.
Mitä on tuo PUTOUS? Viihdyttääkö tuo ohjelma aikuisia, vai lapsia? Kerran katsoin hetken ja toista kertaa en sen ohjelman vuoksi istu telkkarin ääreen. Voi aikoja ja viihteen tilaa. Enemmät kommentoinnit jätän kirjoittamatta, taitais tulla liian suoraa sanaa, kontrolloimattomana.
Kun ei ole telkkarissa katsottavaa, eikä paljon radiossakaan muuta kuin musiikkia ja jotenkin tyhjänpäiväisten romaanien lukua, kun kuunnelmatkin ovat loppuneet, eipä auta muu, kuin kehittää itse omat ajankulunsa.
Kyllä keksin, mutta kaikkea ei kannata raakaversiona sanoa.
Nyt oikolukemaan ja kirjoittamaan eräs teksi jakokuntoon.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Varjoista valoon
Lehdistä voi lukea joruja ja uutisia, tehtyä ja oletettua asiaa.
Nuoria, eri alojen ja ammattien julkkiksia ilmestyy otsikoihin ja äänestää voi mitä ihmeellisempiä tekoja ja asiota. Ymmärrän hyvin tuon bloggaajien ihastumisen maahamme ja muutamille jopa talvi oli se kaiken kattavan riemun ja ihastumisen aihe joka toi vaeltamaan muiden mukana pitkin kaupungin katuja.
Musiikki nostaa nuoria, nousevia kykyjä varjoista valoon, esiintymään, kilpailemaan paikasta auringossa. Miksi on niin paljon kilpailuja, miksi vain kilpailemalla muiden kanssa lapsesta aikuiseen voi tuntea olevansa jotain, voittaja ainesta. Nuoret ja lapset ovat kilpailijoina joka alalla ja monille putoaminen kärkijoukoista merkitsee itsetunnolle niin suurta kolausta että vaurioita on paikattava pitkään. Kaikkein ihmeellisemmältä minustatuntuu lasten kauneuskilpailut joissa vanhemmat, varsinkin äidit, asettavat lapsille vaatimuksia pärjäämiseen, kun teet tätä ja tätä sinä voitat. Ainakin nähtyjen esitysten perusteella niissä on kyse muustakin kuin kauneudesta, erittäin paljon riitaa ja eri kilpailutilanteita kulisseissa ja niiden takana. Kauneuteen ihan valmennetaan ja äidit riitelevät kenen lapsi on kaunein. Ihan kuin mainoksessa, meidän äiti tekee parasta ruokaa, tai meidän isä osaa tehdä kaikkea. Lapsi ei enää ole vain lapsi. Tytöt puetaankin kuin aikuiset naiset. Pojilla onneksi ei ole niin näkyvää aikuisuuteen kohottamista vaatteilla, koska poika on komea suorissa housuissa pienenäkin, mutta tyttöjen paljas napa ja pienet hennot jalat korkokengissä, kasvot meikattuina ja huulet kuin tulipunainen tulppaani tekoripsien koristamin loistavissa kasvoissa, onko se kuva lapsesta?
Varjoista valoon sanonta kuvaa hyvin masennuksesta ja surusta selviytymisen aikajanaa.
Elämän tummat varjot kietoutuvat ihmisen ympärille ja silloin elämä on todellista varjoissa kulkemista.
Juuri luin jostain lehdestä kuinka nuori teki tiliä siitä mikä hänen elämässään meni pieleen ja milloin hän alkoi tuntea olevansa syrjäytetty. Oli todella vaikuttavaa tilitystä ja kaikkien nuorten vanhempien olisi hyvä kuunnella omia lapsiansa joita jo pidetään aikuisena. Vaikka nuoren olemus ja otteet ovat aikuismaiset, siellä sisällä on arka nuori joka kaipaa kuuntelijaa, ei vain käskijää ja vaatijaa.
Kuinka moni elämä olisi onnellisempaa jos nuori itsekin uskaltaisi avautua.
Moniko lapsi on kärsinyt insestistä, eikä uskalla puhua, koko elämä menee salatessa, painolastia ja häpeää kantaen, kun ei ollut rohkeutta hakea apua.
Kuinka moni kärsii alkoholin ja huumeiden leimaamassa perheessä pääsemättä pakoon ongelmia, vaan nuori ottaa itse kantaakseen paljon sellaisia velvollisuuksia ja huolia joista vanhempien pitäisi kantaa vastuu. Eihän ne koskaan minua huomanneet, sanoi eräskin lapsi joka vastasi kotona nuorempien sisarustensa hoidosta, ne oli aina kännissä ja huusi.
Monien elämänkohtaloiden johdosta on varjoissa kulkevia kaikista ikäluokista.
Osa ei koskaan pääse ongelmien yli, ei koe onnistumisia ja voittoja, mutta meidän jokaisen olisi hyvä huomata sellaiset merkit ihmisissä ja pyrkiä olemaan korvana, ei kuuluttajana.
Heikommat tarvitsevat nostajaa, valoon pääseminen on kuin auringon nousu aamussa pimeän kauden jälkeen. Se nostaa huulille jääneen hymyn koko kasvolle, ihan silmiin asti.
Nuoria, eri alojen ja ammattien julkkiksia ilmestyy otsikoihin ja äänestää voi mitä ihmeellisempiä tekoja ja asiota. Ymmärrän hyvin tuon bloggaajien ihastumisen maahamme ja muutamille jopa talvi oli se kaiken kattavan riemun ja ihastumisen aihe joka toi vaeltamaan muiden mukana pitkin kaupungin katuja.
Musiikki nostaa nuoria, nousevia kykyjä varjoista valoon, esiintymään, kilpailemaan paikasta auringossa. Miksi on niin paljon kilpailuja, miksi vain kilpailemalla muiden kanssa lapsesta aikuiseen voi tuntea olevansa jotain, voittaja ainesta. Nuoret ja lapset ovat kilpailijoina joka alalla ja monille putoaminen kärkijoukoista merkitsee itsetunnolle niin suurta kolausta että vaurioita on paikattava pitkään. Kaikkein ihmeellisemmältä minustatuntuu lasten kauneuskilpailut joissa vanhemmat, varsinkin äidit, asettavat lapsille vaatimuksia pärjäämiseen, kun teet tätä ja tätä sinä voitat. Ainakin nähtyjen esitysten perusteella niissä on kyse muustakin kuin kauneudesta, erittäin paljon riitaa ja eri kilpailutilanteita kulisseissa ja niiden takana. Kauneuteen ihan valmennetaan ja äidit riitelevät kenen lapsi on kaunein. Ihan kuin mainoksessa, meidän äiti tekee parasta ruokaa, tai meidän isä osaa tehdä kaikkea. Lapsi ei enää ole vain lapsi. Tytöt puetaankin kuin aikuiset naiset. Pojilla onneksi ei ole niin näkyvää aikuisuuteen kohottamista vaatteilla, koska poika on komea suorissa housuissa pienenäkin, mutta tyttöjen paljas napa ja pienet hennot jalat korkokengissä, kasvot meikattuina ja huulet kuin tulipunainen tulppaani tekoripsien koristamin loistavissa kasvoissa, onko se kuva lapsesta?
Varjoista valoon sanonta kuvaa hyvin masennuksesta ja surusta selviytymisen aikajanaa.
Elämän tummat varjot kietoutuvat ihmisen ympärille ja silloin elämä on todellista varjoissa kulkemista.
Juuri luin jostain lehdestä kuinka nuori teki tiliä siitä mikä hänen elämässään meni pieleen ja milloin hän alkoi tuntea olevansa syrjäytetty. Oli todella vaikuttavaa tilitystä ja kaikkien nuorten vanhempien olisi hyvä kuunnella omia lapsiansa joita jo pidetään aikuisena. Vaikka nuoren olemus ja otteet ovat aikuismaiset, siellä sisällä on arka nuori joka kaipaa kuuntelijaa, ei vain käskijää ja vaatijaa.
Kuinka moni elämä olisi onnellisempaa jos nuori itsekin uskaltaisi avautua.
Moniko lapsi on kärsinyt insestistä, eikä uskalla puhua, koko elämä menee salatessa, painolastia ja häpeää kantaen, kun ei ollut rohkeutta hakea apua.
Kuinka moni kärsii alkoholin ja huumeiden leimaamassa perheessä pääsemättä pakoon ongelmia, vaan nuori ottaa itse kantaakseen paljon sellaisia velvollisuuksia ja huolia joista vanhempien pitäisi kantaa vastuu. Eihän ne koskaan minua huomanneet, sanoi eräskin lapsi joka vastasi kotona nuorempien sisarustensa hoidosta, ne oli aina kännissä ja huusi.
Monien elämänkohtaloiden johdosta on varjoissa kulkevia kaikista ikäluokista.
Osa ei koskaan pääse ongelmien yli, ei koe onnistumisia ja voittoja, mutta meidän jokaisen olisi hyvä huomata sellaiset merkit ihmisissä ja pyrkiä olemaan korvana, ei kuuluttajana.
Heikommat tarvitsevat nostajaa, valoon pääseminen on kuin auringon nousu aamussa pimeän kauden jälkeen. Se nostaa huulille jääneen hymyn koko kasvolle, ihan silmiin asti.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Oppimiset mielessä
Juttelinpas pitkästä aikaa mukavan ihmisen kanssa, ystävä vuosien takaa.
Hän sanoi rakastuneensa minuun silloin joskus, mutta ei rohjennut sitä sanoa, koska me olimme ystäviä, ei meillä ollut mitään tarkoitusta syvempiä suhteita muodostaakaan. No, mikä tietää mitä siitä olis kehittynyt, vapaat ihmiset. Paha juttu, hän sanoi, kun ei uskaltanut. En osaa sanoa, ehkä sen aikaiset tilanteet ja minun varautuneisuuteni olivat olleet seinä vastassa, vaikka tunteellisuutta, hyväksyntää ja tasavertaisuutta varmasti olisin hänen kumppaninaan kokenut. Sellaista kun on harvoin tarjolla.
Olen yhä sitä mieltä, että seuralaisia saa, mutta rakkautta ei niin vain löydy, tai, enhän ole millään taholla ollut sitä etsimässäkään, odottanut vain, ja pettynyt.
Ehkä, ehkä ei, sanoin ystävälleni. Tuntuu vain niin hyvälle kun jotkut ihmiset säilyttävät ystävyyden vuosienkin ajan, vaikka mitään yhteyttä ei ole välillämme ollutkaan moneen, monen vuoteen.
Hänkin on yksin, mutta mielestäni me olemme edelleenkin vain ystäviä, se sopii hänellekin.
Pakkanen puree tuolla ulkona nenän päätä ja saa posket punaisiksi.
Tapani mennä lenkille pimeässä, nauttimaan hiljaisesta maisemasta, se on vain niin minulle sopiva tapa etten siitä osaa luopua. Aamulla sitä on energiatkin huipussaan, kunhan antaa itsellensä aikaa herätä.
Nyt hiukan haluttais mennä ulkoilemaan, mutta ei kestä polvi monta lenkkiä päivässä.
Huomenissa opiskellaan. Jotain uutta taas tiedossa, eikä vaihtelu ole koskaan pahaksi.
Katsotaan mitä opetuksesta jää päähän. Vanhan kertaustakin siinä joukossa, mutta jos jotain ihan uuttakin.
Olen melkoisen varma, että lähden puolen vuoden kielikouluun, ihan sellainen tunne on ja kutina....
Maksaahan se, mutta mikä tässä elämässä on ilmaista, ei sitten yhtään mikään.
Hän sanoi rakastuneensa minuun silloin joskus, mutta ei rohjennut sitä sanoa, koska me olimme ystäviä, ei meillä ollut mitään tarkoitusta syvempiä suhteita muodostaakaan. No, mikä tietää mitä siitä olis kehittynyt, vapaat ihmiset. Paha juttu, hän sanoi, kun ei uskaltanut. En osaa sanoa, ehkä sen aikaiset tilanteet ja minun varautuneisuuteni olivat olleet seinä vastassa, vaikka tunteellisuutta, hyväksyntää ja tasavertaisuutta varmasti olisin hänen kumppaninaan kokenut. Sellaista kun on harvoin tarjolla.
Olen yhä sitä mieltä, että seuralaisia saa, mutta rakkautta ei niin vain löydy, tai, enhän ole millään taholla ollut sitä etsimässäkään, odottanut vain, ja pettynyt.
Ehkä, ehkä ei, sanoin ystävälleni. Tuntuu vain niin hyvälle kun jotkut ihmiset säilyttävät ystävyyden vuosienkin ajan, vaikka mitään yhteyttä ei ole välillämme ollutkaan moneen, monen vuoteen.
Hänkin on yksin, mutta mielestäni me olemme edelleenkin vain ystäviä, se sopii hänellekin.
Pakkanen puree tuolla ulkona nenän päätä ja saa posket punaisiksi.
Tapani mennä lenkille pimeässä, nauttimaan hiljaisesta maisemasta, se on vain niin minulle sopiva tapa etten siitä osaa luopua. Aamulla sitä on energiatkin huipussaan, kunhan antaa itsellensä aikaa herätä.
Nyt hiukan haluttais mennä ulkoilemaan, mutta ei kestä polvi monta lenkkiä päivässä.
Huomenissa opiskellaan. Jotain uutta taas tiedossa, eikä vaihtelu ole koskaan pahaksi.
Katsotaan mitä opetuksesta jää päähän. Vanhan kertaustakin siinä joukossa, mutta jos jotain ihan uuttakin.
Olen melkoisen varma, että lähden puolen vuoden kielikouluun, ihan sellainen tunne on ja kutina....
Maksaahan se, mutta mikä tässä elämässä on ilmaista, ei sitten yhtään mikään.
torstai 16. tammikuuta 2014
Sukua vai ystäviä?
Pakkaslukema nyt kello 8.15 on -18,7 astetta.
Kyllä minä niin tykkään, ei ole pakko käynnistää autoa, kaiken saa ja kaikkialle pääsee ilman autoakin.
On tämä talvi kivaa. Valoa on jo aurinko jakanut ja kuutamo on yön valopiste elleivät pilvet pimennä nauravaa kuunaamaa.
Tanssipäivä ja sitten taas valmistautuminen opiskelemaan. Paljon saa lunta sataa, että sukset kannattaa mennä ostamaan, onhan nuo vanhat, mutta ei niillekään ole käyttöä lumettomassa maisemassa ja sauvat heitin roskikseen. Pitääköhän opetella sauvoitta... vaikka taitoja ei ole paljon sauvojenkaan kanssa.
Ei saa vanhuus ottaa valtaa, ei tarjottu työkään minulle kelvannut, kun olen oppinut näihin lomapäiviin.
Liian helppoa elämää, rasitukset puuttuvat, paitsi, henkisiä huolia kyllä eräs taho muistaa tarjota.
Ystävät hankitaan, suku tulee naimakauppojen ja perimän kautta.
Ystävyydet parempia, sellaisia kun on suvusakin.
Kyllä minä niin tykkään, ei ole pakko käynnistää autoa, kaiken saa ja kaikkialle pääsee ilman autoakin.
On tämä talvi kivaa. Valoa on jo aurinko jakanut ja kuutamo on yön valopiste elleivät pilvet pimennä nauravaa kuunaamaa.
Tanssipäivä ja sitten taas valmistautuminen opiskelemaan. Paljon saa lunta sataa, että sukset kannattaa mennä ostamaan, onhan nuo vanhat, mutta ei niillekään ole käyttöä lumettomassa maisemassa ja sauvat heitin roskikseen. Pitääköhän opetella sauvoitta... vaikka taitoja ei ole paljon sauvojenkaan kanssa.
Ei saa vanhuus ottaa valtaa, ei tarjottu työkään minulle kelvannut, kun olen oppinut näihin lomapäiviin.
Liian helppoa elämää, rasitukset puuttuvat, paitsi, henkisiä huolia kyllä eräs taho muistaa tarjota.
Ystävät hankitaan, suku tulee naimakauppojen ja perimän kautta.
Ystävyydet parempia, sellaisia kun on suvusakin.
maanantai 13. tammikuuta 2014
-11.4 pakkaslukemissa.
Pakkasta, vihdoinkin tuntuu talvi olevan tulollaan.
Lumi ei vielä peitä edes kaikkia koirien jätöksiä maastossa, mutta antaahan tämä jo valoa ja iloa pitkän odotuksen jälkeen. Kyllä talvi lumen ja pakkasen vaatii.
Tuli muutoksia aikatauluihin. Veljeni oli surunsa keskellä kertonut meille ihan väärän päivämäärän ja meille tuli päivien kanssa järjesteltävää. Minun matkani, valmiiki maksettu, ei muuta kuin etsimään joku joka menee puolestani, paikalleni, kun teen oman valintani menojen tärkeysjärjestyksessä.
Tänään, jos saan kiinni oikeat henkilöt, muutoinhan tämä oliskin normaali päivä.
Ei kun sorvin ääreen.
Lumi ei vielä peitä edes kaikkia koirien jätöksiä maastossa, mutta antaahan tämä jo valoa ja iloa pitkän odotuksen jälkeen. Kyllä talvi lumen ja pakkasen vaatii.
Tuli muutoksia aikatauluihin. Veljeni oli surunsa keskellä kertonut meille ihan väärän päivämäärän ja meille tuli päivien kanssa järjesteltävää. Minun matkani, valmiiki maksettu, ei muuta kuin etsimään joku joka menee puolestani, paikalleni, kun teen oman valintani menojen tärkeysjärjestyksessä.
Tänään, jos saan kiinni oikeat henkilöt, muutoinhan tämä oliskin normaali päivä.
Ei kun sorvin ääreen.
lauantai 11. tammikuuta 2014
Oppia ja kipua.
Tänään on pihassa ihan mitätön valkoinen kerros, lunta, lunta se on, mutta ei peitä edes matalaa nurmikkoa.
Siinä ne nuokkuvat pensaatkin alastomina teiden varsilla, ja sora rapisee askelten alla kun pitäisi olla talvi. Pakkaslukemiin mittari laski vasta eilen myöhäis illassa, eikä sitä aamullakaan ollut - 6 asteen verran. Nyt lähentelee sentään - 10 lukemia, jote talvea se tekee.
Liikunta on laji joka tuntuu hyvälle tai ei. Nyt se ei tuntunut tänään hyvältä, kun polveen sattuu, kaiken yötäkin se pakotti, eipä paljon asennon vaihtokaan helpottanut. Se on taas vain liikunta vähennettävä, tai tuonne lenkille ei ole hyvä mennä, muuta liikettä ja liikkumista ei kannata lopettaa. Portaissa kävelu on myrkkyä polvelle. Keppijumppaa ja kärispainoja, niissä ei polveen satu.
Jotain edistystä omissa puuhissa, oppia ikä kaikki, mielenkiinto auttaa oppimisessa. Perille pääsy ei koskaan ole niin kiehtovaa kuin matka.
Siinä ne nuokkuvat pensaatkin alastomina teiden varsilla, ja sora rapisee askelten alla kun pitäisi olla talvi. Pakkaslukemiin mittari laski vasta eilen myöhäis illassa, eikä sitä aamullakaan ollut - 6 asteen verran. Nyt lähentelee sentään - 10 lukemia, jote talvea se tekee.
Liikunta on laji joka tuntuu hyvälle tai ei. Nyt se ei tuntunut tänään hyvältä, kun polveen sattuu, kaiken yötäkin se pakotti, eipä paljon asennon vaihtokaan helpottanut. Se on taas vain liikunta vähennettävä, tai tuonne lenkille ei ole hyvä mennä, muuta liikettä ja liikkumista ei kannata lopettaa. Portaissa kävelu on myrkkyä polvelle. Keppijumppaa ja kärispainoja, niissä ei polveen satu.
Jotain edistystä omissa puuhissa, oppia ikä kaikki, mielenkiinto auttaa oppimisessa. Perille pääsy ei koskaan ole niin kiehtovaa kuin matka.
perjantai 10. tammikuuta 2014
Liikakilot.
Tuolla Turkin matkalla meille kuuluivat kaikki ateriat, aamiaisesta illalliseen joka päivä ja viimeinen matkapäivä oli hotellissa "kaikki ilmaiseksi" eli sai syödä ja juoda kuinka paljon halusi, kunhan ei koko pulloa konjakkia kerralla tilannut.
En minä siitä paljon kostunut, yhden hedelmäjuoman join, mutta se olikin yksityinen kioski josta sen ostin, ja hotellissa ruokaillessa hiukan punaviiniä, se ei koskaan kuulunut aterian hintaan, mutta aina joskus pienen pullon kahteen pekkaan tilasimme. Halpaahan se oli, mutta kun kaikki päivät söi ja joi hyvin, kertyihän niitä lisäkiloja. Kun lisäksi tuo toinenkin täysihoitoloma, sain kolme kiloa painolisää ihan kuin salaa.
Nyt on kilot karisseet lenkkeillessä ja tietenkin pitää miettiä mitä suuhun laittaa.
Olen herkuttelija, syön mieluummin hyvää aitoa ruokaa, kuin halpoja eineksiä. Filettä, possua ja nautaa, niissä on liha aidoimmillaan, eikä vaadi pitkiä haudutuksia joka vie ravintoarvot ja maun useammista pihveistäkin. Tietenkin, jos uunipaistia haluaa, pitkään ja hartaasti hauduttaen maku on niissä parhain.
Näen päivittäin lihavia ihmisiä. Joidenkin kohdalla tulee ajatelleeksi, että laiskuutta on tuo rasvamaha ja roikkuvat posket. Parkkipaikalla viereiseen autoon ahtautui herra joka oli kolme kertaa miesvainajani kokoinen ja hänkin nyt sentään painoi liki 80 kiloa, joskus hiukan ylikin.
Eipä tahtonut ratin ja selkänojan väliin millään mahtua, minua säälitti katsoa sellaista lihavuutta, eikä mies ollut kuin joku kuusikymppinen, pieni ja laiha nainen meni apukuskin paikalle.
Mahtaako nainen nauttia seksistä tuon miehen kanssa, tuli mieleeni, kun juuri muutama tunti aiemmin olin lukenut jostain julkaisusta noita liian lihavien seksivaikeuksia. Mitäpä se kuuluu minulle, mieleen vain tuli kun katselin epäsuhtaa heidän välillään.
Polvi on alkanut oireilemaan yhä enmmän, melkein joka askeleella tänä aamunakin tuolla lenkillä kävellessä tuntui kipua. En lopeta lenkkeilyä, siitä saa paitsi happea, myös sen hyvän mielen joka aina seuraa kun on saanut aikaan jotain itselle hyvää. Jos polvi alkaa estämään liikkumista, silloin on mentävä se tutkituttamaan ja hoidettava kuntoon. Jokin vika, vika siinä on.
Tanssimaan en eilenkään viitsinyt, ajattelin kyllä sitäkin, etten halua olla este erään tanssiharrastukselle kun olen huomioinut ettei hän uskalla puhua tanssimisesta mitään kun tietää minullakin olevan mahdollisuuden olla paikalla. Jotenkin minua harmittaa tuollainen, mutta minkäs voit. Esteet ovat pois kun en ole paikalla. Tanssiminen nyt ei oikeastaan taas huvita lainkaan. Tulee tässä niitä paikkoja koluttua kunhan kuukausi etenee. Matkaan taas... kunhan sinne hyvän musiikin lähteille. Katsotaan vaan, erään menokalenteria taas reilun viikon kuluttua! Olen epähenkilö!
Projekti on käynnissä, saa nähdä tuloksia ja tuotoksia, niistä ei kyllä paljon puhuta väärässä paikassa.
En minä siitä paljon kostunut, yhden hedelmäjuoman join, mutta se olikin yksityinen kioski josta sen ostin, ja hotellissa ruokaillessa hiukan punaviiniä, se ei koskaan kuulunut aterian hintaan, mutta aina joskus pienen pullon kahteen pekkaan tilasimme. Halpaahan se oli, mutta kun kaikki päivät söi ja joi hyvin, kertyihän niitä lisäkiloja. Kun lisäksi tuo toinenkin täysihoitoloma, sain kolme kiloa painolisää ihan kuin salaa.
Nyt on kilot karisseet lenkkeillessä ja tietenkin pitää miettiä mitä suuhun laittaa.
Olen herkuttelija, syön mieluummin hyvää aitoa ruokaa, kuin halpoja eineksiä. Filettä, possua ja nautaa, niissä on liha aidoimmillaan, eikä vaadi pitkiä haudutuksia joka vie ravintoarvot ja maun useammista pihveistäkin. Tietenkin, jos uunipaistia haluaa, pitkään ja hartaasti hauduttaen maku on niissä parhain.
Näen päivittäin lihavia ihmisiä. Joidenkin kohdalla tulee ajatelleeksi, että laiskuutta on tuo rasvamaha ja roikkuvat posket. Parkkipaikalla viereiseen autoon ahtautui herra joka oli kolme kertaa miesvainajani kokoinen ja hänkin nyt sentään painoi liki 80 kiloa, joskus hiukan ylikin.
Eipä tahtonut ratin ja selkänojan väliin millään mahtua, minua säälitti katsoa sellaista lihavuutta, eikä mies ollut kuin joku kuusikymppinen, pieni ja laiha nainen meni apukuskin paikalle.
Mahtaako nainen nauttia seksistä tuon miehen kanssa, tuli mieleeni, kun juuri muutama tunti aiemmin olin lukenut jostain julkaisusta noita liian lihavien seksivaikeuksia. Mitäpä se kuuluu minulle, mieleen vain tuli kun katselin epäsuhtaa heidän välillään.
Polvi on alkanut oireilemaan yhä enmmän, melkein joka askeleella tänä aamunakin tuolla lenkillä kävellessä tuntui kipua. En lopeta lenkkeilyä, siitä saa paitsi happea, myös sen hyvän mielen joka aina seuraa kun on saanut aikaan jotain itselle hyvää. Jos polvi alkaa estämään liikkumista, silloin on mentävä se tutkituttamaan ja hoidettava kuntoon. Jokin vika, vika siinä on.
Tanssimaan en eilenkään viitsinyt, ajattelin kyllä sitäkin, etten halua olla este erään tanssiharrastukselle kun olen huomioinut ettei hän uskalla puhua tanssimisesta mitään kun tietää minullakin olevan mahdollisuuden olla paikalla. Jotenkin minua harmittaa tuollainen, mutta minkäs voit. Esteet ovat pois kun en ole paikalla. Tanssiminen nyt ei oikeastaan taas huvita lainkaan. Tulee tässä niitä paikkoja koluttua kunhan kuukausi etenee. Matkaan taas... kunhan sinne hyvän musiikin lähteille. Katsotaan vaan, erään menokalenteria taas reilun viikon kuluttua! Olen epähenkilö!
Projekti on käynnissä, saa nähdä tuloksia ja tuotoksia, niistä ei kyllä paljon puhuta väärässä paikassa.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Arka ihailija.
Joku häirikkö on saanut päähänsä esittää, että menisin treffeille, tapaamaan häntä.
Lähettelee sähköpostia, moitti ettei minun soneran laatikkooni mene posti perille, ei kai, kun se on ollut pois käytöstä jo kuukausia.
Esittelis edes itsensä, tuntuis paremmalle, kun nyt on vain sp joku.joku...
Arka ihailija!
Yön mietteitä.
Kun aina on ollut aamuvirkku, ei sisäinen kello petä.
Se herättää aina ennen aikojaan, mikäli normaalina heräämisaikan pidetään jotain aamu kuutta.
Nukahdin kyllä illalla ihan hyvällä mielellä ja melko täydellä vatsallakin raikaaksi tuuletettuun huoneeseen. Uskottelin nukkuvani aamuun asti. Tuli aamu yhden aikaan ja tässä sitä nyt yritän valmistautua päivään istuen koneelle kirjoittamaan.
Eivät ne ajatukset mitään korkealentoisia varmasti tähän aikaan ole, vaikka ihan herännyt ja pirteä tunnen olevani.
Kahvi on valumassa suodattimesta, radiossa tulee juuri viimeisiä minuutteja Sekahaku ohjelman uusintaa, viimeinen levy Taisto Tammi; Kohtalon valssi.
Musiikki ja vanhojen ohjelmien uusinnat ja uusintojen uusinnat ovat nykyisin yöradion ohjelma tarjontaa. Muista aikoinaan kun valvoin näitä öitä, silloinkin, kuinka erään tunnetun henkilön juontama hyvä ohjelma täytti monen kuuntelijan toiveen. Radiossa oli kuuntelija joka vastasi kipeisiin kysymyksiin, jutteli ja kuunteli. Sellaisia hetkiä näihin öihin kaipaisi.
Melkoinen osa ajasta on tätä yksin olemista, koska normaali perhe on hajonnut. En kyllä ole halunnutkaan ketään asumaan kanssani, sellainen ei ole tullut mieleenikään, koska leskeyden ajan olen elänyt ja asunut yksin, oppinut omat tapani ja niiden noudattaminen ei olisi koskaan helppoa jonkun uuden ihmisen kanssa. Sellaista miestä ei ole elämääni tullut, enkä usko tulevankaan, jos järki päässäni pysyy.
Olen oppinut elämään omassa rauhassani. En ole erakko, mutta en rakasta suuri juhliakaan, en ole ns. laumasielu, jonka pitäisi joka aamu kiirehtiä turuille ja toreille istuskelemaan jossain porukassa, maailmaa parantamassa, sanovat, juoruilemassa, sanon minä.
Sellaiset ihmiset tietävät kaikkien asiat, tai ovat tietävinään, ei sen väliä.
Torikokukset olen aina ohittanut. Kierrän kaukaa kun näen jonku tutun siellä porukoissa istuskelevan.
Usein olen sen tehnytkin! Kävelen ohi kuin en huomaisikaan.
Eipä minua kukaan ole porukoille esitellytkään ja se on hyvä. Joskus joku pyysi mukaan torikahville, no kahvit voi juoda sielläkin, kunhan suuri porukka ei istu samaan pöytään puhumaan sen kutsujan kanssa vanhoja juttuja.
Se siitä. Yksin elän ja olen ihan tyytyväinen omaan elooni ja olooni.
Kaikki kiusalliset tilanteet pyrin ohittamaan. Miksi yrittää olla muuta kuin on, rehellisesti oma itsensä.
Tämä uusi projektini vie aikaa. Nautin tästä.
Välillä pitää kyllä tehdä muutakin, ommella ja virkata, kirjoittaa uutta tekstiä, runoilla ja satuilla.
Harvoin ihminen saa sitä mitä haluaa, mutta minä olen saanut paljonkin, pettymyksiä ei ole paljon, jos verrataan kaikkeen siihen mistä voin olla elämälleni kiitollinen.
Kaikilla ei ole yhtä hyvin.
On sairauksia jotka rajoittavat elämää, rajaavat elinpiiriä ja vievät jopa muistot.
Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on tallella paljon sellaista elämän voimaa ja halua jonka moni jo on menettänyt. Tänäänkin muistan kiittää ja tehdä kaiken omien voimieni ja ymmärrykseni mukaan, kaiken sen mihin tänään ryhdyn.
Se herättää aina ennen aikojaan, mikäli normaalina heräämisaikan pidetään jotain aamu kuutta.
Nukahdin kyllä illalla ihan hyvällä mielellä ja melko täydellä vatsallakin raikaaksi tuuletettuun huoneeseen. Uskottelin nukkuvani aamuun asti. Tuli aamu yhden aikaan ja tässä sitä nyt yritän valmistautua päivään istuen koneelle kirjoittamaan.
Eivät ne ajatukset mitään korkealentoisia varmasti tähän aikaan ole, vaikka ihan herännyt ja pirteä tunnen olevani.
Kahvi on valumassa suodattimesta, radiossa tulee juuri viimeisiä minuutteja Sekahaku ohjelman uusintaa, viimeinen levy Taisto Tammi; Kohtalon valssi.
Musiikki ja vanhojen ohjelmien uusinnat ja uusintojen uusinnat ovat nykyisin yöradion ohjelma tarjontaa. Muista aikoinaan kun valvoin näitä öitä, silloinkin, kuinka erään tunnetun henkilön juontama hyvä ohjelma täytti monen kuuntelijan toiveen. Radiossa oli kuuntelija joka vastasi kipeisiin kysymyksiin, jutteli ja kuunteli. Sellaisia hetkiä näihin öihin kaipaisi.
Melkoinen osa ajasta on tätä yksin olemista, koska normaali perhe on hajonnut. En kyllä ole halunnutkaan ketään asumaan kanssani, sellainen ei ole tullut mieleenikään, koska leskeyden ajan olen elänyt ja asunut yksin, oppinut omat tapani ja niiden noudattaminen ei olisi koskaan helppoa jonkun uuden ihmisen kanssa. Sellaista miestä ei ole elämääni tullut, enkä usko tulevankaan, jos järki päässäni pysyy.
Olen oppinut elämään omassa rauhassani. En ole erakko, mutta en rakasta suuri juhliakaan, en ole ns. laumasielu, jonka pitäisi joka aamu kiirehtiä turuille ja toreille istuskelemaan jossain porukassa, maailmaa parantamassa, sanovat, juoruilemassa, sanon minä.
Sellaiset ihmiset tietävät kaikkien asiat, tai ovat tietävinään, ei sen väliä.
Torikokukset olen aina ohittanut. Kierrän kaukaa kun näen jonku tutun siellä porukoissa istuskelevan.
Usein olen sen tehnytkin! Kävelen ohi kuin en huomaisikaan.
Eipä minua kukaan ole porukoille esitellytkään ja se on hyvä. Joskus joku pyysi mukaan torikahville, no kahvit voi juoda sielläkin, kunhan suuri porukka ei istu samaan pöytään puhumaan sen kutsujan kanssa vanhoja juttuja.
Se siitä. Yksin elän ja olen ihan tyytyväinen omaan elooni ja olooni.
Kaikki kiusalliset tilanteet pyrin ohittamaan. Miksi yrittää olla muuta kuin on, rehellisesti oma itsensä.
Tämä uusi projektini vie aikaa. Nautin tästä.
Välillä pitää kyllä tehdä muutakin, ommella ja virkata, kirjoittaa uutta tekstiä, runoilla ja satuilla.
Harvoin ihminen saa sitä mitä haluaa, mutta minä olen saanut paljonkin, pettymyksiä ei ole paljon, jos verrataan kaikkeen siihen mistä voin olla elämälleni kiitollinen.
Kaikilla ei ole yhtä hyvin.
On sairauksia jotka rajoittavat elämää, rajaavat elinpiiriä ja vievät jopa muistot.
Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on tallella paljon sellaista elämän voimaa ja halua jonka moni jo on menettänyt. Tänäänkin muistan kiittää ja tehdä kaiken omien voimieni ja ymmärrykseni mukaan, kaiken sen mihin tänään ryhdyn.
lauantai 4. tammikuuta 2014
perjantai 3. tammikuuta 2014
Tunsin sinut.
Tuttu
olet.
Tutustuin
sinuun
jo varhain lapsena.
Tunsin
sinut konttaavana
ensi
askelia hapuillen hakevana
äidin
helmoissa roikkuvana
itkevänä
räkänokkana
isoveljen
kiusana.
Tutkin
sinut läpikotaisin
sukupuolisuuttasi
myöten
opettelin
tuntemaan kehosi
pituuskasvuasi
mittasin
painoasi
seurasin.
Häpesit
kasvavia rintojasi
ne olivat
kosketus arat
piilotit
ne paidan alle
katsoit
vain salaa
kun
odotit aikuusuuttasi
nekin
kasvoivat.
Tunsin
sinut koulutyttönä
luit
läksysi
opit
helposti kaikkea uutta
sinua
sanottiin järkeväksi
ja
kiellettiin liikaa lukemasta
sammuta
lamppu, sanottiin.
Et
rakastanut itseäsi
opettajat
kehuivat...
Esiinnyit
usein
arkana,
jännitit tilanteita.
Autoit
vanhempiasi
vihasit
oppimattomuuttasi,
”vain
pojat opiskelevat”
ja olit
tyttö.
Olit
jopa kiltti
vaikka
uhmasitkin sääntöjä
et
tehnyt mitään väärää
Tunsin
sinut nuorena neitona
maailmalla
pois
kotisi lämmöstä
yksinäisenä
perhosena
lennossakin...
mielessä
kodin ohjeet.
Olit
valmis auttamaan palkattakin
uurastit
ja unelmoit
nuoruutesi
oli täynnä haaveita
tunsin
sinut
muistit
aina iltarukouksen
ja
kiitoksen
salaa, hiljaa
yössä
itkit
koti-ikävääkin.
Tanssit
ja nauroit
elit ja
unelmoit
hait
itseäsi itsestäsi
kysyitkin
usein;
Tätäkö
elämä olikin?
Tunsin
sinut itkevänä
tunsin
sinut rukoilevana.
Tunsin
sinut rakastuneena
nuorena
morsiamena
äitinä
ja vaimona.
Tiesin
kuinka rakastit
toivoit
ja uskoit
petyit
ja luotit
elämä
kuritti ja rakasti sinua.
Tunsin
sinut sairaana
tunsin
elämäsi voimissa
enkä
oppinut sinua rakastamaan
aliarvoin
sinua usein.
Itsetunnon
puutetta, sanoin.
Tunsin
sinut surevana
itkevänä
kokoon
käpertyneenä
peittoosi
kietoutuneena
ovesi
lukinneena
ikäväsi
vankina.
Tunsin
sinut,
tiesin
kuinka kaipasit
kuinka
kadotit huomisesi
kuinka
purit sisintäsi sanoiksi
piirsit
ikäväsi ikoniksi
ajatuksesi
maisemiksi
ja teit
metsästä kirkkosi.
Taivas
kattona
maisema
alttaritauluna
kivi
polviesi alla
huusit
tuskaasi jota kukaan ei nähnyt
sanoja
joita ei kukaan kuullut.
Tunsin
siinä sinut aitona
alastomana
Jumalasi edessä.
Tunsin
sinut niinä hetkinä
tunsin
kuinka sait voimaa
löysit
oman sisimpäsi
koit
omat tunteesi kivulla
huusit
ulos kaipuusi
opit
itkemään ikävääsi
ja
kirjoittamaan ne kirjeet..
kirjeet
tuntemattomuuteen
ajatukset
atmosfääriin
ilman
postimerkkiä.
Tunsin
sinun sisimpäsi
tiesin
että nouset...
nouset
ja huudat surun yli uutta toivoa.
Tunnen
sinut...
löysit
itsesi
ja
huomisen....
Tunnen
iloa ja olen ylpeä sinusta
Heikkoutesi
olikin voimasi
nousit esiin
kammiostasi ja huusit;
”Hei,
minä elän.”
Tunnen sinut läpikotaisin.
elänhän
minä sinun kehossasi.
Kehdosta
hautaan.
torstai 2. tammikuuta 2014
Romanttisia runoilijoita.
Tuolla runopalstoilla on mukana paljon nuoria poikia ja jo miehiksi varttuneita, romantiikkaa ja rakkautta kauniisti kuvailevia, joskin rajua rakastelua ja kovan maailman tunnelmia kuvaavia runoilijoita.
En voi olla ihailematta miestä joka on romanttinen, osaa kirjoittaa ja puhua hellästi, unelmoida ja haaveilla.
Aviomieheni oli sellainen, kaunautta kaikessa näkevä, kukkien ja luonnon ihailija. Romanttinen hupsu, suukko vaikka keskellä katua, jos oli suukon paikka.
Usein mietin kuinka paljon menetin hänen mukanansa. Menetin akiiki yhteiset unelmat, rakkauden ja hellyyden jota mies voi osoittaa.
Eipä ole romatikkaa ollut elämässäni sen jälken. Missä ovat romanttiset miehet, missä sellaiset miehet joille muukin on tärkeää kuin seksi ja seuralaispalvelu.
Seksi kuulostaa olevan ihan kaikkien huulilla, siitä puhutaan, sitä haetaan ja sen vuoksi tapetaan, kun mustasukkaisuus aja tarttumaan aseeseen. Ellei ihan konkreettisesti tapeta, niin tunteet kyllä kuolevat vastapuoleltakin ellei suhteessa ole muuta kuin seksi.
Onnekseni en ole sellaisiinkaan sekantunut, tunteitani ei kukaan saa lahajaksi, eikä tunteettomuudella saada minua seksiin.
Iltapäivälehdet ovat tulvillaan kyselyjä miksi seksi ei maistu, mikä minusa on vikana kun en kelpaa, miksi se ja se ei toimi? Etytä joka päivä, aina on uutisoitavaa, aina joku on keksinyt paremman konstin ja keinon joka nyt on ihan pakko ilatpäivälehden sivuilla uutisoida suurin otsikoin.
Sellainen rakkauden malliko meillä on nuorille tarjota?
Enpä ihmettele teiniäitien suurta lukumäärää.
Tunteet mukaan ja rakkautta kahden ihmisen välillä. Ei ehtoja ja kovuutta, vaan kahden ihmisen harmoonista kanssakäymistä, päivällä ja yöllä, koko yhteiselämän ajaksi.
Ovat kai vain kovin lyhyitä nuo liitotkin nykyisin. Vuosi aviossa ja jo toinen on uutta etsimässä.
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Ellei se romanttinen mies kävele vastaan ja viekottele kuuntelemaan... ja puhumaan.
Tosikot ja minä itse tyypit eivät kirjoita runoja, eivät lue niitä, ja jos sellaisen kuulevat, eivät ymmärrä runon sanomaa!
En voi olla ihailematta miestä joka on romanttinen, osaa kirjoittaa ja puhua hellästi, unelmoida ja haaveilla.
Aviomieheni oli sellainen, kaunautta kaikessa näkevä, kukkien ja luonnon ihailija. Romanttinen hupsu, suukko vaikka keskellä katua, jos oli suukon paikka.
Usein mietin kuinka paljon menetin hänen mukanansa. Menetin akiiki yhteiset unelmat, rakkauden ja hellyyden jota mies voi osoittaa.
Eipä ole romatikkaa ollut elämässäni sen jälken. Missä ovat romanttiset miehet, missä sellaiset miehet joille muukin on tärkeää kuin seksi ja seuralaispalvelu.
Seksi kuulostaa olevan ihan kaikkien huulilla, siitä puhutaan, sitä haetaan ja sen vuoksi tapetaan, kun mustasukkaisuus aja tarttumaan aseeseen. Ellei ihan konkreettisesti tapeta, niin tunteet kyllä kuolevat vastapuoleltakin ellei suhteessa ole muuta kuin seksi.
Onnekseni en ole sellaisiinkaan sekantunut, tunteitani ei kukaan saa lahajaksi, eikä tunteettomuudella saada minua seksiin.
Iltapäivälehdet ovat tulvillaan kyselyjä miksi seksi ei maistu, mikä minusa on vikana kun en kelpaa, miksi se ja se ei toimi? Etytä joka päivä, aina on uutisoitavaa, aina joku on keksinyt paremman konstin ja keinon joka nyt on ihan pakko ilatpäivälehden sivuilla uutisoida suurin otsikoin.
Sellainen rakkauden malliko meillä on nuorille tarjota?
Enpä ihmettele teiniäitien suurta lukumäärää.
Tunteet mukaan ja rakkautta kahden ihmisen välillä. Ei ehtoja ja kovuutta, vaan kahden ihmisen harmoonista kanssakäymistä, päivällä ja yöllä, koko yhteiselämän ajaksi.
Ovat kai vain kovin lyhyitä nuo liitotkin nykyisin. Vuosi aviossa ja jo toinen on uutta etsimässä.
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Ellei se romanttinen mies kävele vastaan ja viekottele kuuntelemaan... ja puhumaan.
Tosikot ja minä itse tyypit eivät kirjoita runoja, eivät lue niitä, ja jos sellaisen kuulevat, eivät ymmärrä runon sanomaa!
Arkiston kätköistä, Uuden Vuoden uni.
Laukkaa rinnassa sydän nuoren varsan lailla
niin monta iltaa kulunut on rakkautta vailla
vaan tuikkii toivon tähti välkkyin valoansa
hän ehkä pian halaa mua ihan omanansa
hän lämmön loihtii sanoillansa koko kehoon
ja kukoistukseen puhkeen uuteen, ehoon
saan poskilleni punan hohteen ihanan ja kuuman
ja tunnen tunteen... kiristävän, puristavan uuman
kun kuviteltu käsi minut lähellensä vie...
siitäkö se alkaa uusi, kuuma lemmen tie
mi lähteille vie nuoruuden, se lemmen lies
kai jäähtynytkin oli vuosikausiksi kenties
vaan herättää hän henkiin tunteen uinuneen
ja käsivarsillansa nukkua saan illoin uneen
siis tule, riennä luokse uusi rakkauteni
on kaikki portit auki, käy tähän vierelleni
ja omaksesi ota, kanna lemmen taivaisiin
vie mukanasi, omas johda uusiin tunteisiin.
Hän tulossa jo on, hän rientää kepein jaloin
hän hurmas, huumas, ja rakkauteensa paloin
Uus vuosi, uusi onni, lemmen leiskuvan se jakaa
ja muistan ensilemmen vuosikymmentenkin takaa
enkä mitään säästä, kaiken suhteeseeni annan
ja rakkaimpani uusiin kuumiin kokemuksiin kannan.
Hän omaksensa ottaa pettyneen
hän korjaa sydämeni särkyneen
ja lämmöllänsä minut lämmittää
yölläkään ei ole lähellänsä pimeää.
Nyt haaveiluuni tahdon nukahtaa...
mua rakkaimpani odottaa....
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)