Teksteissä ja juurissa.

Vieläkin mietityttää.
Aikanaan tein tietokoneella saamani ohjeen mukaan kirjan tekstin taiton ja sivutukset, mutta kun silmissä oli ainainen särky ja sahalaitakuviot, homma jäi asteelle josta olisi pitänyt teksti saada painoon. Silloin kynnys oli sittenkin liian korkea!
Poistin koko ladonnan, jätinpä onneksi tekstit joita olin koonnut ruutulehtiöistäkin melkoisen sivumäärän.

Nyt rohkeus on kasvanut ja tuntuu ettei ole mitään väliä millaisena muut tekstin näkevät, minulle asiat ovat juuri sillä hetkellä kun olen ne kirjoittanut, näyttäneet sellaisilta kuin teksti sanoo. Aloitan uudelleen ja vien asian loppuun.

Nyt täällä "kakkoskodissa" on lämmintä ja rauhallista. Ulkona tuuli ujeltaa ja sade piiskaa ikkunoita. Melkoinen rummutus käy ikkunapeltien pinnalla ja ilmanvaihtokanavissakin ujeltaa ajoittain. Täällä olisin ja tekisin tuon homman yhtä päätä, niskat ja hartiat kyllä kangistuvat koneella, mutta eilen aloitin hierontasession joka jatkuu, mutta, kun asuntoautossa on vedet ja se on kaukana täältä. Pakko on mennä tyhjentämään säiliöt kun nyt ainakaan ei ole käytölle tarvetta ja ulkona kaikki jäätyy, kunhan pakkaset taas aloittavat jäätävän työnsä.
Parempi ajoissa kuin myöhässä sekin on tehtävä, vedet pois, luukut kiinni ja jos mahdollista jokin talvisuojakin, jos läheltä löytyy.

Kun noita juuriani olen aina miettinyt, missä mahtaa olla alkusiemen josta olen lähtenyt ammoisina aikoina, niin yhä enmmän olen sitä mieltä, ettei se ole, kuten eräs isäntä kerran omista juuristaan kertoi, siellä Saharan hiekassa josta hän sanoi siemensä kulkeutuneen linnun vatsassa. Senkin tarinan kirjoitin kymmeniä vuosia sitten, mutta se tarina on kadonnut.

Heräisköhän se henkiin, se tarina ja se siemen, jos nostaisin sen tähän näppäimistölle ja kaivaisin esiin?

Utua maisemassa

Utua maisemassa.
Aikaiseen aamuun heräsin, vaikka illalla kävin tanssimassa ja valvoin kotiin tultuani aamun tunneille. Aurinko paistoi vielä tunti sitten. Kultasi vimeisiä lehdessä olevia keltaisia koivuja, teki niistä komeitapatsaita tyyneen aamuun.

Lähi lahdella joutsenet huusivat koko aamuna, sumuko tukki niiden suut, vai joko lähtivät kohti uusia uimapaikkoja matkan varrella. Tuolla ne eilenkin vain kelluivat ja nukkuivat aalloilla. Keräsivät voimia pitkää muuttomatkaa varten.
Ovat ne kauniita lintuja, mutta laulu ei niitä viihdyttävimpiä ääniä.

On tässä ollut muutama viikko sellaista mielenmuutosten ja arvioiden tekemisten aikaa ettei pahemmasta väliä.
Nyt on kuitenkin päätös tehty, sopimukset allekirjoitettu, teokset tilattu ja nyt sitten odotellaan , ei myyntiä, vaan sitä, kuinka ystävät suhtautuvat surutilityksiin ja mielen myllerryksiin joita tekstit käsittelevät. Olen saanut kyllä kannustusta siitä, että joku surunsa kanssa kamppaileva voisi löytää runoistani jotain samaa omista ajatuksistansa.  Vielä ovat ne suruaforismit odottamassa, niiden kohtalo on seuraavan päätöksen ja valinnan takana.
Eipä fb sivujen ulopuolella olevat ystävät ja tuttavat edes tiedä koko hankkeesta.
Eikä noita ystäviä niin suurta määrää ole matkan varrella mukaan jäänyt, että edes kannattaisi ajatella markkinointia. Rahaa en ole ajatellut tässä hankkeessa alkuunkaan.

Se siitä, teetti vain yhden viikonlopun matkan sinne toiseen kotiin, vaikka en tiedä mikä ja missä on kotini, kun en ole juuria saanut minkään paikkakunnan multaan juurtumaan. Istuttanut olen elämäni aikana monta pensasta, toiset on joku repinyt pois juurineen, jotkut eivät tykänneet uudesta paikasta, ja jotkut kasvavat täydessä kukoistuksessaan kuin juuri siihen paikkaan olisivat halunneetkin.

Tänään on rauhoittumisen aika, kahvia ja radio auki. Ilta tuo omat kuvionsa.