Se sota on kirjoitettu historiaan
sankarihaudoille pystytetty ristejä
hakattu kaatuneiden nimiä kiveen
sytytetty kynttilöitä muistolyhtyihin
säälin tuntein ajateltu leskiä
ja isättömiksi jääneitä lapsia.
Sota-orpoja, sotaleskiä, kodittomia siirtolaisia
sotaa pakenevia ja sodassa kadonneita.
Suunnatonta tuhoa ja tuskaa kylvi sota.
Kunniattomia vieraan maan sotilaiden morsiamia
he jotka synnyttivät isättömiä lapsia,
he jotka salasivat suuren rakkautensa,
he jotka elivät toivossa,
he jotka eivät saaneet sotalesken statusta.
He itkivät salaa
synnyttivät isättömät lapsensa
häpesivät itseänsä
kevytkenkäisiä naikkosia,
niin heistä puhuttiin.
Hän, kaunis Anna oli yksi heistä.
Rakastui saksalaiseen Werneriin
komeaan nuorukaiseen
vieraasta maasta saapuneeseen.
Ei heillä ollut yhteistä kieltä
he ymmärsivät toisiaan
he rakastuivat,
kuin moni ennen ja jälkeen heidän rakkautensa.
Anna, torikauppias.
työntämässä torikärryjä,
vanhentuneena ja kumarahartiaisena.
Puiset rattaat kolisivat rautavanteineen
painavan hedelmäkuorman alla
laitakaupungin kellarista oli pitkä matka torille.
Ihmiset tunsivat Annan,
mutta harva hänen tarinaansa
hiljaisen yksineläjän
entisen kaunottaren
jota nuoret miehet piirittivät.
Hän oli sulkenut nuoruutensa suljettujen huulien taakse
itkenyt suljettujen verhojen takana
pimennetyssä huoneessa hoitanut henkisiä haavojansa.
Annan sodasta ei ole kirjoitettu historiaa
eikä nimensä ole sotaleskien nimien joukossa.
Hän teki työtä kauppaneuvokselle
asui palvelijanhuoneessa
ja rakasti Werneriä.
Salaisia tapaamisia
kiihkeitä suudelmia
lemmenvaloja
suuria tunteita
ja antautuminen rakkauden alttarilla.
Nuoruus oli ihanaa aikaa
rakkaus poltti iholla
yhteiset suunnitelmat
uusi tulevaisuus.
Annan haaveet muutosta Wernerin korimaahan
ne kaatuivat sodan jaloissa.
Torikauppias Anna käveli rattaidensa vierellä
pidellen kiinni aisasta.
Aamuvarhain työnsin rattaita kohti toria
Anna kertoili minulle tarinaansa
hiljaisella äänellä
välillä nieleskellen kyyneliänsä
välillä ne virtasivat valtoimenaan pitkin poskia
vuosikymmenten ikävä
kielletty rakkaus
isätön poika, jonka hän antoi pois.
Häpeäpilkku jota ei voi pyyhkiä yli.
Ei ole häpeä rakastaa, eihän ole?
Heitä ei tunnettu, ei tunnustettu,
heitä halveksittiin,
he salasivat rakkautensa,
ikävöivät ja itkivät menetettyä tulevaisuutta
häpesivät tekojansa
hylkäsivät jopa lapsensa,
Anna, yksi heistä.
Sakemannin morsian.
Annan tuska ja ikävä olivat läsnä joka päivä
jokainen aamu laitakaupungin kellarissa
jokainen päivä torikärryjen vierellä
jokainen iloinen asiakas
jokainen naurava lapsi
jokainen nuorukainen
jokainen hetki valveilla,
se menetettyjen hetkien tuska palasi
Koko tulevaisuus kaatui Wernerin mukana.
Torikauppias Anna
kaikille kohtelias ja ystävällinen
raskaan työn merkitsemä
sisimmässään sureva
suuren rakkautensa kohdannut
onnesta hehkunut neito
morsian ilman sulhasta
äiti ilman lasta
elämänsä loppuun asti.
Kiitos Anna niistä aamuisista hetkistä
matkalla torille,
kiitos niistä iltapäivistä kun avustin Sinut kärryinesi
sinne laitakaupungin pimeään kellariin.
Sain Sinulta paljon.
Opin mitä merkitsevät menetetyt huomiset.
