Kesämielellä.

Pankkitunnukset

Kun julkisiin palveluihin vaaditaan jo kirjautumaan omilla pankkitunnuksilla, liittyykö tähän vaatimukseen jo suurempi vaara kuin muilla kirjautumistavoilla?

Poistin Postin nettipostipalvelun, koska haluan lukea postini kirjeestä, en hakea jostain nettisivulta tärkeää tietoa joka voi olla missä hemmetin mainosten joukossa ja jäädä minulta kokonaan lukematta.

Kiitos, ei nettipostipalvelua muutoin kuin omaan sähköpostilaatikkooni johon en kirjaudu pankkitunnuksilla.

Veikkaus vaatii pankkitunnuksilla kirjautumista!
Miksi, eikö omalta koneelta kirjautuminen voi olla omilla tunnuksilla, ja sieltä eivät ainakaan voitot valu vääriin taskuihin ellen itse tee virheitä ja luovuta tietojani.

Terveystiedot netissä! Kirjaudu.

Voi tätä tietoyhteiskuntaa. Minne olemme menossa ja missä tietomme ovat turvassa?

Milloin kaatuu tämä koko digimaailma ja kuinka silloin tietoja ja varoja pautetaan oikeisiin paikkoihin?
Missä tietojamme säilytetään, monessakomkohteessa olen titämättäni personoitunut niin, että joku voi seurata tekemiseni kuin piilokamerasta?

Huolestuttavaa kehitystä jota lopultakaan kukaan ei täysin hallitse!







http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288788752169.html

Läpi tulee, kuin entisellä hevosella.

Talvella autossa on monta huomioitavaa seikkaa, ei vain nesteiden pakkaskestävyys, vaan kosteus auton sisällä muodostuu usein sekin hankaluudeksi kun pitäisi nähdä autosta ulos.

Pesin kesällä ikkunat sisäpuolelta sellaisella pesuaaineella joka on tarkoitettu pintojen desifioimiseen. Havaintoni mukaan, ei ole huurtunut lasit, mutta voi olla etten ole muutoinkaan kostetutta auton sisätiloihin kerännyt.
Peite jonka levitin auton päälle aiemmin, keräsi lunta ja kosteutta, kun sen sitten heitti auton tavaratilaan sai olla varma, että lasit huurussa heti kun autoon alkoi vähän lämpöä kerääntymään. Onneksi on niin hyvät tehot valittavissa puhalluksiin ettei pitkään ikkuna tukossa ole, jos ei mahdottomia vesiä auton lattialla ole.

Nytpä olen ommellut sydämiä tuulilasille. Tehosta en tiedä, kun en ole vielä autoon vienyt. Teinpä lahjaksikin, saa nähdä tuloksia.
Ei näin talvella paljon autoilua harrasteta. Joku jo jossain kaupan parkkipaikalla on tehnyt jäljen takapuskuriin, tai voihan se olla taskuparkissakin taopahtunut, joku joka ei halunnut siitä tietoa minulle jättää. Ei ne halpoja naarmuja ole, mutta onneksi ei mikään ole rikki.  Pihalla ei kukaan toivottavasti kolhi!

Personaltrainerin ohjeita tässä olen yrittänyt noudattaa. Kun muistaa venytellä ja lämmittää lihakset, ei tule niin lihaskipuiseksi kuin liikesarjojen jälkeen ennen tuli. Punnerruksia miesten tyylillä ja mukaillen, omaksi ilokseni kaikki, ei esitettäväksi, koska itsellensä sitä voimaa kerää. Kun vielä muistais mitä suuhunsa laittaa, kun on tuo todettu imeytymishäiriö vitamiinien kohdalla, samaan syssyyn hivenaineetkin, voi sanoa kuin entinen isäntä hevosesta, sama mitä syäöttää, läpi se ne laskee.
Isä sanoi sellaista hevosta läpipaskoksi.

Tammikuun 16 päivä 2015

Vettä sataa.
Mittarissa m + 2 C ja monta päivää satoi lunta, pakkastakin liki  - 20 C muutamana päivänä, osin ylikin.

Kuulostaa syksylle kun pisarat  hakkaavat ruutua. On pimeääkin tähän aikaan.
Tämä aika on taas osittanut ihmisen mielen pimeyttä.
Kun lähtee kotoa kirves mukana tappaakseen jonkun, on silloin mieli enemmän kuin musta. Siinä tilanteessa ihmisen pitäis osata kääntyä pyytämään apua, ei kävellä tappamaan ihmistä.
Kukapa meidän mielemme liikkeitä tuntee ja kuinka moni niitä kykenee hallitsemaan pienissäkään vihan tunteissa.

Vihastunut ihminen lyö, kun ei osaa puhua, ei osaa selvittää asioita sanoilla, vaan turvautuu voimaan. Aina ei ole voittaja se joka ensimmäisen iskun iskee, mutta tuollainen kirveen kanssa riehuva on varustautunut ja varautunut olemaan voittaja taistelussa jonka alkuvihellystä ei kukaan puhaltanut.

Ranskan terrori teot, vai olko pelkkää terrorismia, kysehän oli jollain tavalla oikeuksiensa perään huutavista ihmisistä. Arvostusta he huusivat, mutta oliko tapa oikea, se onkin sitten vakavampaa pohdintaa vaativa juttu. Kuka on oikeutettu pitämään joitain ihmisiä pilkan kohteina?
Onko minulla oikeus pilkata avoimesti ihmistä joka vaikkapa meditoi julkisella paikalla? Voinko minä mennä ja julkista hänestä millaista tekstiä tai kuvaa tahansa?

Eikö vääryyksiä pitäisi käsitellä hellävaroin opettamalla muita tapoja ilmaista itseänsä. Tappaminen ei ole missään kultturissa oikeutettu tapa hallita, tai esittää hallitsijaa tappamalla muita ihmisiä, voi sanoa nykyisessä maailmasa olevan tappamiseen ohjaavaa polittikka harrastavia hallitsijoita.
Neuvottelutaidoista ei ole mitään hajuakaan kun ensimmäinen yhteydenotto on aseellinen.

Tähän rauhoittavaan sateen ropinaan ikkunalaudalla ja lasilla on hyvä kääntää korvansa kuuntelemaan kuinka luonto puhuu. Rauhoittaen ja osoittaen että mikään ei ole muuttunut, talvi tulee ja menee, mutta vettäkin sataa, kuin aina ennenkin. Ihminen on kääntänyt paljon asioita päälaelleen, mutta luonnon kuluun ei voi vaikuttaa. Pilviä ja aurinkoa ei voi kääntää katkaisimista päälle ja pois.

Rakastuin yöhön.

Sitä ja tätä tänään.

Kun veto on pois ei kone liiku, niin on tottavie totta tuokin sanonta.
Jokin kummallinen laiskamato on iskenyt, päätä särkee, silmät vuotaa ja toisen sieraimen nuhakin ilmoittelee olemassaolostaan, pitää pyyhkiä nenää silloin tällöin.

Kotijumpasta en luovu. Keppijumppaa ja käsipainoharjoituksia punnerruksien ja kyykkyjen lisäksi niin että hiki tulee. Tuo selkä pahalainen silloin tällöin sanoo ilkeitä vihaisia vihlaisuja, mutta parempi se on kuin viikko sitten, joten ei vielä kirvestä kaivoon parantumisen kannalta.

Kävin kovaakin keskustelua erään isännöitsijän kanssa. Hän kun ilmoittaa kaikki summat vähintään kolmeen kertaan, Korjaa ja muuttaa summia, vaikka luulis että sentään taloyhtiön kirjanpito on kunnossa ja summat sieltä suoraan noukittavissa. Muutokset ja muut pitää kyllä kirjata jos isännöintiä kerran ammatikseen harrastaa. Taitaa olla liikaa taloja kun ei ennätä kaikkea hoitaa.
Minulla on pankkitiliotteetkin kansiossa ja kaikista maksamistani laskuisrta tiedän ihan tarkalleen milloin sen olen maksanut ja todisteet löytyy, joten, väärin ei minua laskuteta, ei onnistu.
Onneksi tuo on ohi, kunhan saan liiat takaisin.

Joku valitteli, että vesi maksaa liikaa. Kun taloyhtiö perii ennakkomaksuna 20 euroa per henkilö, se alkaa kyllä olla vakio, ei mikään erikoisuus. Jos kaikissa asunnoissa on oma mittari, sen liikaa peritynhän saa takaisin kun mittarit luetaan, vaan sekin vaihtelee. Joku taloyhtiö lukee mittarit kerran vuodessa, se on kyllä liian harvoin, koska monelle tulee sitten arvaamatta suurikin lasku johon ei ole osannut varautua. Ei kaikilla ole varaa yllätyslaskuihin, varsinkaan joulun alla, kuten tuon kertomani tapauksen kohdalla oli käynyt.

Paras on oma kaivo, mutta se jätemaksu jos kuuluu viemäriverkostoon. Jätevesi maksaa kyllä tuhottomasti, vaikka monin paikoin se menee suoraan vesistöön, puhdistamatta. Esimerkkejä on.

Ruoka on kallista. Niin se on aina ollut jos kuuntelee lausuntoja, mutta kyllä halvallakin saa vatsan täyteen. Halvin ei aina kuitenkaan ole se paras valinta, koska yksipuolisella ravinnolla ei täytetä kaikkia kehon tarpeita. Kaupoissa on jos jonkin moista einestä. Makkarat kelpaavat useimmille, valmiita annosruokia pakkasesta ja einestiskistä, niitä se näyttää monen ostoskori olevan täynnä.
Kalapuikot ja kananugetit, lapsille niitä ja ranskalaisia uunissa kuumentaen.
Aika yksipuolinen on valikoima kun salaatit ja hedelmät puuttuvat tyystin lastenkin lautaselta.
Etteikö kelpaa lapselle. Ei kai, jos ei niitä ole koskaan tarjottu, eihän lapsi ole oppinut niitä syömään, eikä ole ihme jos jäävät lautaselle, tai peräti niin, ettei niitä edes maisteta.

Yritän kyllä syödä monipuolisesti, mutta silloin tällöin on kuitenkin otettava kuuri vitamiineja joiden imeytymisessä on minulla heikko kohta. Kun on pakko käyttää ajoittain happolääkkeitä, ne estävät vitaamiinien ja hivenaineiden imytymisen ja seuraa rikkinäinen suupieli ( B12). Kalanmaksaöljyä suoraan pullosta, mitä niitä kapseleita, jää liivatteet syömättä.

Kahvihammasta vaan kolottaa, ja ompelukone odottaa kaasutallalöle jalkaa, mutta kun on tuo ommeltava kilpikonna vielä leikkaamatta, joten töihin taas ja jorinat pussiin.

Astrologilta kuultua.

Harvoin jään seuraamaan tuota Astral ohjelmaa, mutta tämnään jäin kiinnostuneena kuuntelemaan kauriin merkissä syntyneelle naiselle tehtävää tähtikarttaa, tai planeettojen liikkeethän siinä suurimmat vaikuttajat ovatkin.

Mielenkiintoista sekin, kuinka pitkän ajan jokin planeetta omaa kierrostansa kiertää.
Horoskoopimerkkejä en ole koskaan analysoinut, mutta tuo kaurisnainen kysyi kuinka hänen suhteensa jousimiehen kanssa toimii. Jousimien on kuulemma " lusmuilija" eli vaikeuksien tullessa kääntyy kannoillaan ja poistuu, jättää tuon kauristytön hoitamaan asiat loppuun.

En ole koskaan edes yrittänyt päästä muun horoskoopimerkin sielunelämää selventää, kuin aviomiesvainajani  luonnetta. Hän oli leijona, sanottakoon heistä mitä tahansa, herkkyys oli hänessä se ominaisuus jonka hän kaikkein mieluiten halusi kätkeä ulkopuolisilta.
Tuskin mitkään merkit ja planeettojen liikeradat kohtaavat kahden ihmisen kohdalla täydellisinä,
mutta kunhan tullaan toimeen ja ymmärretään toisiamme.

Nyt ajattelin kyllä, kaiken uhallakin jossain vaiheessa soittaa astrologille ja kysyä millainen kartta minun elämälläni, paistaako päivä, vai sammuuko valot toiveiden tiellä.

Unelmia on aina, mutta siitä kenen kanssa tulevaisuutta haluaa rakentaa pitää todella olla varmat ajatukset.
Minä taidan rakentaa ihan oman iglun.

Paranormaalius ja intuitio.

Lueskelin noita viisaampien ihmisten sanoja, mutta en ymmärrä mikä niissä on niin erikoisen viisasta, kun samoja mietteitä on itsellänikin, eikä kukaan ole minulle viisaan virkamerkkiä ojentanut,

Joku tarjoaa nettikurssia, että ihmiset oppisivat tietämään mitä on kun syntyy tekemään ei mitään, tai ei halaua sellaiseksi syntyä.
Synnytään kaikki tietämättä mitä meistä tulee, ei ole valmiita elämän kaavoja joihin asettautua elämään jonkin tarkan laskelman mukaan ja tehdä vain sellaista minkä ohjeistus sallii. Olisin minä aika kaavoihini kangistunut jos sellainen olisin. Aina on pyrkimys oppia uutta, oppia muiden kertomien ja omien kokemieni oppien kautta, lukemalla ei opi työtä tekemään, sanoivat aikuiset kun olin lapsi.
Kirjoittamaankaan ei opi, ellei ota ensimmäistä kertaa kynää käteensä, vaikka taitaa se kynänkin käyttö jo tulevaisuuden lapsille olla tuntematon tekijä kirjoitettaessa, koneellisesti lapset, koneellisesti.

Eikä kukaan tiedä tämän tietokoneistetun maailman tulevaisuutta ja kehitystä.
Milloin tulee se aika, kun kone synnyttää?

Liian koneellista on jo tämä elämä tällaisenaankin. Puhelin kulkee taskussa, olet aina tavoitettavissa ja jos paikannus on päällä, sinut löydetään parhaastakin piilosta. En halua olla aina paikalla. En halua ottaa paineita siitä, etten aina kanna puhelinta mukanani, ettei se saa paikantaa minun liikkumisiani, eikä se huuda yötä päivää kutsuhuutoa vastaamaan. Joskus sen pitää olla hiljaa, äänettömänä, vaikka valmiina jos hätät tulee. Äkkihätä. Niin juuri. Koskaan ei tiedä milloin ihmisiä uhataan, kuten Pariisin tapahtumat osoittavat, vaikka tuskin työpaikalla yllätetyt henkilöt edes ennättivät apua soittaa.

Puhelin taskussa on kyllä osoittautunut monta kertaa tarpeelliseksi, kun ohikulkija havaitsee vaikka onnettomuuden, On mahdollisuus toimia nopesti avun pyytämisessä.
Paljon on ihmistä hyödyttävää, mutta pajon tuntuu turhuuttakin olevan markkinoilla.

Meedioista on televisiossa ohjelma, kai sekin on jokin sarja, mutta pienen hetken katselin sellaista ohjelmaa ja totesin, että, vaikka on näkijöitä, on myös näkijöitä näytteleviä.
Meedio, kolmannella silmällä näkevä, sanoi Saloniemen mammakin.

Intuitoon minä kyllä uskon ja luotan, siitä on omakohtaisia kokemuksia jotka ovat pitäneet paikkansa ajallisesti ihan minuutilleen. Intuitio vain tulee, sitä ei tarvitse etsiä, eikä miettiä, odottamatta mielikuvat ja äänet sanovat mitä tapahtuu. Anoppini halvaantuminen, isäni ja mieheni kuolema, ne minulle tulivat etukäteis sanomana kuin viesti jota ei kirjoiteta, vaan nähdään.

Intuition voiman tunsimme mieheni kanssa useinkin, kun olimme kaukana toisistamme.
Eläin vaistoaa ihmisen tunteet aina silloin, kun sillä on rakastetun lemmikin tunnemaailma. Koira suree kuin ihminen. Erään tuttavaperheen koira valtasi isännän tuolin tämän kuoltua ja siihen koirakin nukahti viime uneensa. Olivat yhtä, koira ja isäntä.

Viisauttako on se, että miettii tuonpuoleista elämää, ihan opetetaan löytämään merkkejä ja sanomia jostain tuntemattomasta. En tiedä, oppiiko ne opettamalla. Oppiiko meedioksi meditoimalla?

Selvänäköisyys ja korteista ennustaminen, onko sellaisena esiintyvä ihminen todella ammattinsa osaava, vai toistaako vain opittuja fraaseja?
Televisiossa on ollut siitäkin aiheesta ohjelmaa, erään selvänäkijän taidoista en olisi niinkään vakuuttunut, Jääköön sanomatta mitä mieltä olen opiskelusta toisella mantereella, koska tuntuu kuin pelkillä kysymyksillä vastaisi. Opiskelua sekin vaatii, ei siihen synnytä.

Päässä pyörii ajatus, ajatus lähtee liikkeelle ja johta seuraavaan ajatukseen, kunnes sitä ketjua ei saa pysähtymään. Ellei olisi ajatuksia, ei olisi pohtivaa ja harkitsevaa ilmausta olemassakaan.
Siirryn pohtimaan viisautta enemmänkin, koska luin kuinka uskonto kiinnostaa ihmisiä, mutta uskoa ei ole.
Siinä kaksi sanaa joiden sisään aion sukeltaa enemmänkin.

Verilöylyt periaatteiden vuoksi.

Mitenkään ei voi ymmärtää noita Ranskassa tapahtuneita murhia.
Kuinka joku ihminen voi kantaa sisällänsä noin suurta vihaa ja katkeruutta?

Uskonsotia on kautta ihmiskunnan käyty voittajina ja häviäjinä. Onko eri suuntaukset politiikassa ja uskonnoissa todella niin mahtavia vaikuttajia ihmiste mielissä, että niiden vuoksi on valmis tekemään mitä tahansa, uhraamaan itsensä, kuten itsemurhapommittajien tapauksissa joissa tietoisesti uhraa itsensä.
Joissain kulttuureissa äidit ovat kiitollisia kun pojista on tullut pyhiä taistelijoita.

Täällä meilläkään ei taida enää olla niin turvallista.
Kaikin puolin avoimet ovet kenen tahansa tulla minkä aatteen vuoksi tahansa, ottaa ase ja tappaa.
Onko Euroopan yhdistyminen uhka meillekin?
Onko rajojen aukaiseminen kansoja yhdistävä, vai tuleeko se näyttämään meilläkin kaikki pahuuden mahdollisuudet heille joilla oma henkikään ei ole kallis?

Kuinka paljon nämä Pariisin tapahtumat vaikuttavat meillä? Syntyykö keskustelua turvallisuudesta ja maahantulon estämisiä määrärtyissä tapauksissa?

Kyllä meillä kielletään alkoholin mainostaminen, muka turvallisuuden vuoksi ja panee kysymään ketä sekin suojelee?
Nyt olisi korkea aika miettiä mitä EU:n piirissä voitaisiin tehdä rajojen ylityksien valvomiseksi niin, että voitaisiin karsia jo rajoilla idologiansa puolesta ääntä pitäviä, innokkaimpia akitaattoreita pääsemästä joukoksijolle mikään ei ole pyhää, paitsi heidän oma aatteensa.

Surua tunnen tapettujen puolesta.
Liian turhia kuolemia kaikki tyyni.
Tämä murharyhmä pääsi liian helpolla tuomiolla, kuolema on liian kevyt tuomio,
Kuinka kauan meillä saadaan elää tätä nimellisesti suojattua lintukodon aikaa?

Lunta tulvillaan.

Lunta tulvillaan..   on tienoot.
Mittari näyttää  + 0,5 astetta, joten suojan puolelle meni eilinen pakkanen.

Kyllä me täällä pohjolassa pärjäämme lumeen kanssa, ellei sitä nyt ihan metrimääriin sada, tai tuuli tuiskuta nietoksina. Toista on tuolla eteläisen Euroopan maissa ja lämpimän vyöhykkeen alueilla joissa ei lunta ole monta kertaa edes nähty. USA:ssakin, vaikka talvi on siellä tuttukin, lumi saa aikaan kaaoksen liikenteessä.

Talvihan on oikein odotettu lumisina maisemiin joihin kansa piirtelee ladut ja pulkkamäet mieliharrastuksien toteuttamiseen. Talvea minäkin rakastan.
Nyt pitäisi vain saada ne sukset jalkaan ja lähteä kiloja karistamaan, ei vauhdilla, vaan ajan kanssa.

Kuntoilua pitää harrastaa oman hyvinvoinnin vuoksi. Tikiksen viimeisin haaste on kyllä niin kovan luokan liikuntaa etten selviä puolistakaan, enkä pitkiä sarjoja edes aio yrittää. Jotain järkeä pitää olla siinäkin hulluudessa.
Koko elämän mittainen muutos on tehtävä mikäli aikoo näillä vuosilla pitää painonsa kurissa. Kun liikkumien luonnostaan jää vähemmälle eikä vaadi suuria ponnistuksia, pitää muistaa mitä suuhunsa laittaa. Kulutus ei aina vastaa tankkausta! En rakasta sokeria, en keitä kiisseleitä, paitsi jouluna, enkä syö karamellia, mutta siitä huolimatta joulun aika toi lisää painoa. Vielä, kun kunto on ollut hiukan hakusessa on liikunta jäänyt kotijumppaan ja käsipainoihin, selkä ei kyllä ole kestänyt niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt otin taas esille selkäjumppalaitteeni ja näin aion jatkaa. Kipu on siedettävää.

Tästä se, autoa kaivamaan hangesta, lapioimista auton ympäriltä, että sen saa liikkeellekin joskus.
Katsotaan aukeavatko Audin ovet tänään ilman sulatuksia?
Tuolla se seisoo pihalla, vain pieni tunnistettava sininen perä kuorrutuksen alta näkyy, että löytyy.

Alavireisyys.

   Sanahirviö, alavireisyys, mutta kuvaa hyvin olotilaani. Ei ole kipuja, mutta olo on kuin lierolla joka on joutunut kuivalle asfaltille.
Ei jaksa, tie on kova ja kuiva.

   Ei tämä ole flunssaa, ei, mutta olisko se niin kovasti tuloillaan, että yrittää lannistaa minut. Ei onnistu, en anna periksi, vaikka ulos ei ole jaksanut paljon edes aikoa. Palelee sisältä ja päältä, tai on hiki kuin saunassa parhaimmillaan. Ollut muutaman päivän, mutta eiköhän tästä tänään jaksaisi, aikomus on, toteutuneeko.

   Henkiset painolastit tuppaavat kerääntymään ajoittain liian painaviksi, mutta nyt ei ole kyse siitäkään. Olen pyrkinyt pyyhkimään ylimääräiset sivuun. On olemassa ihmisiä joita en halua ajatella, heillä kun on tapana tuoda vain kiviä reppuuni. Kai minä olen jo niitäkin tarpeeksi kantanut ja mielestäni minulla on oikeus kipata kaikki lähimpään jätekasaan. Menkööt täytteeksi joihinkin koloihin!

   Terveystarkastukset jatkuvat ja ei tässä nyt niin suuriin voimainnäytöksiin ja kokeiluihin ole aihetta, eikä oikeastaan kannata tässä vaiheessa kokeilla kuinka paljon kantti kestää.
Odottelen vielä, nyt tilanteen mukaan, hiki pintaan, vaikka pää kylmänä.

   Yhteiskunnassa on paljon ahdistusta ja ihmiset eivät voi hyvin. Yksilö on kovin yksin ellei ole työtä. Moni tekee pätkätöitä, jos työnantajalla on jotain hommia viikoksi, ei sitten seuraavalla viikolla tarvitse aamulla suunnitella muuta kuin nuukailua. Työn teettäminekin on liian kallista!
   Noilla alin palkka vaatimuksilla joita kuviteltiin kaikken eduksi, saatiin paljon pahaa aikaan. Moni nuori joka oli päässyt pienellä palkalla opettelemaan työn tekoa, joutui lähtemään lopputili kourassa.      Enää ei ollut apupojille paikkoja, ei kotiapulaislle työtä perheissä, eikä lautapoika päässyt rakennuksille kesäksi hommiin.  Työstä tehtiin liian kallista työn teettäjälle. Nyt tuskitellaan kun ei ole töitä. Töitä on, mutta ei ole varaa maksaa palkkaa. Siitä se tämä yhteiskuntamme nyt nauttii ja maksaa työttömyyskorvauksia kotiin makaavalle terveelle ihmiselle joka tekis mielellään muutakin kuin sylkis kattoon.

   Tekee oikein pahaa kun kuulee kuinka moni elää kituuttaa muutamalla eurolla viikon.
   Eikå ole kyse vain työttömistä ja nuorista, vaan monella vanhuksella on niin pieni eläke, että pienenkin sairauden tullessa talous on ahtaalla. Lääkkeet ja sairaalahoidot muodostavat suuren kolon toimeentuloon ja netipalstalla saimme lukea erään vanhuksen kirjoittamaa tekstiä siitä, kuinka ihminen syö mitä vain kaapeista löytyy, että eläisi huomiseen. Tekisin mitä vain jos naapurini joutuisi nälkää näkemään. Onneksi ei ole naapureissa niin vaikeaa, vaikka en kaikkea voi tietää, tiedän vain sen mitä näkyy.
   Aiemmin, kun naapurissani asui yksinäisiä ja vanhuksia, leipomukseni jaoin heillekkin. Lämpimäis pussin vieläkin muistan viedä jos sattuu tuoreiden leipomusten aikaan sinne asiaa olemaan.

   Jo pelkkä muistaminen kantaa ihmistä vaikeissakin asioissa. Poikkeaa tervehtimään ohikulkiessaan ja kuuntelee mitä on huolia ja mistä taas yhdessa voimme iloita.  Pyrin muistamaan tuon asian, koska omat kokemukseni yksin olemisesta, kun kukaan ei välitä, ovat niin tarkkaan muistissa. Ellei naapuria olisi ollut, jaa, mitä ja missä minun elämäni olisi tänään. Kiitollisuuteni haluan yhä osoittaa sinne suuntaan.  Eipä moni poikennut pihaan pyytämättä! Pelkäsivät kai, että masennus tarttuu.
   Tänään on onnekseni toisin. Nyt minulla on jo rohkeutta kohdata vaikeatkin hetket ja purkaa puhumalla pahaa oloani, joka onneksi tuntuu olevan muisto jonka en halua palaavan.
   Kuka on yksin ja tarvitsee kuuntelijaa, kuka ei jaksa suoriutua töistänsä, heitä on paljon, mutta pitäisi yrittää olla läsnä kaikille joilla on vaikeaa. Siihen on aina aikaa.

Vaeltava sieluni.

Karuja totuuksia.

Oikeita ratkaisuja.

Vuoden vaihtuessa ihminen kuin pakotettuna kääntyy katsomaan menneisiin aikoihin.

Mieheni kuolemasta tuli elokuussa jo 17 vuotta., josta ensimmäiset vuodet elin vailla huomisia. Kun lopulta löysin huomiset ja oman minuuteni, alkoi yaustalta ikäänkuin vainon vuodet, syytöksiä, uhkiluja, loukkauksia, vaatimuksia ja minut oli pakotettu piirtämään raja jonka yli tulemalla heille ei ole ystävällistä vastaanottoa.
Televisiossa pyöri aikanaan sarja; Perhe on pahin, niin se taitaa olla kun kaikki minkä teet muiden hyväksi, koetaan jonain muuna.

Vuosien aikan monet asiat olivat kiusanneet mielessä. Olin ikäänkuin muiden ohjauksessa, vaikka itse päätökseni teinkin. Jollain tavalla olin kuitenkin tyytymätön asioiden tilaan ja mietin kuinka asioista voisin päästä oman mieleni mukaan tasapinoon niin, etten loukkaa ketään.
Olin miettinyt muutoksia ja lopulta rohkenin ottaa huomioon omat halut ja tarpeet. Siinä muutosten pyörteessä tulikin tehtyä päätöksiä joissa tunnen toimineeni ihan oikein. Luovuin paljosta ja sain paljon. Tuntuu kuin suuri painava reppu olisi pudonnut harteiltani niiden päätösten seurauksena joita tein ennen joulua 2012 ja seuraavana vuonna sain lopultakin laittaa pisteen muutamiin asioihin.
Vuosi 2014 olikin taas täynnä vastamäkiä. Vuokralainen toimi kuin telkkariohjelmassa, vuokralaiset helvetistä, pitää paikkansa kun oikein alkavat saamansa varoituksen jälkeen toimimaan.
Millään ei ole mitään merkitystä, ja tuo kokemus kun ei ole ainoa kokemukseni vuokralaisista!
Onneksi, ennen kuin kirjoitettiin vuosiluku 2015 asiat olivat paremmin kuin hyvin.
Jospa tässä taas voisi keskittyä elämään, ei taistelemaan muiden kanssa tilasta tai rahasta.

Opin kyllä muutamien vuosien aikana pitämään varani siitä, ketä päästän lähelleni. Minä en sitoudu mihinkään sopimuksiin noin vain kevyin perustein. Omat tunteet ovat tärkeimmät ja kaikki asiat joita tekee pitäisi kokea itsellensä hyviksi.

Meneillään on monta projektia, oma hyvinvointi tärkein. Milei ja keho kun tekevät yhteistyötä on kaikki hyvin. Nyt kun otan sukset autoon ja ajelen pitkälle korpimaisemiin, olen kuin lintu jota myötätuuli kannattelee, Nyt on jo aika saada henkinenkin tasapaino, koska uskon ettei mistään ole kivireki tavoittamassa kulkuani.
Vaihtelu virkistää. Virkistääkö? Olen sittenkin taipuvainen pitämään määrätyistä perinteistä ja tavoista kiinni. Elämä on siten turvallisempaa ja tietää mitä voi tekojensa tuloksina odottaa.
Odotan onnellisia päiviä tämän vuoden haltijalta.
Päätökset joita olen tehnyt kymmenen vuoden aikana ovat olleet vaikeita, mutta nyt tuntuvat kaikki ihan oikeilta, mitään kun ei enää voi muuttaa. Tehty mikä tehty ja tulokseen tyydyn.