Uutta kohti.

Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa tämä on.
Vaikka kurkussa kaihertaa kalanruoto ei se elämää haittaa. Tehdä voi mitä tahansa, tänään on kädessä ollut saha ja porakone, vasara ja ruuvimeisseli. Vanha rahareppu järjestetty, se kun palvelee työkalupakkina. Mukava on kanniskella, painaakin kuin synti kaikkine ruuvareineen ja jakoavaimineen.
Taitaa siellä olla parit hohtimet ja muutama sivuleikkurikin, oksasahan juuri taitoin turvalliseen muotoon ja laitoin puukon tuppeen.
Eiköhän noilla työkaluilla hetken yksi akka selviä.

Joku kärsii kynsisienestä, joku ihottumasta, jonkun suupielessä kukkii herpes ja vyöruusuakin on liikkeellä. Onneksi nyt on vain tuo kurkkukipu, hiukan hellittänyt, kai jo huomenna voi näkkäriäkin pureskella ja nielaista.

Ihanaa tämä huolettomuus. Ei kukaan kysele mitä teet ja mihin meeet. Nyt huomaan kuinka paljon voimavaroja kuluu kun elää epätyydyttävästi. Sääliäkö se on kun ei ole rohkeutta sanoa aikanaan, että kiitti, nyt minulle riitti. No, onneksi sentään asia on ohi. Antaa kaikkien kukkien kukkia siellä missä viihtyvät parhaiten ja kuka osaa hoitaa oikein. Sellaista se on, oman hyvän huomaamista.

Mielenkiintoinen viikko alussa.

Luku 100.

 Tänään on äidin syntymästä tasan 100 vuotta.
Lähetän hänelle lämpimiä ajatuksia ja halaukseeni suljen hänet liki itseäni.
Rakkautemme on ikuinen, muistoissa hän aina elää.

Kurkkukipu lukitsi minut kotiin.
Ei ole mitään kurkkutulehdusta, ei, vaan jokin vieras "esine" kurkussa. Voipa olla kalanruoto, kun söin lämminsavulohta, tai siemen, viikunoita, mustaherukoita ja puolukoita kun maistelin ja mutustelin.
Kipeä on ja nielaistessa tuntuu kipu korvassakin.
Kunhan se siellä nyt aikansa siellä muhii jossain poimussa tuo "pahantekijä" niin kyllä kipukin lakkaa, mutta monta päivää on jo vaivannut.

Eipä haittaa, leivoin pullaa vieraille, ja leivoin, vaikka eivät tulisikaan. Sisällä on näillä säillä ihan hyvä, saunaankin tässä pääsen ja ihan liottelen vanhan vihtani vielä kerran. Sitten onkin jo uusien vihtojen aika, nyt en viitsi tuonne metsään kävellä, enkä ajella, on koivikot hiukan kauempana.

Kyllä on märkää.
Puolen päivän aikaan salamoi ja jyrisi, vettäkin satoi hetken aikaa oikein reippaasti. Ikkunalaudan pellit kolisi isoista pisaroista, mutta rakeita ne eivät sentään olleet.
Ystäväni kertoi jääneensä illalla kotiin hänkin, vaikka aikoi tanssimaan ja kokolle.
Liian kylmää ja koleaa juhlimiseen, kun juhlia tulee vielä ja toivottavasti lämmintäkin.

Tässä on ollut kaiken maailman murheita ja vastamäkiä. Joinain päivinä ei huvittaisi pukeutua lainkaan. Nukkua ja nukkua kaikkien murheiden yli, vaikka tiedän toki etteivät ne asiat nukumalla muutu. Mökin asiat pitäis ottaa kerralla viranomaiskäsittelyyn kun käyttö ei lopu nähtävästi muilla kielloilla ja ohjeilla. Asianajat sanovat, että nosta kamat pihalle ja pane lukot oviin... kielto on ollut voimassa enemmän kuin vuoden, itse asiassa jo kaksikin. Nyt on vain ajeltava poliisin kanssa sinne paikalle ja ehkä se on ainoa keino lopettaa pelleily asian tiimoilta. Ei tiedä mitä tapahtuu kun kaikenlaisia hörhöjä on liikkeellä.

Heinäkuu on suunniteltuja juttuja tulvillaan.
Mielenkiintoisia tapahtumia, runojen ja laulujen tiimoilta, mikä mennessä ja ollessa mukana.
Kutsujakin satelee, mutta nyt en kaikkeen ennätä mukaan. Hyvien ystävien seurassa aion aikaani kuluttaa ja nauttia elämästä jossa kaikki on mahdollista. Rakkaudesta ei huudella, herkkä asia joka ei kaipaa sivullisten mielipiteitä, eikä julkijulistuksia. Onni on sydämessä.

Kunhan tämä kurkkukipu tästä hellittää. Nyt kun ei oikein voi edes nielaista. Konjakkia olis tuossa pullon pohjalla, mutta en muista edes unilääkkeeksi illalla, kyllä kurkku edes yhden ryypyn kestäis.
Ehkä saunan jälkeen, pieni pikarillinen Renault;ia.

Ollaan vaan.

Mittari näytti + 3,2 tälle aamulle. Jossain se on voinut  miinus lukemaakin näyttää, niin on viileä säärintama menossa maamme yli, vai jääkö päälle, kuka tietää.
Tuli leikattua kesätukka. Oli jo kuin rotan häntä, pitkä ja malliton. Roikkuu kuin hevosen häntäjouhet, sanoi eräs poninhäntäänsä, mutta minun haituviani ei voi mitenkään verrata vahvoihin häntäjouhiin.
Nyt lippis päähän ja baanalle, ei tarvii paljon kiharrella, kiharaa riittää.

Suunnittelin Juhannusreissua, mutta ei, suunnittelemallakaan en vielä tiedä mitä teen.
Eilen laitoin mielestäni lämmintä ylle, mutta heti tuli tuulessa ja sateessa vilu kun autosta lähdin. Kesällä voi olla vilu ja hiki, mutta ei kumpikaan ole liiallisena hyvä.
Lomasuunnitelmia ihmisillä on juuri tälle ja seuraavalle viikolle melkoisesti. Koulujen päättyminen on lapsiperheellä aina järjestelyä ja suunnitelmia. Harvalla lapsella on paikkaa  minne mennä arkipäivinä kesäloman aikana.
Pitäiskö tas alkaa puistotädiksi. Se oli ihan kivaa puuhaa, puistossa lasten kanssa, leikkiä ja puuhaa josta lapset olivat innoissaan. Aikaa sekin, katukin maalattiin.

Suunnittelematonta lomailua, sitä se on elämä parhaimmillaan. Tekee mitä haluaa ihan suunnittelematta.
Aurinko juuri suunnittelee nousevansa korkeammalle, viereisen talon seinään lähettää valoa ja taivas on pilvetön. Joko tänään on poutaa?

Kymmenen plussaa.

Riittäähän se kymmenen plus astetta näin aamu varhaisella.
Edellisen yön valvominen valvotti vieläkin, mutta ei Jukolaa uusittu, ei. Ilman telkkariohjelmiakin oli uni hukassa.
Onhan nyt tullut jo tunti opiskeltua. Aina on aikaa jos haluaa uutta oppia, varhainen aamu ehkä ei niitä parhaita, valvomisen jälkeen kun haukottaa...

Mitäkö sitä tekisi Juhannuksena, kahden vaiheilla, viitsinkö lähteä edes lähilavalle tanssimaan, hyppäänkö junaan, vai kävelenkö tuonne metsään kuuntelemaan luonnon ääniä. Kuitenkin sitten on heti reissuun lähtö edessä, siihenkin on hyvä valmistautua, kamat kuntoon, hyvät kengät jalkaan ja reipas mieli.

Tänään aion hakea sen ritilän jota olen miettinyt jo monta päivää. Piti ottaa mökiltä kanaverkkoa, mutta enpäs muistanut vesisateessa, kiireesti vain juoksin autoon ja sinne piti jättää tuolin pehmustetkin. Tuolla se säkki takapenkillä edelleenkin kyytiä ottaa.
Ei paljon huvita topatuissakaan tuoleissa ulkona istuskella jos säät ovat näitä kevään lämpöisiä. Mieluummin lenkkarit jalkaan ja metsään, hyttysmyrkyt levitettyinä, ettei kutise puremat. Onneksi kotiin niitä ei vielä ole ilmestynyt vaikka luonto lähellä.

Elämä on suuri seikkailu. Millaisia vuoria ja karikoita tänään ylitetään, sen jokainen tuntee illalla, jos ei jaloissaan, niin ainakin mielessään. Hyvä päivähän tämä, ei kun menoksi.

Onpa aika tosiaan.

" Onpa aika tosiaan, kaikki kallistuupi vaan,
jauhot, ryynit, ryyterit ja maalit pyyterit.
Pulla kuihtuu pienenee, leivän reikä levenee
ja päivä päivält' ihminenkin aina kevenee.
Kallis on aika ja kalliimmaksi käy.
Ihmisellä koht' ei enää yhtään pyöreet' näy.
Puts-plank kuin markan setelissä toinen puol'.
On oltava kohta  päällänsä elämän huol'."

Noin lauloi J. Alfr. Tanner vuonna 1917.

ja jatkaa...
" Naisten pitsit kapenee, vyötäröt taas laajenee,
tulee muoti aivan uus' kai jo ensi kuuss*.
Kallis aika kuiskailee; - > Vielä päivä valkenee,
että varmaan näette naisemme täysin decolte'. "
  Kallis on aika jne.

Vaikka tuhatluku on vaihtunut, samoja ajatuksia herää kun katselee elintarvikkeiden hintoja. Muoti on muuttunut yhä paljastavammaksi, avokaulan alaraja putoaa yhä alemmaksi.

Sanovat ettei halpa ruoka laihduta, sehän on vain täytettä, mutta hintojen nousu on jo syönyt eläkekorotukset ja vie ison osan palkkatulojen lisästäkin.
Jotain on syötävä ja kiva olisi matkustellakin, nythän kehotetaan kuluttamaan.
Ihmetyttää vain perunakilonkin hinta, 1,29 paikallisessa marketissa. Ulkomailta tuotuja hedelmiä saa halvemmalla, mutta niistä ei aina ole vatsantäytteeksi.
Milloin meillä on hinnat karanneet, ja viljanviljelykin tullut kannattamattomaksi, kaikista tukiaisista huolimatta, jauhotkin jo tulevat rajan takaa, esipaistetut sämpylätkin matkaavat tuhansia kilometrejä pitkin Eurooppaa ennen kuin ovat  uuneissamme, vaikka itse en niitä kyllä osta.

Markkaa ei ole, mutta se muuttui melkein kuin fifti fifti euroksi, ainakin kahvikupin hinnassa huoltoaseman kahviossa.

Vanhoja laulujen sanoja on kiva selailla, niissä on sattuvia kuvauksia tähänkin päivään.
Mikään kun ei muutu ensimmäistä kertaa, paitsi jos maapallo alkaa pyörimään vastapäivään. Siitä ei ole Tannerkaan laulanut..

Minä ja sisilisko 2004.

Minä ja sisilisko
Kirjoittanut: Kir.jar 6.8.2004 klo 15.55


Kesken nurmikon leikkuun istahdin isolle kivelle pihan varjoisalla puolella.
Pyyhin hikeä otsaltani ja katsoin muuttuvaa maisemaa lähistöllä. Isot koneet ovat viikkokausia möyrineet kauniissa, keväällä valkovuokkojen peittämässä lähimetsässä.
Kivet on hakattu pienemmiksi, multaa ja soraa ajettu, rakennettu kuin melu aitaa.
Kuuset ja männyt katosivat eilen hakkurin nieluun, kaikki se mitä niistä ei tukkeina pois viety.
Metsävadelmia ei siinä enää kasva, ei ole korvasieniä ensi keväänä, eikä linnut rakenna pesiänsä puiden oksistoon kun niitä puita ei enää ole. Muutama harvaoksainen koivu jäljellä.
Maisemani on talvella avointa... ja niin rakastaisin havupuiden suomaa vehreyttä lumisessa maisemassa.

Näitä miettiessäni huomasin sisiliskon nousevan samalle kivelle.
Se katseli minua kuin kysyen; mahtuuko?
Pienin, nopein liikkein se nousi siihen vierelleni, suussaan valtavan iso hämähäkki joka pyristeli siinä pitkine jalkoineen yrittäen vapauteen.
Sisilisko hakkasi hämähäkkiä kiveä vasten, löi ja odotti vieläkö liikkuu jalat, irrottamatta leukojensa otetta pitkäjalasta.
Se löi useamman kerran ja lopulta hämähäkki oli liikkumattomana sisiliskon edessä kivellä.
Minäkään en liikkunut, katselin kuinka saalistaja nautti saalistaan, pureskeli pala palalta kunnes kivelle jäi vain pala ohuen ohuesta raajasta.

Olin jo huomannut pienen kärpäsen pörräämässä siinä kiven ympärillä, kiinnostuneena hajustani, tai mistä lie.
Sisilisko makasi liikkumatta, silmät seurasivat kärpäsen lentoa ja yks' kaks', se nappasi kärpäsen ja söi suupalanaan liikoja miettimättä oliko kuollut vai elävä.
Jätin sisiliskon saalistamaan ja lähdin hiljaa jatkamaan kesken jäänyttä nurmikon ajoa.

Näin minä tänään ympärilleni katselin.
Mitähän muut tänään näkivät?

Nää niitä päiviä on...

Harmaa taivas ei ole pettymys, näitäkin päiviä tarvitaan.
Mittarissa on + 11,5 asteen lukema, mutta ihan ulkoiluun sopiva. Kotitöitä löytyy aina, kun vain saa työhalut viritettyä oikeaan korkeuteen.

Kävin ostamassa kangaspalan. Aikomuksena saada siitä päällepantavaa, mutta tuossa se laskostettuna ompelukoneen vierellä odottaa leikkaamista. Saumurilla se kyllä on ommeltava, saa kunnon saumat joustavaan kankaaseen.
On tuossa laatikossa muutama vanha vaate odottamassa tuunaamista. Ihan hyviä asuja jää pitämättä kun niissä jokin ei vain tunnu tähän aikaan sopivan. Tällaiset harmaat päivät ovat omiaan ompelukoneen ääressä istumiseen. Saas nyt nähdä.

Viime vuoden kevät ja kesä olivat sellaista aikaa, että menetin kaikki menohalut, edes elämäni suurin halu, tanssihalu, katosi eräänlaiseen ahdisteluun, aneluun, pyyntöihin, ehdotuksiin ja olin totaalisen kyllästynyt sellaiseen elämään. Kun ei ole kiinnostusta sen voi joku tappaa olemalla liian innokas ehdottelu menemään ja olemaan joka kissan ristiäisissä.
Ei ole haluja mennä joka ilta, joka viikonloppu tai joka päivä.  Odottelen tässä kaikessa rauhassa menohaluja, kun kaikki on hyvin. Miksi menemällä saavuttaisi jotain minkä jo omistaa?

Monia projekteja on ollut meneillään, moni valmiina ja joitakin mietin, päätöksiä suuntaan tai toiseen. Kaikkea ei kuitenkaan halua paljastaa. On ja ei, miksi kaikki olis nostettava, tai nostettavissa pöydälle.
Omat ajatukset ovat aitoja, omat tuntemukset koettuja ja kokemattomat asiat saakin jäädä kokematta jos niistä ei synny itselle halu kokemiseen ja pettymiseen.
Onneksi en ole pahemmin pettymysten kierteessä, kun nyt tuon uuden kankaan saisin saumoilla päälle puettavaan muotoon.

Kutsuja on tullut Juhannuksen viettoon, mutta ei niistä tämän enempää.
Ehkä se tulee ja menee kuten ennenkin ilman suurempia juhlimisia. Niin se meni viime juhannuskin.

Selkäjumppaa.

Ei sitä ihan joka päivä tule edes mietittyä kuinka paljon oma toiminta auttaa oman kunnon ylläpitämisessä.
Siirsin tässä selänhoitovälineeni pois näkyvistä ja ei mennyt monta viikkoa kun selkä alkoi osoittaa mekkejä lihaskunnon romahtamisesta.
Vatsalihastenkin kunto on melkoisen tärkeää selkälihasten kunnolle. Molemmat tukevat toisiansa. Poikittaiset vatsalihakset ne veltostuvat käytön puutteessa ja selkä painuu kasaan istuessa.

Enää en jätä mitään väliin, selkä kipeytyi autolla ajaessa, enkä montaa sataa kilometriä kahtena päoivänä peräkkäin autossa istuin, vaikka tulihan niitä muutama sata, ei siitä mihinkään pääse.
Nyt on psakko hoitaa itseään. Kaikki nuo asunto ja mökkiasiat saa nyt siirtyä syrjään. Mökin myyn  ja asuntokin joutaa siinä samalla, kun ei näy nuo nyky asukkaat asioistansa huolta kantavan. Vuokranmaksu unohtuu tärkeämpien henkilökohtaisten menojen tieltä, ja vuokranantajahan se saa kärsiä.

Ei ole ensimmäinen vuokralainen, mutta melkoisella varmuudella viimeinen joka noin menettelee!
Omakin asuminen on siinä kiikun kaakun, missä liikun.
On suunnitelmia ja uusia tuulia, saas nyt näkee mitä muori tekee.
Perhettä kun ei ole, on kevyt lähteä minne vain.

Nyt on ruohonleikkuutakin harrastettu, voihan sitä hiukan tehdä sellaistakin kun on kesä.
Onneksi meillä ei ole hyttysiä! Eilen oli yksi eksynyt autoon ja tiedän, että se tuli Rengasliikkeessä, siellä kun etu oven lasi oli auki ja miehen ympärillä pörräsi hyttyslauma.  Minusta eivät tykänneet.

Se on ilta nyt, virastot kiinni ja olis pitänyt muistaissaan yksi puhelu vielä soittaa.
Onhan tekemistä ensi viikollekin.

Harmituksia ja omia lakeja.

Yksi väittää, että hänellä on lupa maksaa vuokra myöhässä, ettäkö lupa, kuka sen on antanut?
Toinen väittää, että heillä on ainainen käyttöoikeus tilaan, vaikka sitä ei ole mihinkään paperiin kirjoitettu, ettäkö ainainen lupa, kuka senkin on antanut?

Tuntuu ettei enää ole omistajalla mitään sanomista mihinkään. Joku tietää asiat ihan taatusti oikein, vaikka tiedoillaan ei ole mitään perustetta. On tässä maassa ongelmia, isoja ja pieniä. Isoista päätetään EU;ssa, pienistä eri oikeusistuimissa.

Kyllä on pankkienkin palvelu käynyt olemattomaksi. Pankkisalissa on kopperoita joissa pitöäisi olla virkailija palvelemassa eri asioista pankin puoleen kääntyviä asiakkaita. Poikkesin tänään erään pankin pääkonttorissa ja siellä oli tasan yksi ( 1 ) virkailija palvelemassa asiakasta, sekä neuvonnassa yksi ( 1 ) ja heillä oli molemmilla asiakas, yksi jonotti neuvontaan, muutoin koko iso pankkisali oli ihan tyhjä.
Yläkerrasta laskeutui portaita minulle tuttuja virkailijoita, moikkailimme ja hetken seisoin ihmetellen mihin täälläkin on menty. Saapui siihen sitten taas tuttu virkailija, moikkasimme ja kysyin kuinka menetellä erään asian suhteen, kun soittopyyntöihini ei vastata, sähköpostiin ei vastata, ja täällä ei ole ketään joka voisi selventää asiaani. Olin jo soittanut neuvontaan ja kysellyt, --- tilaa aika---- oli vastaus, mutta kun aikoja ei ollut tilattavissa.  Tämä tuttu virkailija neuvoi, mene kotiin, avaa nettitunnuksilla pankkipalvelu, hae se ja se kohta ja asia hoituu siellä kaikkein helpoimmin ja nopeimmin, kun meillä ei ole täällä tänään ketään joka voisi asiasi tänään hoitaa. Kiitos! On se kiva kun on hyviä tuttuja ja ystäviä. Eikä kyse ole velkahakemuksista, niiden käsittelyn hitauden ymmärrän, kun ihmisillä on tarve saada rahaa, ja kaikki tiedot ja rekisterit on tutkittava ennen lainan myöntämistä.
Vakuuksia pankki vaatii, luotolla myyvät yritykset eivät vakuuksia kysele, velaksi saa ostaa, kunnes luottotiedot on menneet. Pankissa ovat tarkempia, mutta eri summistakin tietysti on kyse.

Mistä vielä saa palvelua? Pian on kaikki asiat hoidettava netin kautta.
Postin kanssa minulla on hankauksia ollut tuon Nettipostin vuoksi. Sain onneksi eilen kaikki sähköiset tietoni pois Postin rekistereistä. Ei minua kiinnosta saada sähköpostiin tietoa lopetetuista palveluista, tai uusista postimerkeistä, tms. Nyt ei tule, sanoi neitonen sieltä eilen. Lopultakin. Minä haluan lukea itse kirjeeni, ettei niitä joku kone lue ja monista jonnekin postin Nettipostiin josta minun pitää ne joidenkin tunnuksien avulla kaivaa luettavakseni.
Pidettäköön edes yksi postinjakaja vielä töissä, minulle pitää tulla paperiversio kirjeistä omaan postilaatikkooni, ei Nettipostiin.

Olis monta asiaa taas sormenpäissä, mutta ehkä tämä tälle päivälle riittää. Huomenna on omat harmituksensa.

Sietokyvyllä on määränsä.

Makuasiosta ei ole tarpeen kiistellä.
Kyllä nyt ainakin kahvi maistuu suussani hyvälle.
Makuja on monia. Santos ei maistu Juhlamokalle. Samoin se kaikkien makujen suhteen menee mielipiteet ristiin. Yksi rouva  kertoi rakastavansa voikukkapeltoa. Ihailee kukkien keltaisuutta ja nauttii kun siemenhaituvat sitten leijailevat pellon yllä kuin pienet laskuvarjot tuulessa. Kerää lehtiä syödäkseen ja kukkien terälehdetkin, syö tai keittää simaa ja viiniä.

Lehtiä olen itsekin kerännyt salaatiksi ja maistanut kukkien keltaisia terälehtiäkin, mutta ihastunut en ole. Terveellisiä, mutta pitää kerätä kaukaa liikenne saasteista.
Ennen kasvoi nokkosta joka kiven juurella ja seinän vierustalla, luonnosta sitä löytääkin enää harvoin, ellei ihan kasvupaikkamieltymyksen perusteella lähde etsimään. Sekin vaatii voimakkaan kasvualustan, hyvää multaa juurillensa, mutta onkin sitten hyvä ravintona ja tuholaisten torjuntaan, ravinteenakin kasveille.

Sain eilen puhelinsoiton joka pani liikettä toimintaani. Ei tässä elämässä sentään ole joillakin erilaisia oikeuksia ja toisilla velvollisuuksia enempää kuin laki vaatii. Pakko taas ottaa ohjat käteen ja hoitaa asian tilanne kuntoon niin, että lakiakin noudatetaan. Joustot joustoina, mutta joskus kuminauhakin kuoleentuu tai katkeaa.

Tälle päivälle monta suunnitelmaa joilla on vaikutusta enemmän kuin nyt arvaankaan.
Seuraava viikko sitten onkin arvoitus asioineen. Elämässä riittää jännitystä.

Pullukat

En kai koskaan pääse eroon siitä, että katson miehiä sillä silmällä, eli millainen vartalo, lihaksikas, hieman tukeva, vai pallopaitamainos jonka maha on kuin puhkeamassa oleva ilmapallo.

Kaupungilla, tässä päivänä eräänä käydessäni katselin pariskuntaa jossa mies oli enemmän kuin viimeisillään. Ei pieni ollut nainenkaan, mutta se miehen vatsa. Onneksi olen miehetön, eikä olisi mitään tarvetta kantaa huolta mahojen koosta muutenkaan, mutta, mutta. Pois nukkunut mieheni oli lihaksikas, ei lihava. Hyvät lihakset, urheilijan vartalo, ja sellaisia miehiä sukuni miehet ja mieheni suvunkin miehet ovat. Ei yhtäkään liian lihavaa, eli mahankasvattajaa. On kai kiinni geeneistäkin.
Minun makuuni vain vaikuttaa se, millaisen miehen kanssa elin nuoruudestani asti. Koskaan ei maha ollut tiellä, eikä roikkunut maatessa vieressä kuin säkki. En voi mitään miesmaulleni, en vain voi.

Tahtoo vain olla, että useamman miehen vatsa pömpöttää kuin odottavan äidin.
Ei voi olla aina kaljankaan syy, ruokailu ja geenitkin kai mukana kasvutekijöinä.
Nainen saakin olla pyöreä, vaikka ei naisellakaan ole koristeena se väljän jakun ja mekon alle piilotettu rasvakertymä jota sitä on itsellänikin. Naisen on vain helpompi verhota itsensä isoilla vaatteilla, kun kauniimpaa olis paljastaa uhkeat muodot sopivilla vaatteilla.

Terveydellinenkin asia tuo lihavuus on.
Sydän ei tykkää rasvasta joka kertyy kehoon.
Kun verenpaineeni silloin 2000 luvun alku puolella nousi liina korkeisiin lukemiin ja puhkesi astma joka vaivaa varsinkin rasituksessa, lääkäri kertoi osan syystä johtuvan puolison menetyksen järkytyksestä ja masennuksestani joka meinasi viedä mennessään. Lukemat olivat silloin korkeita, vaikka painoin reilusti alle 60 kiloa. Nyt mittailen silloin tällöin ja usein paineet ovatkin ihanteelliset, mutta eipä ole ylipainoakaan. Viimeisin mittaus 127 / 72 ja pulssi 62 joka on kyllä ihan huippu. Yleensä kun yläpaine on siinä 140 kahta puolta, alapainen 90 korvilla.
Lääkityskin on, mutta olen huono lääkkeiden ottaja.
Onneksi ei ole suuria paino ongelmia, pikkuisen saisi laskea, mutta tämäkin on hyvä.

En silti voi sanoa, että ei minulla ole hätää, kyllä se mitä suuhunsa laittaa on aina harkittava. Pian niitä kiloja saa, pois ottaminen onkin sitten eri juttu. Turkin matkalla lihoin 2 kiloa ja ottihan se aikaa pois ne saada, kun en ole mikään dieetti ihminen, enkä niin kovasti edes yrittänyt laihtua.

Ihmettelen vain kun jo lapsetkin kärsivät ylipainosta.
Onko meillä todella niin muuttuneet ruokailutottumukset entisiin verraten, koska omalta kouluajaltani en muista yhtään lihavaa lasta!
Jossain on mätää, sanotaan. Taitaa olla oikeassa tuokin sanonta.
Ainakin jossain on liikaa jotain.

Ohjelmasta VIimeiset sanat.

Herkistyin kyllä, enkä usko, että momikaan voi ihan  kylmin ajatuksin katsoa noita kuvattuja videopätkiä, joissa kuoleva ihminen jättää omaisille / läheisille viimeisen tervehdyksensä. Ohjelmasarja esitetään nomellä Viimeiset sanani.

Tänään uusintana lähetetty, vuoden 2010 maaliskuussa tehty jakso osoitti, että rakkautta on perheiden keskuudessa, äiti oli tärkeä ja hän jätti kauniit sanat tytöillensä, poika ei ollut kuuntelemassa sitä viimeistä sanaa.

Oma äiti on jokaiselle lapselle elämän antaja.
Oman äidin elämästä lapsi on imenyt napanuoran kautta ensimmäiset elämänvoimansa.
Veriperimä, geenit ja kaikki tekijät mitä elämä tarjoaa, siirtyvät äidistä lapseen, sen lisäksi mitä munasolu on isän perintönä kehittyvään sikiöön siirtänyt.
Tärkeintä ei ole se mitä oli, vaan se mitä jää.

En halua olla lasteni vaivana kun voimani uupuvat. Ei kaukana ole sekään aika kun on pakko miettiä mihin tästä, minne ja kenen hoidettavaksi?  Ellei kuolema saavu salaa hakemaan, tuosta vain, ilman mitään varauksia ja varautumisia. Saappaat jalassa, sanoi Arvo aina, ja niin kävi.

Tunteita ei voi hallita, vihansa voi silti kätkeä, sanoivat vanhat ihmiset ennen aikaan ja se kyllä pätee yhä. Vihaansa ei ole pakko julistaa, mutta rakkaudesta pitäisi saada kertoa.
Eipä ole siihenkään mahdollisuutta nykyisin. On melkein pakko tappaa tunteensa, peittää kyyneleet ja olla kuin mikään ei satuttaisi, siten suojelaa itseöään ja muita
 Ei tule kenellekään omantunnon tuskia.