Tänäänkin eletään.

I Adventti sunnuntai.
Eilen asettelin olohuoneen ikkunaan jouluvaloverkon. Ihan pienet valolähteet, tuskin nuppineulan päätä isommat, muut antavat hiukan valoa pimeään ikkunaan.
Kävin läpi joulutavaraa, olihan siellä sellaisetkin jouluvalot joissa ilmeisesti yksi kynttilä rikki ja koko ketju pimeä, joten roskalaatikkoon joutaa. Pitänee viedä kirpputorille joitain joulutavaroita joita olen saanut lahjana. Tuo iso keramiikkpukkikin, sen toi Phong joskus ammoisina aikoina joululahjana. Komea pukki jonka sisään voi laittaa ynttilän palamaan. Oliskohan ottajia.

Nyt olen ollut touhussa kiinni jo ennen kolmea aamulla.
Eilen tuli mielitekoja. Kävin lähikaupasta siansivua pari palaa hakemassa, toisesta läskisoosi, toisesta perunalatikkoon lihaa ja luut makua antamaan. Nyt on kastike hautumassa, perunalatikko sitten huomenna.
Teki mieli eilen riisipuuroa keittää kotonakin, mutta ei puuroriisiä, vain basmatiriisiä, eikä se oikein puuroon sovi. Pitänee tänään kävellä keskustaan katsomaan enemmän jouluvaloja ja ostamaan riisiä. Eilen oli kulkue jossa oli mukana koirista alkaen kaikki joulumieliset.

Kyllä tuo eduskunna historiallinen päätös onkin aiheuttanut monia lieveilmiöitä. Päätökseen tyytymättömät voivat taas estoitta käydä muiden kimppuun arvostellen ja solvaten siveettömyydestä.
Kirkosta eroamiset yms. ovat kyllä jotenkin vääriä mielenosoituksia. Einän tuolla päätöksellä ollut kirkon kanssa mitään tekemista ja jos pappien henkilkohtaiset mielipiteet ovat eron syy, toistuu sama kun  naispappeuden hyväksymisen yhteydessä. Ovatkohan silloin eronneet liittyneet takaisin kirkkoon?

Minusta kaikilla pitää olla samat oikeudet maallisten lakien edessä. Raamattuhan tuomitsee ihmiset, erottelee vuohet ja lampaat, rammat ja spitaaliset ja osa on taivaaseen kelpaamattomia ovat sitten kuinka hyviä ihmisiä tahansa.

Hyvä että on tulossa muuta ajattelemista ihmisille.
Onhan tulossa kristittyjen suuri juhla Joulu, joka on kääritty kimmeltäviin käärepapereihin, eikä kukaan puhu mitään että kirkkoa ja uskonnollista juhlaa vietettäisiin väärin perustein.

En kääri lahjapaketteja, enkä toivo niitä saavani, koska kaikki mitä tulee lisää on jo liikaa. Tässä iässä on jo kaikkea liikaa ilman lahjoja.

Rakkaus ei tunne rajoja

  Tuntuu kuin me ihmiset haluaisimme useinkin asettua Jumalan ylä puolelle, jos ja kun se Jumala on olemassa oleva elämämme johtohahmo ikuisuus kysymyksiin vastaamassa.
  Ei ole vielä olemassa lakimuutoksen päätöstä, mutta seuratessa asian tiimoilla käytyä keskustelua on syntynyt ainakin minulle mielikuva kuin monilla olisi mielessä vain uskonnon asettamat rajat.
  Rakkaus ei tunne rajoja! Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi!
  Mitä raamatun sanomassa on sellaista mitä pitäisi siirtää kaikkeen lain säätämiseen?
  Kun aletaan lukemaan lakikirjaa ja raamattua rinnakkain voidaan huomata paljonkin ristiriitoja. Miksi uusi tasa-arvoinen avioliittolaki muodostaisi poikkeuksen ja miksi se on tuomittavaa jos samaa sukupuolta olevat ihmiset haluavat lain edessä turvata oikeutensa samoin oikeuksin kuin heteroparit, eli perintö ja avio-oikeus joka näin kiellettäisiin samaa sukupuolta olevilta ihmisiltä jotka rakastavat toisiaan niin paljon, että ovat valmiita uhmaamaan nyt vallalla olevia käytöntöjä, asettumaan jopa pilkan ja vainon kohteiksi.
  Jokaisella ihmisellä on oikeus olla sitä mitä hän on syntyessään ominaisuuksinaan saanut. Sukupuolisuus ja seksuualisuus ovat syntymässä saadut ominaisuudet, aivan kuin jokin sairauskin, mutta sukupuolinen poikkeus ei ole parannettavissa. Seksuaalisuuttakaan ei voi kieltää. Lapsikin on kiinnostunut pmasta kehostansa ja nyt on jo olemassa oppaita kasvattajillekin siitä, kuinka lapsia opetetaan tuntemaan oma kehonsa ja johdattelemaan kohti aikuisuutta.
  Ihmettelen sitäkin, kuinka me olemme selvinneet ja eläneet ilman oppaita, kuinka me olemme löytäneet oman kehomme kaikki ominaisuudet. Sitä en ihmettele, että poikkeavat sukupuolisuudet, homot ja lesbot ovat joutuneet elämään kaapissa paljastamatta omaa personaansa liittyvää ominaisuutta.  Joskus olen mietinyt mitä he ovat mielessään itsestänsä ajatelleet, millaista häpeän viittaa kantaneet?
  Siitäkö on johtunut, että on ollut olemassa niitä Simoja ja Vihtoreita joilla ei koko ikänänsä ollut ihmistä jolle osoittaa rakkautta? He eivät kertakaikkiaan saaneet elää kuten normaali hetero mies. Heiltä oli kielletty rakkaus julkisesti. He asuivat kuin suljetun muurin piilossa, elämättä ja rakastamatta normaalilla tavalla. Moni on saanut hullun nimityksen ja moni on mennyt naimisiin saadakseen ihmisten hyväksynnän. Esimerkkejä on ihan jukisestikin paljastettu ja nyt sukupuolen vaihdosten luvattuna aikana siihen on ollut uskallusta.
  En haluaisi olla kieltämässä rakkautta keneltäkään, mutta lapsiin sekaantumisen tuomitsen rankimmalla tavalla. Se jos mikä rikkoo lapsen elämän, tunnustetaan tai ei. Lapsivaimot muissa kulttuureissa ovat lapsen kiduttamista, sellaista ei pitäisi missään muodossa hyväksyä ja aina tulisi asiaan puuttua kun perheissä sellaista ilmenee. Syylliset tuomiolle.
  Tällä sukupuolineutraalilla uudella lailla halutaan turvata myös lasten asemaa.
  Kuka on oikeutettu sanomaan, että vain heteroiden liitoissa lapsilla olisi rakastavat vanhemmat ja turvallinen kasvuympäristö?
  Erotettamkoon jo lopultakin uskonto ja laki toisistaan.
  Uskonnon varjolla on saatu paljon pahaa aikaan, siitäkään asiasta ei voitane olla eri mieltä.
  Uskon veljet ja sisaret ovat vuosikymmeniä suojelleet toisiaan, salanneet ja peitelleet uskonnon pyhyyden ja muun varjolla tehtyjä vääryyksiä paaveihin asti.
  Raamattu on ihan eri asiakirja kuin lakikirja, molemmissa hyvää ja huonoa, kukin noudattakoon omaa uskoaan, kun elää lain suomien oikeuksien mukaan.

Että riita karjalanpiirakasta.

  Torstai toivoa täynnä, mutta niin kaikissa muissakin päivissä on toivo mukana.
  Auton huoltopäivä. Ilmastointilaitteessa oli pieni nestevajaus, joten oli hyvä kun tuli sekin huollettua. Kyllä nuo öljyt on kalliita. Ison öastin sais hyvää konjakkia sillä rahalla mikä menee kerralla öljynvaihdossa pelkkään öljyyn. Onko se sen parenpaa kuin halvempikaan, vaikka pellavaöljyä laittais, kotimaista tuotetta. Nyt on vaihdettu ja nesteissäkin oli - 40 pakkasenkestävyys, joten ei ihan heti jäädy.
  Karjalanpiirakka nimestä ihan sota syttymässä, mokomastakin pitää riidellä, ettäkö vain valmistuspaikkakunnalla saa sitä nimeä käyttää. Kuinka ne siirtokarjalaiset, karjalan- ja sulhaspiirakat ovat vanhalla reseptillä leivottuja piirakoita, kuka määrää missä mitäkin nimeä käyttää. On aikoihin eletty. Herroilla ei ole muuta tekemistä kuin miettiä mitä saatehdä missäkin ja millä nimellä vaikkapa paskaa kutsutaan. Olis varmaan aika tuollaiset virat lakkauttaa.
  Viimeksi LIdlissä käydessäni ostin neljä karjalanpiirakkaa, sen määrän saa eurolla ja taatusti ovat paremman makuisia kuin yhdenkään leipomon vastaavat tuotteet. Saako kotileipurikaan leipomistaan parempia, epäilen. Lidlin piirakoissa maistuu riisikin ihan eri tavalla kuin leipomoiden vesiriisipuuro.
  Tekis mieli purnata muustakin julkisuudessa olleesta uutisesta, mutta olkoon nyt seuraavaan kertaan. On pari kotityötä kesken, ja jos tästä loppuviikolla hiukan reissuun...

Uneton yö.

  On se hyvä ettei ole sähkökatkoja.
  Mitä minä olisin tehnyt tänäkin yönä, ellei olisi telkkaria ja radiota. Kun uni ei vain tule eikä jaksa tietokoneen näyttöä tuijottaa, on edes ajankulua noista vanhoista television ruokaohjelmista, filmeistä ja radiosta.
  Musiikki on taustalla muutoinkin, kaiken päivää soi ikkunalla Ylen paikallisen aseman kautta, musiikki ja ajankohtaiset asiat säästä uutisiin. Näin yöllä kuuntelen usein telkkarin 2 kanavan kautta vanhoja puheohjelmia.
  Taustapeilissä on haastattelussa koomikko Janne Kataja monine mielipiteineen eri ohjelmaformaateista ja viihteen eri lajeista. Aina en ymmärrä noita koomikkoja, yli ampuu minun sietokykyjeni useissakin ohjelmissa. Putous on silmissäni pelkkää roskaa!
  Ei tässä oikeastaan enää naurata tämä valvominen. Ihmisen fysiikka ei ole rakennettu kahden, kolmen tunnin unille. Usein olen ihan uupunut, mutta kun yritän saada unta päivällä se ei onnistu. Mieleen tulee tuhat ja sata ajatusta, miksi tuo ja tämä on näin, miksi sekin taas ja liikkeelle on lähdettävä. Melatoniinia en ole kokeillut, siihen on pakko turvautua kokeilumielessä edes, koska se, että kerran kuukaudessa nukkuu kunnon yö unet, tai nukahtaa illalla telkkarin ääreen, ei riitä elintoimintojen vireänä pysymiseen.
  Nyt on tulossa taas talkootyö päiviä, aamulla on lähdettävä liikkeelle pimeässä ja pimeässä taas kotiin, joten unen tarve on  normaalia, kun se onnistuis.
  Palokunnan pikkujoulun taidan jättää väliin. Yksi varaus pikkujouluun on, sinne menen, vaikka innostus puuttuu sinnekin menosta. Juhliminen ei ole minun lajini, mutta muiden juhlimiseen olen taas menossa töihin, että juhla onnistuisi tarjoamistenkin osalta. Järjestöjen puitteissa on kiva olla mukana monissa toiminnoissa, koska niiden kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja saa vaihtelua arkeen.
  Nyt pitäis vain olla pirteästi aloittamassa uutta päivää ja kuinka se muutoin alkais kuin varhaisella aamulenkillä.

 

Iän vaikutus.

Tavallista turinaa
Vaikuttaakohan  ikä siihen missä ajatukset liikkuvat, vaikuttaako siihen mielentila, nähty ja kuultu, vai tuoko ajatus sattuman´varaisesti uusia ajatuksia?
Olen alkanut pohtimaan elämää yhä syvemmin ja perusteellisemmin. Tuntuu kuin en tietäisi mistään mitään perinpohjin, kuin tietoni olisivat hajanaisia sirpeleita sieltä täältä, eikä mikään kattaisi jonkin asian koko olemusta. Niin se kyllä onkin hyvä ja oletan, että kukaan ei olisi koskaan tutkinut mitään ellei  kiinnostus asiaan heräisi ja laittaisi liikkeelle, herättäisi meissä jokaisessa piilevää löytöretkeilijää.  Omia mietteitänsä tässä tulee miettineeksi entistä enemmän kun ikä lisääntyy. Onneksi ei ole tullut mieleen alkaa pohtimaan mennyttä elämää katuen kuinka päiväni olen elänyt, mitä valinnut väärin, sillä tiedän että olen aina toiminut senhetkisen ymmärrykseni mukaan, valinnut aina mielestäni juuri oikean vaihtoehdon, vaikka se  ei aina olisi paras ollutkaan. Kaikki menneet ovat menneet ja eletty, kiitos muistoista, kiitos kokemuksista jotka ovat minusta tällaisen kasvattaneet.  Sanotaan, että; "Kylä kiittää jos on kiitettävää ja moittii jos on moitittavaa."
Itsellensä pitää olla armelias ja hyväksyä tehdyt valinnat koska jälkiviisaus ei auta  laivaakaan ohittamaan karia, se ei kohota leipää jos hiiva on unohtunut taikinasta.

Ihmeesti ajatukset vaeltavat eilisissä ja huomisissa. Niitä kun ei saa pysähtymään, ei voi lukita laatikkoon, tai pakottaa ajttelemaan vain yhtää asiaa. Tuhattaitoinen on ihmisen mieli. voi tehdä toista ja ajatuksissa kuitenkin lukemattomia asioita samaan aikaan.

Tulevaisuudessa, elämän huomisissa on ajatus useinkin. Vaikka kuinka teen suunnitelmia, laadin itselleni aikatauluja ja päätän tuota tai tätä, huominen voi kääntää kaiken toisin. Huomaa olevansa vain statisti elämän näyttämöllä.

Elämässä ei aina voi asioihin suhtautua vain omalta kannalta hyväksi katsoen, on hyvä ottaa muutkin huomioon. Tai tarkastella asioita ihan toisen näkökulmasta ajatellen, asettaa itsensä ulkopuoliseksi. Sellaisia hetkiä olen tänä keväänä kokenut useinkin. Olen voinut kuunnella. Kuunnella pettymysten ja pahan mielen täyttämiä ajatuksia, kuunnella kuinka sydän itkee, kuinka mieli on maassa ja itsetunto hukassa. Ihmellistä on kun puhuen monet asiat valenevat puhujallekin, hän ikäänkuinn tarkastelee asiaa samalla kun puhuu. Hänen omat ajatuksensa tekevät taustalla työtä kuin puimakone viljapellolla, Tärkein jää jäljelle, tärkeintä asiaa kääntäen ja eri puolilta tarkastellen se valkenee kuin päivä yön jälkeen. " Eihän se nyt niin suuri juttu ollutkaan... Kuinka minä masennuin mokomasta.... Miksi minulle aina käy noin...." Ja lopulta puhumalla on painolastia purettu ja hetken on ajatuksissa kevyempää, iloisempaa asiaa.

Lapsenlapsen lapsi ja äidinäidin äiti.

"Mummi. Mummi onko meillä vielä ovet lukossa, laitoitko ne lukkoon illalla?"
"On lukossa, miksi sitä kysyt"
"Silloin meillä on täällä turvallista. Ei mikään pelota kun olen täällä mummin kodissa."
"Mitä ajattelit kun kysyit ovatko ovet lukossa?"
"En tiedä"

"Mummi. Haluan muuttaa asumaan tänne sinun luo. Sinä olet kiva ja rakas mummi."
"Äidin tulee sinua ikävä jos muutat mummille. Sinähän voit tulla tänne aina kun haluat."
"Eeeii.... äitikin on asunut sinulla mummi, sanoit itekin niin, minä haluan..."
"Mummi on jo vanha ja sinulla on päiväkodissa kavereita joiden kanssa voit leikkiä. Kun kasvat vähän niin sitten voit muuttaa jos silloin vielä haluat tulla mummin luo."
"Haluan.... mummi minä olen jo kasvanut kun söin puuron loppuun. Minulla on näääiiin isot kädet."
"Kevin. Mummi piirtää kuvan sinun käsistäsi. Laitetaan se kuva skanneriin ja tallennetaan tietokoneelle. Laitetaan se kuva albumiin ja sitten isona voit katsoa millaiset kädet sinulla oli 20.05.2007."
"Jooooo......"


"Mummi. Minne talteen laitoit ne käden kuvat. Sinä olet ihana mummi."
"Älä rakas lapsi noin kovasti hali. Mummi tukehtuu.... ja sinä painat jo niin paljon että..."
"Minä rakastan sinua.....(niin minäkin sinua Kevin kulta) ... haluan istua sinun sylissä"

 Aamulauseita ja käsien kuvat muistiinmerkittiin ja tallennettiin  20.05.2007. mummin kodissa.

Valvoessa mietittyä.

  Nukkuu eli valvoo, samoin ne vuorokaudet vaihtuu.
  Jostain syystä digimittari jonka pitäisi vain näyttää lämpötilat sisällä ja ulkona, on alkanut herättämään minut kello 01.01, nukuin tai valvoin ja nyt valvoin, mutta olin kyllä asettunut odottamaan nukkumista. Parempi nyt avata telkkari ja tuijottaa katsomattomia ohjelmia. että mitäkö ne ovat, kaikkimitä sieltä näin yöllä näkyy, on katsomatonta.
  Kuppi kahvia vaihtaa ainakin tunnelman.
  Eikä tässä tarvitse kuin neljä tuntia ja taas on valmiina lenkille. Olispa koira! Olisin, tai jos minulla olisi, voisi mennä lenkille tähänkin aikaan, mutta taitavat kylällä ottaa kiinni hulluuden vuoksi, jos tässä näillä tunneilla ihan yksikseni tuonne raitille pakkaan.
  Parempi antaa olemattoman unen mennä menojaan ja herätä mittaamaan omia ajatuksia. Joskus niillä on pakottava tarve tulla ulos, mutta jos asettuu koneelle aikeena kirjoittaa, ei tule mieleen kunnollista lausettakaan.
  Äitien hätää on ollut pakko miettiä. Tuntuu kuin yhteiskunta olisi sulkenut korvansa uupuneilta, tai toinen mahdollisuus joka näissä kotien tragedioissa voi olla taustalla, on ihmisten lyhytjänteisyys. Mitään ei jakseta, mitään ei yritetä kahta kertaa enempää.
Kun lapsesta saakka kaikki tulee valmiina, kuin kaupan hyllyltä, melkein kaiken saa kun osaa ruinata ja pyytää. Kun lapsi ei saa kaupassa karkkia, se menee ja varastaa sen, valvontaahan ei juurikaan ole ja monet lapset ovat oppineet näpistämään, työntämään purkan taskuun eikä äitikään moiti, no sehän oli vain purkka.  Kotona ei vaadita siivoamaan, ei laittamaan ruokaa, ei huoltamaan omia vaatteitansa, kaikki tulee jonkun muun tekemänä. Sitten kun on oma perhe ja pitäsi osat jotain tehdä ja kaikesta vastata, loppuu kärsivällisyys, loppuu rakkaus ja mikä tärkeintä loppuu elämisen taito.
  Avioerojen ja avoerojen määrä on suuri, koska ei osata ratkoa ongelmia. Usein ongelmat ratkotaan nyrkein, kun sanat puuttuvat.
  Kodissa voi vallita kaaos, mitään ei laiteta paikoilleen, mistään ei ole väliä. Käytetyt astiat homehtuvat pöydällä tiskaamattomina, likaiset vaatteet lojuvat pitkin lattiaa puhtaiden kanssa sekaisin, kaapit pursuavat käyttämättömiä vaatteita ja lisää hankitaan, kun muoti vaatii. Voi olla ettei se perheen toinen osapuoli, kumpi tahansa, ole tilanteeseen tyytyväinen, vaan alkaa vaatia muutosta. Silloin on piru merrassa. Ei ole hyvä niin, ei hyvä näin ja sotaan on syy. Koti on paikka kaikille, mutta siitä huolehtiminenkin kuuluu kaikille.
  Lapset pitää opettaa ottamaan vastuuta.
  Mistä se oppi ja elämän taidot ammennetaan ellei kodista. Nyt suojellaan lapsia perheeltä. Mitään kuria ei saa olla, aina on jollain viranomaisella sanansa sanottavana, mutta kun kuritta ei mikään kasva. Kuri ei saa olla ruumiillista, mutta sanallinenkin kuri on nykyisin pannassa.
En voi ymmärtää että siihen aikaan kun itse olin nuori, olisin voinut vaatia apua yhteiskunnalta, jättää kotini hoitamatta ja odottaa rahaa tai tavaraa jostain sosiaalitoimistosta. Ei sitä siihen aikaan käytetty ulkopuolisia apuja ja avioliittoja ei puerttu ensimmäisen riidan jälkeen.
  Säälittää tämä nyky meno.
  Onneksi omat vanhempani saivat kurittaa ja opettaa meistä lapsista työtä tekeviä, itsestämme ja teoistamme vastaavia aikuisia.

Siirrellään.

   "Huonekalujenvaihtoviikko."  Yhtä hirviömäistä touhua kuin tuo sanahirviökin yhteen kirjoitettuna.
Kirjahylly, joka on enemmänkin palkintokaappi ja lasikaappi, kaappi pikareille ja laseille joita ei koskaan käytetä, mutta jotka vain odottavat käyttöä, kun aikanaan mieheni 50 vuotisjuhliin ne hankin ja sarjoja on sitten saatuina lahjoina täydennetty, eli ovat täydentyneet.
  Nyt laitan ne myyntiin, lasia, posliinia, taidelasia, taidetta muutoinkin, huonekaluja, kankaita, vaatteita... yms... yms. Koti on kuin vähittäiskauppa jossa on paljon myytävää, paljon myös annan pois, olen kantanut vuosien aikaan kirpputoreille omia ja saatuja tavaroita ja niitä on vielä.
  Kunhan löydän mieleiseni uuden sohvan, annan vanhan pois.
  Hiljainen aamuhetki on käytetty eilisen siirto operaation jälkien siivoamiseen ja järjestelyyn. Tässä pitää olla kuin apinahäkissä, hiljaa ja uusia pahantekotapoja suunnitellen. Eräs henkilö joka oli ollut tekemisissä apinoiden kanssa, hoitajana, sanoi, että miettiessään apina on kuin pieni villi lapsi, miettii mitä pahaa tekis kun liikkeelle lähtee. Sieppaisko kaverin banaanin, vai hoitajan työkalun.
  Mitä seuraavaksi siirtää, mitä heittää pois, jos tässä jotain muutoksia muutoinkin on ajatuksissa, niistäpä ei enempää. Rakkaus ohjaa ihmistä, mutta omat suunnitelmat ilman rakkauttakin. "Ota tuostakin nyt selvää" sanoi ystäväni. Sepä se, kun ei ole selvää minullakaan, kunhan siirtelen huonekaluja ja ajatuksia tämänkin päivän. Keskiviikkona lääkäri, joten ei voi edes reissuun lähteä.

Kuopion perhesurma pani ajattelemaan.

  Mielen masennus, masennus, masentavaa pimeyttä ja masennusta joka johtaa mielen sairastumiseen ja vastuuttomiin tekoihin.
  Aviomiehen menettämisen jälkeen tunsin olevani pimeässä kuilussa jonka päässä ei ollut valoja. Olin hukannut huomiset, hain lääkäriltäkin apua,mutta kun käteen työnnettiin vain uusi masennuslääkeresepti tunsin olevani kuin pelinappula hoidon ja lääkeyritysten välillä. Jätin ostamatta ne lääkkeet, etsin jotain mikä oli hukassa, saamatta ulkopuolista apua muutoin, kun naapurien huolenpidosta. Oma lapsikaan ei ymmärtänyt, syytti läheisriippuvuudesta, kun joskus oli niin paha tilanne, että soitin hänet tuekseni. Kaikki rakkaus väliltämme on kuollut. En jaksa vieläkään kuulla pelkkiä syytöksiä. Syyt ja seuraukset on mielestäni pois pyyhitty, vaikka sydän on välillä pakahtua tämänkin tilanteen tuomasta hädästä, mutta pakolla ei ihmistä voi muuttaa. Kun olen niin huono äiti ja ihminen kuin sanoo,  sitten olen hänelle liikaa ja voin todella jättäytyä syrjään. Jos perhesuhteet menevät solmuun, en minä ole taikuri niitä solmuja avaamaan.
Parempi sulkea tunteet kuin haavoittua ja haavoittaa.
  Lähiaikoina jo toinen perhesurma.
  Sosiaaliset verkostot puuttuvat ja kunnan kautta saatava sosiaalinen apu ja tuki tuntuu olevan osaamattomissa käsissä kun, vaikka paikalla käydään, ei osata tunnistaa hätää.
  Koulutuksen kautta pitää jokaiseen kaupunkiin ja kuntaan saada ihmisten todellisen hädän tunnistamiseen osaavia ihmisiä, osaavia lääkäreitä ja tukihenkilöitä joille aika ei ole rahaa. On olemassa paljon ihmisiä joille muiden tukeminen ja auttaminen olisi kuin pelastusrengas yksinäisyyteen vajonneille. Yksin eläviä ja elämää kokeneita ihmisiä olisi valmiina auttamaan, kun joku taho ohjaisi auttajan ja autettavan yhteen.
  Minäkin voisin mennä masentuneen äidin avuksi, hoitaa lapsia, auttaa rästiin jääneissä kotitöissä, tarjota keskustelu apua, huolien jakamista, vaikka en osaa hoitaa, osaan kuunnella.
Voin järjestää masentuneelle omaa aikaa, vapaate hetkeä ihan hänelle itsellensä, lomaa tai teatterissa käynti. Aikka jättää kaikki muut murheet sivuubnja ajatella ihan muuta.
  Milloin meillä päästään siihen tilanteesee, että sosiaalitädit osaavat pyytää lääkäriä käymään siellä kodissa jossa masennus ja huolet ovat käsin kosketeltavissa.
  Haloo. Tämä Kuopion perhesuram on taas yksi liikaa. Nähkää ja näkykää auttamisessanne, koska tuntuu ettei sitä todellista hätää sielläkään tunnettu, ei otettu vakavasti.
 Moni kuiskaa hätänsä kun ei ole rohkeutta huutaa.

Pitkospuilla.

Kuin pitkospuut suojelemassa luontoa on ihmisen kulku halki elämän erämaiden.

Yksinäisyys on lepoa henkiselle huonovointisuudelle.

Karuille luodoille ja puuttomille vaaroille lennän etsimään rauhaa ja hiljaisuutta.

Tumma yö.

Kirjoitin runon.
Pimeänä yön hetkenä näin kuvina tapahtuman joka oli ihan pakko saattaa sanoiksi.

Ajatukset tanssivat ripaskaa, jalat hidasta valssia, joten ei ihan tahdit kohdallaan, mutta haitanneeko ajatusten tanssia mielikuvien taivaalla.

Rapuilta on lumet harjattu, polku postilaatikolle syntyi askelista, lehti luettu ja kahvin huumaava tuoksu tuosta mukista nousee sieraimiini jo toisen täyttämisen voimalla.
Ihania ajatuksi tumma yö synnyttää. Kaiken tahdon tallettaa sanoina sieluille jotka seuraajiani ovat.

Runon laulu, maalattu taulu ja musiikin ärjyvät sävelet konserttisalissa, taidetta kaikki.

Haaste ja kertaus.

  Niin se vain käy ettei vapaita paikkoja risteilylle löytynyt minun vapaille päivilleni.
  Kaksi vapaata ei kohdannut ja olen lupautunut olemaan mukana eri tapahtumissa joilla on tarkat päivät ja aikataulu paikalla olemisesta. Lisäksi on lääkärille aika, sitä ei voi sivuuttaa, joten niin jää tämäkin tarjousristeily sitten käyttämättä.
  Kasasin eilen aamulla uusia  kankaita ja kangaspaloja laatikkoon, tarkoituksena miettiä mitä niille teen. Alanko ompelemaan tuosta vain mitä vain, lahjoitanko kankaat hyväntekeväisyyteen, vai vieläkö laitan ne tuonne kaappiin odottamaan aikaa parempaa päätöksien tekoon.
  Lankojakin on joka lähtöön.
  Joskus aikoinaan paikallisia liikkeitä lopetettiin ja jäänöseriä tuotteista sai melkein kun vei pois. Tuli silloin ostettua, mutta silloin ei jaksanut työn lisäksi kutoa ja virkata vapaa-aikoina. Tuli omakotitalot ja ne työt, tuli yksinäiset pitkät vuodet jolloin ei kyennyt keskittymään mihinkään ja tulu aika, että ne langat vain siirrettiin kaappiin ja unohdettiin.
  Nyt olen ajatellut ottaa puhdetyöt esiin, mutta ja mutta, kun pitää istua, turpoaa jalat ja sitten on entistä vaikeampaa lähteä liikkeelle.
Tänään on punnerrushaasteista 75 tehtynä. Kun loput 40 on vatsalihaksia kiusaten tehty ja olkapäissä ja ojentajissa polttelee, on aika ulkoilun. Liikunta se on joka vetreyttää, ei pelkkä aivovoimistelu ja asioiden puntarointi tuo iloa eikä elämänhalua. Harmittaa vain tuo paikkojen loppuminen risteilyltä, nyt olis ollut ihan kiva ottaa pieni vapaa kaiken miettimisen jälkeen. Joskus toiste ja toiseen laivaan.

  Pöydällä odottaa kielikurssin kirja kuin pilkaten unohtamista, vaikka on näkyvissä ja silmissä monta kertaa päivässä ja monta kertaa avaan kirjan, mutta mikä siinä on, kun keskittyminen on nollaluokkaa. Opiskelusta ei tule mitään ilman kertausta, sanoi poika kun tyttöä suuteli ja tyttö ihmetteli miten nenät laitetaan, kun ne on tiellä. Aina on kaikki otettava vakavasti ja uusittava tarpeeksi usein. Ettei pääse unohtumaan, niin, kaikki unohtuu. Käyttämättömät tavarat kaapin laatikkoon ja taidot ruostuvat kuin tuppeen jätetty puukko.

Vuosimaksut.

   Aivan sama mulle, mä oon onnellinen..... laulu kaikuu radiosta.
   Onko onnellisuus niin suuri asia, että kaikki muu voi olla ihan samaa. Minua ainakin kiusaavat monet asiat. Maksoin yhteen paikkaan ihan turhaan, palvelua ei saa käyttöön ainakaan minun taidoillani.
   Maksoin toiseenkin paikkaan vuosittaisen maksun, no, maksamalla toiseen paikkaan olisin saanut käyttööni ovikortin ja päässyt sisään aukioloajoista riippumatta. Se virheellinen tieto jota jaettiin ja jaetaan, olisi korjattava, koska moni muukin haluaisi sillä samalla maksulla päästä molempiin kohteisiin niiden tarjoamilla palveluilla ja eduilla.
   Seuraavana syksynä tiedän mitä teen ja minne vuosimaksuni tilitän.
   Saa nähdä kuinka tässä käy suunniteltujen kauppojen kanssa. Osake ja kesämökki kaupan kohteina, molemmat myynnissä ja halvalla menee kun vain eroon pääsen. Ostajan toki valikoin itse.
Nyt en ole ihan onnellinen, moni asia on puoliksi tehty, puoliksi suunniteltujakin. Parasta on ettei mikään vakava sairaus ole iskenyt, vaikka monia kiusallisia vaivoja onkin. Ehkä näistä pienistä pääsee. Itseään kannattaa hoitaa vaikka huonomminkin. Nyt on täysi työ kuntosuunnitelman kanssa ja tämä 21 päivän punnerrushaaste, tämä on parasta mitä olisijuuri tähän marraskuuhun osua.
   Yllytyshulluutta, onhan sitä hullumpiakin harrastuksia.
   Huomenna vuosikokous, jotenkin tuntuu että voisin jättäytyä ulos hallituksesta, tahtoo olla noita velvollisuuksia päälekkäin ja jonkin asian hoitaminen pitää ottaa sydän asiaksi jos siihen lupautuu.
   Torstaina olen viisaampi monen asian  kanssa.Kiva olla jännityksessä.

Unessa ja valveilla.

   Kuka sen määrää mitä saa ajatella kun valvoo saamatta unta, tai aamulla aamukahvia juodessaan?
   Ajatuksia ei voi hallita, mutta niiden syvyyksien sisällöstä kertominen ja paljastaminen aiheuttaakin sitten kuulijoissa tai lukijoissa vastalauseiden, tai myötäilevien ajatusten ketjun ja joskus joku on jopa hulluksi sanonut, kun olen pohdiskellut luonnon ihmeellisyyksiä ja ihmisen toimintaa ylivaltiaana koko luomakunnalle.
   Öljyn poraaminen on minun mielestäni se viimeinen teko ihmiskunnalla, koska jossain vaiheessa ydin on niin kuuma ettei maapallolla voi elää.
   Eikö kenenkään päähän ole tullut sitä ajatusta kun puhutaan ilmaston lämpiämisestä?
   Puhutaan vain ilmastomuutoksesta ja saasteista, mutta pumpataan maapallon ytimen lämpöä eristävä öljy, poltetaan se taivaalle ja ihmetellään mikä ja miksi ilmastoon vaikuttaa.
   Turhaan minä suutani pieksen, mutta pieksempä kumminkin, kun olen tämän ajatuksen päähäni saanut. En ole todistamassa maapallon ytimen räjähtämistä, en maailmanlopun silminnäkijä, mutta pohtia voin kaikessa rauhassa tätätkin, jopa sen hulluksi julistamisen uhallakin.

   Näin unta jopa isästäni, tai häneen liittyen, veljeni kanssa etsimme erästä esinettä ja sen löytääkseni kipusin jopa lapsuuskodin vinttiin joka on aikaa päiviä kadonnut maisemista. Löysin sieltä aarteita jotka olin jo unohtanut. Vanhat mekkoni olivat siellä kauniisti ripustettuina vaatepuilla, osa jopa pukupussissa, kuin eilen olisin ne sinne varastoinut. Löysin rakkaita esineitä ja sain hivellä vanhojen esineiden pintaa. Sain aikoinaan Kaisa mummoltani muutamia esineitä joita olen kuljettanut mukanani kaikki muutot ja matkat, vaikka käyttötavaroina niitä ei enää ole tarvittu. Vain se yksi tuoli yhä mkuuhuoneessani, pieni ja nätti puusepän taidonnäyte ajalta jolloin minua ei ollut.
   Pieni kuparinen kahvipannu ja kahvimylly ovat astiakaapin päällä ojennuksessa muiden vanhojen kuparipannujen ja kattiloiden joukossa, onpa jopa kaksi kahvimyllyä, toinen mummolta, toinen eräältä vanhalta mieheltä, sotainvalidilta jota kävin auttamassa ja järjestin 80 vuotis juhlansakin.
Makuuhuoneen katossa roikkuu komea taottu kuparinen kattokruunu, sekin on lahja Hämeentie 1 eräältä osakkeenomistajalta jonka vinttikomeron tyhjensin ja sain aarteet itselleni.
   Tässä aamukahvia juodessa ja päivän haasteen suorittamisen välillä tulee miettineeksi noiden vanhojen esineiden tulevaisuutta. On eräs läkkipeltinen öljykannukin, mikähän museo sen haluaisi kokoelmiinsa, vai onko mahdollisia kotimuseoita joihin se löytäisi tiensä.
   Monia ajatuksia unikin antaa pohdittaviksi.
   Tässä mietin sitäkin, mikä merkitys oli sillä nuorehkolla miehellä joka unessa oli mukana, mutta josta en nyt enempiä paljastuksia, olimmepa vain menossa juhlimaan ja juhlavaatteitahan sieltä vintistäkin löysin, mutta kovin olivat väsyneitä seuralaiseni ja heräsin ennen pukeutumisiamme. Jokin asia  liittyi sairaanhoitoon ja kerroin naapurin Leenan olevan sairaanhoitaja. On pakko tänään tarkistaa muutamia asioita häneen liittyen. Uni on joskus ihmeellinen tiedonjakaja.

 

Kuin lastu.

Katselin tuossa hitaasti joen yli ajaessani kuinka veden pinnalla purjehti jonkun rakentajan puusta irroittama höylän lastu..... kiemuralla... kastuneena.... mutta uhmaten uppoamista... siinä vuolaassa virrassa pinnalla pysyen.

Sellaisia me olemme ihmisetkin sitkeimmillään,  pyristelemme vastaan jos jokin tunne tai halu vie meitä emmekä halua upota niihin, unohtaa,  että edessä päin voisi olla vielä paljon katsomisen ja kokemisen arvoista.
Siinä tunteiden pätsissä jonka läpi olet yrittänyt näinä kuukausina kulkea, on ollut Sinullakin monia hetkiä jolloin olisit halunnut pudota pohjaan, mutta seuraavassa hetkessä olet nähnyt valon, valon jonka tummakin vesi heijastaa.
Etkä vieläkään tiedä minne. ja kuinka kulkusi suuntaisit. sisälläsi on  myrsky..... seisomme edelleen sen kosken partaalla joka ryöppyyää pisaroina kasvoillemme... jylisee hurjana korvissamme.... kuin huutaen.... hyppää.... hyppää.... tule... koe....  ja taustalla hiljainen ääni kuiskaa.... varo.... älä astu ohi.... älä jättäydy kuohuihin.  Se hiljainen ääni onkin parasta mitä meille on annettu. Meille on annettu kyky ja taito harkita.... ajatella ennen virtaan heittäytymistä.

Tuo lastu joka joen sameassa vedessä kulki kohti isompia vesiä.... kohti alapuolella olevaa koskea, oli kuin oman tiensä hukannut ihminen.... antoi virran viedä,  kuitenkin pinnalla pysytellen. Meille on annettu tunteet ; me ihastumme ; me rakastumme ; me haluamme muistaa ja haluamme unohtaa. Kukaan ei voi hallita ajatuksia, ne kun eivät pysy aina siinä mitä teemme, vaan karkaavat siihenkin mitä toivomme... mitä odotamme... mistä haaveilemme.
Kuin lastu, tietämättä missä seuraavan kerran kohtaa todellisuuden me haaveilemme ja toivomme kestävämme elämän koettelemukset satuttamatta itseämme, tai toisiamme  ja joskus kuitenkin satutamme tahtomattamme.
Olen satuttanut sinua, olen, vaikka en haluaisi sitä  etkä myönnä sitä, sillä olen Sinulle kuin uni,  kuva jota katsot kaukaa näkemättä todellisuutta, tuntematta kosketusta ja kuitenkin sanot minun asuvan sydämessäsi  jossa minulla ei ole oikeutta asua, ei oikeutta vallata sitä, koska, vaikka onnistuuko se mitä halusin Sinun yrittävän. Ne 36 vuotta ovat tärkeämpää kuin meidän unen kaltainen satumme, vaikka se onkin ollut kaunis,  lämpimin sanoin sydämiimme piirretty, on sen aika päättyä. Me emme ole kohdanneet kuin sanoina... lauseina.... ajatuksina  ja siksi emme menetä toisistamme kuin haavekuvan ja unelman.

Toivon todella, toivon sydämestäni että teit oikean valinnan, että valitsit anteeksiannon,  hyväksyit katumuksen.ja sen seurauksena Sinun on pakko siirtää ajatukset sinne lähellesi ja unohdettava minut. Rukoilen Sinua, katso häntä silmiin ja huomaat. että  minä en asu Sinussa, vaan hän. Hän vastaa katseeseesi ja rakkauteesi, jos olet valmis sen hyväksymään kuten hänelle lupasit. Kun hän on perunut aikeensa avioerosta ja muuttanut takaisin siihen kotiinne josta hän lähti, olethan hänelle anteeksiantava, etkä kysele miksi, koska syiden löytäminen on turhaa, samoin syytteleminen.
Kirjeissämme löysimme henkisen yhteyden ja se jättää meihin jäljen josta toivon mukaan saamme voimia tuleviin ratkaisuihin, olivat ne kuinka vaikeita tahansa.
Joskus unelmat on tehty hetkessä elettäviksi ja ne kuihtuvat aikaan. Kiitos kun ne olivat unelmia.

Olen kuin tuo lastu. Purjehdin tuulen ja virran mukana. Etsin rauhallista poukamaa johon kiinnityn hetkeksi yksin, yksin ajatusteni kanssa  ja jatkan kun voimani riittävät pysymään pinnalla pyörteissä joita elämä taas eteeni avaa.

Ystäväni, tämä aika oli meidän aikuisten satua, tunteita ja tuskaakin kuten varmasti myönnät, kun sanot. "olen rikki" sitä tarkoitin sanoessani että unohda minut, unohda ja elä tätä päivää. Me emme koskaan kohdanneet kasvokkain, vaikka sydämemme liikkuivat rinnakkain ajatusten avarassa maailmassa ja jäihän meille kauniit muistot toistemme muistoihin ja ne palaavat joskus mieliimme,  mutta eivät saa hallita meitä.

Sinun tiellesi kaikkea hyvää. Kohdelkoon elämä meitä lempeällä kädellä missä sitten kuljemme ja ketä ajattelemmekin.
Jätin kauniin jäljen ja sanon vielä kerran; Seppo. Olet hieno mies.

Lämmöllä kirjeystävälle joka oli sielunkumppanini.

Kirje pois nukkuneelle.

Nyt on Vappu. Ihmiset riemuitsevat kesän tulosta, nauravat ja juhlivat joukolla, mutta minä istun sisällä ja yritän saada taas yhden päivän kulumaan niin että jotain iloakin löytyisi ja huomenna olisi muistelemista…. usein ne päivät vain menevät jättämättä jälkiä muistoihin.

 Olet ikuinen rakkauteni ja kaipuuni kohde. Nukuthan levollista unta? Toivon sitä Sinulle sillä painajaisten aika on ohi Sinun kohdallasi. Tiedät että kirjoitan nämäkin rivit rakkaudella ja kyynelien saattelemina.

Yllä oleva kirje on yksi niistä sadoista joita olen kirjoittanut tietäen etten koskaan voi postilaatikkoonomvastauskirjettä odottaa.

Kun kuolema nappaa kumppanin jää tilalle tyhjyys. Elämä pitäisi aloittaa alusta, rakentaa pala palalta yksinäisistyä päivistä ehjä elämä tuleviin päiviin, mutta minulle se oli melkein mahdoton tehtävä.

Vei  vuosia, että sain kiinni jostain uudesta langasta josta aloin kerimään tulevaisuutta kasaan.

Nyt olen sopeutunut yksinäiseen vanhuuteeni johon ei kuulu edes lasten perheitä. Olen kuin virtaan heitetty korsi, paitsi, että minulla on oma tahto ja oma suunta, en suostu kulkemaan virran mukana kuohuihin.

Elämä antaa paljon iloja ja rakkautta, vaikka perhe puuttuukin.

Olen onnellinen ystävistäni jotka eivät jätä yksin silloin kun vaikea hetki yllättää. Ihan hienoa aikaa tämä ikäkinnon, edessä on vielä odotettavaa, haaveilla on kantavat siivet ja unelmat eivät koskaan kuole. Rakkauttakaan ei voi kieltää....

Iltarukouksen voimalla.

  Iltarukoukseni on kuin peni kiertomatka jolla poikkean monessa rakkaassa tai tärkeässä paikassa. Eilen illalla uni taas antoi odottaa itseään vaikka mitään huolia ei mielessä pitänyt olla. En tiedä mitä kenellekin Jumalalta pyytäisin. Heillä itsellänsä on omat rukouksensa, omat pyyntönsä ja toivon että ne tulisivat kuulluiksi. Hän antaa kaiken minkä olemme ansainneet, ja usein enemmänkin. Kiittäminen vain tahtoo unohtua.

  Muistan kuinka mieheni eläessä sanoin usein  iltarukoukseni päätteeksi..... "kiitos tästä päivästä" ja hän kysyi "miksi kiität?" kun koko päivä oli ollut meille erittäin huono. Mikään ei ollut mennyt toiveiden mukaan, oli hankaluuksia ja ylimääräisiä menoja.

Kävimme pitkän keskustelun ennen nukahtamista, ja yhdessä totesimme että olimme kuitenkin saaneetkin jotain jolla oli arvoa ja merkitystä. Olimme sovussa, rakastimme toisiamme, eikä mikään uhannut meitä.

  Luulen että meillä molemmilla oli silloinkin syytä kiittää.

 Vaikka hän on poissa, muistan usein yhteisiä hetkiämme. 

 Muistan kuinka keskustelimme uskosta,  siitä mihin uskomme ja mihin luotamme. Hän sanoi aina ettei kukaan usko hänen "kovan ulkokuorensa" alla olevaan lapsenuskoonsa.

  Minä uskoin. Olin nähnyt sen kuoren niin monta kertaa murtuvan.

  Kun iltaisin istuskelen katsomassa televisiosta jotain vanhaa ohjelmaa joita silloin tällöin uusintoina esitetään, kuulen ihan muistikuvissa hänen kommentointiansa.  Niin ne muistot kantavat jopa kuvia mieleen.

  Eräs äiti itki kun ei muistanut miltä hänen lapsensa näyttää, millaiset silmät, millainen hymy, hän ihan isoon ääneen puheli sairaalassa potilaana maatessaan. Hänellä oli ikävä lastansa. En tiennyt missä lapsi on, mutta tunsin vilunväristykset ihollani kun kuuntelin hänen ikäväänsä. Kuinka moni äiti on kadottanut lapsensa tänäkin päivänä? Sodat ja luonnon suuret mullistukset vievät perheiltä kodit, ajavat pakosalle joko ihan pakolaisena, tai olosuhteiden pakosta jättämään kotinsa. Lumi ja pakkanen siellä missä niihin ei ole totuttu eikä varauduttu, ovat ihan yhtä kova koettelemus kuin rankkasateet ja helteet. Kaikella on tarkoituksensa tavataan sanoa, mutta emme ymmärrä kaiken tarkoitusta silloin kun tapahtumat aiheuttavat kipua ja tuskaa.

Minullakin on ikävä. Ikävä tuo joskus ahdistavan tunteen joka tarttuu jokaiseen soluun, ikäänkuin repien lihat irti luista, kipuna ja hätänä jota ei voi selittää. Yritän kovettaa itseni tuolta kivulta, koska menetetty aika ei palaa, eikä katkottuja, tai katkenneita siteitä voi noin vain solmia yhteen.

  Joskus minussa on käynnissä maanjäristys. Silloin haluaisi siirtää kaiken olemassa olevan uusille sijoille, hajottaa ja rakentaa uudelleen. Onneksi en kykene siihenkään yksin. Kukin tehköön elämänsä kehikon sellaiselle kivijalalle kuin itse haluaa ja osaa, miksi minä kenellekään mitään perustuksia alkaisin kaivamaan ja nurkkakiviä asettelemaan. Kunhan saan oman rakennelmani pysymään pystyssä kaikissa tuulissa.

Varsinaiset kiusalliset.

  Julmaa on elämä pienille, hämähäkki ei saa elää huoneen katossa, hiirille on laitettava loukkuja ja myrkkyä, kärpäset saavat lätkän tieltä paeta henkensä edestä ja nuo pienet banaanikärpäset pitää sulkea sinne hedelmäpussiin nauttimaan ylikypsistä hedelmistä kunnes jollain keinolla saa ne biojätteisiin.
  Teiden varsilla on näkyvissä kuinka myyrien armeijat ovat taas vallanneet peltotilasta osan omien onkaloidensa kaivamiseen. Mustia multakasoja on vieri vieressä, kasvien juuristoja syöty, tuhottu ja sotkettu virtsalla kaikki paikat joihin sisään pääsevät.
  Myyräkuume ei ole mikään helppo sairaus kun se iskee.
Useimmiten sen saa juuri kellareista, autotalleista, puutarhassa multaa käsitellessään, tai puuliiteristä joissa myyrät tykkäävät seikkailla pinojen kaikissa rakosissa, kuten hiiretkin. Myyriä onkin vaikeampaa häätää pihoilta kaivelemasta, myrkkyjen tehot ovat mitä ovat, keisarinpikarililjan sipulitkin ne nostavat ylös, eivät pelkää, kuten aikoinaan sanottiin. Ei taida olla monia keinoja häätämiseen, vaan aina on turvauduttava siihen tappamiseen, lajin harventamiseen.
  Vuosia sitten kerroin  kuinka "karpiittia" voi käyttää myyrien karkoitukseen, kun omalla pihalla oli kaikki marjapensaiden juuretkin ilmassa, mullat oli siirtyneet myyrien tieltä ja pensaat vain kuivuivat. Olin ostamassa tuota vanhan kansan valon lähdettä, karbiidia rautakaupasta. Siinä mies vieressäni imhetteli mihin minä sitä tarvitsen ja kerroin laittavani myyrien onkaloihin, sitten kaikki reiät tukkoon ja kun se siellä kosteassa maassa kaasuuntuu myyrät pakenevat. Auttaako, kysyivät sitten muutkin, kerroin, että uskon auttavan ja laitan sitä ensimmäistä kertaa omalle pihalle, kun olimme talon vasta ostaneet.
  Kuukausia myöhemmin menin samaisen kauppaan ja kuulin tarinan jonka todenperäisyydestä en mene takuuseen. Yksi isäntä oli ostanut kilon karbiittia, laittanut sen ladon nurkalla isoon myyrien onkaloon, ja kun maa oli melkoisen kuivaa siinä seinän alla, heitti vettä siihen maahan.
  Hieman myöhemmin oli kuulunut melkoinen pamaus ja rytinää.
  Mies tietenkin ihmettelemään ja katsoessaan latoa se oli levinnyt kuin harakan eväspaketti pitkin peltoa. Kuoliko myyrät, en tiedä, omalta pihaltani ne olivat pari vuotta pois, mutta en minä kiloa sitä kerralla maahan laittanut.
  On olemassa paljon sellaista elämää kiusaavaa ja katkeroittavaa jota ei voi tappaa, ei uhata kärpäslätkällä, eikä kaasullakaan ajaa kauemmaksi.
  Oman elämän herra. Sellainen voi olla todella koko muiden elämän pilaaja, koska pyrkii olemaan muidenkin elämän ohjaksissa ja herrana. Minulla on sellaisia oman elämänsä herroja joille minun omat valintani ja päätökseni ovat kuin punainen vaate härän silmissä. Hyökättävä on ja pyrkimyksenä on kerralla kaataa, ei vain horjuttaa. En minä ala heitä myrkyttämään, minulla ei ole siihen voimia, eikä kannata potkia kalliota jonka tietää ettei se anna periksi, vaikka olisi jo rapautumassa ja maahan vajoamassa.
Oman mielenrauhan vuoksi kannattaa vain ottaa etäisyyttä, kuten vanhoihin asioihin muutoinkin.
Jos minulla on kengät jotka aina hiertävät kantapään rikki, ei minun kannata niitä kenkiä säilyttää. Kun housut käyvät pieniksi parempi on heittää ne pois, kuin odottaa laihtumista.
Sama se on kaikkien kiusallisten vaivojen ja vaivaajien kohdalla. Kertakaikkinen unohdus.
Minun pihallani ei ole myyriä, eikä sieluni sopukoita voi kaivella muut kuin minä, Kukaan ei ohjaa ajatuksiani, enhän saa niitä itsekään kuriin.

Pyhäinpäivän aamu.

Kuvajainen veden pinnassa.
Juttelin puhelimessa poikani kanssa tässä varhaisina aamun hetkinä, jolloin ihmisen mieli on herkimmillään.
Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois muistoista, mutta ei ole hyvä jos miettii liikaa tekoja ja tapahtumia, jotka ovat ns. historiaa jota ei voi elää, eikä kokea uudelleen.

Mäntsälän hautausmaalle olen haudannut suuren osan menneisyyttäni, siellä lepää puolisoni jonka koen saaneen iäisyyskutsun aivan liian varhain. En saa häntä takaisin ja olen kyllä jo sinut sen asian kanssa, hyväksynyt tilanteen jota en olisi mitenkään voinut muuttaa. Harmittaa vain tällaisina päivinä kun olen näin kaukana, en ole viemässä kynttilää haudallensa. Siellä joku kulkee viereisillä haudoilla ja miettii miksi ei edes kynttilää tuossakaan haudalla, mutta sytytin ja sytytän kynttilät täällä kotona, koska muistaa voi missä tahansa. Hän tietää etten koskaan unohda hänen elämäänsä ja sehän on tärkeintä.

Me puhuimme tuossa siitäkin kuinka vanhoiksi isovanhemmat ovat eläneet.
Kyllä sitä tulee jo useinkin miettineeksi ettei ole paljon aikaa jäljellä. Tiimalasi alkaa olla jo tyhjä.
Ei minulla ole kuolemanpelkoa, en mieti mitä minun kannattaa tehdä, koska en voi tuleviin päiviini niin paljon vaikuttaa että vosin tuosta vain tilata ikää ja aikaa lisää. Meillä on oma aikamme ja se riittää minulle. Yritän vain elää mielekästä elämää, nauttia näistä vuosista joita minulla on ollut ja joita on jäljellä.

Kun terveys ei ole priimaa, on monen asian kohdalla mietittävä omia tapoja.
En voi juosta maratonia, mutta voin kävellä pitkiäkin matkoja.
Voin tehdä lukemattomia asioita aivan kuin ennenkin ja mitä en voi, sen voin huoletta jättää muiden tehtäväksi. En kiipeä katolle ilman turvaköysiä! En ota turhia riskejä!

Olisi sydäntälämmittävää halata tänäänkin kaikkia rakkaita, pieniä ja isoja, mutta sekin mahdollisuus on pois suljettu.
Kuin hiljaa väreilevä veden pinta, niin on ihmisen elämä.