Hellekesä.

Tämä kesä jää mieleen kuivuudesta ja kuumuudesta.
Aamullakin mittari näyttää + 24 lukemaa, täysin tyyni ilma ja aurinko paistaa.

Muutakin kuumaa kesässä, autokuumetta, matkakuumetta ja muuten vain kuumetta.
Auton vaihto, tilaa ja tehoa ei puutu nykyisestäkään, mutta syö liikaa minun "ruokarahoistani".
Ei näytä olevan helppoa löytää vain kuvia ja esitteitä katselemalla mieluista kulkupeliä. On lähdettävä koeistumaan eri automerkkejä. Ajoasento on minulle tärkeä, kenties tärkein tässä valintatilanteessa hinnan lisäksi.
Kuinka ihmiset löytävät mieleisensä auton? Pitääkö kaupat lyödä lukkoon heti kun hyvä on löytynyt, uskoa myyjän vakuutteluihin ja ummistaa silmät näkemään myyntipuheen takana olevia juttuja?

Kyllä epäillä pitää ensivaikutelmaa ja epäillä myyjän rehellisyyttäkin, ellei autolla ole takuuta!
Mieluummin korkeampi hinta ja takuu, kuin epävarmuus.
Malleja ja merkkejä riittää jokaiseen makuun, mutta autohan on liikkumiseen tarkoitettu apuväline jonka tarkoitus on palvella tarvitsijaansa parhaalla mahdollisella tavalla ja mahdollisimman pitkään. Ei se saa olla egon mitta!

Eräs henkilö oli keväällä kehunut ostavansa Lexuksen. Naimalla saatua rahaa.
Käyttää hyväksensä sairastuneen vaimonsa omaisuutta. Vaimolle ei ole edes kerrottu, että hän on eronnut ja ex mies hoitaa valtakirjalla metsän- ja tonttiren myynnin. On meillä noita huijareita kotimaassakin, entinen mies huijaa ex vaimonsa omaisuuden ja elää leveillen, vaikka ei omista edes asuntoa!

Onneksi olen pysynyt, tai eikö kukaan ole huolinut, yksin eläjänä, vaikka huijattuhan minuakin on monessa asiassa, enkä ole edes sairas, vaikka hulluksikin on nimitelty. Hulluhan minä ilman muuta, mutta se taas on toinen juttu ja tunnustan luottavani liikaa moniin asioihin. Onko parempi olla vähän tyhmä, kuin liian viisas?

On se tämä elämä opettanut minuakin.
Monen avatun oven kautta monelle ovelle jotka on ollut parempi sulkea perässään tietoisena haluttomuudestaan avata samaa ovea uudelleen. Tilanteet ja totuudet eivät aina kohtaa vastapuolen kanssa kuten toivotaan. Kun tietää tekevänsä oikeita ratkaisuja, ei ole mitään mieltä palata alkupisteseen hakemaan toista totuutta.
Tyhmyys ei ole viisauden vastakohta, vai onko?

Tämä kuumuus on kyllä hävittänyt paljon muutakin kuin järjellisiä ajatuksia sekopäisten päästä. Oliko järkevyyttä eilisen kahden suuren päämiehen tapaamisen julkisissa lausunnoissa jota kuultiin tapaamisen tuloksista?
Jäi vaikutelma pienen johtavan isoa, mutta jälkipuheethan sen todistavat oikeksi tai vääräksi vaikutelmaksi molempien kotimaissa.
En ota kantaa kumpi on vahvempi, mutta Putinin mukaan Venäjä ei alistu pakotteista, he toimivat omalla tavallaan ja Trump lisää kauppasaartoja.

Hyvä me, kun emme sekaannu muiden riitoihin.
Sovittelijankin tehtävä on ehkä ylivoimainen.

Mielenmaisemaa

Ylläksen rinteeltä voi katsella monen tunturin laelle.
Lapin luonto on jättänyt muistoihin monta kuvaa joita kameralla ei voi vangita. Kuva on mieliala, tunne, ääni,tai äänettömyys ja valo jossa on se jokin jota vain Lappi voi tarjota.

Kuvissa on se jokin jota en osaa selittää. 

Kun katson maisemaa ympärilläni tunnen olevani pieni katoava piste luonnon katoavaisuudessa. Jopa hengitys on helpompaa.

Käden jälkiä.

Hiilipiirustus 1977. 

Meillä oli taidetunnilla alastonmalli ja hän viipyi samassa asennossa pienen hetken, joten tämäkin on nopeasti piirretty luonnos jota en ole mitenkään parannellut. Vuosia on mukana kulkenut alkuperäisenä muiden hiilipiirrosten joukossa. Kuljettaessa nuhraantuu, hiili leviää ja koko työ saa pienen omaleimaisuuden ihan itsekseen.

Katselin pari viikkoa sitten vanhoja leike- ja muita sirpeleisia tiedostoja joiden joukosta löysin vesiväritöitä jostain 1950 - luvulta,  kun yksinäisyydessäni   silloin " nuorena kapinallisena", jota en kyllä koskaan muista olleeni, iltojeni kuluksi piirtelin kun uni ei tullut. Olin töissä leipomossa jonne oli aamulla kiirehdittävä jo 04.00 taikinan tekoon, munkkirasvan ja  puu uunin lämmittämiseen. Olimme aikaisin aamulla kaksistaan leipomon omistajan kanssa ja sunnuntai aamuisin teimme munkkiurakan kaksistaan. Silloin tuli käytännön kokemusta lämpöisistä kesäpäivistä, munkkipadan ja uunin välissä riitti lämmintä.

Harmittavasti olen tuon piirtämisen ja maalaamisen nykyisin päässyt ohittamaan harrastuslistallani. Taitaa olla kaikkea vähemmän, käsityötkin minimissään. Suurin syy noissa silmissä, väsyvät ja kipeytyvät, kunnes lopulta saan valavan päänsäryn. Niska alkaa olla jumissa jo pienen tietokonehetken jälkeen, ja siihenkin ainoa syy on huono työasento ja heikot silmät.

Nyt on työn alla kädentaitojen kokoamin kesäkukkien koruksi kaulalle. Taitavat ne käsityöihmiset niitä käyttää muulloinkin kuin kesällä, ainakin mitä ulkolaisiin käsityölehtiin ja sivustoihin on luottaminen. Siellä suosittuja kulta- ja hopeakorujen tilalla. Tässähän se juhannus on kulunut, ilman juhlimisia toistaiseksi.

Kun on tekemistä, ei kaipaa hulinaa.

Kiannikin kädellä... ja tekopaikalla.

Ajatuksettomuutta ja huomisen hakua.

Kesä parhaimmillaan.
Mikä aika kesästä on meneillään, kun noin sanotaan?
Kauneinta vihreyttä saadaan ihailla kevätkesällä, kun puut saavat lehtensä ja ruoho viheriöi. Niittykukkien aika on juuri tässä Juhannus-viikolla yleensä kauneimmillaan, mutta on tämä kuiva kausi tehnyt tuhoja kukkienkin osalle.

On keskikesän juhla juuri tuossa tuokiossa.
Nuorena oli aina innoissaan kaikista juhlapyhistä, nyt ei tunnu rinnassa mitään paloa edes Juhannuksen juhlimisesta.
Yksin oleminen, pariton ja perheetön elämä on kyllä vienyt kaikki innostuksen aiheet. Nyt innostun joskus paistamaan hyvän pihvin, mutta kun sen syö yksin, äänettömässä asunnossa, ei sekän maistu herkulta, vaan siitäkin tulee pakkoruokaa joka vain on syötävä nälkäänsä.

Alkavaa dementiaa, sitäkin kai, muisti huonontuu, nimet katoavat ja joskus tuntuu ettei tunne edes itseään. Suurin syy tähänkin on kai tämä toimettomuus, kun ei ole mitään mielenkiintoista tekemistä jonka voisi vaivatta suorittaa.
Näön heikentyminen, silmäongelmat ovat joka päiväisiä, ei kykene kirjoittamaan, lukeminen rasittaa ja silmiä särkee. Niska ei tykkää koneella tuijottamista, eli, lopetettava kai kaikki tietokonetyöskentely.
Mitä tilalle?
Tuhannen taalan kysymys. Mennäkkö päivätöihin, vai kilometritehtaalle?
Ei sitä ihan ammatikseen jaksa edes liikkua, joten mietinnän paikka ja sitä aion harrastaa, ei elämä saa olla tätä toivotonta miettimistä mitä saa ja mitä voi, vaan jokin tarkoitus tälle huuhailulle on jo löydettävä.

Tuntuu, että en enää osaa edes nauraa!

Heikkouttani en häpeä.

Vaihtelevissa tuulissa talven aikaa, pakkasia vain harvemmin.
Eilinenkin päivä pyrynsekainen jäätävän kylmä tuuli.
Oli sentään edellisen illan paksut sohjokerrokset aurattu ajoradalta, vaikka pihassa oli melkoinen kerros kahlattavia kinoksia.
Maanataina silmälääkäri tutki silmät perin pohjin. Toteki kuten minäkin, että käyttämilläni laseilla ei ole paljonkaan apua käytön kannalta, muuttavathan ne hiukan ulkonäköä mustine sankoineen. Siinä niiden suurin "näkyvyys" joka ei vaikuta muuhun kuin ulkonäköön.

Melkoista taistelua olisi ollut kotimatkan autoilu ilman vahvoja aurinkolaseja! Vanhasta kokemuksesta osasin varustautua niillä ja yritin viivyttää kotimatkalle lähtöä mahdollisimman pitkälle iltaa kohti, mutta se mahdoton lumipyry, sitä ei voinut välttää. Lunta ja räntää, kiireellisiä ohittajia, kuraa ja lasinpyyhkijöiden viuha liike tuulilasilla, silmillä oli tarkennettavaa laajoin pupillein. Kaikki hyvin, ne aurinkolasit osoittivat taas erinomaisuutensa ja kun niiden voimakkuudet vastaavat paremmin silmieni näkökykyä kuin noiden uudempien kaksiteholasieni tehot. Ikinä en mene sieltä samasta liikkeestä, en edes siitä ketjusta silmälaseja hankkimaan josta nuo lasit hankin. Ei halvalla saa takuuta, eivät millään suostuneet uusien linssien hiontaan, vaikka laseista oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen kipeyttänyt silmiäni enemmän, mutta löysin vanhat kaksiteholasit käyttööni ja nyt on jopa koneella voinut hetkiä istua kirjoittaen ja lukien.

Silmälääkärin tutkimuksen jälkeen, uusien lasien hankintaan, mutta halvinta ei kannata köyhän ostaa, sen koin jo karvaasti. Laatu maksaa, mutta siihen voi sitten luottaa ja valituksetkin kuunnellaan.

En valita vaivojani, totetan vain, että kun niitä alkaa kertymään, niitä saa korkojen kanssa. Aikoinaan eläköitymiseen johtanut selkäsairaus pysyy ajoittain hallinnassa, mutta syyskauden istuminen rasitti sitäkin liikaa. Liian vähän oli selkälihaksille harjoitteita ja rasitusta, joten lihasten heikkous rasittaa nyt rankaa.
Nivelien liikkuvuus on heikentynyt, liian vähän keppijumppaa!
Ei sitä nuorena tajua kuinka tärkeää on lihaskunnon ylläpitäminen.
Selkä koostuu monista nivelistä, on kaula- ja rintaranka joiden liikkuvuus vaikuttaa paitsi päähän, myös käsien hermotukseen. Karvaasti koettua käsien puutumista nukkuessa, juu, monen vaiva johon hoitavaa hoitoa saa muilta tahoilta kuin terveyskeskuksesta! Yleislääkäri ei tiedä syytä, eikä ohjaa hoitoon, ei kai, kun nivelten hoitoihin ovat perehtyneet ihan muut tahot kuin Kela korvattavat hoitajat. Onneksi tiedän mistä saa apua, mutta kun on niin luvattoman  kaukana. Moniin vaivoihin tässä viime päivinä on hoitoa annettu, ääni ei vain ole parantunut, pätkii ja pihiseekin.

En minä tätä elämääni mihinkään vaihtaisi. Värikästä, vaihtelevissa tuulissa kulkemista, synkissä saloissa harhailemista, valoisan ja avaran vaaran laeltä alas laaksoihin syöksymistä. Kaikkien kokemusten jälkeen on autuaallinen tunne kun huomaa olevansa ehjä ihminen ja haaveilevansa tulevaisuudesta. Sellainenhan minä olen, alhosta pilviin ihminen, vajavaisuuksia täynnä, mutta elämänhalu tallella.

Kilpajuoksut.

   On se elämä joskus pelkkää kilpajuoksua ollut, mutta olenpa juossut oikein kilpaakin. Ei ne suuret kisat, vaan pienet voitot, vai parempiko pienet kisat, niin olkoon.
   On tahti askelten harventunut, eipä paljon juostu ole viime aikoina, on niin kiire muiden puuhien kanssa että hyvä kun kävelemään ennättää.
   Pikkuista pilailua, totisuutta tämä maailma on pullollaan, mutta ihan totta, jollain tavalla se kiire vain asuu kantapäissä, eikä mitään valmista synny.
   Tuo Volvon lahjoittama palkintokello soi komeasti. Kuuluu kaivolta kotiin, tai kodista kaivolle... ihan minne lähteelle menijä kulkee.
   Nyt kuljeskelen kiireettä syrjäisiä polkuja, en paetakseni vaan löytääkseni itseni kaikkien turhien hössötyksien ja tekokiireiden takaa.
Runokirjan sain valmiiksi, paljon jäi käyttämätöntä materiaalia ja sen muokkaaminen painokuntoon on ollut pääasiallinen puuhani. Siksi ja vain siksi, pää kaipaa tuuletusta ja niska lepoa. Ei se ole helppoa tämä koneellakaam istuminen ja kirjainten tuijottaminen tunti tunnilta.
   Karsittavaa riittää ja nyt olis koossa 500 sivua käsiteltyä tekstiä jossa ei yhtään aiwemmassa kirjassa julkaistu.
    Aina ei kannattaisi olla tuottelias, ellei ole tienaamisesta kyse, rahaa on aina liian vähän, enkä ole kirjoittanut ansaitakseni, vaan purkaakseni tsestäni elämän ilot ja tuskat ulos.
   Vielä on tekemistä.

Kuvat kivissä.

Kivettynyttä elämää kivessä, elävää kiven pinnassa.