Ihana hiljaisuus.

  Mi on tämä rauha ja hiljaisuus, tuttu lause kirjallisuutta harrastajille, mutta tuttu ajatus meille jokaiselle.
  Valo- ja melusaastetta on kaikkialla missä ihmiset kokoontuvat, tai missä kaupallisuus kohtaa markkinointikohteensa, eli asiakkaan.
  Ympäristön saastuttamiseen puututaan eri lakien avulla, mutta ihmisen silmille ja korville suunnattua melua ei millään valvonnalla voida ihan joka paikassa rajoittaa, ei, vaikka laki asettaa rajat. Joulun lähestyminen tuo musiikin joka kaikuu kaupoissa, valot välkkyvät ja vaikeaa on taajamissa ja kaupungeissa nähdä kaiken valon keskeltä edes yhtä tähteä taivaalla. Onneksi nyt onkin Pääsiäinen. Musiikkia ei tällä viikolla asioidessani vakiokaupassani kaupan  kaiuttimista kuulunut, mutta eipä paljon muitakaan ääniä. Asiakkaat liikkuivat hyllyjen ja tarjouspöytien välissä kuin mykät muukalaiset toisiaan väistellen. Tuppisuu kansa joka ei puhu eikä pussaa.
  Tuli vain mieleeni kun siskoni kanssa menimme tavarataloon Lake Worth;issa. Siellä katselimme hintalapuista hintoja ja vertailimme kotimaan hintoihin, siihen aikaan kun USD oli noin 7 suomen markkaa. Monta kertaa viereltämme kuului; " Ai, tekin olette suomalaisia!" Niin, ulkomailla kansalainen kansalaisen tuntee ja uskaltaa jopa puhua. Siinäkin taitaa olla syynä se, että ollaan uteliaita tietämään mistä ja miksi olet tänne asti matkustanut, kun tavataan maapallon toisella laidalla.
   Mi on tämä, ei kuulu mistään mitään. Metsässä linnut lauloivat, vaikka pian sielläkin alkaa rajoitettu äänen käyttö kun pesintä alkaa. Silloin metsästä tulee silloin tällöin kuuluvien varoitus tai kutsuhuutojen pyhättö, kaikki turha laulaminen on pannassa, hautova lintu on pesällä hiljaa.
   Eilen olin lähdössä ajelemaan vierailulle, mutta tulikin este. Oikeastaan onni että en lähtenyt.
   Radiosta tuli hyvä ohjelma koskien Ruotsin Kiirunaa ja siellä olevan rautakaivoksen elämää. Vuosia siellä asuneet ja työtä tehneet ihmiset ovat jo juurtuneen Svea mamman maahan ja syliin. Ei sieltä halua muuttaa takaisin synnyinmaahan, eikä matkakaan ole pitkä jos haluaa synnyinseuduille ja kotomaisemiin piipahtaa. Ihania muistoja, asiallista ja ilmeikästä kerrontaa kaivoksen ja mainareiden ajasta ja tapahtumista. Lisää tuollaista ohjelmaa YLE. Toinen ohjelmanumero joka vangitsi minutkin ruudun äärelle oli eilinen eläintarhasta kertovan ohjelmasarjan Norsun synnytyksestä kuvattu dogumentti. Hoitajat olivat tapahtumaa valmistelleet norsun yleiskunnosta huolehtimisesta ihan siihen asti, että, jos jotain tapahtuu ja emolle tai poikaselle tarvitaan lääkinnällistä apua. Jännitin hoitajien rinnalla ja jopa oli onnellinen , historiallinen tapahtuma joka huipentui norsulapsen kasteeseen, eli siunaamiseen uskonnollisin rituaalein. Onneksi hyviä uutisia on enemmän kuin huonoja.  Villien eläinten myrkyttäminen ja syyllisten vastuuseen saaminen on sekin mahdoton tehtävä. Milloin eläimiä pitää tappaa, milloin lajia karsia, milloin sääsätää koko populaatio, kas siinä kysysmyksiä joita voi kysyä kotimaankin luonnonsuojelijilta joilta tuntuu joskus olevan koko järki kateissa heidän puuttuessaan jokaiseen asiaan, vaikka mitään oikeita perusteita ei olisikaan. Lavastetut kuvat eläinten hoidosta ja tiloista ovat kyllä enemmän kuin mitä minä eläinsuojelusta ymmärrän. He sekoittavat tuottajien elämää esim, turkistarhoilla, mutta heidän silmiensä ohi tapahtuu kokonaisen lypsykarjan heitteillejättö, tai lihakarja kuolee janon ja ravinnon puutteeseen. Missä silmät sieltä missä niitä tarvitaan? Onneksi meillä enää koiralaumoja vaella pitkin kyliä. Se oli enemmän kuin tavallista silloin 1940 ja vielä osin -50 luvullakin.
  Monessa asiassa suomalainen sulkee suunsa, monessa avaa sen liiankin isosti huutamaan.
  Nyt eduskuntavaalien alla ääniä kalastetaan monilla keinoilla, luvataan sitä ja tätä kuten aina vaalilupauksissa. Milloin tulee aika, että edes puolet lupauksista joita kansalle annetaan, saadaan edes käsittelyyn.