Aamiainen on päivän tärkein ateria, sanovat ravitsemusalan asiantuntijat.
Sellainen aamupala mitä kaapista löytyy ja tietenkin oman nälkäisyydenkin mukaan, mitä tekee mieli, mikä ei maistu. Useimmiten se on minulla ensiksi lasi vettä, sitten kuppi kahvia ja vasta hetken kuluttua maistuu puuro, useimmiten kyllä voileipä siihen oheen, juustoa paksu viipale päälle.
Nyt kaurapuuro voisilmällä ja lasi maitoa, jälkäriksi mangoa. Noilla eväillä jaksaa lenkin tehdä.
Aamupalani ei ole pelkkää syömistä.
Usein istun koneelle ennen kukon laulua, kirjoitan runonpätkän tai päivitän blogia, fb;nkin etusivu pitää kiinnostavien päivitysten osalta usein kahlata eilisten viestien osalta, koska kukaan ei yleensä ole vielä aamuansa avannut kun minulla jo on "päivä pitkällä", eli muutaman tunnin jo valvonut.
Aamupalaan kuuluvat yleensä lintujen äänetkin. Nyt on ihmeen hiljaista. Linnut ovat aloittaneet pesinnän ja turhat huutelut ovat hiljentyneet, sopivat parit löytäneet toisensa ja moni muuttolintu ei ole vielä ennättänyt näihin maisemiin. Kyllä ne äänet taas palaavat, tintitkin huutelemaan aidan päälle ja pensaisiin.
Radio on yksinäisen seuralainen numero 1. koira ja kissa kun puuttuvat, mukavuussyistä sanoisin, koska niistä on huoli ja kun se eron aika tulee, on vaikea hyväksyä lemmikin kuolemaa. En enää halua kokea sellaisia suruja, silitän vierasta koiraa ja kissaa. Eläinhoitola on hyvä paikka silitellä kun hellyys iskee. Niitä eläimiä tietenkin oppii rakastamaan joita eniten hoitaa ja hoivaa, kuten ihmistenkin kohdalla on.
Vuosia sitten kirjoitin joka aamu ajatelmia, silloin oli sivusto joka vain loppui ja muuttui niin, että minun teksteistäni iso katosi muuttomatkalla, sivustolta toiselle asetukset pettivät ohjelmassa ja sinne hävisivät, joskin osa on löytynyt jostain arkistojen kätköistä.
Hulluutta on monta lajia, tämä minun hulluuteni sopii minulle, sanokoot muut mitä tahansa. Kun ei ole kenelle puhuu, puhu paperille! Tuon ohjeen haluan antaa kaiklle joilla on surua, murheita, pettymyksiä, iloja ja onnea jota ei kaikkea voi puhuen purkaa. Kun omat ajatuksensa lukee uudelleen ja uudelleen, palaa menneisiin ajatuksiinsa ja valintoihinsa, tutustuu ihan kuin huomaamattaan siihen salatuimpaan itseensä jonka kehona elää, voi jopa sanoa jonka kehossa elää.
Itkemättömät itkuni itkin sanoina ruutuvihkoihin ja oman surun muutokset voin selkeästi todeta niiltä riveiltä. Kun suru muuttuu hyväksymiseksi, alkaa näkymään aurinkokin synkältä taivaalta, vaikka ajoittain sen olemassaolonkin kielsi. Paistaa se päivä risukasaankin, sanotaan ja kyllä, synkimmänkin pilven takana se aurinko luuraa. Kun jaksaa odottaa sen ilmaantumisen pilvisellekin taivaalle elämä hymyilee koko auringon naamalla.
Aamupalat, sellaisia on paljon, mutta osuipa aamulla eräästä arkistostani muistiinmerkittyä 2009 vuoden keväältä. Sopivat tähän aamupalaksi, kevät on unelmille ja uudelle huomiselle mahlaa valuva, virtaavien vesien toivorikas aika, haaveet ja muistot.... niissä on elämän maku.
.............
Vahvista vaikka raudoin rakennus
paaluta maaperä vahvaksi
kaikilta järistyksiltä varjele tämä
maja.
Suojele minua, majassani,
olen rakennuspalikkasi.
..............
Kuule
kuinka vesi kuohuu
kevätpurossa,
syöksyy kohti putousta
solisee pienenä norona,
kuin veri suonissani.
..............
Nojaan vasten rintaa
tunnen tuoksusi ja ihosi lämmön,
mutta en voi sanoa mitään
etten rikkoisi hiljaisuutta.
Halusin huutaa,
pidä minua lujemmin
elämän ote ympärilläni
ettei yksikään hetki jää elämättä.
