Yön mietteitä.

Kun aina on ollut aamuvirkku, ei sisäinen kello petä.
Se herättää aina ennen aikojaan, mikäli normaalina heräämisaikan pidetään jotain aamu kuutta.
Nukahdin kyllä illalla ihan hyvällä mielellä ja melko täydellä vatsallakin raikaaksi tuuletettuun huoneeseen. Uskottelin nukkuvani aamuun asti. Tuli aamu yhden aikaan ja tässä sitä nyt yritän valmistautua päivään istuen koneelle kirjoittamaan.

Eivät ne ajatukset mitään korkealentoisia varmasti tähän aikaan ole, vaikka ihan herännyt ja pirteä tunnen olevani.
Kahvi on valumassa suodattimesta, radiossa tulee juuri viimeisiä minuutteja Sekahaku ohjelman uusintaa, viimeinen levy Taisto Tammi; Kohtalon valssi.
Musiikki ja vanhojen ohjelmien uusinnat ja uusintojen uusinnat ovat nykyisin yöradion ohjelma tarjontaa. Muista aikoinaan kun valvoin näitä öitä, silloinkin, kuinka erään tunnetun henkilön juontama hyvä ohjelma täytti monen kuuntelijan toiveen. Radiossa oli kuuntelija joka vastasi kipeisiin kysymyksiin, jutteli ja kuunteli. Sellaisia hetkiä näihin öihin kaipaisi.

Melkoinen osa ajasta on tätä yksin olemista, koska normaali perhe on hajonnut. En kyllä ole halunnutkaan ketään asumaan kanssani, sellainen ei ole tullut mieleenikään, koska leskeyden ajan olen elänyt ja asunut yksin, oppinut omat tapani ja niiden noudattaminen ei olisi koskaan helppoa jonkun uuden ihmisen kanssa. Sellaista miestä ei ole elämääni tullut, enkä usko tulevankaan, jos järki päässäni pysyy.

Olen oppinut elämään omassa rauhassani. En ole erakko, mutta en rakasta suuri juhliakaan, en ole ns. laumasielu, jonka pitäisi joka aamu kiirehtiä turuille ja toreille istuskelemaan jossain porukassa, maailmaa parantamassa, sanovat, juoruilemassa, sanon minä.
Sellaiset ihmiset tietävät kaikkien asiat, tai ovat tietävinään, ei sen väliä.
Torikokukset olen aina ohittanut. Kierrän kaukaa kun näen jonku tutun siellä porukoissa istuskelevan.
Usein olen sen tehnytkin! Kävelen ohi kuin en huomaisikaan.
Eipä minua kukaan ole porukoille esitellytkään ja se on hyvä. Joskus joku pyysi mukaan torikahville, no kahvit voi juoda sielläkin, kunhan suuri porukka ei istu samaan pöytään puhumaan sen kutsujan kanssa vanhoja juttuja.

Se siitä. Yksin elän ja olen ihan tyytyväinen omaan elooni ja olooni.
Kaikki kiusalliset tilanteet pyrin ohittamaan. Miksi yrittää olla muuta kuin on, rehellisesti oma itsensä.
Tämä uusi projektini vie aikaa. Nautin tästä.
Välillä pitää kyllä tehdä muutakin, ommella ja virkata, kirjoittaa uutta tekstiä, runoilla ja satuilla.
Harvoin ihminen saa sitä mitä haluaa, mutta minä olen saanut paljonkin, pettymyksiä ei ole paljon, jos verrataan kaikkeen siihen mistä voin olla elämälleni kiitollinen.

Kaikilla ei ole yhtä hyvin.
On sairauksia jotka rajoittavat elämää, rajaavat elinpiiriä ja vievät jopa muistot.
Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on tallella paljon sellaista elämän voimaa ja halua jonka moni jo on menettänyt. Tänäänkin muistan kiittää ja tehdä kaiken omien voimieni ja ymmärrykseni mukaan, kaiken sen mihin tänään ryhdyn.

Talvi aamu 2009

Tunsin sinut.

Tuttu olet.

Tutustuin sinuun

 jo varhain lapsena.

Tunsin sinut konttaavana

ensi askelia hapuillen hakevana

äidin helmoissa roikkuvana

itkevänä räkänokkana

isoveljen kiusana.

Tutkin sinut läpikotaisin

sukupuolisuuttasi myöten

opettelin tuntemaan kehosi

pituuskasvuasi mittasin

painoasi seurasin.

Häpesit kasvavia rintojasi

ne olivat kosketus arat

piilotit ne paidan alle

katsoit vain salaa

kun odotit aikuusuuttasi

nekin kasvoivat.

Tunsin sinut koulutyttönä

luit läksysi

opit helposti kaikkea uutta

sinua sanottiin järkeväksi

ja kiellettiin liikaa lukemasta

sammuta lamppu, sanottiin.

Et rakastanut itseäsi

opettajat kehuivat...

Esiinnyit usein

arkana, jännitit tilanteita.

Autoit vanhempiasi

vihasit oppimattomuuttasi,

”vain pojat opiskelevat”

ja olit tyttö.

Olit jopa kiltti

vaikka uhmasitkin sääntöjä

et tehnyt mitään väärää

Tunsin sinut nuorena neitona

maailmalla

pois kotisi lämmöstä

yksinäisenä perhosena

lennossakin...

mielessä kodin ohjeet.

Olit valmis auttamaan palkattakin

uurastit ja unelmoit

nuoruutesi oli täynnä haaveita

tunsin sinut

muistit aina iltarukouksen

ja kiitoksen

salaa, hiljaa yössä

itkit koti-ikävääkin.

Tanssit ja nauroit

elit ja unelmoit

hait itseäsi itsestäsi

kysyitkin usein;

Tätäkö elämä olikin?

Tunsin sinut itkevänä

tunsin sinut rukoilevana.

Tunsin sinut rakastuneena

nuorena morsiamena

äitinä ja vaimona.

Tiesin kuinka rakastit

toivoit ja uskoit

petyit ja luotit

elämä kuritti ja rakasti sinua.

Tunsin sinut sairaana

tunsin elämäsi voimissa

enkä oppinut sinua rakastamaan

aliarvoin sinua usein.

Itsetunnon puutetta, sanoin.

Tunsin sinut surevana

itkevänä

kokoon käpertyneenä

peittoosi kietoutuneena

ovesi lukinneena

ikäväsi vankina.

Tunsin sinut,

tiesin kuinka kaipasit

kuinka kadotit huomisesi

kuinka purit sisintäsi sanoiksi

piirsit ikäväsi ikoniksi

ajatuksesi maisemiksi

ja teit metsästä kirkkosi.

Taivas kattona

maisema alttaritauluna

kivi polviesi alla

huusit tuskaasi jota kukaan ei nähnyt

sanoja joita ei kukaan kuullut.

Tunsin siinä sinut aitona

alastomana Jumalasi edessä.

Tunsin sinut niinä hetkinä

tunsin kuinka sait voimaa

löysit oman sisimpäsi

koit omat tunteesi kivulla

huusit ulos kaipuusi

opit itkemään ikävääsi

ja kirjoittamaan ne kirjeet..

kirjeet tuntemattomuuteen

ajatukset atmosfääriin

ilman postimerkkiä.

Tunsin sinun sisimpäsi

tiesin että nouset...

nouset ja huudat surun yli uutta toivoa.

Tunnen sinut...

löysit itsesi

ja huomisen....

Tunnen iloa ja olen ylpeä sinusta

Heikkoutesi olikin voimasi

nousit esiin kammiostasi  ja huusit;

”Hei, minä elän.”

 Tunnen sinut läpikotaisin.

elänhän minä sinun kehossasi.

Kehdosta hautaan.

Romanttisia runoilijoita.

Tuolla runopalstoilla on mukana paljon nuoria poikia ja jo miehiksi varttuneita, romantiikkaa ja rakkautta kauniisti kuvailevia, joskin rajua rakastelua ja kovan maailman tunnelmia kuvaavia runoilijoita.

En voi olla ihailematta miestä joka on romanttinen, osaa kirjoittaa ja puhua hellästi, unelmoida ja haaveilla.
Aviomieheni oli sellainen, kaunautta kaikessa näkevä, kukkien ja luonnon ihailija. Romanttinen hupsu, suukko vaikka keskellä katua, jos oli suukon paikka.
Usein mietin kuinka paljon menetin hänen mukanansa. Menetin akiiki yhteiset unelmat, rakkauden ja hellyyden jota mies voi osoittaa.
Eipä ole romatikkaa ollut elämässäni sen jälken.  Missä ovat romanttiset miehet, missä sellaiset miehet joille muukin on tärkeää kuin seksi ja seuralaispalvelu.
Seksi kuulostaa olevan ihan kaikkien huulilla, siitä puhutaan, sitä haetaan ja sen vuoksi tapetaan, kun mustasukkaisuus aja tarttumaan aseeseen. Ellei ihan konkreettisesti tapeta, niin tunteet kyllä kuolevat vastapuoleltakin ellei suhteessa ole muuta kuin seksi.
Onnekseni en ole sellaisiinkaan sekantunut, tunteitani ei kukaan saa lahajaksi, eikä tunteettomuudella saada minua seksiin.

Iltapäivälehdet ovat tulvillaan kyselyjä miksi seksi ei maistu, mikä minusa on vikana kun en kelpaa, miksi se ja se ei toimi? Etytä joka päivä, aina on uutisoitavaa, aina joku on keksinyt paremman konstin ja keinon joka nyt on ihan pakko ilatpäivälehden sivuilla uutisoida suurin otsikoin.
Sellainen rakkauden malliko meillä on nuorille tarjota?
Enpä ihmettele teiniäitien suurta lukumäärää.

Tunteet mukaan ja rakkautta kahden ihmisen välillä. Ei ehtoja ja kovuutta, vaan kahden ihmisen harmoonista kanssakäymistä, päivällä ja yöllä, koko yhteiselämän ajaksi.
Ovat kai vain kovin lyhyitä nuo liitotkin nykyisin. Vuosi aviossa ja jo toinen on uutta etsimässä.
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Ellei se romanttinen mies kävele vastaan ja viekottele kuuntelemaan... ja puhumaan.

Tosikot ja minä itse tyypit eivät kirjoita runoja, eivät lue niitä, ja jos sellaisen kuulevat, eivät ymmärrä runon sanomaa!

Arkiston kätköistä, Uuden Vuoden uni.

Laukkaa rinnassa sydän nuoren varsan lailla

niin monta iltaa kulunut on rakkautta vailla

vaan tuikkii toivon tähti välkkyin valoansa

hän ehkä pian halaa mua ihan omanansa

hän lämmön loihtii sanoillansa koko kehoon

ja kukoistukseen puhkeen uuteen, ehoon

saan poskilleni punan hohteen ihanan ja kuuman

ja tunnen tunteen... kiristävän, puristavan uuman

kun kuviteltu käsi minut lähellensä vie...

siitäkö se alkaa uusi, kuuma lemmen tie

mi lähteille vie nuoruuden, se lemmen lies

kai jäähtynytkin oli vuosikausiksi kenties

vaan herättää hän henkiin tunteen uinuneen

ja käsivarsillansa nukkua saan illoin uneen

siis tule, riennä luokse uusi rakkauteni

on kaikki portit auki, käy tähän vierelleni

ja omaksesi ota, kanna lemmen taivaisiin

vie mukanasi, omas johda uusiin tunteisiin.

Hän tulossa jo on, hän rientää kepein jaloin

hän hurmas, huumas, ja rakkauteensa paloin

Uus vuosi, uusi onni, lemmen leiskuvan se jakaa

ja muistan ensilemmen vuosikymmentenkin takaa

enkä mitään säästä, kaiken suhteeseeni annan

ja rakkaimpani uusiin kuumiin kokemuksiin kannan.

Hän omaksensa ottaa pettyneen

hän korjaa sydämeni särkyneen

ja lämmöllänsä minut lämmittää

yölläkään ei ole lähellänsä pimeää.

Nyt haaveiluuni tahdon nukahtaa...

mua rakkaimpani odottaa.... 

Onnea Vuodelle 2014!

Happy New Year 2014!

Luonto valmistaa taidetta.

Luonto valmistaa parhaan taiteen.
Kuinka monta vuosikymmentä tämäkin puu sai kasvaa. Pieni siemen putosi maahan, iti ja nosti pienen taimen mullasta. Vuodet kasvattivat hennon taimen isoksi puuksi. Lopulta se kaadettiin, ihminen tarvitsi sen rungon omiin tarpeisiinsa. Kanto jäi ajan hampaiden muokattavaksi. Osan siitä vei joku kone, osa kaatui omia aikojaan. Siinä se oli, polun reunassa, katseille valmiina.
Poimin sen kamerani linssillä talteen, katsottavaksi, ihailtavaksi, satujeni kuvitukseen käytettäväksi.
Joskus tässä kannossa asuu metsän salainen asukas joka piiloutuu tosikoilta ja näyttäytyy unelmoiville.
Minullahan on aina päässä jotain muuta kuin pelkkä kuva... salaperäistä.