Siirrellään.

   "Huonekalujenvaihtoviikko."  Yhtä hirviömäistä touhua kuin tuo sanahirviökin yhteen kirjoitettuna.
Kirjahylly, joka on enemmänkin palkintokaappi ja lasikaappi, kaappi pikareille ja laseille joita ei koskaan käytetä, mutta jotka vain odottavat käyttöä, kun aikanaan mieheni 50 vuotisjuhliin ne hankin ja sarjoja on sitten saatuina lahjoina täydennetty, eli ovat täydentyneet.
  Nyt laitan ne myyntiin, lasia, posliinia, taidelasia, taidetta muutoinkin, huonekaluja, kankaita, vaatteita... yms... yms. Koti on kuin vähittäiskauppa jossa on paljon myytävää, paljon myös annan pois, olen kantanut vuosien aikaan kirpputoreille omia ja saatuja tavaroita ja niitä on vielä.
  Kunhan löydän mieleiseni uuden sohvan, annan vanhan pois.
  Hiljainen aamuhetki on käytetty eilisen siirto operaation jälkien siivoamiseen ja järjestelyyn. Tässä pitää olla kuin apinahäkissä, hiljaa ja uusia pahantekotapoja suunnitellen. Eräs henkilö joka oli ollut tekemisissä apinoiden kanssa, hoitajana, sanoi, että miettiessään apina on kuin pieni villi lapsi, miettii mitä pahaa tekis kun liikkeelle lähtee. Sieppaisko kaverin banaanin, vai hoitajan työkalun.
  Mitä seuraavaksi siirtää, mitä heittää pois, jos tässä jotain muutoksia muutoinkin on ajatuksissa, niistäpä ei enempää. Rakkaus ohjaa ihmistä, mutta omat suunnitelmat ilman rakkauttakin. "Ota tuostakin nyt selvää" sanoi ystäväni. Sepä se, kun ei ole selvää minullakaan, kunhan siirtelen huonekaluja ja ajatuksia tämänkin päivän. Keskiviikkona lääkäri, joten ei voi edes reissuun lähteä.

Kuopion perhesurma pani ajattelemaan.

  Mielen masennus, masennus, masentavaa pimeyttä ja masennusta joka johtaa mielen sairastumiseen ja vastuuttomiin tekoihin.
  Aviomiehen menettämisen jälkeen tunsin olevani pimeässä kuilussa jonka päässä ei ollut valoja. Olin hukannut huomiset, hain lääkäriltäkin apua,mutta kun käteen työnnettiin vain uusi masennuslääkeresepti tunsin olevani kuin pelinappula hoidon ja lääkeyritysten välillä. Jätin ostamatta ne lääkkeet, etsin jotain mikä oli hukassa, saamatta ulkopuolista apua muutoin, kun naapurien huolenpidosta. Oma lapsikaan ei ymmärtänyt, syytti läheisriippuvuudesta, kun joskus oli niin paha tilanne, että soitin hänet tuekseni. Kaikki rakkaus väliltämme on kuollut. En jaksa vieläkään kuulla pelkkiä syytöksiä. Syyt ja seuraukset on mielestäni pois pyyhitty, vaikka sydän on välillä pakahtua tämänkin tilanteen tuomasta hädästä, mutta pakolla ei ihmistä voi muuttaa. Kun olen niin huono äiti ja ihminen kuin sanoo,  sitten olen hänelle liikaa ja voin todella jättäytyä syrjään. Jos perhesuhteet menevät solmuun, en minä ole taikuri niitä solmuja avaamaan.
Parempi sulkea tunteet kuin haavoittua ja haavoittaa.
  Lähiaikoina jo toinen perhesurma.
  Sosiaaliset verkostot puuttuvat ja kunnan kautta saatava sosiaalinen apu ja tuki tuntuu olevan osaamattomissa käsissä kun, vaikka paikalla käydään, ei osata tunnistaa hätää.
  Koulutuksen kautta pitää jokaiseen kaupunkiin ja kuntaan saada ihmisten todellisen hädän tunnistamiseen osaavia ihmisiä, osaavia lääkäreitä ja tukihenkilöitä joille aika ei ole rahaa. On olemassa paljon ihmisiä joille muiden tukeminen ja auttaminen olisi kuin pelastusrengas yksinäisyyteen vajonneille. Yksin eläviä ja elämää kokeneita ihmisiä olisi valmiina auttamaan, kun joku taho ohjaisi auttajan ja autettavan yhteen.
  Minäkin voisin mennä masentuneen äidin avuksi, hoitaa lapsia, auttaa rästiin jääneissä kotitöissä, tarjota keskustelu apua, huolien jakamista, vaikka en osaa hoitaa, osaan kuunnella.
Voin järjestää masentuneelle omaa aikaa, vapaate hetkeä ihan hänelle itsellensä, lomaa tai teatterissa käynti. Aikka jättää kaikki muut murheet sivuubnja ajatella ihan muuta.
  Milloin meillä päästään siihen tilanteesee, että sosiaalitädit osaavat pyytää lääkäriä käymään siellä kodissa jossa masennus ja huolet ovat käsin kosketeltavissa.
  Haloo. Tämä Kuopion perhesuram on taas yksi liikaa. Nähkää ja näkykää auttamisessanne, koska tuntuu ettei sitä todellista hätää sielläkään tunnettu, ei otettu vakavasti.
 Moni kuiskaa hätänsä kun ei ole rohkeutta huutaa.

Pitkospuilla.

Kuin pitkospuut suojelemassa luontoa on ihmisen kulku halki elämän erämaiden.

Yksinäisyys on lepoa henkiselle huonovointisuudelle.

Karuille luodoille ja puuttomille vaaroille lennän etsimään rauhaa ja hiljaisuutta.

Tumma yö.

Kirjoitin runon.
Pimeänä yön hetkenä näin kuvina tapahtuman joka oli ihan pakko saattaa sanoiksi.

Ajatukset tanssivat ripaskaa, jalat hidasta valssia, joten ei ihan tahdit kohdallaan, mutta haitanneeko ajatusten tanssia mielikuvien taivaalla.

Rapuilta on lumet harjattu, polku postilaatikolle syntyi askelista, lehti luettu ja kahvin huumaava tuoksu tuosta mukista nousee sieraimiini jo toisen täyttämisen voimalla.
Ihania ajatuksi tumma yö synnyttää. Kaiken tahdon tallettaa sanoina sieluille jotka seuraajiani ovat.

Runon laulu, maalattu taulu ja musiikin ärjyvät sävelet konserttisalissa, taidetta kaikki.

Haaste ja kertaus.

  Niin se vain käy ettei vapaita paikkoja risteilylle löytynyt minun vapaille päivilleni.
  Kaksi vapaata ei kohdannut ja olen lupautunut olemaan mukana eri tapahtumissa joilla on tarkat päivät ja aikataulu paikalla olemisesta. Lisäksi on lääkärille aika, sitä ei voi sivuuttaa, joten niin jää tämäkin tarjousristeily sitten käyttämättä.
  Kasasin eilen aamulla uusia  kankaita ja kangaspaloja laatikkoon, tarkoituksena miettiä mitä niille teen. Alanko ompelemaan tuosta vain mitä vain, lahjoitanko kankaat hyväntekeväisyyteen, vai vieläkö laitan ne tuonne kaappiin odottamaan aikaa parempaa päätöksien tekoon.
  Lankojakin on joka lähtöön.
  Joskus aikoinaan paikallisia liikkeitä lopetettiin ja jäänöseriä tuotteista sai melkein kun vei pois. Tuli silloin ostettua, mutta silloin ei jaksanut työn lisäksi kutoa ja virkata vapaa-aikoina. Tuli omakotitalot ja ne työt, tuli yksinäiset pitkät vuodet jolloin ei kyennyt keskittymään mihinkään ja tulu aika, että ne langat vain siirrettiin kaappiin ja unohdettiin.
  Nyt olen ajatellut ottaa puhdetyöt esiin, mutta ja mutta, kun pitää istua, turpoaa jalat ja sitten on entistä vaikeampaa lähteä liikkeelle.
Tänään on punnerrushaasteista 75 tehtynä. Kun loput 40 on vatsalihaksia kiusaten tehty ja olkapäissä ja ojentajissa polttelee, on aika ulkoilun. Liikunta se on joka vetreyttää, ei pelkkä aivovoimistelu ja asioiden puntarointi tuo iloa eikä elämänhalua. Harmittaa vain tuo paikkojen loppuminen risteilyltä, nyt olis ollut ihan kiva ottaa pieni vapaa kaiken miettimisen jälkeen. Joskus toiste ja toiseen laivaan.

  Pöydällä odottaa kielikurssin kirja kuin pilkaten unohtamista, vaikka on näkyvissä ja silmissä monta kertaa päivässä ja monta kertaa avaan kirjan, mutta mikä siinä on, kun keskittyminen on nollaluokkaa. Opiskelusta ei tule mitään ilman kertausta, sanoi poika kun tyttöä suuteli ja tyttö ihmetteli miten nenät laitetaan, kun ne on tiellä. Aina on kaikki otettava vakavasti ja uusittava tarpeeksi usein. Ettei pääse unohtumaan, niin, kaikki unohtuu. Käyttämättömät tavarat kaapin laatikkoon ja taidot ruostuvat kuin tuppeen jätetty puukko.

Vuosimaksut.

   Aivan sama mulle, mä oon onnellinen..... laulu kaikuu radiosta.
   Onko onnellisuus niin suuri asia, että kaikki muu voi olla ihan samaa. Minua ainakin kiusaavat monet asiat. Maksoin yhteen paikkaan ihan turhaan, palvelua ei saa käyttöön ainakaan minun taidoillani.
   Maksoin toiseenkin paikkaan vuosittaisen maksun, no, maksamalla toiseen paikkaan olisin saanut käyttööni ovikortin ja päässyt sisään aukioloajoista riippumatta. Se virheellinen tieto jota jaettiin ja jaetaan, olisi korjattava, koska moni muukin haluaisi sillä samalla maksulla päästä molempiin kohteisiin niiden tarjoamilla palveluilla ja eduilla.
   Seuraavana syksynä tiedän mitä teen ja minne vuosimaksuni tilitän.
   Saa nähdä kuinka tässä käy suunniteltujen kauppojen kanssa. Osake ja kesämökki kaupan kohteina, molemmat myynnissä ja halvalla menee kun vain eroon pääsen. Ostajan toki valikoin itse.
Nyt en ole ihan onnellinen, moni asia on puoliksi tehty, puoliksi suunniteltujakin. Parasta on ettei mikään vakava sairaus ole iskenyt, vaikka monia kiusallisia vaivoja onkin. Ehkä näistä pienistä pääsee. Itseään kannattaa hoitaa vaikka huonomminkin. Nyt on täysi työ kuntosuunnitelman kanssa ja tämä 21 päivän punnerrushaaste, tämä on parasta mitä olisijuuri tähän marraskuuhun osua.
   Yllytyshulluutta, onhan sitä hullumpiakin harrastuksia.
   Huomenna vuosikokous, jotenkin tuntuu että voisin jättäytyä ulos hallituksesta, tahtoo olla noita velvollisuuksia päälekkäin ja jonkin asian hoitaminen pitää ottaa sydän asiaksi jos siihen lupautuu.
   Torstaina olen viisaampi monen asian  kanssa.Kiva olla jännityksessä.

Unessa ja valveilla.

   Kuka sen määrää mitä saa ajatella kun valvoo saamatta unta, tai aamulla aamukahvia juodessaan?
   Ajatuksia ei voi hallita, mutta niiden syvyyksien sisällöstä kertominen ja paljastaminen aiheuttaakin sitten kuulijoissa tai lukijoissa vastalauseiden, tai myötäilevien ajatusten ketjun ja joskus joku on jopa hulluksi sanonut, kun olen pohdiskellut luonnon ihmeellisyyksiä ja ihmisen toimintaa ylivaltiaana koko luomakunnalle.
   Öljyn poraaminen on minun mielestäni se viimeinen teko ihmiskunnalla, koska jossain vaiheessa ydin on niin kuuma ettei maapallolla voi elää.
   Eikö kenenkään päähän ole tullut sitä ajatusta kun puhutaan ilmaston lämpiämisestä?
   Puhutaan vain ilmastomuutoksesta ja saasteista, mutta pumpataan maapallon ytimen lämpöä eristävä öljy, poltetaan se taivaalle ja ihmetellään mikä ja miksi ilmastoon vaikuttaa.
   Turhaan minä suutani pieksen, mutta pieksempä kumminkin, kun olen tämän ajatuksen päähäni saanut. En ole todistamassa maapallon ytimen räjähtämistä, en maailmanlopun silminnäkijä, mutta pohtia voin kaikessa rauhassa tätätkin, jopa sen hulluksi julistamisen uhallakin.

   Näin unta jopa isästäni, tai häneen liittyen, veljeni kanssa etsimme erästä esinettä ja sen löytääkseni kipusin jopa lapsuuskodin vinttiin joka on aikaa päiviä kadonnut maisemista. Löysin sieltä aarteita jotka olin jo unohtanut. Vanhat mekkoni olivat siellä kauniisti ripustettuina vaatepuilla, osa jopa pukupussissa, kuin eilen olisin ne sinne varastoinut. Löysin rakkaita esineitä ja sain hivellä vanhojen esineiden pintaa. Sain aikoinaan Kaisa mummoltani muutamia esineitä joita olen kuljettanut mukanani kaikki muutot ja matkat, vaikka käyttötavaroina niitä ei enää ole tarvittu. Vain se yksi tuoli yhä mkuuhuoneessani, pieni ja nätti puusepän taidonnäyte ajalta jolloin minua ei ollut.
   Pieni kuparinen kahvipannu ja kahvimylly ovat astiakaapin päällä ojennuksessa muiden vanhojen kuparipannujen ja kattiloiden joukossa, onpa jopa kaksi kahvimyllyä, toinen mummolta, toinen eräältä vanhalta mieheltä, sotainvalidilta jota kävin auttamassa ja järjestin 80 vuotis juhlansakin.
Makuuhuoneen katossa roikkuu komea taottu kuparinen kattokruunu, sekin on lahja Hämeentie 1 eräältä osakkeenomistajalta jonka vinttikomeron tyhjensin ja sain aarteet itselleni.
   Tässä aamukahvia juodessa ja päivän haasteen suorittamisen välillä tulee miettineeksi noiden vanhojen esineiden tulevaisuutta. On eräs läkkipeltinen öljykannukin, mikähän museo sen haluaisi kokoelmiinsa, vai onko mahdollisia kotimuseoita joihin se löytäisi tiensä.
   Monia ajatuksia unikin antaa pohdittaviksi.
   Tässä mietin sitäkin, mikä merkitys oli sillä nuorehkolla miehellä joka unessa oli mukana, mutta josta en nyt enempiä paljastuksia, olimmepa vain menossa juhlimaan ja juhlavaatteitahan sieltä vintistäkin löysin, mutta kovin olivat väsyneitä seuralaiseni ja heräsin ennen pukeutumisiamme. Jokin asia  liittyi sairaanhoitoon ja kerroin naapurin Leenan olevan sairaanhoitaja. On pakko tänään tarkistaa muutamia asioita häneen liittyen. Uni on joskus ihmeellinen tiedonjakaja.