Nuku, nuku, nurmilintu..

Talven selkä on taittunut.
Ei tämä vielä mitään kevättä ole, maaliskuusta huolimatta. Kovat tuulet ovat viilentäneet aurinkoistenkin  päivien  sään.

Kipeä jalka, jonka kompuroin painavaan mattokääröön osuessani, on kipeä. ain ukkovarvas on kunnossa, muut enemmän tai vähemmän taittuneet ja taittuessaan vioittaneet jalkapöydän pieniä luita ja jänteitä. Kenkää ei halua laittaa jalkaan, ei ainakaan paksua saapasta jota ulkoillessa vielä sittenkin tarvitaan, kun lumi ja jäiset tiet ovat kulkuväylillä.

Muutoinkin, kuin tervan juontia tämä nykyinen olotila omalla arvioinnilla. Ei huvita ei.
Kaikki ärsyttää, enää en jaksa katsoa asioita vain hymyillen, kiroankin monia asioita. Ei se auta itku markkinoilla, kaikki on maksettava mitä reppuunsa kerää.

Milloin minun kohdallani loppuu tämä ainainen odottaminen, että risukasaankin paistaisi aurinko, ei ehkä ikinä tuuri muutu, ellen hajoita risukasaa.
Kuvannollista puhetapaani eivät kaikki ymmärrä, mutta väliäkö sen, tyylini on omani ja sen pidän.
Ei kaikki ole niin huonosti kuin naama näyttää, mutta jotain pitää kyllä ihan tosissaan tapahtua, että pääsen elämänvirran kyytiin. Loppusuorallahan tässä jo ollaan, mutta olis kiva lasketella myötävirtaan loppumatka. Kivikot ja saliset karit ovat edessä, sehän on tiettyä, mutta että osaisin kiertää ne näkyvät kivet ja karit oikealta puolelta sortumatta väärään valintaan.

Toisaalta, - kivaahan tämä elämä on sellaisina aamuina, kun näkee valot naapureista, tuntee tuulenvireen poskella ja kahvi maistuu suussa kahvilta, ei vanhalta kaljalta, jota en kyllä edes juo, en tunne sellaista makua, mutta pahaa on varmasti.

Kaiken kaikkiaan on hyvä joskus purkaa paineita puhumalla suu puhtaaksi. Siihenkään minusta ei nyt ole. On parempi jättää jotain sanomatta, kuin puhua liikaa.
Kerron kuitenkin tuosta nukkumisesta, kun ei tahdo yön yli mitenkään päästä nukkuen, on pakko suurin osa yöstä kukkua valveilla. Ei se nukkuminen ole helppoa, vaikka isä sanoi aikoinaan, että kun panee silmät kiinni niin uni tulee. Tuli hänelle ja tulee monelle, mutta ei minulle ja jos vaika nukahtaakin niin pian on taas herännyt, torkkuja ne unet... ei nukkumista.
Uni olis kuitenkin melkoisen tärkeää näin vanhalle, mutta puutetta tässä on opittu muutenkin kärsimään, miksi ei sitten unenpuutettakin.
Aamulla muutama vitamiini ja muu pilleri suuhun ja siitä se virkistyminen alkaa.
Onneksi ei tarvitse muuten olla pilleristi.