22 päivä toukokuuta oli 56: s hääpäivä jonka vietin yksin, kuten nämä 19 hääpäivää tätä aiemmin. Unelmieni linna sortui 15.8.-97 kun jäin yksin jatkamaan sitä matkaa jonka olimme luvanneet jatkuvan... kunnes kuolema meidät erottaa.
Kun emme voi kuolinpäiväämme määrittää tulee se arvaamattomana ja jättää toisen yksin. Elämä ei sääli ketään.
Voin syvällä rintaäänellä, kokemukseni kautta sanoa ettei aina ole helppoa hyväksyä olevaa tilannetta, mutta kukaan ei korvaa menetystä. ... kunnes kuolema erottaa.
Iän karttuessa on tavallaan pakko miettiä oman elämänsä tulevia päiviä, kun aikajana vääjäämättä lähenee päätöspistettänsä.
Vuosia on yksi unelma kantanut minua lapsuuden muistoista kohti vanhuuteni kesää jossa muistot palaavat elämään. Yöttömät yöt, pohjoisen valo ja oikea kesä jossa kaikki kasvaa nopeasti... valo antaa voimaa kasveillekin, mikä ettei se olisi ihmisenkin eliksiiri jota olen vuosia kaivannut. Ikä ei saisi olla mittarina siihen mitä saa ja voi tehdä. En anna sen vaikuttaa omiin päätöksiini, teen unelmista totta, vaikka tiedänkin että se voi olla viimeisiä isoja päätöksiäni.
Tänä kesänä on hyvä mahdollisuus olla siellä missä sieluni lepää valon sylissä. Kotisi on siellä missä sydämesi.
Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti