Kaurapuuro ja liutusloota.

Yhdenhengen talous.
Tämän en olisi koskaan olevan oma tilanteeni, yksin aamukahvilla, yksin ruokapöydässä, yksin... ilman elävän olennon ääniä kodissani.
Kun se nyt on pysyvä olotila,  osin omasta tahdostanikin, mutta ei ole johtunut omasta tahdosta alun alkaen, tähän tilanteeseen on parempi sopeutua miettimättä sen kummemmin miksi ja miten elämä jatkuu.

Otin kattilakaapista 2 litran kattilan, kaadoin siihen kylmää vettä ja asetin liedelle. Veden kiehuessa hiutaleet ja suolaa joukkoon, kattila levyllä hautumassa ja keittiössä olikin pian houkutteleva puuron tuoksu. Pieni nokare puuroa isossa kattilassa!
Sitä katsoessani taas mielikuvat veivät kauas  1960 luvulle ja Mäntsälään, meidän pieneen kotiimme, vinttikammari ja keittiö. Sen ajan mukaan työ toi asunnon, koska silloin muutettiin työn perässä, eikä odoteltu työn tulevan naapuriin tarjolle.
Ensimmäinen lapsemme, vaaleatukkainen kiharapää kulki tuttipullo kainalossa, oli aina menossa tai tulossa. Toinen lapsemme syntyi siinä asunnossa, keskosena jonka ensimmäiset vuodet eivät olleet vain tavallisten lastentautien läpi käymistä, vaan pitkiä sairaalajaksoja, useita leikkauksia ja toivottomuutta lopullisesta parantumisesta. Kiitos korkeimmalle, niistäkin ajoista selvittiin ja hoitojen tuloksena saatiin terve, lääkäreitä ja piikkejä pelkäävä lapsi, melkein armeija aikoihinsa asti jotain oli ajoittain hoidettava niiden syntymästä asti olleiden vaivojen osalta.

Perhe on hajonnut, kuten lasten aikuistuttua tapahtuu, lapset itsenäistyvät ennemmin tai myöhemmin.
Silloin ennen. Useinkin tulee noin sanottua. Usein niihin sanoihin sisältyy jokin tärkeä ajatus, tai muistikuva, kuten  minulle tämän aamun puurokattilan kannen nostettuani. Puuron tuoksu.
Ei niihin aikoihin ollut varaa ostella herkkuja ja leikkeleitä aamupalalle. Puuro syötiin voisilmän ja maidon kanssa, eikä sitä keitetty tilkaan vettä, vaan oikein reilusti, koska mieheni lähti töihin, eikä ollut tietoa mihin aikaan on taas lautaselta ruokaa lusikoimassa. Eväät toki ja termospullossa kahvia, mutta pitkät päivät, pitkiä työmatkoja ja sorakuopalla ei ollut "lihiskiskaa, eikä apsista mitään tiedetty".
Meillä keitettiin usein kaurapuuroa! Mieheni sanoikin usein, että parasta ruokaa läskisoosin jälkeen! Läskisoosi tai liutuslaatikko olivat lauantairuokaa, perinne mieheni äidiltä. Niillä lähti nälkä ja niitä mieheni aina halusi mukaan ison vuoallisen kun lähtivät Härkösen mökille viikon kalareissulle. Liutuslootaa, perunaa ja sianlihaa mausteiden kanssa uuniin. 
Kun puuron tuoksu toi muistot, tuli liutuslootasta nälkä.