Kaurapuuro ja liutusloota.

Yhdenhengen talous.
Tämän en olisi koskaan olevan oma tilanteeni, yksin aamukahvilla, yksin ruokapöydässä, yksin... ilman elävän olennon ääniä kodissani.
Kun se nyt on pysyvä olotila,  osin omasta tahdostanikin, mutta ei ole johtunut omasta tahdosta alun alkaen, tähän tilanteeseen on parempi sopeutua miettimättä sen kummemmin miksi ja miten elämä jatkuu.

Otin kattilakaapista 2 litran kattilan, kaadoin siihen kylmää vettä ja asetin liedelle. Veden kiehuessa hiutaleet ja suolaa joukkoon, kattila levyllä hautumassa ja keittiössä olikin pian houkutteleva puuron tuoksu. Pieni nokare puuroa isossa kattilassa!
Sitä katsoessani taas mielikuvat veivät kauas  1960 luvulle ja Mäntsälään, meidän pieneen kotiimme, vinttikammari ja keittiö. Sen ajan mukaan työ toi asunnon, koska silloin muutettiin työn perässä, eikä odoteltu työn tulevan naapuriin tarjolle.
Ensimmäinen lapsemme, vaaleatukkainen kiharapää kulki tuttipullo kainalossa, oli aina menossa tai tulossa. Toinen lapsemme syntyi siinä asunnossa, keskosena jonka ensimmäiset vuodet eivät olleet vain tavallisten lastentautien läpi käymistä, vaan pitkiä sairaalajaksoja, useita leikkauksia ja toivottomuutta lopullisesta parantumisesta. Kiitos korkeimmalle, niistäkin ajoista selvittiin ja hoitojen tuloksena saatiin terve, lääkäreitä ja piikkejä pelkäävä lapsi, melkein armeija aikoihinsa asti jotain oli ajoittain hoidettava niiden syntymästä asti olleiden vaivojen osalta.

Perhe on hajonnut, kuten lasten aikuistuttua tapahtuu, lapset itsenäistyvät ennemmin tai myöhemmin.
Silloin ennen. Useinkin tulee noin sanottua. Usein niihin sanoihin sisältyy jokin tärkeä ajatus, tai muistikuva, kuten  minulle tämän aamun puurokattilan kannen nostettuani. Puuron tuoksu.
Ei niihin aikoihin ollut varaa ostella herkkuja ja leikkeleitä aamupalalle. Puuro syötiin voisilmän ja maidon kanssa, eikä sitä keitetty tilkaan vettä, vaan oikein reilusti, koska mieheni lähti töihin, eikä ollut tietoa mihin aikaan on taas lautaselta ruokaa lusikoimassa. Eväät toki ja termospullossa kahvia, mutta pitkät päivät, pitkiä työmatkoja ja sorakuopalla ei ollut "lihiskiskaa, eikä apsista mitään tiedetty".
Meillä keitettiin usein kaurapuuroa! Mieheni sanoikin usein, että parasta ruokaa läskisoosin jälkeen! Läskisoosi tai liutuslaatikko olivat lauantairuokaa, perinne mieheni äidiltä. Niillä lähti nälkä ja niitä mieheni aina halusi mukaan ison vuoallisen kun lähtivät Härkösen mökille viikon kalareissulle. Liutuslootaa, perunaa ja sianlihaa mausteiden kanssa uuniin. 
Kun puuron tuoksu toi muistot, tuli liutuslootasta nälkä.

Harrastaa ja harjoittaa.

  On tullut istuttua käsityön äärellä nyt ja aiemmin.
Silmät tahtovat väsyä tässä keino valossa, mutta pianhan se on lumi maassa, ellei ennustuksien mukaan nämä pilviset päivät jatku edelleenkin. Kaikki on kiinni ilmaston lämpiämisestä. Tietäähän sen, kun valojakin pitää polttaa aamusta iltaan ja yöt päälle, ellei nuku.
  Ohuesta langasta virkkaaminen on hitaasti etenevää, mutta kun haluaa nähdä työn valmiina, sitä urakoi ja urakoi, kunnes silmät vettä vuotaa.
  Eilen tein töitä  tuon hankalista ´hankalimman Lumian kuvien siirron kanssa. Sitä ei voi käyttää puhelimena, on liian hankalaa, kuvia sillä saa, mutta eihän meinannut löytyä sopivaa ohjelmaa jolla ne tietokoneelle siirtäisi. Meni siin' taistellessa ainakin pari tuntia ihan hyvää työaikaa aivan kuin hukaan, mutta nyt ovat kuvat tietokoneella ja pian jo tallennettuina varmuusmkopioina irto kovalevyllekin. Kuvat talteen, vaikka huonommatkin.
  Tuon matkan antia on edelleenkin ajatuksissa työstettävä. Niin paljon historiaa niin lyhyessä ajassa. Eikä tämä oma kovalevy enää ole niin tehokas tallentaja, etteikö kertaamista riittäisi.
  Olen tutkinut tietolähteitä ja samalla oppaamme, historiantuntija, arkkitehti, historian opettaja, mitä kaikkia titteleitä hänellä nyt olikin, tulkin välityksellä  antamat tiedot saavat vahvistusta ja palauttavat mieleen kerrotun. Shamaanienkin alkuperä löytyy Turkistakin, vaikka aina olen luullut sen olevan vain lapin kansan uskontoon liittyvää rituaalia ja uskoa. Shamanismi on sielläkin vanhoihin uskomuksiin ja taruihin perustuva kansan eräänlainen taikausko, tai uskontoa lähellä olevaa merkkeihin ja taruihin perustuvaa perinnettä. En kaikke osaa sanoiksi pukea, mutta rummutushan on lapin Shamanismin eräs perinne tapa.
  Harjoittaa uskontoa ja riittejä.  Eihän uskonto ole harjoittamista, sehän on syvää luottamusta siihen  mitä uskoo. Minun uskoni on lapsen usko. Lapsena saatu perusta luottaa johonkin korkeampaan voimaan, se on perusta jolle vaikeuksien tullen polvistun. Usein rukoilen itselleni ja läheisilleni voimia ja kykyä kaikkien ratkaisujen edessä.  Vastauksia ei ole tarvis odottaa, rukous kuullaan vaikka ei vastata. Uskon, ettei minun Jumalani ole valikoiva, vaan armollinen silloin kun se on minun kannaltani parasta. Kaikkea ei koskaan saa vaikka kuinka rukoilee, mutta jos saisi tyynen mielen ja osaisi kiittää siitä mitä on, se riittäisi tekemään elämästä sellaisen joksi sitä itsekin haluaa.
  Harrastaa ja harjoitella elämää. Elämähän on ikiaikainen ammatti.