Eilen sain aikaan kirjahyllyn yhden osan siirron toisen jatkoksi.
Olispa seiniä enemmän? Siirtäisin tuon palkintokaapinkin jonnekin, milloin pääsen siitä eroon?
Onhan niillä pytyillä ja muilla oma tunne ja muisto arvonsa, mutta pieni koti on täynnä muistoja, pian en itse mahdu mukaan. Muuttokuorma täynnä muistoja esineinä ja tavaroina.
Helpompi olis muuttaa pelkkiä kalusteita ja muita tavaroita joita käytetään, joita ei vain käytetä muistojen tukena.
Suuria suunnitelmia, uusia aluevaltauksia, niitä pitää olla.
Voi helvetti mihin minä olen hukannut vuoteni!
Kun katselen nyt tuota koottua menneisyyttäni, näen kuinka jossain vaiheessa elämä ikäänkuin puhkesi näyttämään kukkia ja puita, iloa ja valoa, mutta johonkin se hukkui.
Saanko nyt kiinni siitä mikä jäi jälkeeni, pääsenkö rakentamaan sitä mikä jäi kesken, sitäpä tässä, suurin suunnitelmin olen takaa ajamassa.
Olihan niitä suunnitelmia, oli ja oli. Toteutinkin niitä ja löysin minuuteni, mutta senkin olen hukannut.
Joskus tunnen olevani kuin marionetti jota joku nykii naruista tekemään ja menemään, vaikka en tiedä kenenkään minua pomottavan. Sellainen tunne vain on, sen haluan polttaa ja tuhkana sirotella sammalille elämän takapihalla.
Nouskoon uusi nurmi, kasvattakoon vuokot ja orvokit, ruusut ja ohdakkeet, minuuteni on minulle arvokkainta ja siitä pidän kiinni.
Niitä suunnitelmia, ystävien kohtaamisia ja tuttavien tapaamisia, kaikki ne nivoutuvat huomisiin, kaikelle sille on tilaa ja tilaisuus, tilauskin ihan aiheellinen.
Kaiken takana on nainen, sanotaan, kun mies onnistuu tehtävissään tai esiintyy muuten edukseen. Noin usein onkin, mutta osaa mies itsekin.
Mitä sanotaan naisesta vastaavassa tilanteessa?
Naista pidetään yksinpärjääjänä, oli edukseen tai ei.
Yksinhän sitä on ollut pärjättävä silloin aikoinaankin, pari tonttia ja taloa hoidettavana, suru painolastina ja huomiset hukassa. Ei silloin tullut miettineeksi onko edustava naisena, vai sulautuuko haalarikansaan. Siihen on ja oli helppo hukkua. Koettua ja elettyä, eikä silloin tullut mieleenkään kuinka suuria mäkiä on vielä edessä.
Naisena kiharran hiuksiani, sipaisen punaa poskiin ja joskus jopa lakkaan kyntenikin. Pukeudun liehuhelma hameeseen ja tanssin jos pari löytyy, liitelen läpi lattian unelmankevyin kengin, uusiin unelmiin. Suuria suunnitelmia. Unelmia untuvapilvissä, mutta jalat maassa. Unelmia pitää olla, mutta niiden toteutumiseksi pitää myös jotain itsestänsä uhrata.
Se yksi suuri suunnitelma, elämä Lapin korvessa, pienessä mökissä jonka täyttää lämpö ja rakkaus. Olenko jo liian vanha suuriin suunnitelmiin? Voisinko suunnitella jotain pientä ja kivaa, voin, olen jo suunnitellut.
