20.12. 2012 Oli lunta maassa.
Tänään, 23.12.2012 Kaikki lumet ovat sulaneet. Joissain paikoissa, joissa on aiemmin työnnetty lunta kasaan on pieniä likaisia kasoja tien vierellä.
Lumista Joulua vietetään vain Lapissa ja Kainuussa. Etelän ihmisten jouluvalot tuikkivat tummassa yössä. Kun on matalapainetta, ei paljon tähtinen taivaskaan valoa luo pilviverhojen takaa.
Kuu ukko se joskus näyttää naamansa ja joinain päivinä on aurinko hetken paistanut muistuttaen että päivä ja yö eroavat toisistaan, vaikka melkein se on yhtä pimeää ollut.
Kukahan veis rakkaani haudalle kynttilän? Veljen perhe huolehtii vanhempien ja isovanhempien haudoista, siellä palaa kynttilät. Tekis mieli ajella veljen luokse. Heillä on elämässä nyt kovin raskas aikakausi. Voisinpa ottaa huolen pois, mutta mitään en muuta voi, kun olla henkisesti läsnä.
Joulun taikaa toivoisin heille.
Sytytän aatto iltana kynttilän rakkaideni muistoksi juuri siellä missä silloin olenkin.
Tunteellista aikaa on juuri Joulu, koska se tuo muistot lapsuudesta, kodista ja rakkaista. Kaikesta olen joutunut luovuttamaan osan pois. Kuitenkin sisimmässä on aina paikka heille kaikille. Asioita joita on tapahtunut ei saa olemattomiksi ja siksi on aina oleva kuilu välillämme.
Ehkä kovakin sydän joskus murtuu. En ole ainoa joka miettii ja muistaa.
Kävin kaupassa ja siellä oli autoja koko laaja parkki alue ihan täynnä, mutta edes kassalle ei tarvinnut jonottaa. Minä plautin vain yhden juuston. Torstaina kaupassa oli sen päiväinen ruuhka ja silloin sieltä asiakkiden välistä vain koppasin yhden juustoleivän jonak koton huomasin olevan ihan liian vanha myyntiin. Viimeinen käyttöpäivä oli jo ollut ja mennyt, joten tänään lähdin palauuttamaan, enkä ottanut uutta. Kikki olivat ihan tänään syötäviä, riitti minulle, otin rahat.
Ihmiset ostivat suolakalaa, ja joulukoristeita, molemmat tarjouksessa.
Itse ostin savustetun siian ja siinä ostokseni.
Eipä nämä viimeisimmät joulut ole enää paljon tunteita tarjonneet. Paljon ei ole muisteltavaksi jäänyt, mutta ihan hyviä Jouluja minulle. Joskus ajattelin, että muiden ihmisten seurassa Joulu on Joulu, mutta kun oma perhe on hajonnut kuka minnekin, ei minusta ole kivaa lähteä minnekään, eikä kukaan ole ollut niin tärkeä, että olisin välttämättä seuraa kaivannut. Paitsi siskoni, hänen kanssaan olemme yhteisiä Jouluja viettäneet jo useamminkin. Nyt mietin vielä mihin osoitteeseen pukkini pulkka pysähtyy?
On ollut monta kirjallista hommaa ja se yksi tärkeä asia odottaa trimmausta. Saa nähdä lauletaanko sitä julkisesti ja kuka ja missä.
Valokuvien järjestäminen on yhä kesken. Koneella on tuhansia kuvia, moni kopioinakin, mutta eiköhän ne tässä kun päivät jatkuvat tule oikeiiin kansioihin kaikki ja yhtenä hyvänä kappaleena, muut roskiin.
Joitakin merkityksettömiä kuvia olen jo heittänyt öö mappiin, mutta vielä on karsittavaa.
Keräsin aamulla ison kasan tekstejä samaan paikkaan, tyhjensin muutaman kansion ja nyt sen kun reijittämään ja kansioihin, tai sitten tallennus kovalevylle käsittelyä varten.
Siinä sitä pyhiksikin hommia, jos nyt tuo vietti ei vie kylille.
Juuri tätä kirjoittaessa sain viestin, Liisa on viety sairaalaan. Voimia hänelle ja veljelleni, sekä koko perheelle. Laitan käteni ristiin ja pyydän voimia heille kaikille kohtaamaan asia jota eivoi välttää, joka kohtaa meidät jokaisen. On juhlan, mutta myös luopumisen aikaa.
