Oppia ja kipua.

  Tänään on pihassa ihan mitätön valkoinen kerros, lunta, lunta se on, mutta ei peitä edes matalaa nurmikkoa.
  Siinä ne nuokkuvat pensaatkin alastomina teiden varsilla, ja sora rapisee askelten alla kun pitäisi olla talvi. Pakkaslukemiin mittari laski vasta eilen myöhäis illassa, eikä sitä aamullakaan ollut - 6 asteen verran. Nyt  lähentelee sentään  - 10 lukemia, jote talvea se tekee.
  Liikunta on laji joka tuntuu hyvälle tai ei. Nyt se ei tuntunut tänään hyvältä, kun polveen sattuu, kaiken yötäkin se pakotti, eipä paljon asennon vaihtokaan helpottanut. Se on taas vain liikunta vähennettävä, tai tuonne lenkille ei ole hyvä mennä, muuta liikettä ja liikkumista ei kannata lopettaa. Portaissa kävelu on myrkkyä polvelle. Keppijumppaa ja kärispainoja, niissä ei polveen satu.
  Jotain edistystä omissa puuhissa, oppia ikä kaikki, mielenkiinto auttaa oppimisessa. Perille pääsy ei koskaan ole niin kiehtovaa kuin matka.

Liikakilot.

  Tuolla Turkin matkalla meille kuuluivat kaikki ateriat, aamiaisesta illalliseen joka päivä ja viimeinen matkapäivä oli hotellissa "kaikki ilmaiseksi" eli sai syödä ja juoda kuinka paljon halusi, kunhan ei koko pulloa konjakkia kerralla tilannut.
  En minä siitä paljon kostunut, yhden hedelmäjuoman join, mutta se olikin yksityinen kioski josta sen ostin, ja hotellissa ruokaillessa hiukan punaviiniä, se ei koskaan kuulunut aterian hintaan, mutta aina joskus pienen pullon kahteen pekkaan tilasimme. Halpaahan se oli, mutta kun kaikki päivät söi ja joi hyvin, kertyihän niitä lisäkiloja. Kun lisäksi tuo toinenkin täysihoitoloma, sain kolme kiloa painolisää ihan kuin salaa.
  Nyt on kilot karisseet lenkkeillessä ja tietenkin pitää miettiä mitä suuhun laittaa.
  Olen herkuttelija, syön mieluummin hyvää aitoa ruokaa, kuin halpoja eineksiä. Filettä, possua ja nautaa, niissä on  liha aidoimmillaan, eikä vaadi pitkiä haudutuksia joka vie ravintoarvot ja maun useammista pihveistäkin. Tietenkin, jos uunipaistia haluaa, pitkään ja hartaasti hauduttaen maku on niissä parhain.
  Näen päivittäin lihavia ihmisiä. Joidenkin kohdalla tulee ajatelleeksi, että laiskuutta on tuo rasvamaha ja roikkuvat posket. Parkkipaikalla viereiseen autoon ahtautui herra joka oli kolme kertaa miesvainajani kokoinen ja hänkin nyt sentään painoi liki 80 kiloa, joskus hiukan ylikin.
Eipä tahtonut ratin ja selkänojan väliin millään mahtua, minua säälitti katsoa sellaista lihavuutta, eikä mies ollut kuin joku kuusikymppinen, pieni ja laiha nainen meni apukuskin paikalle.
Mahtaako nainen nauttia seksistä tuon miehen kanssa, tuli mieleeni, kun juuri muutama tunti aiemmin olin lukenut jostain julkaisusta noita liian lihavien seksivaikeuksia. Mitäpä se kuuluu minulle, mieleen vain tuli kun katselin epäsuhtaa heidän välillään.
  Polvi on alkanut oireilemaan yhä enmmän, melkein joka askeleella tänä aamunakin tuolla lenkillä kävellessä tuntui kipua. En lopeta lenkkeilyä, siitä saa paitsi happea, myös sen hyvän mielen joka aina seuraa kun on saanut aikaan jotain itselle hyvää. Jos polvi alkaa estämään liikkumista, silloin on mentävä se tutkituttamaan ja hoidettava kuntoon. Jokin vika, vika siinä on.
  Tanssimaan en eilenkään viitsinyt, ajattelin kyllä sitäkin, etten halua olla este erään tanssiharrastukselle kun olen huomioinut ettei hän uskalla puhua tanssimisesta mitään kun tietää minullakin olevan mahdollisuuden olla paikalla. Jotenkin minua harmittaa tuollainen, mutta minkäs voit. Esteet ovat pois kun en ole paikalla. Tanssiminen nyt ei oikeastaan taas huvita lainkaan. Tulee tässä niitä paikkoja koluttua kunhan kuukausi etenee. Matkaan taas... kunhan sinne hyvän musiikin lähteille. Katsotaan vaan, erään menokalenteria taas reilun viikon kuluttua! Olen epähenkilö!
  Projekti on käynnissä, saa nähdä tuloksia ja tuotoksia, niistä ei kyllä paljon puhuta väärässä paikassa.

Arka ihailija.

Joku häirikkö on saanut päähänsä esittää, että menisin treffeille, tapaamaan häntä.

Lähettelee sähköpostia, moitti ettei minun soneran laatikkooni mene posti perille, ei kai, kun se on ollut pois käytöstä jo kuukausia.

Esittelis edes itsensä, tuntuis paremmalle, kun nyt on vain sp joku.joku... 

Arka ihailija!

Yön mietteitä.

Kun aina on ollut aamuvirkku, ei sisäinen kello petä.
Se herättää aina ennen aikojaan, mikäli normaalina heräämisaikan pidetään jotain aamu kuutta.
Nukahdin kyllä illalla ihan hyvällä mielellä ja melko täydellä vatsallakin raikaaksi tuuletettuun huoneeseen. Uskottelin nukkuvani aamuun asti. Tuli aamu yhden aikaan ja tässä sitä nyt yritän valmistautua päivään istuen koneelle kirjoittamaan.

Eivät ne ajatukset mitään korkealentoisia varmasti tähän aikaan ole, vaikka ihan herännyt ja pirteä tunnen olevani.
Kahvi on valumassa suodattimesta, radiossa tulee juuri viimeisiä minuutteja Sekahaku ohjelman uusintaa, viimeinen levy Taisto Tammi; Kohtalon valssi.
Musiikki ja vanhojen ohjelmien uusinnat ja uusintojen uusinnat ovat nykyisin yöradion ohjelma tarjontaa. Muista aikoinaan kun valvoin näitä öitä, silloinkin, kuinka erään tunnetun henkilön juontama hyvä ohjelma täytti monen kuuntelijan toiveen. Radiossa oli kuuntelija joka vastasi kipeisiin kysymyksiin, jutteli ja kuunteli. Sellaisia hetkiä näihin öihin kaipaisi.

Melkoinen osa ajasta on tätä yksin olemista, koska normaali perhe on hajonnut. En kyllä ole halunnutkaan ketään asumaan kanssani, sellainen ei ole tullut mieleenikään, koska leskeyden ajan olen elänyt ja asunut yksin, oppinut omat tapani ja niiden noudattaminen ei olisi koskaan helppoa jonkun uuden ihmisen kanssa. Sellaista miestä ei ole elämääni tullut, enkä usko tulevankaan, jos järki päässäni pysyy.

Olen oppinut elämään omassa rauhassani. En ole erakko, mutta en rakasta suuri juhliakaan, en ole ns. laumasielu, jonka pitäisi joka aamu kiirehtiä turuille ja toreille istuskelemaan jossain porukassa, maailmaa parantamassa, sanovat, juoruilemassa, sanon minä.
Sellaiset ihmiset tietävät kaikkien asiat, tai ovat tietävinään, ei sen väliä.
Torikokukset olen aina ohittanut. Kierrän kaukaa kun näen jonku tutun siellä porukoissa istuskelevan.
Usein olen sen tehnytkin! Kävelen ohi kuin en huomaisikaan.
Eipä minua kukaan ole porukoille esitellytkään ja se on hyvä. Joskus joku pyysi mukaan torikahville, no kahvit voi juoda sielläkin, kunhan suuri porukka ei istu samaan pöytään puhumaan sen kutsujan kanssa vanhoja juttuja.

Se siitä. Yksin elän ja olen ihan tyytyväinen omaan elooni ja olooni.
Kaikki kiusalliset tilanteet pyrin ohittamaan. Miksi yrittää olla muuta kuin on, rehellisesti oma itsensä.
Tämä uusi projektini vie aikaa. Nautin tästä.
Välillä pitää kyllä tehdä muutakin, ommella ja virkata, kirjoittaa uutta tekstiä, runoilla ja satuilla.
Harvoin ihminen saa sitä mitä haluaa, mutta minä olen saanut paljonkin, pettymyksiä ei ole paljon, jos verrataan kaikkeen siihen mistä voin olla elämälleni kiitollinen.

Kaikilla ei ole yhtä hyvin.
On sairauksia jotka rajoittavat elämää, rajaavat elinpiiriä ja vievät jopa muistot.
Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on tallella paljon sellaista elämän voimaa ja halua jonka moni jo on menettänyt. Tänäänkin muistan kiittää ja tehdä kaiken omien voimieni ja ymmärrykseni mukaan, kaiken sen mihin tänään ryhdyn.

Talvi aamu 2009

Tunsin sinut.

Tuttu olet.

Tutustuin sinuun

 jo varhain lapsena.

Tunsin sinut konttaavana

ensi askelia hapuillen hakevana

äidin helmoissa roikkuvana

itkevänä räkänokkana

isoveljen kiusana.

Tutkin sinut läpikotaisin

sukupuolisuuttasi myöten

opettelin tuntemaan kehosi

pituuskasvuasi mittasin

painoasi seurasin.

Häpesit kasvavia rintojasi

ne olivat kosketus arat

piilotit ne paidan alle

katsoit vain salaa

kun odotit aikuusuuttasi

nekin kasvoivat.

Tunsin sinut koulutyttönä

luit läksysi

opit helposti kaikkea uutta

sinua sanottiin järkeväksi

ja kiellettiin liikaa lukemasta

sammuta lamppu, sanottiin.

Et rakastanut itseäsi

opettajat kehuivat...

Esiinnyit usein

arkana, jännitit tilanteita.

Autoit vanhempiasi

vihasit oppimattomuuttasi,

”vain pojat opiskelevat”

ja olit tyttö.

Olit jopa kiltti

vaikka uhmasitkin sääntöjä

et tehnyt mitään väärää

Tunsin sinut nuorena neitona

maailmalla

pois kotisi lämmöstä

yksinäisenä perhosena

lennossakin...

mielessä kodin ohjeet.

Olit valmis auttamaan palkattakin

uurastit ja unelmoit

nuoruutesi oli täynnä haaveita

tunsin sinut

muistit aina iltarukouksen

ja kiitoksen

salaa, hiljaa yössä

itkit koti-ikävääkin.

Tanssit ja nauroit

elit ja unelmoit

hait itseäsi itsestäsi

kysyitkin usein;

Tätäkö elämä olikin?

Tunsin sinut itkevänä

tunsin sinut rukoilevana.

Tunsin sinut rakastuneena

nuorena morsiamena

äitinä ja vaimona.

Tiesin kuinka rakastit

toivoit ja uskoit

petyit ja luotit

elämä kuritti ja rakasti sinua.

Tunsin sinut sairaana

tunsin elämäsi voimissa

enkä oppinut sinua rakastamaan

aliarvoin sinua usein.

Itsetunnon puutetta, sanoin.

Tunsin sinut surevana

itkevänä

kokoon käpertyneenä

peittoosi kietoutuneena

ovesi lukinneena

ikäväsi vankina.

Tunsin sinut,

tiesin kuinka kaipasit

kuinka kadotit huomisesi

kuinka purit sisintäsi sanoiksi

piirsit ikäväsi ikoniksi

ajatuksesi maisemiksi

ja teit metsästä kirkkosi.

Taivas kattona

maisema alttaritauluna

kivi polviesi alla

huusit tuskaasi jota kukaan ei nähnyt

sanoja joita ei kukaan kuullut.

Tunsin siinä sinut aitona

alastomana Jumalasi edessä.

Tunsin sinut niinä hetkinä

tunsin kuinka sait voimaa

löysit oman sisimpäsi

koit omat tunteesi kivulla

huusit ulos kaipuusi

opit itkemään ikävääsi

ja kirjoittamaan ne kirjeet..

kirjeet tuntemattomuuteen

ajatukset atmosfääriin

ilman postimerkkiä.

Tunsin sinun sisimpäsi

tiesin että nouset...

nouset ja huudat surun yli uutta toivoa.

Tunnen sinut...

löysit itsesi

ja huomisen....

Tunnen iloa ja olen ylpeä sinusta

Heikkoutesi olikin voimasi

nousit esiin kammiostasi  ja huusit;

”Hei, minä elän.”

 Tunnen sinut läpikotaisin.

elänhän minä sinun kehossasi.

Kehdosta hautaan.

Romanttisia runoilijoita.

Tuolla runopalstoilla on mukana paljon nuoria poikia ja jo miehiksi varttuneita, romantiikkaa ja rakkautta kauniisti kuvailevia, joskin rajua rakastelua ja kovan maailman tunnelmia kuvaavia runoilijoita.

En voi olla ihailematta miestä joka on romanttinen, osaa kirjoittaa ja puhua hellästi, unelmoida ja haaveilla.
Aviomieheni oli sellainen, kaunautta kaikessa näkevä, kukkien ja luonnon ihailija. Romanttinen hupsu, suukko vaikka keskellä katua, jos oli suukon paikka.
Usein mietin kuinka paljon menetin hänen mukanansa. Menetin akiiki yhteiset unelmat, rakkauden ja hellyyden jota mies voi osoittaa.
Eipä ole romatikkaa ollut elämässäni sen jälken.  Missä ovat romanttiset miehet, missä sellaiset miehet joille muukin on tärkeää kuin seksi ja seuralaispalvelu.
Seksi kuulostaa olevan ihan kaikkien huulilla, siitä puhutaan, sitä haetaan ja sen vuoksi tapetaan, kun mustasukkaisuus aja tarttumaan aseeseen. Ellei ihan konkreettisesti tapeta, niin tunteet kyllä kuolevat vastapuoleltakin ellei suhteessa ole muuta kuin seksi.
Onnekseni en ole sellaisiinkaan sekantunut, tunteitani ei kukaan saa lahajaksi, eikä tunteettomuudella saada minua seksiin.

Iltapäivälehdet ovat tulvillaan kyselyjä miksi seksi ei maistu, mikä minusa on vikana kun en kelpaa, miksi se ja se ei toimi? Etytä joka päivä, aina on uutisoitavaa, aina joku on keksinyt paremman konstin ja keinon joka nyt on ihan pakko ilatpäivälehden sivuilla uutisoida suurin otsikoin.
Sellainen rakkauden malliko meillä on nuorille tarjota?
Enpä ihmettele teiniäitien suurta lukumäärää.

Tunteet mukaan ja rakkautta kahden ihmisen välillä. Ei ehtoja ja kovuutta, vaan kahden ihmisen harmoonista kanssakäymistä, päivällä ja yöllä, koko yhteiselämän ajaksi.
Ovat kai vain kovin lyhyitä nuo liitotkin nykyisin. Vuosi aviossa ja jo toinen on uutta etsimässä.
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Ellei se romanttinen mies kävele vastaan ja viekottele kuuntelemaan... ja puhumaan.

Tosikot ja minä itse tyypit eivät kirjoita runoja, eivät lue niitä, ja jos sellaisen kuulevat, eivät ymmärrä runon sanomaa!