Pitkospuilla.

Kuin pitkospuut suojelemassa luontoa on ihmisen kulku halki elämän erämaiden.

Yksinäisyys on lepoa henkiselle huonovointisuudelle.

Karuille luodoille ja puuttomille vaaroille lennän etsimään rauhaa ja hiljaisuutta.

Tumma yö.

Kirjoitin runon.
Pimeänä yön hetkenä näin kuvina tapahtuman joka oli ihan pakko saattaa sanoiksi.

Ajatukset tanssivat ripaskaa, jalat hidasta valssia, joten ei ihan tahdit kohdallaan, mutta haitanneeko ajatusten tanssia mielikuvien taivaalla.

Rapuilta on lumet harjattu, polku postilaatikolle syntyi askelista, lehti luettu ja kahvin huumaava tuoksu tuosta mukista nousee sieraimiini jo toisen täyttämisen voimalla.
Ihania ajatuksi tumma yö synnyttää. Kaiken tahdon tallettaa sanoina sieluille jotka seuraajiani ovat.

Runon laulu, maalattu taulu ja musiikin ärjyvät sävelet konserttisalissa, taidetta kaikki.

Haaste ja kertaus.

  Niin se vain käy ettei vapaita paikkoja risteilylle löytynyt minun vapaille päivilleni.
  Kaksi vapaata ei kohdannut ja olen lupautunut olemaan mukana eri tapahtumissa joilla on tarkat päivät ja aikataulu paikalla olemisesta. Lisäksi on lääkärille aika, sitä ei voi sivuuttaa, joten niin jää tämäkin tarjousristeily sitten käyttämättä.
  Kasasin eilen aamulla uusia  kankaita ja kangaspaloja laatikkoon, tarkoituksena miettiä mitä niille teen. Alanko ompelemaan tuosta vain mitä vain, lahjoitanko kankaat hyväntekeväisyyteen, vai vieläkö laitan ne tuonne kaappiin odottamaan aikaa parempaa päätöksien tekoon.
  Lankojakin on joka lähtöön.
  Joskus aikoinaan paikallisia liikkeitä lopetettiin ja jäänöseriä tuotteista sai melkein kun vei pois. Tuli silloin ostettua, mutta silloin ei jaksanut työn lisäksi kutoa ja virkata vapaa-aikoina. Tuli omakotitalot ja ne työt, tuli yksinäiset pitkät vuodet jolloin ei kyennyt keskittymään mihinkään ja tulu aika, että ne langat vain siirrettiin kaappiin ja unohdettiin.
  Nyt olen ajatellut ottaa puhdetyöt esiin, mutta ja mutta, kun pitää istua, turpoaa jalat ja sitten on entistä vaikeampaa lähteä liikkeelle.
Tänään on punnerrushaasteista 75 tehtynä. Kun loput 40 on vatsalihaksia kiusaten tehty ja olkapäissä ja ojentajissa polttelee, on aika ulkoilun. Liikunta se on joka vetreyttää, ei pelkkä aivovoimistelu ja asioiden puntarointi tuo iloa eikä elämänhalua. Harmittaa vain tuo paikkojen loppuminen risteilyltä, nyt olis ollut ihan kiva ottaa pieni vapaa kaiken miettimisen jälkeen. Joskus toiste ja toiseen laivaan.

  Pöydällä odottaa kielikurssin kirja kuin pilkaten unohtamista, vaikka on näkyvissä ja silmissä monta kertaa päivässä ja monta kertaa avaan kirjan, mutta mikä siinä on, kun keskittyminen on nollaluokkaa. Opiskelusta ei tule mitään ilman kertausta, sanoi poika kun tyttöä suuteli ja tyttö ihmetteli miten nenät laitetaan, kun ne on tiellä. Aina on kaikki otettava vakavasti ja uusittava tarpeeksi usein. Ettei pääse unohtumaan, niin, kaikki unohtuu. Käyttämättömät tavarat kaapin laatikkoon ja taidot ruostuvat kuin tuppeen jätetty puukko.

Vuosimaksut.

   Aivan sama mulle, mä oon onnellinen..... laulu kaikuu radiosta.
   Onko onnellisuus niin suuri asia, että kaikki muu voi olla ihan samaa. Minua ainakin kiusaavat monet asiat. Maksoin yhteen paikkaan ihan turhaan, palvelua ei saa käyttöön ainakaan minun taidoillani.
   Maksoin toiseenkin paikkaan vuosittaisen maksun, no, maksamalla toiseen paikkaan olisin saanut käyttööni ovikortin ja päässyt sisään aukioloajoista riippumatta. Se virheellinen tieto jota jaettiin ja jaetaan, olisi korjattava, koska moni muukin haluaisi sillä samalla maksulla päästä molempiin kohteisiin niiden tarjoamilla palveluilla ja eduilla.
   Seuraavana syksynä tiedän mitä teen ja minne vuosimaksuni tilitän.
   Saa nähdä kuinka tässä käy suunniteltujen kauppojen kanssa. Osake ja kesämökki kaupan kohteina, molemmat myynnissä ja halvalla menee kun vain eroon pääsen. Ostajan toki valikoin itse.
Nyt en ole ihan onnellinen, moni asia on puoliksi tehty, puoliksi suunniteltujakin. Parasta on ettei mikään vakava sairaus ole iskenyt, vaikka monia kiusallisia vaivoja onkin. Ehkä näistä pienistä pääsee. Itseään kannattaa hoitaa vaikka huonomminkin. Nyt on täysi työ kuntosuunnitelman kanssa ja tämä 21 päivän punnerrushaaste, tämä on parasta mitä olisijuuri tähän marraskuuhun osua.
   Yllytyshulluutta, onhan sitä hullumpiakin harrastuksia.
   Huomenna vuosikokous, jotenkin tuntuu että voisin jättäytyä ulos hallituksesta, tahtoo olla noita velvollisuuksia päälekkäin ja jonkin asian hoitaminen pitää ottaa sydän asiaksi jos siihen lupautuu.
   Torstaina olen viisaampi monen asian  kanssa.Kiva olla jännityksessä.

Unessa ja valveilla.

   Kuka sen määrää mitä saa ajatella kun valvoo saamatta unta, tai aamulla aamukahvia juodessaan?
   Ajatuksia ei voi hallita, mutta niiden syvyyksien sisällöstä kertominen ja paljastaminen aiheuttaakin sitten kuulijoissa tai lukijoissa vastalauseiden, tai myötäilevien ajatusten ketjun ja joskus joku on jopa hulluksi sanonut, kun olen pohdiskellut luonnon ihmeellisyyksiä ja ihmisen toimintaa ylivaltiaana koko luomakunnalle.
   Öljyn poraaminen on minun mielestäni se viimeinen teko ihmiskunnalla, koska jossain vaiheessa ydin on niin kuuma ettei maapallolla voi elää.
   Eikö kenenkään päähän ole tullut sitä ajatusta kun puhutaan ilmaston lämpiämisestä?
   Puhutaan vain ilmastomuutoksesta ja saasteista, mutta pumpataan maapallon ytimen lämpöä eristävä öljy, poltetaan se taivaalle ja ihmetellään mikä ja miksi ilmastoon vaikuttaa.
   Turhaan minä suutani pieksen, mutta pieksempä kumminkin, kun olen tämän ajatuksen päähäni saanut. En ole todistamassa maapallon ytimen räjähtämistä, en maailmanlopun silminnäkijä, mutta pohtia voin kaikessa rauhassa tätätkin, jopa sen hulluksi julistamisen uhallakin.

   Näin unta jopa isästäni, tai häneen liittyen, veljeni kanssa etsimme erästä esinettä ja sen löytääkseni kipusin jopa lapsuuskodin vinttiin joka on aikaa päiviä kadonnut maisemista. Löysin sieltä aarteita jotka olin jo unohtanut. Vanhat mekkoni olivat siellä kauniisti ripustettuina vaatepuilla, osa jopa pukupussissa, kuin eilen olisin ne sinne varastoinut. Löysin rakkaita esineitä ja sain hivellä vanhojen esineiden pintaa. Sain aikoinaan Kaisa mummoltani muutamia esineitä joita olen kuljettanut mukanani kaikki muutot ja matkat, vaikka käyttötavaroina niitä ei enää ole tarvittu. Vain se yksi tuoli yhä mkuuhuoneessani, pieni ja nätti puusepän taidonnäyte ajalta jolloin minua ei ollut.
   Pieni kuparinen kahvipannu ja kahvimylly ovat astiakaapin päällä ojennuksessa muiden vanhojen kuparipannujen ja kattiloiden joukossa, onpa jopa kaksi kahvimyllyä, toinen mummolta, toinen eräältä vanhalta mieheltä, sotainvalidilta jota kävin auttamassa ja järjestin 80 vuotis juhlansakin.
Makuuhuoneen katossa roikkuu komea taottu kuparinen kattokruunu, sekin on lahja Hämeentie 1 eräältä osakkeenomistajalta jonka vinttikomeron tyhjensin ja sain aarteet itselleni.
   Tässä aamukahvia juodessa ja päivän haasteen suorittamisen välillä tulee miettineeksi noiden vanhojen esineiden tulevaisuutta. On eräs läkkipeltinen öljykannukin, mikähän museo sen haluaisi kokoelmiinsa, vai onko mahdollisia kotimuseoita joihin se löytäisi tiensä.
   Monia ajatuksia unikin antaa pohdittaviksi.
   Tässä mietin sitäkin, mikä merkitys oli sillä nuorehkolla miehellä joka unessa oli mukana, mutta josta en nyt enempiä paljastuksia, olimmepa vain menossa juhlimaan ja juhlavaatteitahan sieltä vintistäkin löysin, mutta kovin olivat väsyneitä seuralaiseni ja heräsin ennen pukeutumisiamme. Jokin asia  liittyi sairaanhoitoon ja kerroin naapurin Leenan olevan sairaanhoitaja. On pakko tänään tarkistaa muutamia asioita häneen liittyen. Uni on joskus ihmeellinen tiedonjakaja.

 

Kuin lastu.

Katselin tuossa hitaasti joen yli ajaessani kuinka veden pinnalla purjehti jonkun rakentajan puusta irroittama höylän lastu..... kiemuralla... kastuneena.... mutta uhmaten uppoamista... siinä vuolaassa virrassa pinnalla pysyen.

Sellaisia me olemme ihmisetkin sitkeimmillään,  pyristelemme vastaan jos jokin tunne tai halu vie meitä emmekä halua upota niihin, unohtaa,  että edessä päin voisi olla vielä paljon katsomisen ja kokemisen arvoista.
Siinä tunteiden pätsissä jonka läpi olet yrittänyt näinä kuukausina kulkea, on ollut Sinullakin monia hetkiä jolloin olisit halunnut pudota pohjaan, mutta seuraavassa hetkessä olet nähnyt valon, valon jonka tummakin vesi heijastaa.
Etkä vieläkään tiedä minne. ja kuinka kulkusi suuntaisit. sisälläsi on  myrsky..... seisomme edelleen sen kosken partaalla joka ryöppyyää pisaroina kasvoillemme... jylisee hurjana korvissamme.... kuin huutaen.... hyppää.... hyppää.... tule... koe....  ja taustalla hiljainen ääni kuiskaa.... varo.... älä astu ohi.... älä jättäydy kuohuihin.  Se hiljainen ääni onkin parasta mitä meille on annettu. Meille on annettu kyky ja taito harkita.... ajatella ennen virtaan heittäytymistä.

Tuo lastu joka joen sameassa vedessä kulki kohti isompia vesiä.... kohti alapuolella olevaa koskea, oli kuin oman tiensä hukannut ihminen.... antoi virran viedä,  kuitenkin pinnalla pysytellen. Meille on annettu tunteet ; me ihastumme ; me rakastumme ; me haluamme muistaa ja haluamme unohtaa. Kukaan ei voi hallita ajatuksia, ne kun eivät pysy aina siinä mitä teemme, vaan karkaavat siihenkin mitä toivomme... mitä odotamme... mistä haaveilemme.
Kuin lastu, tietämättä missä seuraavan kerran kohtaa todellisuuden me haaveilemme ja toivomme kestävämme elämän koettelemukset satuttamatta itseämme, tai toisiamme  ja joskus kuitenkin satutamme tahtomattamme.
Olen satuttanut sinua, olen, vaikka en haluaisi sitä  etkä myönnä sitä, sillä olen Sinulle kuin uni,  kuva jota katsot kaukaa näkemättä todellisuutta, tuntematta kosketusta ja kuitenkin sanot minun asuvan sydämessäsi  jossa minulla ei ole oikeutta asua, ei oikeutta vallata sitä, koska, vaikka onnistuuko se mitä halusin Sinun yrittävän. Ne 36 vuotta ovat tärkeämpää kuin meidän unen kaltainen satumme, vaikka se onkin ollut kaunis,  lämpimin sanoin sydämiimme piirretty, on sen aika päättyä. Me emme ole kohdanneet kuin sanoina... lauseina.... ajatuksina  ja siksi emme menetä toisistamme kuin haavekuvan ja unelman.

Toivon todella, toivon sydämestäni että teit oikean valinnan, että valitsit anteeksiannon,  hyväksyit katumuksen.ja sen seurauksena Sinun on pakko siirtää ajatukset sinne lähellesi ja unohdettava minut. Rukoilen Sinua, katso häntä silmiin ja huomaat. että  minä en asu Sinussa, vaan hän. Hän vastaa katseeseesi ja rakkauteesi, jos olet valmis sen hyväksymään kuten hänelle lupasit. Kun hän on perunut aikeensa avioerosta ja muuttanut takaisin siihen kotiinne josta hän lähti, olethan hänelle anteeksiantava, etkä kysele miksi, koska syiden löytäminen on turhaa, samoin syytteleminen.
Kirjeissämme löysimme henkisen yhteyden ja se jättää meihin jäljen josta toivon mukaan saamme voimia tuleviin ratkaisuihin, olivat ne kuinka vaikeita tahansa.
Joskus unelmat on tehty hetkessä elettäviksi ja ne kuihtuvat aikaan. Kiitos kun ne olivat unelmia.

Olen kuin tuo lastu. Purjehdin tuulen ja virran mukana. Etsin rauhallista poukamaa johon kiinnityn hetkeksi yksin, yksin ajatusteni kanssa  ja jatkan kun voimani riittävät pysymään pinnalla pyörteissä joita elämä taas eteeni avaa.

Ystäväni, tämä aika oli meidän aikuisten satua, tunteita ja tuskaakin kuten varmasti myönnät, kun sanot. "olen rikki" sitä tarkoitin sanoessani että unohda minut, unohda ja elä tätä päivää. Me emme koskaan kohdanneet kasvokkain, vaikka sydämemme liikkuivat rinnakkain ajatusten avarassa maailmassa ja jäihän meille kauniit muistot toistemme muistoihin ja ne palaavat joskus mieliimme,  mutta eivät saa hallita meitä.

Sinun tiellesi kaikkea hyvää. Kohdelkoon elämä meitä lempeällä kädellä missä sitten kuljemme ja ketä ajattelemmekin.
Jätin kauniin jäljen ja sanon vielä kerran; Seppo. Olet hieno mies.

Lämmöllä kirjeystävälle joka oli sielunkumppanini.

Kirje pois nukkuneelle.

Nyt on Vappu. Ihmiset riemuitsevat kesän tulosta, nauravat ja juhlivat joukolla, mutta minä istun sisällä ja yritän saada taas yhden päivän kulumaan niin että jotain iloakin löytyisi ja huomenna olisi muistelemista…. usein ne päivät vain menevät jättämättä jälkiä muistoihin.

 Olet ikuinen rakkauteni ja kaipuuni kohde. Nukuthan levollista unta? Toivon sitä Sinulle sillä painajaisten aika on ohi Sinun kohdallasi. Tiedät että kirjoitan nämäkin rivit rakkaudella ja kyynelien saattelemina.

Yllä oleva kirje on yksi niistä sadoista joita olen kirjoittanut tietäen etten koskaan voi postilaatikkoonomvastauskirjettä odottaa.

Kun kuolema nappaa kumppanin jää tilalle tyhjyys. Elämä pitäisi aloittaa alusta, rakentaa pala palalta yksinäisistyä päivistä ehjä elämä tuleviin päiviin, mutta minulle se oli melkein mahdoton tehtävä.

Vei  vuosia, että sain kiinni jostain uudesta langasta josta aloin kerimään tulevaisuutta kasaan.

Nyt olen sopeutunut yksinäiseen vanhuuteeni johon ei kuulu edes lasten perheitä. Olen kuin virtaan heitetty korsi, paitsi, että minulla on oma tahto ja oma suunta, en suostu kulkemaan virran mukana kuohuihin.

Elämä antaa paljon iloja ja rakkautta, vaikka perhe puuttuukin.

Olen onnellinen ystävistäni jotka eivät jätä yksin silloin kun vaikea hetki yllättää. Ihan hienoa aikaa tämä ikäkinnon, edessä on vielä odotettavaa, haaveilla on kantavat siivet ja unelmat eivät koskaan kuole. Rakkauttakaan ei voi kieltää....