Sellaisia me olemme ihmisetkin sitkeimmillään, pyristelemme vastaan jos jokin tunne tai halu vie meitä emmekä halua upota niihin, unohtaa, että edessä päin voisi olla vielä paljon katsomisen ja kokemisen arvoista.
Siinä tunteiden pätsissä jonka läpi olet yrittänyt näinä kuukausina kulkea, on ollut Sinullakin monia hetkiä jolloin olisit halunnut pudota pohjaan, mutta seuraavassa hetkessä olet nähnyt valon, valon jonka tummakin vesi heijastaa.
Etkä vieläkään tiedä minne. ja kuinka kulkusi suuntaisit. sisälläsi on myrsky..... seisomme edelleen sen kosken partaalla joka ryöppyyää pisaroina kasvoillemme... jylisee hurjana korvissamme.... kuin huutaen.... hyppää.... hyppää.... tule... koe.... ja taustalla hiljainen ääni kuiskaa.... varo.... älä astu ohi.... älä jättäydy kuohuihin. Se hiljainen ääni onkin parasta mitä meille on annettu. Meille on annettu kyky ja taito harkita.... ajatella ennen virtaan heittäytymistä.
Tuo lastu joka joen sameassa vedessä kulki kohti isompia vesiä.... kohti alapuolella olevaa koskea, oli kuin oman tiensä hukannut ihminen.... antoi virran viedä, kuitenkin pinnalla pysytellen. Meille on annettu tunteet ; me ihastumme ; me rakastumme ; me haluamme muistaa ja haluamme unohtaa. Kukaan ei voi hallita ajatuksia, ne kun eivät pysy aina siinä mitä teemme, vaan karkaavat siihenkin mitä toivomme... mitä odotamme... mistä haaveilemme.
Kuin lastu, tietämättä missä seuraavan kerran kohtaa todellisuuden me haaveilemme ja toivomme kestävämme elämän koettelemukset satuttamatta itseämme, tai toisiamme ja joskus kuitenkin satutamme tahtomattamme.
Olen satuttanut sinua, olen, vaikka en haluaisi sitä etkä myönnä sitä, sillä olen Sinulle kuin uni, kuva jota katsot kaukaa näkemättä todellisuutta, tuntematta kosketusta ja kuitenkin sanot minun asuvan sydämessäsi jossa minulla ei ole oikeutta asua, ei oikeutta vallata sitä, koska, vaikka onnistuuko se mitä halusin Sinun yrittävän. Ne 36 vuotta ovat tärkeämpää kuin meidän unen kaltainen satumme, vaikka se onkin ollut kaunis, lämpimin sanoin sydämiimme piirretty, on sen aika päättyä. Me emme ole kohdanneet kuin sanoina... lauseina.... ajatuksina ja siksi emme menetä toisistamme kuin haavekuvan ja unelman.
Toivon todella, toivon sydämestäni että teit oikean valinnan, että valitsit anteeksiannon, hyväksyit katumuksen.ja sen seurauksena Sinun on pakko siirtää ajatukset sinne lähellesi ja unohdettava minut. Rukoilen Sinua, katso häntä silmiin ja huomaat. että minä en asu Sinussa, vaan hän. Hän vastaa katseeseesi ja rakkauteesi, jos olet valmis sen hyväksymään kuten hänelle lupasit. Kun hän on perunut aikeensa avioerosta ja muuttanut takaisin siihen kotiinne josta hän lähti, olethan hänelle anteeksiantava, etkä kysele miksi, koska syiden löytäminen on turhaa, samoin syytteleminen.
Kirjeissämme löysimme henkisen yhteyden ja se jättää meihin jäljen josta toivon mukaan saamme voimia tuleviin ratkaisuihin, olivat ne kuinka vaikeita tahansa.
Joskus unelmat on tehty hetkessä elettäviksi ja ne kuihtuvat aikaan. Kiitos kun ne olivat unelmia.
Olen kuin tuo lastu. Purjehdin tuulen ja virran mukana. Etsin rauhallista poukamaa johon kiinnityn hetkeksi yksin, yksin ajatusteni kanssa ja jatkan kun voimani riittävät pysymään pinnalla pyörteissä joita elämä taas eteeni avaa.
Ystäväni, tämä aika oli meidän aikuisten satua, tunteita ja tuskaakin kuten varmasti myönnät, kun sanot. "olen rikki" sitä tarkoitin sanoessani että unohda minut, unohda ja elä tätä päivää. Me emme koskaan kohdanneet kasvokkain, vaikka sydämemme liikkuivat rinnakkain ajatusten avarassa maailmassa ja jäihän meille kauniit muistot toistemme muistoihin ja ne palaavat joskus mieliimme, mutta eivät saa hallita meitä.
Sinun tiellesi kaikkea hyvää. Kohdelkoon elämä meitä lempeällä kädellä missä sitten kuljemme ja ketä ajattelemmekin.
Jätin kauniin jäljen ja sanon vielä kerran; Seppo. Olet hieno mies.
Lämmöllä kirjeystävälle joka oli sielunkumppanini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti