keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Horsmasta sydän ja kuvien sielu.


Kuljin syksyllä pitkin metsiä, kuvasin sellaistakin mikä ei kuvana erikoisen kaunista.

Tuo tumma, kosteassa säässä kiiltelevä iso kivi oli kuin suuri peto horsmien ja pitkien heinänkorsien takana.
Selailin hetki sitten kuvakansioita ja kas kummaa. Onko nyt onnepäivä, havaitsin kuvassa valkoisen sydämen. Koska kuvaa ei ole mitenkään käsitelty, mitään otettu pois, eikä mitään lisätty, horsman kuihtuneista kukinnoista on syntynyt symbooli. 
Kyllä kuvaa olen katsonut aiemminkin, mutta vain ohimennen, kiinnittämättä huomiota muuhun kuin tummaan kiveen.
Näin niitä kuvaan ilmestyy kuvioita joita ei kuvatessaan edes huomaa.

Kun kansioissani on erittäin paljon kuvia kivistä ja kallioiden pintakuvioista, olen löytänyt niistä kokonaisia tarinoita. Onkohan se niin, että kuvien tulkinta on aina mielikuvituksesta kiinni, ei niinkään siitä mitä kuvan haluaa kertovan.
Kaikki kauneus on katsojan silmissä, silmä välittää kuvan, mielikuva muuttaa sen omaksi kuvaksi joka puhuu jokaiselle omaa kieltänsä.

Katsoin eilen itselläni olevaa Vincent Van Gogh:in  " Cordeville:n olkikatot " nimisestä maalauksesta aikoinaan saamaani isoa painokuvaa. Kuvaa hallitsee joutsenkaulainen vaalea kummitus ja kattojen yllä myrskypilvien peittämä taivas.  
Mielisairaalasta päästyään taiteilija asettui asumaan Auversin kylään ja hän ihastui sen värikkyyteen, mutta teki itsemurhan vain kaksi kuukautta myöhemmin. Mieli on iso tekijä kaikessa mitä ihminen tekee.  Taiteilija inspiroituu ja maalaa kuvia jotka ovat mielikuvina jo ennen kynän tai pensselin ensimmäistäkään piirtoa kankaalla.
Van Goghin maalauksessa, joka on maalattu 1890 ja jonka tri Gachet;in poika on antanut aikoinaan museoon, olkikattoinen talo on ikäänkuin taistelemassa tulevaa ja jo olleita myrskyjä vastaan. Tummnpuhuva taivas on kuin uhka kylän yllä, ja tummat puut piirtyvät maiseman hallitsijoina vasten pilviä.  Gachet oli hänen lääkärinsä elämänsä viimeisinä kuukausina. 
Mieli on antanut viivat ja värit taiteilijan pensseliin.

Kaikkeen taiteeseen vaikuttaa vain ja ainoastaan ihminen itse. Kuvataiteilija kuvaa oman mielentilansa johdattamana, juuri hänelle tärkeitä ja merkittäviä asioita ja aiheita, katsoja kokee ne taas oman mielentilansa mukaan.
Suunnittelemaattomastikin maalauksesta voi löytää asioita joita taiteilija ei suoraan ole halunnut tai osannut kertoa, mutta pensseli piirtää viivat ja kuvassa on juuri se henki jonka taiteilija on siinä hetkessä itse kokenut syvimmissä ajatuksissansa.
Tunteiden tulkki, kynä ja pensseli, palettiveitsi tai taltta, kaikki minkä taitelija työssään tarvitsee, on vain väline tunteiden ilmaisemiseksi.

Kauneus ja rumuus puhuu omaa kieltänsä katsojan mielessä, kuva ja sana ovat vain välineitä ihmisen käytössä. Kaiken sisällä on ajatus.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Seksuaalisuus unessa.





Unissa on elämän maku ja hajutkin. Sitä en vain tiedä mistä ne unet oikeastaan tulevat, vaikka sen kaltaisia asoita ei ole edes ajatellut jotka sitten tulevat yöllä uneen.

Ihmeellisesti heti herättyäni tuossa neljän pintaan tänä aamuna aloin haistelemaan mistä se haju oli nenääni tullut  juuri näkemässäni unessa. Ei löytynyt mistään partavettä, ei hajuakaan, ei toisaalta sitä miestäkään jonka seurassa olin kokenut juttuja joita en kaikkea voi tässä edes kertoa.
Oli hiukan kriittisiä ajatuksia ja voinpa sanoa, ettei moraalissani ollut höltymistä edes unessa.
Jotain voi sallia itsellensä, mutta, mutta...

Keräsin kuivaa pyykkiä kaappiin ja ajattelin kuinka hyvän tuoksun lakanoihinkin saa kuivattaessaan ne ulkona. No, tuolla pihalla on pyykkinarut, niin likaiset, että kuivumassa ollut pyykki pitää kyllä pestä uudelleen jos tuonne naruille vie. Olisko syytä uusia ne narut, nyt kuivatin sisällä, kun on olemassa hyviä telineitä ja lattialla tilaa telineelle.

Se puhtaan pyykin tuoksu ei ollut uneni tuoksu, eikä tuo sisäkuiva pyykki tuoksu oikeastaan tunnistettavasti sekään, hajusteeton pesuaine ja tilkka etikkaa huuhteluun.

Uni sai minut ikävöimään asioita joita elämästäni on pitkään puuttunut.
Puhtaalle tuoksuvaa miestä viereen, isoja ikkunoita avutumaan suoraan suurelle niitylle jonka takana on sininen vesi. Viljavainiot joissa tähkäpäät painavat korren taipumaan, villit ruiskaunokit kukkimassa korsien lomassa ja perhosten liitely ojan pientareen kurjenkelloissa.
Ei ole maisemassani peltoja, mutta kunhan kesä saapuu, istun autoon ja ajelen maaseudulle, istahdan ojan pientareelle ja elän näitä kuvittelemiani hetkiä ihan reaali tapahtumana. Pääsenhän minä, eikä maisemaa tarvitse omistaa saadakseen siitä nauttia.

Sitä miestä pellonpientareelle kaveriksi, sitä pitää vielä etsiä, mutta olen kyllä ronkeli, kaikki mikä on tarjolla ollut ja on, ei kelpaa. Mieluummin sitten yksin, täydelisestä tietenkin jotain puuttuu, mutta koska se kenenkään elämä olisi jatkuvasti täydellistä.
Viikon loma on tilattu ja se ei ole mikään aurinkoranta loma. Toimintaa, yön unen muistoissa!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Happosalpaajat.

Kun terveys ei ole priimaa, ei ole elämäkään priimaa.

Kovia vatsakipuja, turvotuksia, vaatteiden kiristämistä ja kipua elintoiminnoissa. Sydän on nyt kovassa syynissä, mutta kun itse uskon, että syy on sittenkin muussa kuin siinä. Keuhkoihin kertyy limaa, syy happosalpaaja lääkkeiden sivuvaikutuksia.
Äänihuulet kuivuneet, puhetta ei aina meinaa saada millään muodostettua, syy happosalpaajat ja refluksi.
Yleiskunto huono, syy siihenkin happosalpaajat, ravinto ei imeydy koska ruokaa sulattavien entsyymien pääsy suolistoon ja vatsalaukkuun estetty lääkkeillä.
Voi helvetti näitä lääkkeitä ja lääkäreitä.
Kun olen jo vuosia sitten valittanut näiden oireiden pahentumista, ei kukaan sano sanaakaan lääkkeiden sivuvaikutuksien vaikuttavan terveyteen enemmän kuin olisi vaikuttanut tuo alkuperäinen vaiva vaikka hoitamattomanakaan, ilman rohtoja, myrkkyjä terveydelle.

Saa nähdä mitä tästä tulee, kun pääsen seuraavalle lääkärille puhumaan.
Moneen vuoteen en edes viitsinyt mennä vastaanotolle, kun mitään muuta apua ole ollut tarjolla, kuin uusi resepti happosalpaajia.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Vanha kirkko.


Vanhan kirkon alttari.
Kun matkan varrelle osuu vanhoja kirkkoja, sisään astun, mikäli ovi on avoin. Vanhojen hirsiseinien veistöjälkien kuvioima pinta, ajan patina ja tietoisuus siitä, että tämäkin pieni kirkko on ollut aikansa tärkeimpiä rakennuksia jonne kansa on rientänyt askareensa lopettaen kuulemaan saarnaa jossa on aina tuomio ja siunaus. 

Ei minulle oikeastaan merkitse näissä vanhoissa kirkoissa niinkään se, kuka oli pappina kulloinkin, kuinka paljon kirkkoon mahtuu ihmisiä, tai muuta kirjatietoa rakennuksesta, minulle tärkeintä on se kuinka rakennus henkii oman aikansa kieltä, puhuu vanhojen seinien, kuluneiden penkkien ja lattialankkujen kautta käytöstä. Ihmisille nämä ovat olleet ja kirkot ovat yhä tärkeitä rakennuksia.
Matkojen takaa on kansa vaeltanut kirkkoon kuulemaan ja rukoilemaan.

Minä nautin katsoessani vanhoja figuureja ja maalauksia. Tässäkin kirkossa kauniita puuleikkauksia, aikansa taitajien veistämiä. Kirkolliset maalaukset jotka useimmiten pohjautuvat raamatun kertomuksiin, henkivät taiteilijan kuvaamaa tunnelmaa. Jokaiseen pensselin vetoon, jokaiseen värin valintaa paletilla on liittynyt taiteilijan oma mielikuva tilanteesta jota hän maalaamalla kuvaa.
Kuinka vahvasti tätä maalausta valmistaessaan taiteilija on itse illallista ajatellut. Onko hän kenties maalannut oman kuvansa jonkun opetuslapsen hahmoon? Opetuslasten kasvoista voi lukea paljon. 
Joku on läsnä, joku ajattelee muita asioita kuin tämän tapahtuman tärkeyttä, aavistamattakaan tulevaa.

Kaikissa elämän tilanteissa me joko olemme läsnä, tai olemme vain paikalla. Siinä on iso ero.
Me joko olemme olemassa, tai elämme täysin tietoisina olemassa olostamme täynnä voimaa ja huomisten odotusta.

Olin kirkossa muiden ihmisten joukossa. Kuulin kuinka joku sanoi, kannattaako näihin vielä panna rahaa, kaataisivat koko mökit. Minuun sattui.



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Evira ja munat.

http://www.ruokala.net/ajankohtaista/evira-nain-kananmunia-pitaa-sailyttaa/1426742694184?pos=ok-nln

On aikoihin eletty!
Me emme näköjään osaa tehdä mitään oikein, kun joka asiassa pitää olla Eviran tekemässä ohjeita, kas kun ei oikein lakiin nyt muutoksia!
Kautta aikojen on osattu munat pitää tallessa, säilyttää niitä sitten jääkaapissa tai tiskipöydällä, eihän niitä vuosien tarpeeseen kukaan kotiinsa kanna.

Onko tuossa Eviran toiminnassa mitään sellaista jonka vuoksi sitäkin instanssia pitää ylläpitää?
Aikoihin ei ole sieltä suunnalta tullut kuin päättömiä esityksiä. Ihan kuin maalaisjärki ei enää mihinkään riittäisi, vaan pitää olla valtionhallinnossa palkattu työryhmä joka isolla rahalla tutkii ja antaa ohjeita joissa ei aina ole päätä eikä häntää. Ettäkö pitäis vielä olla laissa, no sekin kai vielä sieltä taholta esitetään, munat piiloon, muutakin kuin omat.

Elintarvikkeista koostuu päivittäinen ravintomme, syö mitä tahansa. On tietysti hyvä tietää kuinka ne on tuotettu, onko geenimuunneltua, onko kasvinsuojelumyrkkyjä käytetty kasvatuksessa, onko tuote muuten ruiskutettu suoja-aineilla ja kiillolla, mutta että jo munillekin ohjeet säilytykseen.
Ulkomaisia tuotteita käyttäessämme emme aina tiedä missä ne on kasvatettu, missä tuotteet on vaikkapa pakattu käyttöpakkauksiinsa, kuten nyt viime aikoina puheenaiheena ollut oliiviöljy.
Tuotetta myydään komeissa pulloissa, laatu tuotteena, mutta aina sisältö ei ole sitä mitä etiketissä sanotaan. En kyllä ole sen tuotteen vakikäyttäjä. Eltaantuu nopeasti ja kun on voi olemassa.
Vanhentutnut öljy maistuu ja haisee samalle kuin -50 luvulla karjalle annettu kalaöljy. Maunkin muistan, joskus sitä itsekin otin ja silloin kai oli vitamiineista puute kun sitä teki mieli, vaikka olikin pahaa.

Jauhoistakaan ei ostaessaan tiedä mistä vilja on lähtöisin ja minkä vuoden sadosta jauhettu. Vehnä sisältää niin paljon rasvaa, että jauhot usein jo pussia avatessa haisevat vanhalle, niiden varastointi ei aina ole onnistunut, koska, jos jauhot seisovat auringon paahteessa, pian ne haisevat vanhalle. En ole asiantuntija, mutta koettu on, lämpimässä kaapissa maku muuttuu nopeasti.

Maalaisjärki ei ole kielletty, sitä saa käyttää ja tavallisen ihmisen tarpeisiin se usein riittääkin, kun pitää arvioida onko tuote turvallinen. Kun epäilee, jättää käyttämättä, kun haju kertoo tuotteen vanhentuneen, kuten kananmunissa, se on pilalla ja heitetään pois.
Ei keitettykään muna kauan säily. Senkin oppii kokemuksesta, ei sen säilyttämiseen tarvita Eviraa ohjeistamisineen.
Voisko nuo Eviraan sijoitettavat ja sijoitetut varat käyttää viisaampiin asioihin kuin munan säilytykseen?


torstai 19. maaliskuuta 2015

Tuppuraisen Tauno.

Tauno tarinoi tytön torjunnasta.
Kirjoittanut: k.j.  25.10.2004  klo 18.34
       

 Tuppuraisen Tauno tepsutteli tupaani, tuprutteli tupakkaansa, tumppasi tuhkakuuppin tupakan. Tulipahan  tarinoimaan tapahtumasta torilla.
Tajuamatta tapahtuman tärkeyttä Taunolle, tuputin tuoppiin  tilkan tikkuviinaa, - Tottakai, Tauno tokaisi, tämäpä tekeekin terää, tyttöni tulinen, tuuppi tyytymättömänä, tuskin tietäen touhuni tarkoitusta. -

"Tuohan täti tuoppiini teräviä."
Tämä Tauno taitaakin tehdä timpermannin tekoja tytölle.
"Tuskin tyydyn taustalta tirkistelemään tytön tekoja, taputtelen takamuksille, tahtomattaankin."
Taitaapa tänään tyttökin tajuta Taunon tarkoituksen takavuosina. Taloahan tarjosi, tupaansa tulevaksi toivoi, tullessaan takamailta tarvitsi talouteensa tomeraa tyttöä.
Tiskin tiskaajaa, talouden taitajaa tarvitsi Tauno.
Tulisuuteen taipuvainen tyttö torjui Taunon toiveet, tahtoikohan todellakin täysin tyrmätä.
Toiset tuumat tytön tunteita tuuditteli, tummaa tulista tupaansa tyttö toivoi.

Taisivat toiveet tomuttua. Tulivatko tupaansa toiset Toivot, tutustuivatko tomeraan Tiinaan, tarjoilivatko tuliaisia, tunnustivatko tehneensä tuhmuuksia -  tienneekö tuota tuulikaan.

Turhautuneena tyttö tietänsä taivaltaa, tunteet takaisin Taunossa, turhissa toiveissako tiimalasiaan tutkii. Taitaakin toivoa Taunon tulevan takaisin.  






















Hapan ei ole makeaa.

" Mistähän se tänään marisee ?" otsikko pisti silmään jonkin lehden sivuilta.
Aina on joukossa joku jolle kaikki on huonosti, heikosti, väärin, pahaa...
Tuskastuttavaa varmasti kuunnella, jos vaikkapa puoliso, vuosikymmenten ajan havannoi tapahtumista ja asioista aina kielteisesti, nähden kaikessa nurjan puolen ja tuoden sen kuin varoituksena muidenkin tietoon.

Vuosia olen seurannut keskustelupalstoilla käytäviä ikääntyneiden keskusteluja. Harva keskustelu sujuu niin, etteikö sinne ilmesty mukaan marisija jonka mielestä keskustelu on tyhjänpäiväistä, keskustelijat ymmärtämättömiä ja kaikki turhaa höpinää. Asiallinenkin keskustelu saa uudet piirteet. Toiset alkavat puolustelemaan, toiset heittävät kärkevän kommentin ja niin marisija on saavuttanut tavoitteensa, äänensä on kuultu ja lopulta mielenrauha katoaa useimmilta.  Sivusta seuraten huvittaa, mutta marisija todella kykenee pilaamaan ilmapiirin kaikkialla missä liikkuu mielipiteineen. Useimmat eivät jaksa kuunnella, tai lukea kommentoimatta omalla mielipiteellään.

Minun suussani voi hapan tyrnimehu maistua hyvälle, toinen moittii sen maun mahdottomaksi, kukaan ei voi sitä juoda, kaikkea sitä markkinoidaankin... jne.
Valkosipuli jakaa mielipiteet, mutta, ja se mutta onkin siinä  miksi ei voisi sanoa vain ettei pidä sen mausta, tai tuoksusta, miksi teilata koko tuote.

Marisija mariseekin vain koska ei halua muuttaa mielipidettään, ei nähdä asioita myönteisenä tai ottaa huomioon mitään seikkoja oman mielipiteensä lisäksi.
Keskustelussa se kaikkein parhaiten ilmeneekin... mitä siitä jos joku seisoo kaupan hyllyrivistön välissä ja marmattaa ettei löydä mitään, ellei hän moiti siitä kauppaa, vaan hyväksyy ettei itse osaa suunnistaa oikealle hyllyriville. Pippuria ei kannata etsiä maitohyllyltä.

Terveyskeskuksen odotustilassa istui eri-ikäisiä ihmisiä. Lääkäri oli myöhässä koska joutui hoitamaan kiireellistä ensiapua vaativan toimenpiteen. Vastaanotossa työskentelevä hoitaja kertoi asiasta, menipä erään vanhemman miehen vierelle oikein istumaan ja kyseli hänen vointiansa; " Jaksatteko istua, vai tuonko tuohon teille sängyn jolle pääsette pitkälleen..."  Mies sanoi jaksavansa.
Hetken kuluttua miehen tuttava saapui vastaanotolle, istui miehen viereen ja silloin me muut vuoroamme odottavat kuulimme todellisen marinasaarnan. " Täällä ei koskaan pääse ajallaan.... täällä ei välitetä kuinka kuumeinen ja heikko on.... hoitajat istuu vain kahvilla.... juoksevat tuossa, tekisivät töitänsä...., loppumaton jono valittamista vain valittamisen vuoksi. Tuttava yritti sanoa jotain väliin, mutta mikään ei ollut hyvin, luulet vain...  Hoitajakin kuunteli ja työnsi seinustalle sairaalavuoteen, yritti auttaa miehen siihen pitkäkseen, mutta sehän nyt ei sopinut. " Minähän sanoin jo että jaksan istua, mene sinä hakemaan se lääkäri..."

Onneksi lääkäri aika pian tulikin ja hoitaja ohjasi marmattajan lääkärin luokse. Paksu ovi peitti äänet, mutta melkein arvaan että kaikki oli nurin ja väärin....

Mikäli näet kaikessa vain pahaa, sulje silmäsi.
Ei ole mitään mieltä lausua ääneen kaikkia ajatuksiansa mikäli ei kykene hyväksymään mitään. Asiat kun eivät todellakaan ole meidän kaikkien mielestä oikein, mutta koko asiaa teilaamalla ei mikään muutu.
Happamasta ei tule makeaa valittamalla, siihen pitää lisätä paljon sokeria ja  myönteistä ajattelua.


Samaan aihepiiriin liittyvä viestini keskustelupalstalle.

Mielipiteet ja ymmärtäminen.
Kirjoittanut: kirjar   10.3.2005  klo 16.54
       

 Elämän rikkautta on se, kun voi keskustella erilaisten ihmisten kanssa.
Mielipiteemme, ja elämänkokemuksemme ovat erilaisia, siksi emme voi koskaan ajatella kaikista asioista samoin kuin joku toinen ajattelee. Monilapsisessa perheessäkään kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Jokaisella on oma persoonallisuutensa, oma tapansa suhtautua asioihin.

Ei meidän persoonallisuutemme muutu iän mukana, olemme yksilöitä iästä riippumatta, eikä missään vaiheessa pitäisi edes yrittää pakottaa kaikkia suhtautumaan asioihin ja elämään samalla tavalla.
Ei ole pakko opetella oikeakätiseksi hänen, joka on vasenkätinen. Samoin on omien mielipiteiden, ja siinähän meidän persoonallisuutemme on kaikkein vahvimmin esillä.

Ei Emmakaan suostunut istumaan keinutuolissa koko päivää, vaikka Hannes pyysi ja yritti pakottaakin.
Emma piti oman päänsä, kulki kylillä, keskusteli ihmisten kanssa ja toi kotiin tullessaan Hanneksellekin uusia tietoja ja taitoja.
Molempien elämä oli henkisesti rikkaampaa.
Meissä on Emmaa ja Hannesta, toimitaan omien taitojemme ja halujemme mukaan vielä vanhanakin.

Kirjoitetaan omien mielipiteidemme mukaan, asioista ja ajatuksista keskustellen, vaikka emme aina olisi "kaverin" kanssa samaa mieltäkään.
Erilaisuus on rikkautta myös täällä palstoilla.
Eikä mielipiteistä kannata riidellä, jonkun mielestä maanantai on viikon ikävin päivä, toinen sanoo että se on sunnuntai  ja molemmat ovat oikeassa.