Muistikirja.

Tänään aarrearkun kätköistä paljastui muistikirja vuodelta 1964.
Oli hieno hetki.
Istuin mukavasti nojatuolissa, avasin mustakantisen kirjasen, luin laulujen sanoja, mielessä liikkui muistoja miesvainajasta, hänen komea vartalonsa painautui tanssin tahdissa vasten minua, ihan tunsin sen tiukan otteen jolla hän minuun tarttui tansiessamme. Tiukka, mutta hellä ohjaava ote, lämmön tunne joka tuntuu vuosien jälkeen.

Muutamia vanhoja ruokaohjeita, hienoja kakkuja, leipää ja särvintä ohjeina sieltä nuoruudesta, silloin, kun lapset olivat pieniä ja herkkuja harvoin pöytään katettuina.

Osoitekirja!
Sellaiset rivit siellä loppusivuilla.
Niiden kautta matkustin kauas nuoruuteen, ensi rakkauteen ja ensimmäiseen työpaikkaani.
Ihana löytö. Kuinka tuo vihko onkin säilynyt piilossa katseiltani kaikki nämä viimeiset vuosikymmenet, sitä tässä ihmettelin.
Jokin tarkoitus tällä varmasti on, kunhan sen tässä nyt ratkaidsta osaisin, yksinäisyydessäni siintää valoa muistikirjan lehdiltä.

Tein pitkän, vuosia kestävän matkan. Ummistin silmäni ja muistin; Olinko minä jo tämänkin unohtanut ja tuon Martin, kuinkahan on, missä mahtaa olla tämäkin Onerva?
Kysymyksiä risteilee yhä mielessä, mutta hienoja hetkiä on varmasti tulossa, kun istahdan autoon, ajelen noihin kyliin, kyselen ja katselen, ehkä joku pala loksahtaa reissatessa kohdalleen.
Ehkä arvoituksiin löytyy vastaukset.
Miksi tuo muistikirja on ollut piilossa tähän päivään asti? Miksi? Senpä haluan itsellerni selvittä, sen maaginen voima vie minua ties minne.

Muistojen kultaamaa matkaa.

Kotimaan matkailua juu.
Muistoja kertyy, hyviä ja huonoja kun ajelee pari kertaa viikossa muutaman sataa kilometriä peltipoliisien vartioimia valtateitä aamullä, pöivällä, illalla ja yöllä.

Eivät minua ajokilometrit väsytä, pimeällä käy kyllä silmiin vastaantulevien valot, mutta tuo muista piittaamaton ajotapa joka teillä vallitsee.
Eilenkin aamulla, vahvassa sumussa, teiden ritarit roikkuivat 80km/h rajoituslueella, vaikka ajoin sallittua nopeutta ja vastaantulevan voi sumussa havaita vasta hyvin lähellä, monilla oli niin kova kiire omaa kohtaloansa vastaan, että ohittivat jopa keltaisella, kahden keltaisen viivan yli, sumusta välittämättä.
Pelkäsin henkeäni jo aamu viideltä suurella valtaväylällä 4-tiellä.

Olen ajanut viimeisen huollon jälkeen (toukokuussa-14) 21.000 kilometriä, joten valotolpat, talot ja kylät on tulleet tutuiksi monen tien varrella. On Uusimaata, on Etelä-Karjalaa, Pohjois-Karjalaa, Hämettä, Savoa suuntaan jos toiseen, Keskisuomea, Varsinais-Suomea, Turusta Seinäjoelle taipaleet, Pohjanmaa ja nyt siintää silmissä taas Lappi.

Ikää on reilusti yli 70v, mutta elämälle nämä päivät maistuvat, vaikka kaikkien matkojen muistot eivät ole elämän piristystä tarjonneet, päin vastoin. Kova kulkijan elämän taival.
Vanhassa kotimökissäni en ole vuosiin poikennut.
Mökki on kaatumassa, liesi hajonnut, portin pielessä kasvanut koivukin lahonut paikoilleen. Ei se mökki mieltä ylennä. Jos joku asia ja paikka jää sellaisen ihmisen hoitoon joka ei vain välitä, kaatuuhan paraskin unelma ja muistoille on vain ikävä paikka. Parempi kun muistan siitä pihalta punaposkiset pikkusiskot, touhukkaan äidin ja uutteran isän. Muuta en enää kaipaa, muistoissa on kultareunus ja kukkimatonkin omenapuu kantaa hedelmää.

En ole liian vanha mihinkään. Ottaisin mielelläni apukuskin vierelleni, olisi naiselle turvaa tiellä jos auto pettää tai eksyy kartalta korpeen, mutta eipä ole innokkaita osunut samoille nuotiopaikoille.
Siksi matka jatkuu, luonto tarjoaa enemmän kuin yhden ihmeen ja ilon päivässä.
Joutsenen lipuminen järvellä, kuikan huuto ruovikossa, pääskysten liito veden yllä ja auringon silta illan viimeisessä valossa järven yli.
Sille sillalle astun unelmissani kaupungin kivimuurienkin keskellä ja veden kohina kosken partaalla tuudittaa uneen vaaran laellakin, kun kaikki kauneus on piirtynyt minuun.

Kirppiskin mielessä.

Olihan mahtava sää kuivattaa neljä koneellista pyykkiä ulkona. Harvemmin olenkaan ulos pyykkiä täällä asuessani ripustanut. Tuuli silitti lakanat ja esiliinat, pyyhkeetkin niin raikkaita, mutta pehmitä en huuhteluaineilla, etikkaa huuhteluveteen ja sisälläkin kuivuva pyykki on raikasta.

Tänään on vapaalippu kesäteatteriin jonka alkumainoksessa me olemme tanssineet jo keväästä asti.
Filmi pyörii kankaalla ennen esityksen alkua, kiva nähdä isompi versio ja koko näytelmäkin. Vähän minä siinä olen esillä, mutta mukana olin joukon jatkona.
Huomenissa olis sitten Eläkeliiton tanssit, mutta panee miettimään kun olis ihan muitakin suunnitelmia. Tekis mieli mennä Kemiin, Rajaton Runo tapahtuma on 12 päivä. Sitä tässä olen aikonut... mutta ei taas tiedä mitä itse haluaisi kun on kesä ja lämmin, hyttysiäkin kuulemma pilvin pimein, vaikka vain yksi on minua lähestynyt. Paarmakin osui käsivarteeni tuossa pihalla, mutta tuli liian liki.

Nyt lenkille! Koneeseen vielä pyykkiä ja reissuvaatteetkin on taas valmiina pakattaviksi.
Kirpputoria pitää miettiä.

Piiloon

Jostain syystä tämä bloggeri on alkanut jakamaan tekstejä ihan tietämättäni, sitä en taas halua, se on kuin tyrkyttämistä.
Laitoin sivut yksityisiksi ja yhä enemmän siirryn tuntemattomuuteen.

Paljon olis kerrottavaa, paljon mielen päällä mietittyä, mutta toistaiseksi näin.

Leirielämää

Leirielämää.
Yksi aamu taas ohi. Helppoa kuin heinän teko, niin voisi sanoa, koska ei tuollaisessa suuressa ruokatehtaassa työskentely muuta voi olla. Kaikki on koneellista ja kaikki on isoa. Kun paikalla valmistetaan joka päivä liki 7000 annosta ruokaa, siellä on kaikkea paljon. Olemme hyvissä olosuhteissa, kaikki toimii ja työvuoroissa on ollut ihan sopivasti meitä talkoolaisia.

Ensimmäinen sade ja vierailu päivä. En toki tiedä kuinka paljon alueella on leiriläisillä vieraita, mutta eilen oli itse Presidentti puolisoineen. Me emme päässeet edes ohimennen näkemään, kun työpisteemme on monen kilometrin päässä kaupungilla.

Kunhan tässä taas viikon lopulla kotiudutaan, laitan kuviakin sivuille.
Nyt päi välepo, jalat koholle ja lehti käteen. Uutisia täällä ei ole paljon kuultu, ei nähty.

Uutta kohti.

Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa tämä on.
Vaikka kurkussa kaihertaa kalanruoto ei se elämää haittaa. Tehdä voi mitä tahansa, tänään on kädessä ollut saha ja porakone, vasara ja ruuvimeisseli. Vanha rahareppu järjestetty, se kun palvelee työkalupakkina. Mukava on kanniskella, painaakin kuin synti kaikkine ruuvareineen ja jakoavaimineen.
Taitaa siellä olla parit hohtimet ja muutama sivuleikkurikin, oksasahan juuri taitoin turvalliseen muotoon ja laitoin puukon tuppeen.
Eiköhän noilla työkaluilla hetken yksi akka selviä.

Joku kärsii kynsisienestä, joku ihottumasta, jonkun suupielessä kukkii herpes ja vyöruusuakin on liikkeellä. Onneksi nyt on vain tuo kurkkukipu, hiukan hellittänyt, kai jo huomenna voi näkkäriäkin pureskella ja nielaista.

Ihanaa tämä huolettomuus. Ei kukaan kysele mitä teet ja mihin meeet. Nyt huomaan kuinka paljon voimavaroja kuluu kun elää epätyydyttävästi. Sääliäkö se on kun ei ole rohkeutta sanoa aikanaan, että kiitti, nyt minulle riitti. No, onneksi sentään asia on ohi. Antaa kaikkien kukkien kukkia siellä missä viihtyvät parhaiten ja kuka osaa hoitaa oikein. Sellaista se on, oman hyvän huomaamista.

Mielenkiintoinen viikko alussa.

Luku 100.

 Tänään on äidin syntymästä tasan 100 vuotta.
Lähetän hänelle lämpimiä ajatuksia ja halaukseeni suljen hänet liki itseäni.
Rakkautemme on ikuinen, muistoissa hän aina elää.

Kurkkukipu lukitsi minut kotiin.
Ei ole mitään kurkkutulehdusta, ei, vaan jokin vieras "esine" kurkussa. Voipa olla kalanruoto, kun söin lämminsavulohta, tai siemen, viikunoita, mustaherukoita ja puolukoita kun maistelin ja mutustelin.
Kipeä on ja nielaistessa tuntuu kipu korvassakin.
Kunhan se siellä nyt aikansa siellä muhii jossain poimussa tuo "pahantekijä" niin kyllä kipukin lakkaa, mutta monta päivää on jo vaivannut.

Eipä haittaa, leivoin pullaa vieraille, ja leivoin, vaikka eivät tulisikaan. Sisällä on näillä säillä ihan hyvä, saunaankin tässä pääsen ja ihan liottelen vanhan vihtani vielä kerran. Sitten onkin jo uusien vihtojen aika, nyt en viitsi tuonne metsään kävellä, enkä ajella, on koivikot hiukan kauempana.

Kyllä on märkää.
Puolen päivän aikaan salamoi ja jyrisi, vettäkin satoi hetken aikaa oikein reippaasti. Ikkunalaudan pellit kolisi isoista pisaroista, mutta rakeita ne eivät sentään olleet.
Ystäväni kertoi jääneensä illalla kotiin hänkin, vaikka aikoi tanssimaan ja kokolle.
Liian kylmää ja koleaa juhlimiseen, kun juhlia tulee vielä ja toivottavasti lämmintäkin.

Tässä on ollut kaiken maailman murheita ja vastamäkiä. Joinain päivinä ei huvittaisi pukeutua lainkaan. Nukkua ja nukkua kaikkien murheiden yli, vaikka tiedän toki etteivät ne asiat nukumalla muutu. Mökin asiat pitäis ottaa kerralla viranomaiskäsittelyyn kun käyttö ei lopu nähtävästi muilla kielloilla ja ohjeilla. Asianajat sanovat, että nosta kamat pihalle ja pane lukot oviin... kielto on ollut voimassa enemmän kuin vuoden, itse asiassa jo kaksikin. Nyt on vain ajeltava poliisin kanssa sinne paikalle ja ehkä se on ainoa keino lopettaa pelleily asian tiimoilta. Ei tiedä mitä tapahtuu kun kaikenlaisia hörhöjä on liikkeellä.

Heinäkuu on suunniteltuja juttuja tulvillaan.
Mielenkiintoisia tapahtumia, runojen ja laulujen tiimoilta, mikä mennessä ja ollessa mukana.
Kutsujakin satelee, mutta nyt en kaikkeen ennätä mukaan. Hyvien ystävien seurassa aion aikaani kuluttaa ja nauttia elämästä jossa kaikki on mahdollista. Rakkaudesta ei huudella, herkkä asia joka ei kaipaa sivullisten mielipiteitä, eikä julkijulistuksia. Onni on sydämessä.

Kunhan tämä kurkkukipu tästä hellittää. Nyt kun ei oikein voi edes nielaista. Konjakkia olis tuossa pullon pohjalla, mutta en muista edes unilääkkeeksi illalla, kyllä kurkku edes yhden ryypyn kestäis.
Ehkä saunan jälkeen, pieni pikarillinen Renault;ia.