Heikkouttani en häpeä.

Vaihtelevissa tuulissa talven aikaa, pakkasia vain harvemmin.
Eilinenkin päivä pyrynsekainen jäätävän kylmä tuuli.
Oli sentään edellisen illan paksut sohjokerrokset aurattu ajoradalta, vaikka pihassa oli melkoinen kerros kahlattavia kinoksia.
Maanataina silmälääkäri tutki silmät perin pohjin. Toteki kuten minäkin, että käyttämilläni laseilla ei ole paljonkaan apua käytön kannalta, muuttavathan ne hiukan ulkonäköä mustine sankoineen. Siinä niiden suurin "näkyvyys" joka ei vaikuta muuhun kuin ulkonäköön.

Melkoista taistelua olisi ollut kotimatkan autoilu ilman vahvoja aurinkolaseja! Vanhasta kokemuksesta osasin varustautua niillä ja yritin viivyttää kotimatkalle lähtöä mahdollisimman pitkälle iltaa kohti, mutta se mahdoton lumipyry, sitä ei voinut välttää. Lunta ja räntää, kiireellisiä ohittajia, kuraa ja lasinpyyhkijöiden viuha liike tuulilasilla, silmillä oli tarkennettavaa laajoin pupillein. Kaikki hyvin, ne aurinkolasit osoittivat taas erinomaisuutensa ja kun niiden voimakkuudet vastaavat paremmin silmieni näkökykyä kuin noiden uudempien kaksiteholasieni tehot. Ikinä en mene sieltä samasta liikkeestä, en edes siitä ketjusta silmälaseja hankkimaan josta nuo lasit hankin. Ei halvalla saa takuuta, eivät millään suostuneet uusien linssien hiontaan, vaikka laseista oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen kipeyttänyt silmiäni enemmän, mutta löysin vanhat kaksiteholasit käyttööni ja nyt on jopa koneella voinut hetkiä istua kirjoittaen ja lukien.

Silmälääkärin tutkimuksen jälkeen, uusien lasien hankintaan, mutta halvinta ei kannata köyhän ostaa, sen koin jo karvaasti. Laatu maksaa, mutta siihen voi sitten luottaa ja valituksetkin kuunnellaan.

En valita vaivojani, totetan vain, että kun niitä alkaa kertymään, niitä saa korkojen kanssa. Aikoinaan eläköitymiseen johtanut selkäsairaus pysyy ajoittain hallinnassa, mutta syyskauden istuminen rasitti sitäkin liikaa. Liian vähän oli selkälihaksille harjoitteita ja rasitusta, joten lihasten heikkous rasittaa nyt rankaa.
Nivelien liikkuvuus on heikentynyt, liian vähän keppijumppaa!
Ei sitä nuorena tajua kuinka tärkeää on lihaskunnon ylläpitäminen.
Selkä koostuu monista nivelistä, on kaula- ja rintaranka joiden liikkuvuus vaikuttaa paitsi päähän, myös käsien hermotukseen. Karvaasti koettua käsien puutumista nukkuessa, juu, monen vaiva johon hoitavaa hoitoa saa muilta tahoilta kuin terveyskeskuksesta! Yleislääkäri ei tiedä syytä, eikä ohjaa hoitoon, ei kai, kun nivelten hoitoihin ovat perehtyneet ihan muut tahot kuin Kela korvattavat hoitajat. Onneksi tiedän mistä saa apua, mutta kun on niin luvattoman  kaukana. Moniin vaivoihin tässä viime päivinä on hoitoa annettu, ääni ei vain ole parantunut, pätkii ja pihiseekin.

En minä tätä elämääni mihinkään vaihtaisi. Värikästä, vaihtelevissa tuulissa kulkemista, synkissä saloissa harhailemista, valoisan ja avaran vaaran laeltä alas laaksoihin syöksymistä. Kaikkien kokemusten jälkeen on autuaallinen tunne kun huomaa olevansa ehjä ihminen ja haaveilevansa tulevaisuudesta. Sellainenhan minä olen, alhosta pilviin ihminen, vajavaisuuksia täynnä, mutta elämänhalu tallella.

Kilpajuoksut.

   On se elämä joskus pelkkää kilpajuoksua ollut, mutta olenpa juossut oikein kilpaakin. Ei ne suuret kisat, vaan pienet voitot, vai parempiko pienet kisat, niin olkoon.
   On tahti askelten harventunut, eipä paljon juostu ole viime aikoina, on niin kiire muiden puuhien kanssa että hyvä kun kävelemään ennättää.
   Pikkuista pilailua, totisuutta tämä maailma on pullollaan, mutta ihan totta, jollain tavalla se kiire vain asuu kantapäissä, eikä mitään valmista synny.
   Tuo Volvon lahjoittama palkintokello soi komeasti. Kuuluu kaivolta kotiin, tai kodista kaivolle... ihan minne lähteelle menijä kulkee.
   Nyt kuljeskelen kiireettä syrjäisiä polkuja, en paetakseni vaan löytääkseni itseni kaikkien turhien hössötyksien ja tekokiireiden takaa.
Runokirjan sain valmiiksi, paljon jäi käyttämätöntä materiaalia ja sen muokkaaminen painokuntoon on ollut pääasiallinen puuhani. Siksi ja vain siksi, pää kaipaa tuuletusta ja niska lepoa. Ei se ole helppoa tämä koneellakaam istuminen ja kirjainten tuijottaminen tunti tunnilta.
   Karsittavaa riittää ja nyt olis koossa 500 sivua käsiteltyä tekstiä jossa ei yhtään aiwemmassa kirjassa julkaistu.
    Aina ei kannattaisi olla tuottelias, ellei ole tienaamisesta kyse, rahaa on aina liian vähän, enkä ole kirjoittanut ansaitakseni, vaan purkaakseni tsestäni elämän ilot ja tuskat ulos.
   Vielä on tekemistä.

Kuvat kivissä.

Kivettynyttä elämää kivessä, elävää kiven pinnassa.

Alastomuus

     Rinteessä syksy lisää värin ja riisuu kuihtuneet.
     Kuivat oksat, niiden harmaa sametinpehmeä pinta ja luonnon muovaamat muodot. Pysähdyn katsomaan kukkeutta ja alastomuutta.

Tyttö lumessa.

   Hiljalleen satavat kevyet lumihiutaleet alas maahan ja kaikille pinnoille.
   Pieni tyttö istuu auratusta lumesta syntyneen ison lumikasan päällä ihan liikkumatta. Katseellaan hän seuraa koivussa istuvaa lintua, joka hypähtelee oksalta oksalle. Näen linnun, mutta lajia en pysty määrittelemään kun on niin pieni ja kaukana.
   Tytön villapipo on lumen peitossa, kirjavat lapaset varmasti jo hiukan märkänä, kun tyttö kaivaa lumeen kuoppaa molemmin puolin jalkojansa, on niin keskittynyt lintuun ettei lumen kaivaminen ole tärkeä kuopan syvyyden, vaan käsillä tekemisen merkityksessä. Hän on kuin yksin maailmassa, ei vilkise ohi ajavaa autoa, lintu on tärkein.
   Aikuisen ajatuksissa on tuhat sivupolkua, mietin omaa tilannettanikin, kun kuuntelin jotain haastattelua televisiossa  juuri keskittymisen tärkeydestä aivotoiminnan kannalta.  Kun asuu yksin saa kaikessa rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, ellei oma levottomuus aja kesken kaiken jotain muuta tekemään. Ajatuksille on tilaa kun lähtee ulos. Pitkällä lenkillä jää kaikki tärekeäkin pois mielestä ja ajatuksissa on vain se hetki, kaikki mitä näkee ja mille tuntuu.
  Eilen kävinkin pariin kertaan lumisessa metsässä, vain palokärki seurana, koputteli puun kylkeä oikealla ja vasemmalla, joten laopuussa ei ollut, varoitteli minua.
   Tuo lumella istuva tyttö oli kuin lumikuorrutukseessa, viipyi paikoillaan minusta ihmeen pitkän asjan. Lopulta lähti juosten kohti kotia ja lumipilvi seurasi jäljessä. Ellen palele tänään tuolla ulkona, istun minäkin hangelle seuraamaan luontoa ja kuuntelemaan kuinka metsä puhuu.

Ruskan kukkia

    Ruusuilla ei tanssita, aikä ruskan kukkia poljeta.
    Vanhaa ihmistä pitäisi osata katsoa kuin ruskan kukkia, ihailla juuri siinä missä he ovat, mitä tekevät, mitä puhuvat ja arvostaa heitä siitä millaisia tunteita herättävät olemalla olemassa itsestään melua pitämättä.
    Televisiossa oli juuri aamulla uusintapätkä "mummon" nettioppaasta, nuoresta miehestä  ja mummon oppimisesta. Monelle yksinäiselle vanhukselle on tietokone avannut portin maailmalle, tai ainakin oman maan asioiden pariin. Pieni tabletti voi avata oven ulos, vaikka ei muutoin ulos pääse. Televisio on yksi kanava, mutta sen ohjelmatarjonta nykyisellään ei kyllä vastaa siihen tarpeeseen mitä vanhemman väestön parissa tunnetaan. Vanhojen ohjelmien uusinnat, murhien selvitykseyt ja oikeudenkäynnit, taistelut ja tyhjänpäiväinen huumori kyllästyttävyyteen asti täyttävät ohjelmatarjonnan. Ilmankos moni tarttuu pulloon kun ei ole kerrassaan mitään kiinnostavaa missään ja yksinäisyys ahdistaa.
    Kauppojen ovensuussa olevat peliautomaatit vetävät vanhuksiakin uhkapelin maailmaan suuren voiton toivo herää ja lantit kolahtavat tyhjän toivon suuhun.
Itselleni niistä ei ikinä ole houkutinta tullut, niihin ei kolikkoni uppoa, niin ovat arkasti taskuni pohjalla, jos niitä nyt yleensä mukanani kuljetankaan. Monen ruokarahat uppoavat tunteettoman pelikoneen nieluun.
   Ole viritellyt mielessäni ajatusta saada aikaan paikkakunnan pienellä eläkkeellä eläville vanhuksille jotain ennen kokematonta. Haluaisin viedä heitä Lappiin, kokemaan ja näkemään sitä mikä ei välity televisioruudussa, eikä tabletilla katsotuissa kuvissa. Elävä luonto on monin kerroin enemmän. Tiedän, että moni vanhus on aina haaveillut pääsev'nsä kokemaan sitä taikaa jota kerrotaan Lapissa olevan. Ei ole nuorena ymmärtänyt edes ajatella, keski ikäinen matkusti etelän aurinkorannalle jos nyt jonnekin matkusti, tai teki laivamatkan Tukholmaan, nykyisin jo monet reissaavat monta kertaa vuodessaViroon, kaikilla ei ole mihinkään niistä mitään mahdollisuutta.
   En haluaisi viedä ketään Viron viinaralliin, en Ruotsin laivalle, enkä Espanjaan, vaan Lapin tuntureille, kokemaan ruskaa.  Ei taida minun rahkeeni siihen riittää, mutta en tiedä kenelle toiveeni esittäisin. Itse vielä pääsen, moni ei uskalla edes unelmoida moisesta.

Kissanhiekkaa

Ai, että ostit kissanhiekkaa, eihän sulla oo kissaakaan.

Juu, ei oo, mutta jos naapurin kissa tulis!
Pelkkää huulenheittoa tuolla pihalla kun eilen tulin kaupasta. Tänään hain sitä lisää, vaikka ei edes naapurin kissa ole poikennut, koira sentään montakin kertaa ja se oli tänään iltäpäivälenkilläkin mukana,
Kissanhiekat tarpeeseen, niillä poistetaan kosteutta kaikista paikoista joihin kosteutta ilmenee. Tänään kaupan kassakin kysyi mihin laitan sitä kun ei ole kissaa. Kerroin ja hän siitä kysymään voiko sitä laittaa ikkunalasien väliin kun tulee kosteutta ja höyryt menee ikkunan väliin, kyllä voi, laita vain astiaan ja kyllä vetää hikiä laseista. Ennen ikkunapokien väliin laitettiin avattu tikkuaski, nyt ei ole riikiä kuin nimeksi niissä tikuissakaan, köyhtyneet on tulitikutkin, vai laihtuneetko?

Tänäänkin on ollut hyvä päivä, ei suuria iloja, mutta ei suuria itkettäviä murheitakaan. Talossa on vedensaanti ollut hiukan häiriöllä, tänään on vettä, mutta tiskikonetta en muistanut laittaa päälle, vaikka vettä pitäis nyt kuluttaa asiaan, ei vain viemäriin laskemalla. Kaivot täyttyy jos pelkkää vettä lasketellaan vain putkia putsattaessa. Pienet omgelmat on pieni, mutta veden tärkeyden huomaa kun sitä ei ole  pariinkin päivään. Ulkohuusit olis tarpeen, sekin tuli mieleen.

Tuossa taas vaihteeksi vietin aikaa, sitä turhuuksiin varattua, kertaamalla englannin oppikirjasta sanoja ja havaitsin että sanat on tuttuja tarkoitus hukassa, eli aina kertaus on hyväksi, vaikka kuinka yrittää telkkaristakin kuunnella ja ymmärtää. Totta puhuen ihan kivaa lukemista kun yrittää kääntää tekstiä muistinvaraisesti. Aikakin kuluu pois pahanteosta, vaikka äänestämässä kävin, syömässäkin oikein ravintolassa ja sitten melkoinen lenkki ulkona kun keli oli hyvä.

Nyt sitten palasin tuolla tabletilla ihan ajankulupeliä samalla kun seurasin telkkarista ajankohtaisia asioita. Yhdistettyä ja hiihtoa, mutta eivät ne meidän tytöt ja pojat huipulla hiihdä, tuskin ihan alamäessäkään ovat, toivotaan, kun on isot kisat tuossa ihan ovella.

Aaamulla uudet kissanhiekat kosteutta imemään ja entiset sisälle kuivumaan.
Sukkahousuille on löytynyt käyttöä.