Politikointia jalat maassa.

Politiikka on likaista peliä jossa vain puhujan oma arvomaailma on tärkeä ja nuo muut esittävät sellaisia asioita joilla ei meillä pärjää!

Jokaisella on oma lehmä ojassa.

Vaalien alla sijoitetaan rahaa ja sidotaan koko tuleva aika vain yhtä päämäärää tavoittelevaan toimintaan, kun edessä siintää mahdollinen mahdollisuus päästä valtiollisissa vaaleissa edustamaan koko kansaa juuri omien arvomaailmaansa kuuluvien arvojen kautta.

On niitä nähty käännynnäisiä. Puheet ja teot eivät aina vastaa toisiaan ja menneisyyskin voi paljastaa sellaisia asioita joita äänestäjät eivät ehkä ihan sellaisinaan hyväksy.

Rikas ajaa rikkaan etuja.

”Äänestä maalaisliittoa jos pääset suuren talon miniäksi,” sanoi silloinen työnantajani minulle eräänä sunnuntai aamuna, kun radiosta kuuluvan jumalanpalveluksen saarnapöntössä pappi viittasi politikointiin, puhuessaan ihmisten samanarvoisuudesta.

Viisas pomo opasti meitä lapsia, sillä lapsi olin vielä siihen aikaan, mutta jollain perusteella olin aina ollut työläisten etuja ajavien poliittisen liikkeiden vaikutuspiirissä, eivätkä linjat olleet minulle vieraita.

Paljoon on muunnuttu ja paljon kuunneltu minunkin korvillani ennen vaaleja annettuja lupauksia joita yksi ihminen ei yksin saa toteutumaan minkään edustuslaitoksen puitteissa.

Enemmän puolesta ja vastaan puhuu koko puolueen linja, joka sekin heittää häränpyllyä kesken vaalikauden, kuten on nähty ja koettu.

En ole vaikuttaja, eikä puheellani tehdä vaikutusta politiikassa, mutta paljon on korjattavaa yhteiskunnallisessa tasa-arvoistamisessa tänäkin päivänä. Siihen eivät ole vaikuttaneet pappien saarnat enenpää kuin mielenosoituksetkaan joita on varattomien ja vanhusten asioiden puolesta julkisesti esitetty.

Kun meillä nyt kuitenkin suuri eläkeläisjoukko on maksamassaa veroja tuloista ja omaisuudesta, pitäisi heidän äänensä kuulla päättäjien korvillakin. Eläkeyhtiöt siirsivät kerättyjä varoja kuka minnekkin ulkomaisiin sijoituskohteisiin joista osa on ollut tuottamatonta josta ei paljon puhuta, vaikka ”huhuja” liikkuu, eivätkä aina niin vääriin tietoihinkaan perustuvia huhuja. Jossain oli sitä rahaa joka meni. (ei eläkkeisiin)

Moni valtion omistama yhtiö myytiin ulkomaisille tai siirreettiin pois maasta, juuri silloinm kun hyvivointia olisi pitänyt rakentaa hyvälle pohjalle ja kerätä voitot itselle. Silloin jaettiin sitä hyvää mitä saatiin, jaettiin suruttomasti ja nyt ei ole kanttia ottaa etuja pois, ei edes kaventaa, vaikka ihan tavallinen minäkin näkee kuinka suuret kustannukset ovat syntyneet sen hyvivoinnin aikana tehdyistä hulvattomista päätöksistä.

Aika ei palaa, mutta ihmiset muistavat ja historia toistaa tapahtumia, vaikka emme tahtoisikaan.

En halua olla mikään historian toistaja, eikä minulla ole minkään valtakunnan budjettitilastoja, mutta ihan sormituntumalla, alaspäin menee tavallisen kansalaisen talous, jos ei ole suuria tuottavia sijoituksia ja maksettuja eläkevakuutuksia, eikä suurten huippupalkkojen tuomaa turvallisuutta joka on sijoitettu tuottaviin yrityksiin joille valtio maksaa yritystukia.

Enpä tiedä, olisiko pitänyt mennä suureen taloon miniäksi ja äänestää maalaisliittoa?

Olisinko silloin tasa-arvoinen ja sanoisin tänä päivänä varattomuudesta puhuville, ettei suomessa ole varattomia, ihmiset eivät vain ole osanneet sijoittaa oikein?

Vanhaksi tulleena ei haluaisi olla johdateltavien joukossa.

Joskus taivas on tärkeämpää kuin muu ympäristö.

Kuvassa juuri sellainen hetki.

Tähdet ja planeetat tienviittoina.

Horoskooppi lupasi loppuvuodeksi hyviä hetkiä, kun sosiaalinen elämäni vilkastuu.

Kovin pientä on sosiaalinen elämäni ollut jo vuosia, eikä tämä vuoden viimeinen viikko ole osoittanut mitään piristymisen merkkejä. On tainnut taivaanmerkkien lukija erehtyä kohtaloani tutkiessaan.

Paljon tähän tietenkin liittyy myös se, missä liikkuu ja millaista sosiaalisuutta astrologi on planeettojen asemissa toisiinsa nähden havainnut.

Astrologiset ennustukset pohjautuvat tähtikarttaan ja useimmat kai ovat selvittäneetkin syntymähetkensä mukaisen horoskoopin. Tähtikartan ensimmänen merkki on Oinas, niin olen asian käsittänyt, kun kiinnostuneena olen syntymäkarttoja katsellut.

En tunne astrologiaa tähtimerkkejä enempää.

Muistan tässä, kun oman tähtimerkin kohdalta jostain nettilehdestä tuon ennustuksen katsoin, että nuoruudessani tapasin vanhan miehen joka katseli tähtitaivaalle ja sanoi niiden ennustavan tulevaisuutta. Silloin en tiennyt tuon taivaallista mitään tähtimerkeistä, mutta hän otti vanhan karttakirjan esiin ja näytti minulle monivärisen kuvan tähtitaivaasta. Olin mykistynyt siitä, kuinka paljon hän tunsi kuvan tähdistöjä ja kuinka hän niistä minulle kertoi.

Mies oli vanha merimies. Olen monille kertonutkin hänen papukaijastansa joka pelästytti minut pahanpäiväisesti. Se on taas ihan oma juttunsa, vaikka läheisesti puhuva papukaija tuohon vanhaan mieheen ja hänen vaimoonsa liittyykin.

Tuo mies katseli eräänä kuulaana syysiltana, kun keräsimme omenapuun alle tippuneita isoja "Valkeakuulas" omenia koreihin, tähtitaivalle ja sanoi: " Katsohan taivaalle, nyt on hyvä asento tähdillä, Mars ja Juppiter katsovat toisiaan."

En muista tarkasti olivatko ne juuri nuo mainitsemani planeetat, mutta mies sanoi planeettojen vetävät puoleensa toisia planeettoja ja juuri tuo asento on tähdistössä hyvä merkki.

Kyllä minäkin olen taivaalle tuijottaja ja tunnistan monta tähdistöä.

Tapani on ollut maata hangella ja etsiä silmilläni tuttuja tähtikuvioita ja havaita tähdenlentoja siellä missä valosaaste ei estä tähtien näkemistä.

Olen vieläkin sitä mieltä, että kaikki valot pitäisi yöllä himmentää tai sammuttaa kokonan, siellä missä niitä ei välttämättä niin kirkkaina, tai lainkaan, yöllä tarvita.

Nykyisinn on autoissa niin kirkkaat valot etten ainakaan omalla kohdallani, vaikka huononäköinen olenkin, ole tarvetta isoja teitä valaista kymmeniä kilometrejä päivänvaloa vastaaviksi. Vähempikin riittää.

En kykene tuon vanhan miehen tavoin lukemaan planeetoista ennustuksia, mutta harmittanut on useinkin kun en silloin ollut niin viisas, että olisin pyytänyt häntä opettamaan minulle sen tiedon ja taidon salaisuuksia.

Vanha merimies. Seilannut tuulissa ja myrskyissä sen ajan valtamerilaivoilla, rahtia satamasta satamaan merten armoilla.

Hän kertoi kuinka pelkoansa ei pahassakaan myrskyssä saanut näyttää toisille. Se oli heikkouden merkki, ei sitä hyväksytä, sehän siirtyy jokaiseen jos yksi huutaa apua ja raivoaa meren raivoa vastaan. Sellaisten hetkien vastapainona hän kertoi niistä rauhallisista vuorokausista ja viikoista jolloinn laiva vain lipui verkkaista vauhtia aavalla merellä ja ääretön avaruus näytti tähtitaivaan kaikki tähdet samalta pallonpuoliskolta. Pieni pääni ei edes tajunnut avaruutta, ei niitä mittasuhteita joita aavalla merellä kohtaa ja silmä tavoittaa, mutta sen tiedän, että kiinnostukseni tähtiin syntyi niinä iltoina kun pienessä mökissä niitä tarinoita kuuntelin ja papukaija huuteli sekaan omia näkemyksiään tarinoinnista, kunnes liina laskeutui häkkinsä ylle ja huoneessa kuuluin vain miehen kertomus. Minä kyselin ja pariskunta yhdessä muisteli kokemuksia noilta vuosilta, kun vaimo odotti kotona ja pelkäsi joka hetki.

Millaisen elämän planeetat olivat heille osoittaneetkin, tiedän, että he tunsivat kaikesta huolimatta eläneensä hyvän elämän.

Sain monta elämänohjetta vain kuuntelemalla.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Veteraanien Iltahuuto.

https://www.youtube.com/watch?v=ML__lOaH3P0


Itsenäisyys on rauhan voitto.
Sodan kauhuja kokeneet veteraanit ovat jo ikääntyneitä ja heille maamme soisi osoittavan suurta kunnioitusta ottamaan vastuun heidän toimeentuloistaan ja hyvinvoinnistaan jokaisena elämän hetkenä.

Kiitosheille tänäkin päivänä kun Suomi nostaa 101 itsenäisyysvuoden lipun salkoon.
Taloissa ja tölleissä tämän päivän arvoa tuskin unohdetaan.

Vielä kerran kopsaan tähän omia mietteitä sodasta ja ihmisistä.

Itsenäisyyspäivänä, erään veteraanin kohtalosta.

Pohjamudissa rämpineenä

saappaat täynnä vettä ja mutaa

muistaa jokaisen askeleen painon.

Katukivien särmien painaumat

paljaissa jalkapohjissa

jättävät ikuiset arvet.

Kolmessa sodassa hän taisteli

talvi ja jatkosodan

haavoittuneena soti valtiota vastaan.

Pitkin katuja, sillan alus kotinaan

hän vaelsi loppuelämänsä

lämmitellen talon vinttitasanteella.

Herätys, hei, sinun pitää mennä!

Huomenta. Joko sinä taas täällä?

Yritä nyt nousta.

Turvonneessa paljaassa  jalassa

mätää vuotava verinen haava

saappaana muoviämpäri.

Hakaniemi, Sörkkä, Hakaniemi

pultsarien yömaja

Pelastusarmeijan ruokajono Kalliossa.

Pulituurin haju tenun hajuun

peseytymätön keho

likaisissa ryysyissä.

Ihmisten inho

hyväsydämisten sääli

ja kouraan ojennettu kolikko.

Kuinka moni muu sotaveteraani

nautti kunniansa ihmisten halveksuntana

Helsingin kaduilla pultsarina.

Yhden näin joka päivä

annoin sen minkä voin

sääliä tuntien.

Hän sai lämmitellä

D-rapussa patteriin nojaten

sormet paljaina pakkasella.

Antamani nahkahansikkaat taskussa, 

ettei niitä varasteta!

Iltaa kohti.

Parvekelasien läpi kuvattua pilvikerrostumaa jonka väripaletissa on monia sävyjä.

Salaisuuksia.

Olen istunut lehtiö polvella aamuyöstä alkaen, nyt kävin paivittämässä pesutupatilanteen ja merkkasin varauksen. Kiva etu tämä maksuton pesutuvan ja kuivaushuoneen käyttö, ei ole tarvetta kylppärin nurkkaan pyykkikonetta asentaa, eikä se pyykin kuivatus talvella onistuisi kuin sisätiloissa.
Etu se on tämäkin. Uudet koneetkin.

Salaisia muistiinpanoja, kertomuksia sieltä työvuosilta. Rautatieaseman yövuorosta Vuosaaren telakalle ja paljon siltä väliltä enne siirtymistä Airamin portille ja Puistolan asemalle. Oi niitä aikoja.
Ottaisin joiltain osin ne takaisin. Silloin ei ollut työssä turhaan eikä yksinäisyys vaivannut. Ahtautta oli ajoittain, Itäkeskuksen Metroaseman matkustajien "lähijakelua" kahteen suuntaan, joskus ei kaikki tulijat kyytiin mahtuneetkaan.

Sellaista tänään ja tuo pyykkitupa, mutta nyt pieni jaloittelu ihan harmaassa säässä. Tänään ei aurinkokaan noussut näkyviin.

Ystävät ja suku.

Sukulaiset saa syntyessään, ystävät elämän myötä.

Elämän myötä voi kadottaa molemmat.
Yhteydenpito ei minun puoleltani ole aktiivista kumpaankaan tahoon.
Sukulaisiin pidettiin enemmän yhteyttä siihen aikaan kun vanhemmat ja heidän ikäpolvensa olivat elossa. Kun he ovat jo haudan levossa suurimmaksi osaksi, on jälkipolviin yhteys katkennut. Eipä minulla ole koskaan mitään läheisiä suhteita sukulaisiin edes ollut, koska lähdin jo rippikoulu ikäisena maailmalle, sinne jäi suku suurimmaksi osaksi kotiseudulle, tai ne itseäni vanhemmat serkut olivat jo itse muuttaneet leivän perässä.

Koulutovereistani moni on saavuttanut elämänsä päätepisteen, osa jo kovin nuorina, osasta en ole kuullut kymmeniin vuosiin, koska heidänkin vanhempansa ovat jo poissa kuulumisia kertomasta.

Olen itse juureton maan matonen. En tunne olevani kotoisin mistään, enkä menossa minnekkään. Siihen tunteeseen on monta tekijää, suurin niistä lienee se, ettei lapsuuden ensi vuosissa ole syntynyt kiinteää suhdetta oikeastaan yhteenkään kotiin. Kortteereita ne siihen aikaan olivat köyhällä perheellä.
Usein olen aloittanut muistelmien kirjoittamisen niistä ajoista, kun muuttokuormamme kulki puupyöräisen hevoskärryn laitojen sisällä. Ne ajat ovat jotenkin kietoutuneet isän sairauden ympärille kudottuun verkkoon. Isän selkäsairaus oli peikko joka joskus unessakin ahdistaa, kun kuuntelen kuuluuko isän valitus kammarista, kun pitäisi päästä sängystä ylös, mutta kipu estää!

Se vaivahan kulminoitui lopulta Helsingissä tehtyyn selkäleikkaukseen, josta isä palasi omin avuin kotiin. Sitä näkyä jonka näin Pisteen kammarin ikkunasta, kun isä laskeutui Ämmälän maitolavan luona linja-autosta ja käveli kotia kohti selkä suorana. Eihän isä silloin vielä ollut terve, mutta siitä se tervehtyminen alkoi ja isällä oli työvuosia edessä vielä pitkään, liian pitkään sen kivipölykeuhkojen ahtauttaman happivajeen kanssa olisi ollut terveellistäkään.
Mistäs se leipä olisi pöytään tullut, ellei isän kivenhakkuusta.
No, ei ole tullut muistelmia kirjoitettua, muistot ovat minussa ja elän niiden kanssa sopuisaa rinnakkaiseloa, unohtamatta, ettei kaikki ole helppoa.

En ole koskaan ollut mikään seuraihminen, koska oma mitättömyys on kuin mittari. Itsensä vertaaminen muihin saa katsomaan omia lähtökohtia, niitäkin jotka on itse jättänyt käyttämättä, joko tietämättömyyttään, tai omaa tyhmyyttään. En ole tyrkyttämässä itseäni, mutta en myöskään sulje ovia jotka voin itse avata. Uusia ihmisiä on elämään ilmestynyt, mutta on niitä kadonnutkin. Syytä en ala etsimään, mutta en tunne olevani syyllinenkään muutoin, kuin omaa laiskuuttani en vain pidä yhteyksiä yllä niin tiheään kuin jotkut haluaisivat, tai toivoisivat. Ottakoot itse yhteyttä jos kaipaavat.
Onhan tuo tuttua, ei ole mitään sanottavaa.

Oman elämän vaikeuksien keskellä ei ole voimia eikä halua puhua vain niistä, ja siitä syystä aikoinaan muutin pois. En halunnut olla koko loppuikääni säälimisen ja surkuttelemisen kohde. Myönnän, että se asia oli minun henkiselle minälleni silloin niin raskas isku, että en uskonut siitä selviytyväni. Vuosia se vei, mutta kun tunsin olevani eheytynyt, sain kaiken aikaa kuulla surkutteluja ja sääliä.
Asia on jo omassa mielessä käsitelty, vaikka ikävä tulee ajoittain kuin hyökyaalto rauhalliseen poukamaan.
Nyt en oikeastaan kaipaa mitään mullistuksia elämääni, vaikka en tietenkään halua keskittyä katsomaan vain itseeni. Omaan peikuvaansakin voi kyllästyä, ellei siihen joskus ilmesty joku muukin tekijä. Edes aihetta  nauraa vatsalihakset kipeiksi.

Onko syy yhteyksien katkeamiseen vain minussa?
Taitaa olla yleisempää kuin luullaankaan, sukua tavataan vain hautajaisissa, häihinkään ei enää kutsuta, ei ristiäisiin, eikä syntymäpäiviä juhlita.
Sellaiseksi se on elämä mennyt, liian kiireistä ja yksilökeskeistä elämää.
Elämää jossa kadottaa muutakin kuin sukulaiset ja ystävät.