Ristiinnaulitusta puhuminen.

Iltapäivälehden uutinen kertoi nyky vanhemmista mielestäni juuri sellaista tietoa jonka olen nähnyt ja ihmetellyt.
Miksi lapset suljetaan ulkopuoliseksi silloin, kun on kyse kuolemasta? Miksi kuolemasta ei voi kertoa lapsille, miksi he eivät saa nähdä vainajaa?

Yhden syyn kyllä sisäistänkin, lapset pidetään erossa isovanhemmistakin.
Avioerot, puolisoiden riidat, kumman vanhemmat ne ovatkaan parempia, kenen pidetään yhteyttä, kuka suljetaan perheen ulkopuolelle.
Lasten ja iäkkäiden ihmisten yhteyttä ei pidetä tärkeänä. On päivänselvää, että se ikääntynyt sukupolvi kuolee pois. Elleivät lapset ole saaneet tuntea sitä vanhaa sukuslaista elävänä, kuinka hänet voi näyttää lapsille kuolleena, tai puhua kuolemasta?
Kuolleena suku hyväksytään, silloinhan heihin ei enää tarvitse pitää yhteyttä.

Jos Pääsisäisen sanomaa ei uskalleta kertoa lapsille, ei näyttää kuvia ristiinnaulitsemisesta, monien kirkkojen alttaritaulussahan se kuva on isona lastenkin nähtävän, mikä on kasvatuksessa mennyt pieleen?
Eikö lapsia enää viedä kirkkoon? Joko kodeissakin on lopetettu kaikki puhe uskonnon perusteista, kertomalla sen mitä haluaa, sen mihin itse luottaa, mutta kertomalla asioista ilman kiihkoa ja pakottamatta lapsia minkään kaavan alle, annetaan elämälle eväitä ja lapselle vapaus kysellä ja selvittää asioita oman ikänsä antamalla taidolla.

Erilaisuus ihmisissä on rikkautta, mutta tuntuu ettei sukupolvien perinne enää ole niin vahvasti kasvatuksessa mukana kuin se oli aiemmin.
Lastakaan ei pidä pakottaa, eikä pelotella millään kauhealla tuomiolla, mutta jos kotona on avoin suhtautuminen myös kuolemaan, lapsikaan ei koe sitä pelolla.
Enemmän perheiden yhteisiä asioita, enemmän aikaa lapsille koko elämän mittaisen koulun alkutaipaleelle myös vaikeiden asioiden oppimiseen eläen, ei vain opettaen.