Kaiken uhallakin, vaikka tuo keskustelun avaaja on saanut kaikki haukkumanimet oskasensa rohjetessaan kirjoittaa vanhoista tapahtumista, asioista joita nyt luemme joka päivä eri julkaisuista.
xxxxxxxxxxxxxxxxxx
Alla katkelma jutusta jota luin ja ihmettelin sen saamia vastauksia.
Minua juttu ei koske, mutta otinpa kantaa luettuani kaikki 177 tähän mennessä tullutta vastausta.
-”” näistä, mieleeni tuli avioliiton aikana olleet pettämiset, miksipä ei myös pidemmissä seurusteluissa. Petin miestäni ja niin teki hänkin joten tasoissa olimme.
Aktiivisen työajan aikana kuuluin ammattiyhdistykseen muiden hengellisten tilaisuuksien lisäksi. Kokoukset olivat laivoilla, tai jossakin korpimotellissa ja tilaisuus tutustua oli valmiina. Parhaimmat, kiireisimmät ehtivät varaamaan partnerin sopivassa ohituksessa, tarjosivat puolihuolimattomasti "varmuuden" sopivan kiinnostavalle henkilölle kämmeneen, niin oli varaus valmiina.
Jälkipuheet jäivät aina meren aalloille tai korpimotellin ikihonkien suojaan suurina salaisuuksina. Joten on sitä osattu ennenkin pikaseurusteluja harrastaa, jotkut päättyivät seminaariin tai sitten muutamia salaisia tapaamisia loppuakseen kun huomataan ei oikein meillä pelitä. Onpa näistä "villeistä"vuosista mennyt yli 30v joten elämän historian havinassa miltei unohtuneet.Mutta muistoja, muistoja ovat …””-
Otan kantaa, koska minusta kirjoittaja kertoo aidoista asioista, rehellisesti ja suoraan. Vaikka en ole mikään irtosuhteiden kannattaja, en ole itse koskaan ollut vapaan seksin kannattaja, mutta en ala moralisoimaankaan, vaan sanon mitä ajattelen.
Hyvä että joku rohkenee laittaa itsensä alttiiksi kaiken rojun vastaanottamiseen ihan rehellisellä mielipiteellä.
Elämä ei ole suinkaan naisellakaan jalat ristissä elämistä, ei aina panna polvia yhteen, vaikka pitkät housut onkin naisten yleinen asuste. Hametta pitäessä pitää polvet levittää saadakseen jotain syliinsä, housuja käyttävä lyö ne yhteen.
Vaikka kuinka vannotaan uskollisuutta ja täältäkin palstalta löytyy vastauksien joukosta niitä pyhimyksiä joiden vannomiset on ihan pyhään kirjaan kirjoitettu ja kuoleman uhalla lupaukset pidettävä, on olemassa enemmän heitä, jotka kyllä rakastavat, mutta pettävät ja on heitä joiden rakkaus ja elämä ei ole kaivannut pettämisiä.
Mitä hemmettiä se ulkopuolisille oikeastaan kuuluu mitä minäkin ( tai kuka tahansa sillä minä muotoon on helppo kirjoittaa ) peittoni alla teen, kun en sekaannu lapsiin enkä eläimiin. Minulla on vapaus rakastella naista tai miestä, yksin elävää tai varattua, kerran tai monta kertaa, ihan oman haluni ja tarpeeni mukaan, kun en pakota ketään kanssakäymiseen kanssani, en käytä humalaisen tilaa hyväkseni, jos hän ei itse tajua tekojansa, en houkuttele haureuteen ketään millään tavoilla.
On se nyt kummallista moralisointia täällä vanhojen palstalla, kun jo on ikää ja viisauttakin ennättänyt mieleensä kartuttaa, että täällä vielä moralisoidaan vanhojen ihmisten tekoja ja ajatuksia.
Ei minulla ole mitään tekoja takanani joita minun pitäisi selittää ja pyydellä joltain anteeksi.
Aviomiehen kuoleman jälkeen tiesin, ettei meillä ollut mitään anteeksipyydettävää toisiltamme, kaikki oli puhuttu ja anteeksiannettu, jos sellaiseen oli ollut aihetta.
Oman liittoni tapahtumat voin pitää ominani, mutta minulla on mielipiteitä siitä mitä toiselle ihmiselle voi sallia.
En ole kenenkään ihmisen moraalin vartija, enkä usko, että omassa moraalissani on vartioitavaa niin kauan kuin järkeni toimii ja osaan harkita tekojeni seuraukset.
Jos minä petän, tai minua petetään, mitä se oikeastaan muille kuuluukaan?
Tämän viestiketjun aloittaja osoittaa rohkeutta ja nosti kipeän aiheen esiin.
Kuinkahan monella tähän keskusteluun vastanneella on takana samoja kokemuksia, mutta häveliäisyys ja muiden moraaliin puuttuminen on kuitenkin mielessä. Että; miten sinä nyt vanha ihminen tuollaisia, olet aika petturi ja rivo ja mitä lie nimityksiä kirjoitettukaan.
Hyvä kun uskallat elää ja muistella menneitäkin.
Oman mielipiteen ilmaiseminen on luvallista, mutta miksi vastauksissa on useimmiten pelkkää edellisten viestin arvostelua ja syyttelyä. Luetaan rivien välitkin ja löydetään paljon sellaista mistä ei sanallakaan puhuttu. Onko se akkojen tapa? vai onko mukana miestenkin mielipiteitä? En niin syvälle noihin vastauksiin pureutunut.
Ymmärtämystä ja myötätuntoa tämä aika kaipaa, ei mitään moralisointia vanhoista, kymmeniä vuosia sitten tapahtuneista asioista. Moni kertoo yksinäisyydestä ja oman elämän vaikeuksista toivoen ikäistensä tukea. Moni saa ohjeita ja neuvoja, arvostelua ja vähättelyä, moni pakenee takaisin siihen ahdistavaan omaan oloonsa jonka keskellä tuntuu olevan huoliensa vanki.
Toinen toistanne ymmärtäkää.
Nautitaan kaikista hedelmistä mitä meillä vielä on.
Juodaan pohjaan elämänmakuinen malja!
xxxxxxxxxxxxxxxxxx
Alla katkelma jutusta jota luin ja ihmettelin sen saamia vastauksia.
Minua juttu ei koske, mutta otinpa kantaa luettuani kaikki 177 tähän mennessä tullutta vastausta.
-”” näistä, mieleeni tuli avioliiton aikana olleet pettämiset, miksipä ei myös pidemmissä seurusteluissa. Petin miestäni ja niin teki hänkin joten tasoissa olimme.
Aktiivisen työajan aikana kuuluin ammattiyhdistykseen muiden hengellisten tilaisuuksien lisäksi. Kokoukset olivat laivoilla, tai jossakin korpimotellissa ja tilaisuus tutustua oli valmiina. Parhaimmat, kiireisimmät ehtivät varaamaan partnerin sopivassa ohituksessa, tarjosivat puolihuolimattomasti "varmuuden" sopivan kiinnostavalle henkilölle kämmeneen, niin oli varaus valmiina.
Jälkipuheet jäivät aina meren aalloille tai korpimotellin ikihonkien suojaan suurina salaisuuksina. Joten on sitä osattu ennenkin pikaseurusteluja harrastaa, jotkut päättyivät seminaariin tai sitten muutamia salaisia tapaamisia loppuakseen kun huomataan ei oikein meillä pelitä. Onpa näistä "villeistä"vuosista mennyt yli 30v joten elämän historian havinassa miltei unohtuneet.Mutta muistoja, muistoja ovat …””-
Otan kantaa, koska minusta kirjoittaja kertoo aidoista asioista, rehellisesti ja suoraan. Vaikka en ole mikään irtosuhteiden kannattaja, en ole itse koskaan ollut vapaan seksin kannattaja, mutta en ala moralisoimaankaan, vaan sanon mitä ajattelen.
Hyvä että joku rohkenee laittaa itsensä alttiiksi kaiken rojun vastaanottamiseen ihan rehellisellä mielipiteellä.
Elämä ei ole suinkaan naisellakaan jalat ristissä elämistä, ei aina panna polvia yhteen, vaikka pitkät housut onkin naisten yleinen asuste. Hametta pitäessä pitää polvet levittää saadakseen jotain syliinsä, housuja käyttävä lyö ne yhteen.
Vaikka kuinka vannotaan uskollisuutta ja täältäkin palstalta löytyy vastauksien joukosta niitä pyhimyksiä joiden vannomiset on ihan pyhään kirjaan kirjoitettu ja kuoleman uhalla lupaukset pidettävä, on olemassa enemmän heitä, jotka kyllä rakastavat, mutta pettävät ja on heitä joiden rakkaus ja elämä ei ole kaivannut pettämisiä.
Mitä hemmettiä se ulkopuolisille oikeastaan kuuluu mitä minäkin ( tai kuka tahansa sillä minä muotoon on helppo kirjoittaa ) peittoni alla teen, kun en sekaannu lapsiin enkä eläimiin. Minulla on vapaus rakastella naista tai miestä, yksin elävää tai varattua, kerran tai monta kertaa, ihan oman haluni ja tarpeeni mukaan, kun en pakota ketään kanssakäymiseen kanssani, en käytä humalaisen tilaa hyväkseni, jos hän ei itse tajua tekojansa, en houkuttele haureuteen ketään millään tavoilla.
On se nyt kummallista moralisointia täällä vanhojen palstalla, kun jo on ikää ja viisauttakin ennättänyt mieleensä kartuttaa, että täällä vielä moralisoidaan vanhojen ihmisten tekoja ja ajatuksia.
Ei minulla ole mitään tekoja takanani joita minun pitäisi selittää ja pyydellä joltain anteeksi.
Aviomiehen kuoleman jälkeen tiesin, ettei meillä ollut mitään anteeksipyydettävää toisiltamme, kaikki oli puhuttu ja anteeksiannettu, jos sellaiseen oli ollut aihetta.
Oman liittoni tapahtumat voin pitää ominani, mutta minulla on mielipiteitä siitä mitä toiselle ihmiselle voi sallia.
En ole kenenkään ihmisen moraalin vartija, enkä usko, että omassa moraalissani on vartioitavaa niin kauan kuin järkeni toimii ja osaan harkita tekojeni seuraukset.
Jos minä petän, tai minua petetään, mitä se oikeastaan muille kuuluukaan?
Tämän viestiketjun aloittaja osoittaa rohkeutta ja nosti kipeän aiheen esiin.
Kuinkahan monella tähän keskusteluun vastanneella on takana samoja kokemuksia, mutta häveliäisyys ja muiden moraaliin puuttuminen on kuitenkin mielessä. Että; miten sinä nyt vanha ihminen tuollaisia, olet aika petturi ja rivo ja mitä lie nimityksiä kirjoitettukaan.
Hyvä kun uskallat elää ja muistella menneitäkin.
Oman mielipiteen ilmaiseminen on luvallista, mutta miksi vastauksissa on useimmiten pelkkää edellisten viestin arvostelua ja syyttelyä. Luetaan rivien välitkin ja löydetään paljon sellaista mistä ei sanallakaan puhuttu. Onko se akkojen tapa? vai onko mukana miestenkin mielipiteitä? En niin syvälle noihin vastauksiin pureutunut.
Ymmärtämystä ja myötätuntoa tämä aika kaipaa, ei mitään moralisointia vanhoista, kymmeniä vuosia sitten tapahtuneista asioista. Moni kertoo yksinäisyydestä ja oman elämän vaikeuksista toivoen ikäistensä tukea. Moni saa ohjeita ja neuvoja, arvostelua ja vähättelyä, moni pakenee takaisin siihen ahdistavaan omaan oloonsa jonka keskellä tuntuu olevan huoliensa vanki.
Toinen toistanne ymmärtäkää.
Nautitaan kaikista hedelmistä mitä meillä vielä on.
Juodaan pohjaan elämänmakuinen malja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti