Harmituksiakin.

Ei se ilman harmituksia, vi... jne tuksia mennyt tämäkään viikko.
Mikä se tämä hiton epäonnien  seitsemän vuotta on kohdallani menossa ja päällä kuin jää kuori järvien vesillä. Valoa näkyy heikosti.

Turhaan sitä on omia vaivojansa valittaa, muilla voi olla vielä huonommin. Tulee vain mieleen, että paremminkin voisi olla.
Talvi ei tavoittaan mene, eikä se sitä nytkään tehnyt. Toi pakkaset vähälumiseen talveen. Monilla on varmasti vesijohtojen sulana pysymisestä huoli, lumieriste puuttuu. Silloin Mankkaalla asuessamme meilläkin jäätyi tien alla kulkeva kulmävesiputki. Vesimittari oli sula, mutta vesi puuttui. Talkoilla sitä sitten sulateltiin kaikilla keksimillämme keinoilla ja saimmehan me sen auki. Espoon vesilaitos ei kyllä keinostamme tykännyt. Mittarin ohi kun virtasi iömaista vettä, ei hyötyyn, vaan hukkaan.

Mitäpä murehtia muiden suruja.
Nyt kun olen yrittänyt olla irti virkkuukoukusta ja sukkapuikoista ovat sormet hiukan paremmin toimineet, mutta oireettomia eivät ole. Rannekanavan ahtaus, nivelkapselissa jotain... Kaikkea en tiedä, mutta toivottavasti joskus vielä saan kudottua keskeneräiset kutimet valmiiksi.
 Huomenna olis tarkoitus päästä tuonne pohjoiseen, ehkä se tämä pakkanen hellittää ja reissusta ei tule vain sisätiloissa vietetty viikko. Katsellaan... Pitäähän näitä mietteitä purkaa ulos... Harmituskin helpottaa.