Elämä on lahja.

Minulla on sitkeästi ns. ihan iholla pysyvä kiusaaja, selkävika joka antaa ajoittain kipeästikin merkkejä olemassa olostaan. Niin on tänään.

Ei tarvita kuin pieni väärä asento vaikka lattiamaton oikaisussa ja liikkumisesta tulee kivulias ja kumara. Tämän vaivan kanssa tässä on eletty jo  pian kolmekymmentä ( 30 ) vuotta eikä ole tietoa sen vaivan katoamisesta, mutta pahentuvan en toivoisi, eikä paluuta siihen aikaan ( 1988 ) jolloin meni jalat alta.

Kiusallisia vaivoja on olemassa niin monia ja monilla ihmisillä eri tavoin vaivaavia, ettei minun vaivani ole poikkeus, eikä erikoisuus, mutta minulle se on niin kiusallinen etten toivoisi kenenkään tällaisesta kärsivän.
Pahempiakin sairauksia on, olen siis onnekas kun näin pieni kiusa selässäni.
Kun se on oireeton, liikun ja teen kuin muutkin ikäiseni, ja onneksi oireettomia aikoja on enemmän kuin kipeitä. Kyllä se vaatii pitämään lihaksista huolta, selkälihakset pitävät rangan koossa ja pystyssä, niitä on vaalittava liikkumalla ja jumppaamalla. Nyt jäi jumpat vähemmälle kun oli koko aikainen rasitus päällä työn tekemisessä, kevytkin osa siitä on sittenkin raskasta selkää ajatellen.

Tuossa odottaa neljä tuolin istuinta verhoilua, kangaskin sattui olemaan sopivasti kaapissa. En tiennyt vuosia sitten mihin lopultakin kankaan käytän, ostin kun oli halpaa ja nyt sille löytyy ihan oma tarkoituksensa. Kunhan taas selkä taipuu ei ole tekemisen puute.  Tämä istuminenkin on kyllä taistelua kipua vastaan.

Pelkkää valitusta. Ei, vaan toteaminen ja tiedostaminen omista voimavaroista ja vaikeuksista joita elämä yhä eteen kantaa. Olen sittenkin onnekas, vaikka muistikin pätkii, ja kipuja on siellä täällä kehossa minä kykenen liikkumaan, pitämään itsestäni huolta ja olemaan vielä jopa apunakin jossain.
Kiitos taivaan isälle kaikesta mitä minulla on ja mitä olen saanut syntymälahjana. Yritän pitää lahjaani arvossa ja muistaa kiittää kaikesta.
Elämä on suuri lahja jonka arvon usein unohtaa.