Ääripäät.

  Yhden projektin päättyminen ei tarkoita uuden alkamista, vaan putoamista tyhjään huomiseen josta puuttuu tavoite.
  Minulla on sata rautaa tulessa, mutta alasimelta ei löydy valmista.
  Olen tyhjä eteinen elämäni huoneisiin. Tuo ajatukseni on pyörinyt kaikesta tekemisestä ja suunnitelmista huolimatta pyörinyt päässä kuin tuuletin katossa. Ei pysähdy, ellei katkaisijaa käännetä nolla asentoon, mutta mistä se katkaisin taas löytyisi. Mielessä on joku kummallinen kiire päästä perille, mutta ei ennätä edes aloittaa matkaa. Ristiriita jonka en toivoisi olevan jatkuvaa painiskelua nykyisestä minuudestani, vaikka olenkin yhä hukassa eilisessä metsässä, eilisten taisteluiden jälkimainingeissa. Vertauskuvallisessa eilisessä, juoksemassa huomiseen.
  Jokaiseen aamuun ei nouse aurinko, jokaisen illan taivaalla ei ole tähtiä, mutta ne ovat minun päiviäni, minun elämääni jossa varjoillakin on oma tärkeä merkityksensä.
  Liikuin eilen ihan oudossa metsässä. Osuin siellä merkilliseen, sammaloituneeseen, kivistä tehtyyn ympyrään jonka keskellä oli muutama kivi.
Vieressä kaukaisena aikana tehtyä kiviaitaa joka sekin sammaloitunut.
Olen kuullut ja lukenut muinaisista uhripaikoista, metsäkirkoista, käräjäkivistä jne. ja luulenpa tuon muodostelman olevan joku niistä. Ei ollut kunnon kameraa mukana ja puhelinkuvaa niin laajasta muodostelmasta ei saanut. Aion ottaa selvää mitä paikasta tiedetään, joku tuntee tarinan kunhan löydän sen. Lähden tutkimaan seudun historiaa kirjallisuudesta, siellähän ovat kansan tarinatkin ja
niiden pohjalle on monen seudun historia kirjoitettu.
  Nykyisin puhutaan " hiilijalanjäljestä " jonka jätämme.
  Jääkö meistä, tästä sukupolvesta mitään muuta jälkeä kuin saasteet ja ihmisten maailman laajuinen hätä. Ne komeat kivikirkot rakennettiin ennen meitä.
  Viime viikon erakkomaiset päivät, yksin laajan luonnon keskellä tuijottamassa sumun peittämiä vaarojen lakia, kiipeämässä rinteessä, laskeutumassa alas ja ihailemassa kaukana sinisenä siintävää vaaraa auringon loisteessa. Niissä elin sisäistä riemua joka heräsi kuin hyvin nukutun jälkeinen aamu, kirkkaana ja elämän riemua kokien. En kaipaa olutpubeja, en rauhattomia baareja, enkä tunne oloani kotoisaksi hälisevissä joukoissa. Metsälammen ranta ja vaaran laki, kaksi ääripäätä minussa.
   Yhä tässä pohdiskelen, kuka minä olen?