Muistoja laatikossa.

Lokakuu, ruskaa, tuulet ja keltaisten lehtien peitto nurmikoilla, kunnes sateet saapuvat,

Luonto puhuu paisteella, tuulella ja pakkasella.
Oli kaunis kesä, lämmintä ja kuivaa. Joka puolella näki kuinka kasvit ja luonnossa liikkuvat eläimetkin kärsivät helteistä. Keskellä kauneinta kesää osa koivuista tuuditteli kellastunei lehdin koristettua latvustoa ja metsän eläimet hakivat pihoilta juotavaa. Näkyi kuolleita eläimiä joilla ei ollut juomapaikkaa, koska pienet purot ja lammikot kuivuivat sateettomana kautena.
Viljasadot jäivät osassa maata kovin heikoiksi, joskin laatu oli sitten parempi, kun kuivia päiviä riitti korjaamisajankohtaankin.

Komeita revontulia on lokakuun alku tarjonnut pohjoisen taivaalla.
Vihreitä, vihreitä, missä muut värit revontulista? Aurinkotuli, mikä on sen merkitys ilmakehän muutoksissa?
En ole asiantuntija, siksi jätän ajatuksen väreistä ja odotan, että kyllä ne vielä moniväreisenäkin hehkuvat yötaivaalla.

Valosaaste kaupunkien ja asutuskeskusten lähistöllä estää komeiden ilmiöiden näkemisen, mutta kuvaajat jakavat kuvia ja niiden kautta aitojen revontulien näkemisestä paitsi jääneet saavat jonkin tunnelman taivaallisesta valosta.

Korpifilosofina minä olen paljonkin miettinyt viime kuukausien tapahtumia taivaalla.
En koskaan muista nähneeni niin erikoisen värisiä, saven harmaita pilvimuodostelmia ja toisena hetkenä mitä värikkäämmät läiskät taivaalla.
Joskus iltasella pilvien kehittymistä ja auringon laskun niitä värjäämässä, on ajatuksiini tullut, että jotain on maapallolla muuttunut ja muuttumassa.
Mummoni muistutti minua, että raamatussa puhutaan jo ammoisten aikojen  "seitsemästä lihavasta vuodesta joita seuraa seitsemän laihaa vuotta". Monta muutakin raamatun ennusteeksi luettavaa asiaa muistan Vanhasta testamentista ja Johanneksen Ilmestyskirjasta.

Kun ihmisestä tulee vanha, palautuu mieleen monia asioita joita on mielessä muistoina kantanut edes tiedostamatta, että siellä ne ovat vanhat opit ja opetukset, kun haluaa muistaa. Vanhan muistaa paremmin, sanoi moni jo minua aiemmin. Itse huomaan kuinka vähemmän merkitykselliset asiat katoavat muistista. Nimimuisti on minulla ollut aina heikko, muisti valikoi ja tallettaa  sellaiset ihmiset ja nimet, joilla on ollut erityinen merkitys elämässäni. Harmittaakin joskus kesku telun tuoksinassa, kun en muista ihmisten nimiä.
Mitään missejä ja sensaatiouutisten tähtiä en edes ole seurannut ja muut voivat sanoa minkä nimen tahansa, en tunne, enkä tiedä tarinoita. Tuskin olen mitään menettänyt jos en kaikkia julkkikia tunnista?

Eilen etsin tuolta laatikoistani korttia jonka olisin lähettänyt kiitoksena eräälle henkilölle joka teki kaikkensa minun hyväkseni.
Siinä sitä korttilaatikkoa tutkiessani käteeni osui monta sellaista paperia, valokuvaa, todistusta yms. joita jäin ihan ajatuksella tutkimaan.

Oli pojan koulukuvia, rippikoulutodistus ja muita muistoja. Lapsenlapsen ja hänen lapsensa valokuvia, piirustuksia ja hiustupsuja. Siellä oli tallessa eräs joulukorttikin Rakkalle Mummille. Sen kortin minulle käteen ojentaneen henkilön haluaisin tavata vuosien jälkeen. Muistot siitä Joulusta...
Samassa laatikossa oli vanhoja passeja. En ollut tunnistaa itseäni kuvasta!
Arvo oli ihan tunnistettava, komea oma itsensä, saman vuoden passissaan.
Aarteita ja muistoja, liian paljon on kadonnut, onneksi olen hamsteri ja jotain on perinnöksikin jäämässä.
Sitä lähetettäväksi sopivaa korttia ei löytynyt.
Se pitää itse piirtää!

Kun katson ikkunasta ulos ei pimeydessä erotu muuta kuin ohi ajavien autojen valokiilat tummassa tiessä.
Niin on salaisuus tämän päivän kulku, kuin valoton maisema.