En ymmärrä.

Elän rehellistä elämää,
en ole ollut salasuhteissa,
enkä tietääkseni tehnyt pahaakaan, vaikka tunnustan että monista asioista minun olis pitänyt aloittaa inventaario jo paljon aiemmin.

Niitä viestejä joissa minulle sanotaan etten saa sanoa mielipidettäni, ne ohitan ihan varmasti, koska enhän ole tehnyt mitään salattavaa, en rikkonut lakia, en kenenkään kunniaa loukannut, enkä puhunut sellaista mikä ei pidä paikkaansa.

Jos joku sanoistani kiusaantuu, tulkoon ja sanokoon, keskustellaan mikä on vialla.
En tiedä olevani anteeksipyynnön velkaa, vaikka sanonkin ajatukseni suoraan.
Isäni sanoi joskus minulle, kun itkin opettajan käytöstä, opettajan, joka oli ainoa kiusaajani koulussa, mutta en siitä sielunvammoja elämääni saanut, koska viisas isäni valisti minua; " Jos joku haluaa loukata sinua ja syyttää asioista jotka tiedät tehneesi oikein ja olleesi rehellinen, ajattele, että hänellä itsellään on vaikeaa. Turhasta syyttäminen ei paranna asioita, mutta osoittaa, ettei syyttäjällä ole rohkeutta selvittää miksi hän niin sanoo. Huono itsetunto on useimmiten syynä toisen aliarvioimisessa."

Minua kasvatettiin rehellisyyteen. Minulta vaadittiin rehellisyyttä ja opetettiin sanomaan oma mielipide, vaikka sitä ei aina edes kuunneltu, koska sen ajan kasvatus perustui vain ja ainoastaan vanhempien auktoriteettiin.
Opin kyllä sanomaan mitä mieltä olen, mutta opin myös miettimään missä tilanteessa voin mielipiteeni sanoa, ettei se tunnu hyökkäykseltä. Opin myös perustelemaan sanomiseni ja siitä pidän kiinni, loukkaantuupa sanojen kohde tai ei.
Joka ei minua siedä omien mielipiteideni ja ajatusteni kanssa, vaan pyrkii sanelemaan mitä saan sanoa, menköön loitommalle.
En pyri valtaamaan kenenkään reviiriä, en saalistamaan kenenkään metsästysmailla, enkä taittamaan kukkia muiden puutarhasta.

Minun tuli kyllä paha mieli heti aamusta, mutta olkoon tämä purkaus ainoa mitä asiaan lausun.
Kerron rehellisesti vain oman mielipiteeni. Kerron asioista kuten ne itse olen mielessäni käsitellyt, koska, joka minut ja elämäni tuntee, tietää, ettei päivissä ole pelkkää paistetta, eikä menneisyydessä mitään salattavaa.

Miksi hemmetissä minun pitäisi salata ajatukseni, vaikkapa ystävyydestä, tai rakkaudesta, tai yksinäisyydestä, tai politiikasta, tai elämästä yleensäkin.
Kun tekisi mieli sanoa enemmänkin, pikkumaisuudesta ja turhista oletuksista ja sanonkin.

Rivit jotka kuuntelivat.

Kun elin elämäni tähänastisia vaikeimpia vuosiani, oli päiväkirjamainen kirjoittaminen ainoa terapia.

Useita ketoja päivässä istahdin pöydän viereen, otin kynän, avasin lehtiön ja itkin suruni ja epätoivoni lehtiön riveille.
Siellä ne ovat tunnelmat tavoitettavissa niistäkin päivistä jotka muutoin kulkivat ohi muistoja jättämättä.

Ainoa terapeutti, ainoa tosi ystävä kun kaikki muu oli hukassa, oli kynä joka piirsi ajatukset päiväkirjaan.

Suosittelen kaikille. 

Yksin puhumista pidetään merkkinä hulluudesta, mutta hulluuden ja nerouden välillä on tuskin havaittavissa oleva ero, joten ehkä kirjoittaminen, eräänlainen yksinpuhelu sekin, onkin neron leimaus yksinäisen aivoissa. On edes yksi uskollinen kuulija, se avoin lehtiö joka toistaa vain sinun omia ajatuksiasi.

Kesäteatterin pihapiiristä

Tasapaino.

14.10.2007 

  Jokaisella pilvellä on kultareunus ellet katso pelkkää pilveä.
  Taivaallani purjehtivat pilvet päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. Kaikilla on jokin merkitys, jokainen niistä on jättänyt merkin, vaikka kaikkia ei pitäisikään niin merkityksillisinä, että ne muistaisi kovin tarkoin.
  Vaaleita pumpulinpehmeitä pilviä kantamassa unelmia, ehkä niillä aina on se kultareunus jota aikakaan ei poista.
  Tummia uhkaavia pilviä joiden ilmaantuminen on merkki siitä ettei elämä ole pelkkää paistetta, vaan arki ja huolet kuuluvat elämään, kuin suola kalaan.
  Viime kuukausina, ehkä voisin sanoa jo muutamien vuosienkin aikana minulla on ollut onni tutustua erilaisiin ihmisiin. Jokainen heistä on merkinnyt uutta purjehtivaa pilveä taivaallani. Joskus pilvi pakenee näkymättömiin palatakseen entistä kirkkaammalle taivaalle antamaan sitä voimaa jota ystävät toisillensa antavat. 
Toisaalta olen itse ollut saari jota monet purret ovat lähestyneet seilattuaan elämän merellä karikkoon tai jäätyään ihan yksin. Yksin olin minäkin. Yksin ajatuksineni suljettuani oveni uusilta ihmisiltä, uusilta kokemuksilta ja vuorovaikutukselta. Lehtiö ja kynä, suru, kaipaus, elämän toivottomuus, itse tuhoiset ajatuksetkin aika ajoin.
  Jostain silloin purjehti taivaalleni vaalea purppurareunainen pilvi. Nyt ajatellen niitä oli silloin useampiakin, mutta yksi ystävätär sai minut katsomaan huomiseen. Olen oman kokemukseni kautta oppinut ymmärtämään ettei ihminen ole esine, ettei ihmistä voi mitata ulkonäön tai aseman mukaan, ei peilaten muihin, vaan omana itsenään. Me kestämme elämän kolhuja huonommin tai paremmin, sulkeutuen kuoreemme, tai huutaen kaiken ulos miettimättä mitä muut sanovat. 
  Useat elämän kurjuutta uloshuutavat leimataan "hulluiksi", häiriintyneiksi ja epäsosiaalisiksi, mutta kuuntelemmeko heitä todella. Luulen että jos kuuntelija olisi lähellä, ojentamassa tukevan kätensä, moni "sairas" parantuisi, sillä henkiset haavat ovat herkkiä heti syntyessään. Arpeutuvathan nekin, mutta parantumisen pitäisi alkaa nopeasti, hiljalleen...
  Keskustellut olen monen uupuneen kanssa, peilannut omia kokemuksiani heidän kokemaansa, tuntenut että jokaisella meillä on se herkkä kohtamme johon painamalla kipu lievittyy. Kiitostakin olen saanut, vaikka sen toivossa en ole kuuntelijan asemaan asettunut. 
  Saan enemmän kuin annan, vaikka sitten aika ajoin olen itse hukassa. Sellainen tunne on viime päivinä mieleni vallannut. Suurin syy siihenkin on varmasti muuton aiheuttama väsymys, rasitus joka tuntuu koko kehossa. Lisäksi omien tunteiden käsitteleminen... kuin myrskyn silmässä tietämättä mistä suunnasta suojaa etsisin. 
  Tunteet kun eivät kysy lupaa! Ne kasvavat ja katoavat riippumatta aina siitäkään miksi ovat syntyneet, minne kohdistuvat. 
  Järki ei aina hallitse ihmistä, eikä ihminen ole järkevä kaikissa päätöksissään. Liekö sitten parempi antaakin tunteille valta ja sanoa mitä ajattelee, mitä haluaa, mitä toivoo, mistä haaveilee sen sijaan, että yrittää järkeillä mikä olisi oikein, mikä antaisi parhaan lopputuloksen. Vaikka ei elämä saa olla kuin lotto, arvailua, päämäärätöntä pyrkimistä suureen voittoon!  Kunhan nyt löytyisi tasapaino  vaaleiden ja tummien pilvien suhteen.
Purppuranpunaiset kuuluvat nuoruuden unelmiin, nyt toivon tyyneyden sinisiä, harmaaseen sävytettyinä harmonian vuoksi.
  Liike ja vastaliike. Järki hoi... anna edes yksi vinkki mihin suuntaan juoksemalla tavoitan sen tasapainon

  Tekstin olen kirjoittanut 14.10. 2007 mutta se on edelleenkin ajankohtainen, koska samat ajatukset valtaavat mielen, samat pettymykset ja karikot ovat aina muistoissa.
Unelmat eivät katoa, eikä rakkaudetonta elämää ole olemassa.
  Tasapaino löytyy etsimättä kun ei juokse elämää karkuun. Tunne vai järki? Molemmilla on suunnattoman tärkeä sija jokaisessa päätöksessä.

Omat ajatelmat 23.10.2013.

- Raha tuo tunteettoman rakkauden rikkauteen.

- Kun tunteiden tie on avoin ei rakkaus ole kaukana.

- Vapauta itsesi velvollisuuden vankilasta.

- Tykkääminenkin alkaa tympäistä.

- Kun toisen kosketus tuottaa kipua sieluusi et voi jäädä odottamaan sairautta.

- Päästä kiusa vain käsivarren päähän.

- Omilla jaloillasi sinä ensimmäisenkin  askeleen otit, kulje omaa tietäsi.

- Tunteettomuus on tykkäämisen tiellä.

- Rakkautta et saa tilaamalla postimyynnistä, sen eteen pitää tehdä töitä.

- Rakastua voi, mutta sen hoitamiseen tarvitaan muutakin, kuin aikaa.

- Huutomerkki puheen perässä, kuin tikari selässä.

- Kun loukkaantuu olemattomalle saa olla aina varuillaan ja jää lopulta luulojensa orjaksi.

- Olisipa meillä taitoa nähdä katsomatta silmiin, silmissä asuu koko sisin minuus.

- On rohkeutta repiä jo ratkenneet ja purkaa koko aikaansaannos.


Eteenpäin ei voi elämäänsä kovin suoraviivaisesti suunnitella, kohtalolla kun on tunnetusti tapana laittaa sormet viivottimelle ja tehdä tiehen mutkia.
Huomisesta minä tiedän varmasti vain kalenterimerkinnän, kaikki muu tapahtuu suunnitellusti jos mikään ei mene vikaan.

Kun olen rehellinen itselleni, olen hakenut mutkia matkaani, ihan tarkoituksella poistanut muiden tekemiä merkintöjä olemattomassa allakassani.
Ainakin itse tunnen saaneeni voimia ja uutta intoa luovuttuani siitä mikä ei ollut minua, ei sopinut minulle. Kuinka ihminen voikin kulkea laput silmillä ja jättää näkemättä mitä kaikkea kivaa olis tarjolla, kun rohkeasti poikkeaisi kulkemaltaan polulta katselemaan avoimin silmin ja mieli vastaanottavana.

Sellaista se on elämä, varjoissakin on elämää, mättään pinta sammalta, mutta päällä komeita karpaloita. Happamia, mutta hyviä, kuin elämä.

Hymyjä päivään.

"Hymyllä saa ystäviä, mutta ainainen nauru alkaa kuulostaa turhalta ja ystävätkin lakkaavat kuuntelemasta sinua, vaikka sinulla olisi asiaakin," sanoi eräs mummo minulle ja opetti minulle elämän tärkeän ajatuksen.

Nauraa saa kun ei naura koko aikaa!

Sanoivat, että " mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta." Uskon kuitenkin hymyn voimaan  ja usein leveää hymyä seuraa leveä nauru. Kun nauretaan ilosta, eikä pilkkanaurua tai vain toisen vahingolle, ollaan oikealla ilon tiellä.

Hymyillään, nauretaan ja pidetään kaverista huolta.

Oikein, vai väärin.

Kuten menneisyys, myöskin tulevaisuus on valintoja ja päätöksi.
Menneisyydessä ne on tehty, hyvin tai huonosti, kuinka asiaa miettii kukin omalla kohdallaan.

Huomisen päätös on ylihuomenna menneisyyttä, kuinka silloin ajattelet eilistäsi.

Luulen, että me kaikki teemme vääriä valintoja ja päätöksiä. Ne ovat osa sitä koulua jonka elämä meidän käydäksemme antaa. Opimme tekemään valintoja muiden esimerkin kautta, tai päätämme oman pään mukaan.
Pahimmassa tapauksessa annamme muiden sanella mitä saamme tehdä.

Tietenkin, jos ohjeet ovat oikeat, on hyväkin kuunnelle muita, se on sitä kokeneemman opetusta jota joskus ihan kaipaa.

Menneisyys on eilistä jossa meillä ei ollut sitä tietoa ja taitoa joka meillä on tänään. Nyt meillä on etäisyyttä asioihin ja voimme tehdä vertailuja koetun ja oletetun oikean välillä.

Mutta jo huomenna meillä ehkä on katumista tämän päivän teoista! Sen viisaampia emme ole huomenna kuin tänäänkään, olemmehan ihmisiä omine virheinemme ja viisauksinemme kaiken viisauden keskellä päättämässä omista valinnoistamme tänään, kuten vuosikymmentenkin aikana.

En osaa tehdä viisaita valintoja, mutta en myöskään turhaan mieti mitä tein, joskus harkitsen miksi tekisin.

Yritän kulkea tänäänkin oman polkuni niin, että huomenna voin sanoa;" Eilinenkin oli hyvä päivä!"