Onnettomuudet ja pelko.

  Millaisia ajatuksia pyörii lentomatkustajan päässä, kun lennon on määrä palata takaisin lähtökentälle koneessa olevan häiriön/vian vuoksi?
  Kun Finnairin kone pyöri eilen Porvoon yllä, mitä koneen lentoa seuranneet silminnäkijät ajattelivat, oliko mielessä, että kone voi pudota?
  Entä koneen sisällä istuneet matkustajat. Olivatko he peloissaan, vai saiko koneen henkilökunta heidät vakuuttuneeksi ettei vaaraa ole, vaikka tietenkin aina on olemassa vaaratekijät kun koneen pitää laskeutua jonkin häiriön vuoksi.

  Kyllä se varmasti tulee mieleen lentomatkalle valmistautuessa tuo tapahtunut onnettomuus.
  Toisen ihmisen pään sisään ei pääse, ajatuksia ei voi lukea ja suunnitelmiansa ei tuollaista tekoa harkitseva muille kerro, hän käyttää tilanteet hyväksensä päästäkseen päämääräänsä. Tekoa eivoi ymmärtää muutoin, kuin sairaan ihmisen tekemänä. Nimi jää historiaan. Sitä kai hän lopulta halusikin, jos terveydellinen tilanne vaikutti siltä, ettei lentäminen sittenkään voi olla hänen ammattinsa. Pelko teki rohkeaksi.
  Itsemurhapommittajat, ampumistapaukset mm. Hyvinkäällä, ja kouluilla tapahtuneet aseen käytöt, kaikessa on mukana ihminen joka ei osaa hallita vihaansa, tai on muutoin mileltänsä sairas ja tekojen motiivia ei koskaan kyetä selvittämään. Tuntemattomia ihmisiä kohtaa osoitettu viha kielii muustakin kuin hetken vihanpuuskasta, taustalla on paljon muutakin. Ihminen ei ole kokenut olevansa samanarvoinen yhteiskunnan jäsen, tuttlut syrjityksi jossain elämänsä vaiheessa, tai epäonnistunut niin monissa asioissa, ettei enää jaksa edes yrittää. Paha olo sitten purkautuu hallitsemattomana vihana ja peruuttamattomina tekoina.
  En varmasti, jos vielä lentokoneeseen astun, ole rauhallisella mielellä. Ihan varmasti mielessä kuitenkin pyörivät tapahtumat joita on vuoden aikana ollut milloin mistäkin syystä. Ainoa lohtu kaikille on se, että nyt on pakko kiinnittää enemmän huomiota koneen lentäjien mielentilaan, tarkastettava matkustajat entistä tarkemmalla seulalla terrorismin karsimiseksi, epäilyttävät matkustaja tarkkailuun, lentohenkilökunnalle paremmat aseet toimia suojelutehtävissä, jos koneessa ilmenee epäilyttävää toimintaa. Vaikka liian tarkkoja, mieluummin kuin riskillä!
  Kyllähän se jännitti omakin ensimmäinen lentomatka, Ei ollut helppo istua koneessa kun ilmoitettiin välilaskusta ja siinä tapahtui pieni rengasrikko josta syystä meidät siirrettiin koneesta Barselonassa lentoaseman tiloihin odottamaan renkaan vaihtoa.
  Yhden kerran olen ollut ilmassa kovalla ukkosella. Kone heittelehti ilmakuopissa ja alas vedettyjen verhojenkin rakosista näki kuinka salamat leiskuivat pimeässä yössä. Nuku siinä sitten, lentomatka oli melkoinen kokemus Pariisista Miamiin.
  Ei auto ole yhtään turvallisempi kuin lentokonekaan. Autoilla tapahtuu onnettomuuksia paljon useammin, mutta niistä ei uutisoida maailmanlaajuisesti kuin hyvin harvoin. Omassa maassammekin kuolee liikenteessä monta ihmistä, loukkaantuneiden lukumääräkin merkittävä. Tuntuu, että liikennekuolemista joka ainut on turha kuolema. " Paremmalla onnella olisin pysynyt tiellä ", sanoi eräs ojaan ajanut kuljettaja. Onni on usein mukana, mutta joku virhe on aina tapahtunut ennen sinne ojaan suistumista. Itsekin olen ajanut ojaan, vaikka en ohjannut autoa sinne, tiellä minun piti pysyä. Sen tapahtuman jälkeen en ole naarmuakaan autoihin saanut aikaan, oli se niin opettava tilanne, vaikka siihen johtikin toisen autyoilijan tekemä sellainen virhe jonka seurauksia välttääkseni jouduin niin lähelle ojaa, että sinne vain takapää edellä Kadettini vajosi. Onneksi ei vahinkoja minulle, pellit uusittiin.
  Tänäänkin, maaliskuun viimeinen päivä 2015 tieliikenteessä tapahtuu ojaan ajoja, perään ajoja ja tieltä suistumisia tai ajoneuvon kaatumisia, jalankulkija loukkaantuu, pyöräilijä katkoo luitansa, jne. koska tieliikenteessä on monelta unohtunut se taito, että nopeutta säädetään olosuhteiden mukaisesti.
Jarru on hyvä olemassa, mutta äkkijarrutuksen seuraukset suuressa nopeudessa pohjaan polkaistuna näkyvät sitten onnettomuustilanteissa lisäyksinä.
  Parempi olisi hidastaa nopeutta kaasupolkimen kautta, ihan kuin lisätäkin nopeutta. Ylös ja alas liike on tehokas,

Vapaaehtoistyö ja sen tärkeys.

Palokuntaan.fi  Täyttä toimintaa.

Eilisen päivän ohjelmassa oli tärkeää asiaa vapaaehtoistyössä jaksamisesta.
Se ei ole palkattua työtä, se perustuu omaan haluun olla mukana jossain toiminnassa, yhdistysten puitteissa tai ihan yksityisesti tukemassa ja auttamassa muita.

Eri hyväntekeväisyys järjestöt toimivat vapaaehtoisten työn kautta. On olemassa kerhoja ja yhdistyksiä joissa koko toiminta perustuu palkattomaan työhön ja toimintaan.
Salpausselän kisat, Savonlinnan Oopperajuhlat, Eläkkeensaajien ja Eläkeliiton tapahtumat, kirkkopyhät ja juhlat, ammattiliittojen järjestämät tapahtumat, urheiluseurat ym. toiminnassa suuren osan muodostaa se suuren vapaaehtoisten auttajien armeija joka toimii nimettönämä, vastaa kaiken toimivuudesta ja turvallisuudesta.

Meillä ei arvosteta vapaaehtoisten toimintaa! Nyt jotkut esittävät jopa vapaaehtoisille tarjotun kahvikupin kirjaamista tilastoihin, menona ja tulona.
Kysyn vaan, monen muun tavoin, kuinka monta isoa tapahtumaa jäisi vuosittain järjestämättä, mikäli vapaaehtoisia ei olisi?

Jos ja kun kaikkien suurten ja pienten tilaisuuksien kaikille mukana oleville henkilöille, toiminnan ylä päästä alimman ovivahdin tehtävävissä toimiville maksettaisiin palkkaa, ei kukaan ostaisi lippuja tilaisuuteen, koska ne liput hipoisivat tavallisen kuluttajan kukkaron äärirajoja.
Jos ja kun vapaaehtoiset poistuvat toiminnasta, Suomen valtion päättäjien asettaessa aina uusia lakeja ja vaatimuksia, on tapahtumakartta maassaame aika lyhyessä luettelossa!

Tuosta vapaaehtoisten jaksamisesta saimme eilen kuulla Aikku Eskelisen (SPEK) mainion ja selkeän esitelmän, vuorovaikutteisen ja monia hyviä ohjeitakin sisältävän.
Kiitos Aikku! Tiedät mistä puhut ja me monet voimme samaistua kokemuksiisi. Samantapaisia kokemuksia yhdistystoiminnasta on monilla, kielteisiä ja myönteisiä. Ehkä enemmistöllä myönteisiä, koska niin moni on mukana auttamassa ja olemalla tukena.
Aikku Eskelinen piti puheenvuoron eilen myös nuorisotyö foorumilla jossa hän puhui kiusaamisen tunnistamisesta.
Juuri eilen uutisoitiin työn kiusaamisjutusta jossa pojat asettuivat vastustamaan kiusaamista. Toivottavasti pojat ja tyttö ovat tulevia Palokuntanuoria, kun pääsevät kesällä leirille tutustumaan nuorten toimintaa ja mikä tärkeintä, siihen aina niin kivaan leirielämään ja tapahtumiin.

Jonkun pitäisi koota tuonne Eduskuntaan vietäväksi tilastoja kaikesta siitä mitä tässä maassa tänäkin päiviä tehdään ja hoidetaan vapaaehtoistyönä aikaa ja omaa rahaa säästämättä, oman palkkatyön tai eläkkeen ohessa, vaatimatta muuta kuin kiitolliset avun ja palvelun vastaanottajat joiden, heidänkin, jaksaminenkin on joskus katkeamispisteessä.
Ehkä sielläkin osattaisiin arvostaa sitä toimintaa ja olla vaatimatta rajoityuksia ja lakeja joka vaikeuttaa koko järjestelmän,kaataa jopa, kun aina uusilla määräyksillä ja rajoitteilla pyritään saamaan kaikkea hyvää alas.
Mitä sillä voitetaan? Tiedän mitä havitään!
Loppuu Salpausselän kisat ja moni muu suuri tapahtuma joiden toiminta perustuu vapaaehtoisten mukana olemiseen. Se on työtä jota pitää julkishallinnonkin tukea, ei kaataa.

Palokuntanaisena muutamia vuosia mukana pyörineenä olen nähnyt kuinka suuriarvoista ja tärkeää työtä koko pelastusalan toiminta on.
Kun mukaan otetaan jo lapset ja nuoret, tytöt ja pojat, opetetaan turvallisuuttaa, annetaan koulutusta eri tehtäviin palo- ja pelastustyössä, ohjataan ja valvotaan leireillä ja kursseilla, on tulevaisuudessa paljon aikuisia jotka tietävät mitä tehdään kun saavutaan onnettomuuspaikalle, kun kohdataan sairaskohtauksen saanut, tai pitää pelastaa savun keskeltä ihmisiä tai eläimiä.

Todella tärkeää toimintaa, perustuu vapaaehtoisuuteen ja tarjotaan kaikille mahdollisuutta olla mukana ketjussa joka auttaa ja palvelee ilolla.

Jaksamista kaikille vapaaehtoisille, nuorille ja vanhoille.

Mustat tanssikengät.

Tanssihetkestä voi joskus muodostua eräs koetuista elämän hyvistä hetkistä.

Ostin eräänä hetkenä kalliit, ihan oikeat tanssikengät, kalliitkin olivat, mutta minulle kauneimmat kengät mitä kaapissani tänään on.

Eivät ne kaikille tanssiparketeille sovi, joten juhlaan ja sopiviin saleihin laitan ne jalkaani.

Vuosia sitten olimme Arvon kanssa tanssimassa Mäntymotellissa. Eräs paikallinen isäntämies haki minua useaankin kertaan tanssimaan ja lopulta miehelleni teki tunnustuksen;" Kyllä on sun muijalla sopevat jalat, sattuu askeleet paikalleen, tanssitan sitä mitä lajia tahansa. Tuo nainen on tanssimaan luotu."

Kyllä me mieheni kanssa tanssimmekin aikanaan paljonkin. Hän oli sellainen parkettien partaveitsi ettei parempaa ole kohdalleni sattunut.  Voi kuinka joka tanssireissulla kaipaan häntä, sitä tunnetta ja niitä askelia jotka olivat kuin yhtä. Olihan meillä yli 40 vuotta aikaa harjoitella. 

Kateellisena katson usein pariskuntia joiden tanssi on kuin kevyttä liitelyä, kompuroimatta, taipuen ja notkeasti, vaikka ikääkin jo on.

Kellokoskella, Männiston lavalla poikkesin joskus päivätansseissa. Väkeä ei kovin runsasti ollut, mutta musiikki todella tanssittavaa.

Sen valssin tanssittajan joka minua siellä useallekin tanssille haki, en unohda. Hänen käsivarsillaan minä ihan leijuin, keveyttä, kepeyttä, oikeassa tahdissa, oikealla otteella... oi, olispa sellaista tarjolla vieläkin. Tahtoo olla ikääntyneillä miehillä jo lyhyet askeleet ja kankea varsi. No, niin se on nuoremmillakin, eipä ole taivaisiin ulottuneita tanssikokemuksia ollut moneen vuoteen kuin hyvin harvoin, sattumalta.

Tanssikengät siirsin kaapissani ja siitä mieleen tämä aamun taivasta hipova oman miehen muistelu, vaikka siihen oheen muutama muukin kokemus. Minulle tanssi on kuin kerma kahvissa, maistuu ja kaipaa.

Ei elämä ole pelkkää tanssia, vaikka se tekee elämästä nautittavaa.

Kun itse kamppailee happovatsan ja refluksin ongelmien kanssa, tuskailee tuota happosalpaajien syönnin mukana saatua suoliston ongelmaa, tuntuu, että pienikin valonpilkahdus taivaalla on kuin tähden lento taivaan laella. Toivo herää, uudet unelmat ja suunnitelmat pitäisikin aina pitää mielessä, arki kaukana jokaisesta hetkestä.

Varattu loma ja suunnitelmia toisestakin. Lisälomasta taidan luopua muiden hyväksi ja ottaa yksilöllisen loman ihan omien mieltymysten vuoksi. 

Pitihän minun muuttaakin, sen hylkään, kaikki ei loksahtanut kohdilleen tällä kertaa.

Ei se kuitenkaan ole tärkeintä missä ja kuinka asuu, mutta se on tärkeää mitä se merkitsee minulle kokonaisuutena. Riittääkö maisema mielimaisemaksi, tarjoaako se kokonaisvaltaisesti sitä mitä olen etsinyt.

Elämä tässä ja nyt, mustat tanssikengät jalkaan ja elämän kaikki ovet auki.

Tanssiessa nainen seuraa miestä, miehen askelissa, vartalon liikkeissä ja kehon kielessä jotka kaikki ovat enemmän kuin parempikaan tanssikoulu opettaa. Yritän seurata, yrittämättä viedä miestä.

Palkintokaappi.

Kotini olohuonetta hallitsee kirjakaapisto, joka on tarpeen vuoksi muuntunut palkintokaapiksi, kirjat ovat saaneet paeta pahvilaatikoihin ja roskalaatikoihin. 

On tuossa hyllystössä muutakin hilpetööriä ja minulla on kova halu saada palkinnot jonnekin, pois seuraavasta muuttokuormastani.

Tarjosin palkintoja aikoinaan perheen sisälle, ei ollut kuulemma paikkaa, ei, vaikka hyllystönkin lupasin.

Se on siten annettu ja saatu, enää ei ole tarjous voimassa sinne suuntaan, mutta eiköhän noille jostain paikka löydy, satoja kappaleita, eikä kaikki edes kaapeissa.

Jospa ne tästä...tänä kesänä.

Horsmasta sydän ja kuvien sielu.

Kuljin syksyllä pitkin metsiä, kuvasin sellaistakin mikä ei kuvana erikoisen kaunista.

Tuo tumma, kosteassa säässä kiiltelevä iso kivi oli kuin suuri peto horsmien ja pitkien heinänkorsien takana.

Selailin hetki sitten kuvakansioita ja kas kummaa. Onko nyt onnepäivä, havaitsin kuvassa valkoisen sydämen. Koska kuvaa ei ole mitenkään käsitelty, mitään otettu pois, eikä mitään lisätty, horsman kuihtuneista kukinnoista on syntynyt symbooli. 

Kyllä kuvaa olen katsonut aiemminkin, mutta vain ohimennen, kiinnittämättä huomiota muuhun kuin tummaan kiveen.

Näin niitä kuvaan ilmestyy kuvioita joita ei kuvatessaan edes huomaa.

Kun kansioissani on erittäin paljon kuvia kivistä ja kallioiden pintakuvioista, olen löytänyt niistä kokonaisia tarinoita. Onkohan se niin, että kuvien tulkinta on aina mielikuvituksesta kiinni, ei niinkään siitä mitä kuvan haluaa kertovan.

Kaikki kauneus on katsojan silmissä, silmä välittää kuvan, mielikuva muuttaa sen omaksi kuvaksi joka puhuu jokaiselle omaa kieltänsä.

Katsoin eilen itselläni olevaa Vincent Van Gogh:in  " Cordeville:n olkikatot " nimisestä maalauksesta aikoinaan saamaani isoa painokuvaa. Kuvaa hallitsee joutsenkaulainen vaalea kummitus ja kattojen yllä myrskypilvien peittämä taivas.  

Mielisairaalasta päästyään taiteilija asettui asumaan Auversin kylään ja hän ihastui sen värikkyyteen, mutta teki itsemurhan vain kaksi kuukautta myöhemmin. Mieli on iso tekijä kaikessa mitä ihminen tekee.  Taiteilija inspiroituu ja maalaa kuvia jotka ovat mielikuvina jo ennen kynän tai pensselin ensimmäistäkään piirtoa kankaalla.

Van Goghin maalauksessa, joka on maalattu 1890 ja jonka tri Gachet;in poika on antanut aikoinaan museoon, olkikattoinen talo on ikäänkuin taistelemassa tulevaa ja jo olleita myrskyjä vastaan. Tummnpuhuva taivas on kuin uhka kylän yllä, ja tummat puut piirtyvät maiseman hallitsijoina vasten pilviä.  Gachet oli hänen lääkärinsä elämänsä viimeisinä kuukausina. 

Mieli on antanut viivat ja värit taiteilijan pensseliin.

Kaikkeen taiteeseen vaikuttaa vain ja ainoastaan ihminen itse. Kuvataiteilija kuvaa oman mielentilansa johdattamana, juuri hänelle tärkeitä ja merkittäviä asioita ja aiheita, katsoja kokee ne taas oman mielentilansa mukaan.

Suunnittelemaattomastikin maalauksesta voi löytää asioita joita taiteilija ei suoraan ole halunnut tai osannut kertoa, mutta pensseli piirtää viivat ja kuvassa on juuri se henki jonka taiteilija on siinä hetkessä itse kokenut syvimmissä ajatuksissansa.

Tunteiden tulkki, kynä ja pensseli, palettiveitsi tai taltta, kaikki minkä taitelija työssään tarvitsee, on vain väline tunteiden ilmaisemiseksi.

Kauneus ja rumuus puhuu omaa kieltänsä katsojan mielessä, kuva ja sana ovat vain välineitä ihmisen käytössä. Kaiken sisällä on ajatus.

Seksuaalisuus unessa.

Unissa on elämän maku ja hajutkin. Sitä en vain tiedä mistä ne unet oikeastaan tulevat, vaikka sen kaltaisia asoita ei ole edes ajatellut jotka sitten tulevat yöllä uneen.

Ihmeellisesti heti herättyäni tuossa neljän pintaan tänä aamuna aloin haistelemaan mistä se haju oli nenääni tullut  juuri näkemässäni unessa. Ei löytynyt mistään partavettä, ei hajuakaan, ei toisaalta sitä miestäkään jonka seurassa olin kokenut juttuja joita en kaikkea voi tässä edes kertoa.
Oli hiukan kriittisiä ajatuksia ja voinpa sanoa, ettei moraalissani ollut höltymistä edes unessa.
Jotain voi sallia itsellensä, mutta, mutta...

Keräsin kuivaa pyykkiä kaappiin ja ajattelin kuinka hyvän tuoksun lakanoihinkin saa kuivattaessaan ne ulkona. No, tuolla pihalla on pyykkinarut, niin likaiset, että kuivumassa ollut pyykki pitää kyllä pestä uudelleen jos tuonne naruille vie. Olisko syytä uusia ne narut, nyt kuivatin sisällä, kun on olemassa hyviä telineitä ja lattialla tilaa telineelle.

Se puhtaan pyykin tuoksu ei ollut uneni tuoksu, eikä tuo sisäkuiva pyykki tuoksu oikeastaan tunnistettavasti sekään, hajusteeton pesuaine ja tilkka etikkaa huuhteluun.

Uni sai minut ikävöimään asioita joita elämästäni on pitkään puuttunut.
Puhtaalle tuoksuvaa miestä viereen, isoja ikkunoita avutumaan suoraan suurelle niitylle jonka takana on sininen vesi. Viljavainiot joissa tähkäpäät painavat korren taipumaan, villit ruiskaunokit kukkimassa korsien lomassa ja perhosten liitely ojan pientareen kurjenkelloissa.
Ei ole maisemassani peltoja, mutta kunhan kesä saapuu, istun autoon ja ajelen maaseudulle, istahdan ojan pientareelle ja elän näitä kuvittelemiani hetkiä ihan reaali tapahtumana. Pääsenhän minä, eikä maisemaa tarvitse omistaa saadakseen siitä nauttia.

Sitä miestä pellonpientareelle kaveriksi, sitä pitää vielä etsiä, mutta olen kyllä ronkeli, kaikki mikä on tarjolla ollut ja on, ei kelpaa. Mieluummin sitten yksin, täydelisestä tietenkin jotain puuttuu, mutta koska se kenenkään elämä olisi jatkuvasti täydellistä.
Viikon loma on tilattu ja se ei ole mikään aurinkoranta loma. Toimintaa, yön unen muistoissa!

Happosalpaajat.

Kun terveys ei ole priimaa, ei ole elämäkään priimaa.

Kovia vatsakipuja, turvotuksia, vaatteiden kiristämistä ja kipua elintoiminnoissa. Sydän on nyt kovassa syynissä, mutta kun itse uskon, että syy on sittenkin muussa kuin siinä. Keuhkoihin kertyy limaa, syy happosalpaaja lääkkeiden sivuvaikutuksia.
Äänihuulet kuivuneet, puhetta ei aina meinaa saada millään muodostettua, syy happosalpaajat ja refluksi.
Yleiskunto huono, syy siihenkin happosalpaajat, ravinto ei imeydy koska ruokaa sulattavien entsyymien pääsy suolistoon ja vatsalaukkuun estetty lääkkeillä.
Voi helvetti näitä lääkkeitä ja lääkäreitä.
Kun olen jo vuosia sitten valittanut näiden oireiden pahentumista, ei kukaan sano sanaakaan lääkkeiden sivuvaikutuksien vaikuttavan terveyteen enemmän kuin olisi vaikuttanut tuo alkuperäinen vaiva vaikka hoitamattomanakaan, ilman rohtoja, myrkkyjä terveydelle.

Saa nähdä mitä tästä tulee, kun pääsen seuraavalle lääkärille puhumaan.
Moneen vuoteen en edes viitsinyt mennä vastaanotolle, kun mitään muuta apua ole ollut tarjolla, kuin uusi resepti happosalpaajia.