Tanssihetkestä voi joskus muodostua eräs koetuista elämän hyvistä hetkistä.
Ostin eräänä hetkenä kalliit, ihan oikeat tanssikengät, kalliitkin olivat, mutta minulle kauneimmat kengät mitä kaapissani tänään on.
Eivät ne kaikille tanssiparketeille sovi, joten juhlaan ja sopiviin saleihin laitan ne jalkaani.
Vuosia sitten olimme Arvon kanssa tanssimassa Mäntymotellissa. Eräs paikallinen isäntämies haki minua useaankin kertaan tanssimaan ja lopulta miehelleni teki tunnustuksen;" Kyllä on sun muijalla sopevat jalat, sattuu askeleet paikalleen, tanssitan sitä mitä lajia tahansa. Tuo nainen on tanssimaan luotu."
Kyllä me mieheni kanssa tanssimmekin aikanaan paljonkin. Hän oli sellainen parkettien partaveitsi ettei parempaa ole kohdalleni sattunut. Voi kuinka joka tanssireissulla kaipaan häntä, sitä tunnetta ja niitä askelia jotka olivat kuin yhtä. Olihan meillä yli 40 vuotta aikaa harjoitella.
Kateellisena katson usein pariskuntia joiden tanssi on kuin kevyttä liitelyä, kompuroimatta, taipuen ja notkeasti, vaikka ikääkin jo on.
Kellokoskella, Männiston lavalla poikkesin joskus päivätansseissa. Väkeä ei kovin runsasti ollut, mutta musiikki todella tanssittavaa.
Sen valssin tanssittajan joka minua siellä useallekin tanssille haki, en unohda. Hänen käsivarsillaan minä ihan leijuin, keveyttä, kepeyttä, oikeassa tahdissa, oikealla otteella... oi, olispa sellaista tarjolla vieläkin. Tahtoo olla ikääntyneillä miehillä jo lyhyet askeleet ja kankea varsi. No, niin se on nuoremmillakin, eipä ole taivaisiin ulottuneita tanssikokemuksia ollut moneen vuoteen kuin hyvin harvoin, sattumalta.
Tanssikengät siirsin kaapissani ja siitä mieleen tämä aamun taivasta hipova oman miehen muistelu, vaikka siihen oheen muutama muukin kokemus. Minulle tanssi on kuin kerma kahvissa, maistuu ja kaipaa.
Ei elämä ole pelkkää tanssia, vaikka se tekee elämästä nautittavaa.
Kun itse kamppailee happovatsan ja refluksin ongelmien kanssa, tuskailee tuota happosalpaajien syönnin mukana saatua suoliston ongelmaa, tuntuu, että pienikin valonpilkahdus taivaalla on kuin tähden lento taivaan laella. Toivo herää, uudet unelmat ja suunnitelmat pitäisikin aina pitää mielessä, arki kaukana jokaisesta hetkestä.
Varattu loma ja suunnitelmia toisestakin. Lisälomasta taidan luopua muiden hyväksi ja ottaa yksilöllisen loman ihan omien mieltymysten vuoksi.
Pitihän minun muuttaakin, sen hylkään, kaikki ei loksahtanut kohdilleen tällä kertaa.
Ei se kuitenkaan ole tärkeintä missä ja kuinka asuu, mutta se on tärkeää mitä se merkitsee minulle kokonaisuutena. Riittääkö maisema mielimaisemaksi, tarjoaako se kokonaisvaltaisesti sitä mitä olen etsinyt.
Elämä tässä ja nyt, mustat tanssikengät jalkaan ja elämän kaikki ovet auki.
Tanssiessa nainen seuraa miestä, miehen askelissa, vartalon liikkeissä ja kehon kielessä jotka kaikki ovat enemmän kuin parempikaan tanssikoulu opettaa. Yritän seurata, yrittämättä viedä miestä.
