Pohdintaa ystävyydestä aikana jolloin siitä käytiin kiivasta keskustelua monilla foorumeilla.
Mitä ystävyyteen kuuluu, mitä se velvoittaa, mitä se vaatii, mitä se lopulta on? Onko aitoa, elämän mittaista ystävyyttä olemassa. Kukin löytää siihen vastauksen omasta itsestänsä, omasta suhtautumisestansa ystäviin ja ystävyyden tuomasta tuesta elämän koettelemuksissa.
Tässä pohdintani vuosia sitten! Uusi julkisuus! Tälle sivustolle tein tästä tekstitäni Luonnoksen Ystävänpäivän aikaan, mutta julkaisu jäi roikkumaan Luonnos kansioon, joten tulkoon nyt julkaisuna.
30.09.2008 11:27
Missä ajatus ystävän,
mitä mielessä hänellä?
Mitä hän sinusta ajattelee,
mitä mielessään suunnittelee?
Mitä miettii hän elämästä,
mitä lopultakin tiedät ystävästä?
Siinäpä kysymys jota ajatus taas pyörittelee.
Meillä kaikilla on ystäviä, tai ainakin kutsumme monia ihmisisä ystäviksi.
Jotkut heistä ovat hyvinkin tärkeitä, toisten kanssa syntyy heikompi side.
Mistä ystävyys alkaa?
Moni ystävyys juontaa juurensa lapsuuteen, yhteisiin leikkeihin, kouluun,
kerhoihin, harrastuksiin ja työyhteisössäkin syntyy ystävyyttä.
Kuinka syviin tunteisiin ystävyys pureutuu, kuinka täydellinen luottamus
ystävyydessä syntyy, se riippuu yhteisymmärryksestä, sanoisin
samankaltaisuudesta ajatuksissa ja elämänarvoissa.
Omien ystävieni kohdalle tuo määritelmä osuu kuin taulu naulaansa, me
arvostamme samoja asioita elämässä, mutta emme ole samoin ajattelevia kaikissa
asioissa, koska se tekisi ystävyydestä pliisua, toinen toisensa myötävirrassa
virtaavaa massaa joka ei reagoi rinnalla kulkijaan yksilönä.
On hyvä kun voi avoimesti kertoa asioita, keskustella, vaihtaa mielipiteitä ja
tuoda oman mielipiteensä esiin.
Kuinka avoimia ystävyydessä toinen toistansa kohtaan voidaan olla, voidaanko,
ja uskalletaanko kertoa kaikki, syvimpiä sielun syövereitä myöten,
pohjamutiakin kaivellen omat ajatukset edes sille parhaalle ystävälle?
Hyväksyykö ystävä kaiken, suodattaako vihantunteemme ja purkauksemme,
ymmärtääkö silloinkin kun toisella on vain huonoja uutisia, huonoja
ajatuksia... eli toinen imee vain voimaa ystävyydestä, ei anna mitään?
Huomaako ystävä ystävänsä mielentilan muutokset, uskaltaako sanoa, että
"nyt et kuulosta järkevältä, mikä on pielessä?"
Tai uskaltaako sanoa ystävälle kaiken suoraan, luottaa siihen ettei toinen
loukkaannu suorasta puheesta, jos itse olet aina toiminut rehellisesti ja
avoimesti?
Vieläkin ajatukseni viipyy tuossa Kauhajoen tapahtumassa.
Alla ote Kauhajoen 23.09. 2008 tapahtumien uutisista MTV3
sivulta kopioituna.
______________________________________________________________________________________
JULKAISTU 17.02.2010
11:02 (PÄIVITETTY 22.02.2010 21:49) MTV3
Kolme opiskelijaa selvisi teeskentelemällä kuollutta
Kauhajoen koulumurhissa syyskuussa 2008. Tieto käy ilmi oikeusministeriön
tutkintalautakunnan nyt julkaistusta raportista. Koulun opiskelija Matti
Saari murhasi koulussa kymmenen ihmistä.
Kaksi
luokassa ollutta ei saanut vammoja lainkaan, yhtä oli ammuttu päähän.
Tiistaina
23. syyskuuta 2008 Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen-yksikössä oli
tiedossa tavanomainen koulupäivä, tutkintalautakunnan raportissa kuvataan.
Rakennuksessa oli koulusta saadun tiedon mukaan 260 ihmistä. …
__________________________________________________________________________________
Ampujan ystävä kertoo huomanneensa muutoksen ampujan
käytöksessä, persoonallisuuden muutoksen jo aiemmin, hän havahtui koska ystävä
muuttui, mutta hän ei ilmeisesti uskaltanut puhua asiasta ystävänsä kanssa
avoimesti, kysyä "mitä on tapahtunut, mitä mietit, mitä aiot tehdä,
voisinko auttaa sinua?"
Hän sanoi ajatelleensa, että kaikki on kunnossa, kun ampuja kertoi saaneensa
lääkityksen.
Ampujalla oli olemassa ainakin tämä yksi hyvä, oikea ystävä, mutta hänellä ei
ollut rohkeutta avautua ongelmissansa, ei ollut kykyä puhua siitä mikä hänellä
oli taakkana, kokemusten jakamista ystävän kanssa.
Surkea päätös ystävyydelle, mikäli yksi uhreistakin oli hänen läheinen
ystävänsä.
Joskus me jokainen luotamme vääriin ihmisiin, petymme ja kadumme, mutta
sellaista elämä on.
Kaikki mikä näyttää hyvälle, ei maistu hyvälle.
Omista tunteistakin pitää uskaltaa kertoa suoraan. On toisen pettämistä, jos
pitää yllä fraaseja, olettamuksia, luuloja … eli antaa väärän kuvan
ystävyydessä.
Miehen ja naisen välisessä ystävyydessä on aikuisuudessa kyse todellisesta
ystävyydestä, muutoinhan se olisi rakkautta. Tytöt muodostavat aina
tyttöporukoita, aikuisuuteen asti.
Miehet ovat poikia (jätkiä) toisilleen, myönteisessä mielessä, sellainenkin
suhde voi kestää läpi elämän.
Tytön ja pojan ystävyys, sekin voi syntyä jo leikkikoulussa ja kestää
aikuisuudenkin ystävyytenä, ilman että siihen liittyy mitään vakavampaa
suhdetta.
Ihaillen olen saanut seurata sellaista suhdetta, joka syntyi päivähoidossa ja
jatkuu edelleenkin, vaikka yhteydenpidot ovatkin harventuneet aikojen saatossa,
se on olemassa. Toinen samankaltainen jatkuu yhä, nyt päivittäisenä tapaamisena
koulussa, yhteisissä iltariennoissa jne.
Omat ystävyyssuhteeni, jossa on molempia sukupuolia ja työyhteisössä syntyi
enemmän yhteyksiä miehiin kuin naisiin, olosuhteista riippuen, ja yhteiset
harrastukset liittyivät enemmän miehisiin, jolloin olin yksi "hyvä
jätkä" miesten joukossa.
Toivon ettei mikään riko ystävyyttämme, ettei ystävyys ole vain naamio, vaan
että todellinen ihminen on ystävyydessä mukana ystävänä jonka kanssa voi jakaa
ilot ja surut.
Enempää en odota, enempää en voi antaa!
Eläköön ystävyys ilman vaatimuksia, ilman odotuksia, ilman sitoumuksia.
Vapaana lintukin lentää korkeammalle
sen laulu kaikuu kauemmaksi
tavoittaa useammat....
Älä vangitse laulajaa,
älä sulje sitä häkkiin.
Kirsti alias Tuoksuvattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti