Superkuu.

Kuun kiertorata on lähimmillään maapalloa. Isoksi kuu kasvaa kun se on lähempänä, ei se ole illusio, eikä hyvien silmälasien ansiota.

Kovin koomiselta tuntui eilen, vatsavaivoja on jatkunut ja, vaikka en syö hiivaa on vatsa täynnä kaasua joka kiertää ja kiertää. Istuin tuolla pöntöllä vajauttamassa sisikuntaa ja aloin lukemaan vessapaperin tekstejä.
Enpä niitä ole itse sellaisia edes ostanut, sain vain sellaisen paketin kerran kyläreissulla kainalooni. Ensimmäisen kerran luin tekstiä! Siinä kiusallisen ilmavaivan kanssa ja paperissa luki; -Juuri nyyt, istuessani tässä kanssasi,elämä on täydellistä.-
Olihan se täydellistä elämää koko päivä, mutta juuri siinä tilanteessa se tuntui kyllä kaikelta muulta.
Asiaan liittyen, kovin huonoa paperia se lauseiden pohja, vaikka muka kotimaisen valmistajan tuote. Kukahan keksi tuon lauseiden painamisen, pitäähän siitä jonkun tykätäkin, en löytänyt siitä muuta kuin tuon ironian tilanteessani.

Lidl on paremman paperin kauppa, mitä tulee tuohon tuotteeseen. Ostan sen sieltä ja tiedän mitää saan, vaikka ei ole kotimaista!

Liikuntaa, liikuntaa, sitä on lisättävä, mutta nuo lavatanssit, ei vain kiinnosta. Minua kiinnostaa enemmänkin reipas liikunta luonnossa, kokeminen ja näkeminen. Kunhan taas kypsyvät marjat ja syntyvät sienet, silloin on jokin muukin ilo.
Illalla katselin Viron luontokameroita ja taassain seurata ison mustakarhun touhuja ihan kameran edessä. Komea oli, teki nopeita liikkeitä, kuunteli, tarkkaili ja kaivoi syötävääkin, mitä, siitä ei saa selvää, koska kamera on niin etäällä. Hienoa palvelua luonnon ystäville kun siellä saa seurata livenä monien lintujen pesinnän, nyt poikasten hoivaa ja niiden kasvua. Mustalla kurjella kaksi valkoista palloa, joille alkaa ilmestyä mustia siipisulkia. Merikotkaa, sen haudontaa ja yhden kuoriutuneen  poikasen elämää seurannut kamera on rikki ja harmittaa kun ei näe enää sitä huolehtivaa emoa ja puolisoa kantamassa isoja lohia pesälle ja poikasen ruokintaa. Ei ollut nälkää sillä lintulapsella. Korkealla puun latvassa, tuulen ja myrskyn tuudittaessa vain se yksi muna kuoriutui, kaksi jäi pesän pohjalle peitettäviksi.
Pöllön kaksi poikasta lähtivät pesästä heti kun siivet seuraavalle oksalle kantoivat. Missä lie liitelevät etsien suurilla silmillänsä saalista illan hämärässä.

Sellaista elämää, sellaisia näkymiä, ja paljon on jo noita live kameroita euroopassa, kotimaisista seuratuin juuri nyt Hailuodon sääksikamera.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Monella eilisen illan juhlijalla on tänään vasaran ääni korvissa ja salamat silmissä, minulla niin virkeä olo että johan tässä taas liikkeelle on pakko lähteä. Minä kun juhlinkin yksin kotona ja polulla, eikä häirinnyt edes naapuritalojen juhlijat, vaikka johonkin aikaa ulkona oli melkoiset desibelit keskustelijoiden riemua.
Jatkukoon juhlaa.

Juhannus on meillä...

Kyllä luonto on paras lohduttaja, se tarjoaa mielelle ja kielelle, värejä ja ääni, kaiken sen minkä kaupungin melu ja kiire yrittää meiltä viedä.

Siksi, kaikista valinnoista teen parhaan, kuljen juhannustani juhlimaan tuonne ihanaan kesäiseen luontoon.

Aistin ja näen
kuulen kukuntaa käen.
Ylitän mäen
ohitan väen
joka toisiaan kaulaa
hoilaa ja laulaa.
Yksin kulkea saan
linnut laulullaan
seurana siellä
metsätiellä.

Rauhaa ja onnea kaikkien juhannukseen. Kumpa kaikki pysyttelisivät pinnalla.

Vanha oppikirja.

Vanhan kirjan kellastuneet lehdet

sivut täynnä muistiinpanoja...

Äidinkieli on opittu,

onko opittu lukemaan?

Opimmeko kertomaan ajatuksemme?

Opimme... parilla sanalla sivun marginaalissa.

-----------------
Tuon runon tapaisen kirjoitin katseltuani aikuisten ihmisten kirjoitustapaa eräällä nettipalstalla.
Kieliopillisesti kiusallista luettavaa. Välilyönti ennen pilkkua ,  sanoja Isolla alkukirjaimella keskellä lausetta jne.
Ei omakaan kirjoitus ole aina oikein, mutta jotenkin nuo tavalliset virheet vain ärsyttävät kun toistuvat alati.

Ostin vanhan oppikirjan ja mitä löysinkään.
Kaikki(ko) mitä oli opittu, oli kirjoitettu sivujen marginaaliin. Kirja oli pilattu huomautuksilla ja muistiinpanoilla, omaan muistiin tallettamalla ne eivät olisi jääneet vain siihen sivun reunaan.

Sitä ja tätä tänään.

Oli kaunis tuo aamutaivas.
Luojan käsi piirsi ja maalasi tällekin aamulle hienon taulun ikkunasta ulos katsojalle.

Viime päivät ovat kuluneet selvitellessä paperikansioita ja yhä on mapittamatta tarpeellista ja hävittämättä tarpeetonta. Kaikkea kertyy hamstraajan huusholliin liikaa ja eroon pääsee vain tuhoamalla. On olemassa muistoja joita ei vain voi heittää pois, mutta on niistä joskus kuitenkin luovuttava, joten moniin asioihin tässä jo joutuu ottamaan raa'an linjan.
Kenelle minä noita säästän?
Perikunta heittää ne kuitenkin arvottomana menemään.
Joitain lasten ja lastenlasten "muistoja" jotka he aikanaan saavat tai löytävät, ihan kuinka sattuu kohdalleen, ottakoot tai jättäkööt, nyt ne on tallessa.

Olis ikkunan pesuakin. Auringonpaisteessa ei voi pestä ja sadepäiville on aina jotain muuta. Tänään se on tehtävä, vaikka, päivätanssitkin houkuttaa, ajeleehan sitä pitkällekin kun sille päälle sattuu. Eilenkin jätin iltatanssit väliin, kuten muinakin lavatanssi iltoina tänä kesänä. Jostain syystä ei vain huvita! Siskon kanssa yhdessä on kivempi mennä ja ei hänkään yöllä... kun aloittavat tanssit niin myöhään. Ei enää tässä iässä jaksa yötämyöden kulkea, ei ainakaan joka viikko. Eipä noita tanssittajiakaan liiemmin ole, tutut katoavat parisuhteeseen ja uusia ilmaantuu harvemmin noihin eläkeläisten kemuihin. Saas näkee, mitä muori tekee!

Paljon olis mielessä, mutta on pakko pidättäytyä sanomasta ääneen!
Uusien suunnitelmien parissa kuluu aikaa, työn saa tehdä joku toinen. Minä vain aloitan. Ehkä tästä hyvä syntyy kun kesä on lopussa.
En tiedä. Kun on pakko kaikessa ottaa huomioon ettei henkilökohtaiset tietoni joudu eräisiin käsiin, se rajoittaa elämääni. Kun on pieni pelko kaiken aikaa tuolla takaraivossa, kuten se eräs sanoi, hän on painajaiseni. En tiedosta, mutta tiedän, kyllä se vain mielessä painaa. Uhkailuthan pitää aina ottaa vakavasti1

Ei se päivistäni iloa vie. Talven ja kevään ajan oli asioiden keskeneräisyys taakkana. Kun se asia nyt on "reilassa" taitaa oma psyyke vieläkin purkaa asioitta ja kaikki vaikuttaa fyysiseenkin olotilaan.
Kunhan tässä saan kesken olevat suunnitelmat työn alle, lähden "tuulettamaan tunteita ja hakemaan uusia".Pitkään haaveilemani reissu odottaa sopivaa aikaa.
Ajatukset harhailevat ja on kai pakko ottaa ikkunanpeuvehkeet esiin. Alkakoon työ, ajatus on hukassa.

Omahyväisyys ja keskustelut.

Benjamin Franklin, 1700 luvulla vaikuttanut valtiomies, kirjailija ja tiedemies, joka mm. ensimmäisenä otti käyttöön positiivisen ja negatiivisen sähkön nimitykset, sai nuorukaisena eräältä vanhalta kveekarituttavaltaan tämän tapaisia ohjeita;

-" Ben, sinä olet mahdoton. Sinun mielipiteesi lyövät vasten kasvoja jokaista, joka ajattelee toiseen tapaan. Ne ovat käyneet niin kalliiksi ettei kukaan niistä huoli.
Ystäväsi huomaavat, että heillä on hauskempaa kun sinä et ole lähimailla . Sinä tiedät niin paljon, että kukaan ei voi sanoa mitään. Kukaan ei tosin koetakaan sanoa mitään, sillä yritys kysyisi suurta ponnistusta ja johtaisi vain ikävyyksiin.-

Ben oli kyllin suuri ja kyllin viisas tajutakseen sen lausujan olevan oikeassa ja vaistotakseen, että hän itse oli menossa epäonnistumista ja häviötä kohti.
Siksi hän teki täyskäännöksen. Hän alkoi heti muuttaa häpeämätöntä, omahyväistä käytöstään.

-" Otin säännökseni-, sanoo Franklin,- pidättyä kaikista toisten mielipiteiden suorasta vastustamisesta ja omieni jyrkästä tehostamisesta.
Vieläpä kielsin itseltäni kaikkien sellaisten sanojen tai ilmaisutapojen käyttämisenkin, joihin sisältyi varma mielipide, sellaisten kuin
"varmasti", "epäilemättä" jne. ja otin niiden sijasta käyttääkseni sanontatapoja "käsittääkseni"," luullakseni", jne...
Kun joku toinen väitti sellaista, mitä pidin erehdyksenä, kielsin itseltäni mielihyvän käydä sitä jyrkästi vastustamaan tai osoittamaan kohta joitakin hänen väitteensä järjettömyyksiä.
...
Huomasin pian tämän käytöstapani muutoksen edulliseksi; keskustelut, joihin otin osaa, sujuivat miellyttävämmin," sanoi Benjamin Franklin, koska hän otti ohjeet omiksensa ja luopui omahyväisyydestänsä. -
Näin siis Ben Franklin, luulen että hän osasi olla hyvä keskustelija.



Otteet; Dale Carnegie. Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa.

Muistoja ja hetkiä.

Muistot kumpuavat aikojen takaa, kuin lukisi päivälehteä josta voi kuulla äänet ja tuntea ihmisen kosketuksen.
Istuin usein äitini sairaalasängyn vierellä hänen viimeisen elinvuotensa aikana.
Harvoin hän, edes kuumeisena houraili, mutta senkin koin, että hän ei tiennyt aikaa eikä paikkaa. Vain pienen hetken hän oli kuin poissa siitä hetkestä jota elimme.

Kuumetta oli ollut jo useana päivänä ja oli pakko nostaa sängyn laidat ylös kun läksin veljeni luokse lounaalle. Palatessani äiti yritti tuskaisesti päästä pois sängystä. Hän oli työntänyt jalkansa jotenkin kummallisesti sinne rautojen väliin ja huusi tuskassaan isää avuksi.
Hoitajan kanssa autoimme hänet istumaan ja pienen hetken levättyään hän oli ihan ok.
Minulle ei koskaan selvinnyt tarkoittiko hän omaa isäänsä, vai aviopuolisooansa jota hän aina kutsui vain isä nimellä. Olihan meitä lapsia viisi ja isä, isä, kuului aikanaan usein siinä pirtissä. Äiti harvoin sanoi isän etunimeä, ainakin kun olimme perheenä yhdessä.

Äitini äiti menetti ajantajun sairauden vuoksi, dementoitui ja jopa puhe katosi viimeisinä vuosina.
Isomummo kulki ajatuksissansa lapsuuden ja nuoruuden pihapoluilla, kaipasi kotiin, karkaili ja sanoi olevansa menossa Ostolaan. Hän oli pirteä, hyväjalkainen ja nyvävointinen muistin häviämisestä huolimatta. Silloin, kun hän vielä muodosti sanoja, eikä vain katsonut kirkkailla silmillään suoraan silmiini, hän puhui lapsuuden karjamaista, muisteli aikoja joilla oli suuri merkitys hänen elämässään.

Samoin äiti, mutta hän kyllä eli tätä päivää, seurasi lasten ja lastenlasten elämää joka päivä. Äiti puhui lapsuudestansa joka oli ollut aiemmin minullekin kuin elämätön elämä, eli suurelta osin meille lapsille tuntematon kehitysvaihe äidin elämässä.
Olen onnellinen, että minulla oli aikaa olla äidin seurana, ottaa äiti kotiini ja viettää laatuaikaa, kaksistaan sen jälkeen kun mieheni kuoli. Meillä oli aikaa, me viihdyimme yhdessä ja sain oikeastaan vasta silloin mahdollisuuden tutustua äitiini, oppia tietämään ja kokemaan asioita yhdessä, aikuisina naisina, ei vain kuin äiti ja lapsi.

Puhuimme usein automatkoilla sodankin kokemuksista, Niistä ei isäni paljon puhunut.

Muistoissani vaelsin tänään äitini sairaalavuoteelle, hänen  88 v. syntymäpäiviinsä jotka vietimme sairaalassa. Äiti pukeutui juhlaan, nautti siitä hetkestä täysin rinnoin, ja me tarjosimme osastolla täytekakkukahvit vieraille ja potilaille. Silloin jo leijui ilmassa jonkinlainen jäähyväisten pehmeäsiipinen lintu joka oli tulossa. Kun me emme saa elämältä muuta kuin muistoja hetkistä, ne ovat tärkeitä, niillä on merkitystä vuosienkin takaa ja niiden avulla me jaksamme kohdata aina uusia tapahtumia, kerätä uusia muistoja.

Minun tulee teitä niin ikävä, sanoi äitini. Minun tuli tänään äitiä ikävä. Meillä oli sittenkin ihan liian vähän aikaa, nyt vasta sen ymmärrän.

Viilenevää.

Helteiset päivät olivat ja menivät, mutta ei sellaisia tukahduttavan kuumia keskipäivän tunteja ole ikävä.
Riittää, kun mittari kipuaa sinne yli kahdenkymmenen asteen, silloinkin tuntuu kesälle eikä paahdu pilalle.

Taivas on nyt, aamulla kello 6.00 ihan harmaa, tuulee ja sataa.
Lapsuutta muistellessa meillä oli aina kuumat kesät. Nuoruudessa kesäisetkin päivät oli työllä täytettyjä. Jään usein muistelemaan Porin aikoja. Kävelin, tai pyöräilin kaupungin halki aamuyön hämärässä. Ainoat liikujat kaduilla olivat kaltaisiani työhön menijöitä ja monilla sama suunta kuin itselläni, leipomo jossa työt aloitettiin ennen kukon laulua. Kukko taisi vielä olla ihan unessa niihin aikoihin.
Aamun viileys piristi, ja siinä ei aavistanut kuinka kuuma päivää taas edessä. Kun uunit lykkäsivät kuumuutta, munkkipata hehkui ja työn kiireys pani liikettä niveliin, oli se kuumina kesäisinä päivinä uuvuttavaa työtä.
Ei paljon iltasellakaan huvittanut kuumille kaduille tai Yyterin hiekoille vaeltaa.

Se aika oli toisaalta hyvää aikaa kaikin puolin. Olin nuori, opin ottamaan vastuun omista tekemisistäni, tyydyin asumaan pienessä vuokrahuoneessa ja tekemään työtä. Työtä tehtiin silloin kuusi päivää viikossa ja minä tein leipomossa kesällä töitä myös sunnuntaina. Menin jo kello neljäksi Raakel-rouvan kanssa leipomaan munkkeja ja pullaa Porin maauimalaan. Teimme taikinan, pyörittelimme hillomunkkeja ja kaulimme munkkipossuja, minää seisoin munkkipadan äärellä ja paistoin leipomuksemme jotka sitten Raakelin poika kuljetti perille. Muutaman aamutunnin jälkeen menin asunnolle ja nukuin pois viikon univelkoja joita pakosta syntyi. Nuori kun ei aina malttanut mennä nukkumaan ajoissa ja aamulla oli aikainen yläsnousu, joka aamu...eikä se ollut edes vaikeaa, herään vieläkin ja voisin mennä leipomoon töihin.
Osaan tehdää taikinat, ylöslyödä, leipoa ja viimeistellä leipomukset. Usein iltapäivät kuluivatkin korppujen teossa. Kaikkihan tehtiin silloin  käsin, paitsi taikinakoneet, joita oli isoja ja pieniä, tarpeen mukaan valittaviksi.

Oli aikomus tänään leipoa. Kuinkahan se palasi tuo mennyt aika sopivasti mieleen? Nuoruus on sitä aika jolloin opetellaan elämään aikuisen elämää, ottamaan vastuuta kantamaan sitä. Kotona olin saanut elämänkoulun ensimmäisiä oppitunteja. Minut oli opetettu tekemään työ loppuun asti, vaikka kuinka vaikealta se tuntuu, kun teet parhaasi ja saat kaiken tehtyä olet voittanut itsesi. Minulle annettiin elämänohjeet, opetettiin olemaan kaikessa rehellinen, sitä vaadittiin ja siihen velvoitettiin, eikää ole ollut vaikeaa valita elämässä myöhemmminkään oman ja vieraan välillä. Vain oma tarttuu käteeni, vaikka kerran eräs myymälävaras sanoi, kun huomautin ettei maksamatonta tuotetta saa laittaa taskuun, että "se näytti ihan omalta", minun periaatteeni mukaan se oli ja on varkaus, kyllä siinäkin tilanteessa puhe auttoi, asia korjattiin.

Kiitän vanhempiani siitä opetuksesta ja ohjeista joita heiltä sain. Mummoni opetti pesemään lattian nurkkia myöten ja, että jalkalistakin kuuluu lattiaan. Toivon mukaan minun jalkalistoilla ei ole pölyä lattian siivoamisen jälkeen.

Tänään ei ole luvattu auringonpaisteista päivää, mutta myönteisellä ajattelulla se paistaa aina. Onhan se tuolla pilvien takana.