Viilenevää.

Helteiset päivät olivat ja menivät, mutta ei sellaisia tukahduttavan kuumia keskipäivän tunteja ole ikävä.
Riittää, kun mittari kipuaa sinne yli kahdenkymmenen asteen, silloinkin tuntuu kesälle eikä paahdu pilalle.

Taivas on nyt, aamulla kello 6.00 ihan harmaa, tuulee ja sataa.
Lapsuutta muistellessa meillä oli aina kuumat kesät. Nuoruudessa kesäisetkin päivät oli työllä täytettyjä. Jään usein muistelemaan Porin aikoja. Kävelin, tai pyöräilin kaupungin halki aamuyön hämärässä. Ainoat liikujat kaduilla olivat kaltaisiani työhön menijöitä ja monilla sama suunta kuin itselläni, leipomo jossa työt aloitettiin ennen kukon laulua. Kukko taisi vielä olla ihan unessa niihin aikoihin.
Aamun viileys piristi, ja siinä ei aavistanut kuinka kuuma päivää taas edessä. Kun uunit lykkäsivät kuumuutta, munkkipata hehkui ja työn kiireys pani liikettä niveliin, oli se kuumina kesäisinä päivinä uuvuttavaa työtä.
Ei paljon iltasellakaan huvittanut kuumille kaduille tai Yyterin hiekoille vaeltaa.

Se aika oli toisaalta hyvää aikaa kaikin puolin. Olin nuori, opin ottamaan vastuun omista tekemisistäni, tyydyin asumaan pienessä vuokrahuoneessa ja tekemään työtä. Työtä tehtiin silloin kuusi päivää viikossa ja minä tein leipomossa kesällä töitä myös sunnuntaina. Menin jo kello neljäksi Raakel-rouvan kanssa leipomaan munkkeja ja pullaa Porin maauimalaan. Teimme taikinan, pyörittelimme hillomunkkeja ja kaulimme munkkipossuja, minää seisoin munkkipadan äärellä ja paistoin leipomuksemme jotka sitten Raakelin poika kuljetti perille. Muutaman aamutunnin jälkeen menin asunnolle ja nukuin pois viikon univelkoja joita pakosta syntyi. Nuori kun ei aina malttanut mennä nukkumaan ajoissa ja aamulla oli aikainen yläsnousu, joka aamu...eikä se ollut edes vaikeaa, herään vieläkin ja voisin mennä leipomoon töihin.
Osaan tehdää taikinat, ylöslyödä, leipoa ja viimeistellä leipomukset. Usein iltapäivät kuluivatkin korppujen teossa. Kaikkihan tehtiin silloin  käsin, paitsi taikinakoneet, joita oli isoja ja pieniä, tarpeen mukaan valittaviksi.

Oli aikomus tänään leipoa. Kuinkahan se palasi tuo mennyt aika sopivasti mieleen? Nuoruus on sitä aika jolloin opetellaan elämään aikuisen elämää, ottamaan vastuuta kantamaan sitä. Kotona olin saanut elämänkoulun ensimmäisiä oppitunteja. Minut oli opetettu tekemään työ loppuun asti, vaikka kuinka vaikealta se tuntuu, kun teet parhaasi ja saat kaiken tehtyä olet voittanut itsesi. Minulle annettiin elämänohjeet, opetettiin olemaan kaikessa rehellinen, sitä vaadittiin ja siihen velvoitettiin, eikää ole ollut vaikeaa valita elämässä myöhemmminkään oman ja vieraan välillä. Vain oma tarttuu käteeni, vaikka kerran eräs myymälävaras sanoi, kun huomautin ettei maksamatonta tuotetta saa laittaa taskuun, että "se näytti ihan omalta", minun periaatteeni mukaan se oli ja on varkaus, kyllä siinäkin tilanteessa puhe auttoi, asia korjattiin.

Kiitän vanhempiani siitä opetuksesta ja ohjeista joita heiltä sain. Mummoni opetti pesemään lattian nurkkia myöten ja, että jalkalistakin kuuluu lattiaan. Toivon mukaan minun jalkalistoilla ei ole pölyä lattian siivoamisen jälkeen.

Tänään ei ole luvattu auringonpaisteista päivää, mutta myönteisellä ajattelulla se paistaa aina. Onhan se tuolla pilvien takana.