Mahoton kiire.

Kiire tai ei, aina on mentävä.

Mikä sisäinen jousi on minuunkin viritetty kun aina on joku asia kesken, toinen alussa ja kolmas suunnitteilla.
Tuntuu ettei kesästä ennätä nauttia yhtä hetkeä ilman tunnetta, että pitäis olla jotain tekemässä. Tänään sitä ja tätä, huomenna tuota.
Eilen virittelin painepesurin. Laitoin vesiletkuun liitokset, pikaliittimen ja tarkoitus oli pestää tuo etuterassi joka oli kyllä painepesun tarpeessa. Avasin palopostin vesihanan... ja vettä lensi joka reiästä, kooko sulkijakara tuli ulos eikä se silloin vesi mennyt koko letkuun, vaan tulvi siitä karan reiästä, kasteli minut ja seinät.
Ei auttanut kun saada se kara paikoilleen ja sulkea veden tulo.
Kirosin kyllä taas tämän talon suunnittelijan. Ei yhtään linjasulkua!
Koko huushollin vesiverkoston voi sulkea saunan pesuhuoneen katosta, neuvottelemalla, saako sen pienen luukun ensikai auki, ja sattuuko tikkaat olemaan lähellä että luukkuun edes ylettyy.
Ennättäisi siinä vesivahinkoa syntyä jos olis huonetilassa jokin hanavika, tai putki poikki.

Ei huonompaa tapaa rakentaa vesiverkosto asuntoon!!! Pitääköhän tilata putkimies asentamaan joka linjaan palloventtiilisulku? Otti kyllä niin päähän.

Tänään tulee, jos tulee, huoltomies katsomaan, ja saa kyllä asentaa koko palopostiin uudet osat, en halua leikkiä vedellä, enkä tulella.
Ensi viikko onkin toimintaa joka liittyy tuleen ja veteen.
Menen muonittamaan palokuntanuoria koko viiikoksi. Työtä se tietää ja lattialla nukkumista, mutta nuorten kanssa on aina kiva olla tekemisissä ja heiltä saa suoraa palautetta ja avointa kanssakäymistä.
Varmasti hieno viikko taas tulossa!

On tässä tätä kiirettä ilmennyt, ei omaa, vaan yhteisöllistäkin välillä.
Tanssiharjoituksia ja tulossa oleva filmaus, kuulemma telkkariin, saa nähdä mitä kuvaavat ja mitä näkyy. Sitten tuo Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti. Ilmoitettu on, että sadoille ihmisille pitää saada kahvitus lisukkeineen ja tauko on vain 30 minuuttia. Eilen sitä tuolla kunnantalolla pähkäiltiin. Kiirettä pitää ja monta jalkaparia vaaditaan jo tarjottavan kahvin kuljettamiseen keittiöistä teltoille, saati sitten porukka joka tarjoilee ja kerää maksut, kaataa kahvit ja laittaa tarjottavat lautaselle. Suuri urakka heillekin jotka lupautuivat leipomaan. On siinä seisomista kuuman uunin vieressä tällaisilla helteillä. Ehkä se siitä kunnialla loppuun sujuu, aina paikkakunnan "naiset" ovat hommat kiitettävästi loppuun asti hoitaneet. Onhan se nähty monissa  Mikkelin raveissa. Kahvitus pelaa.

Tänään hellitän kiireestä. Haen vain yhden kantatun maton kaupasta ja odottelen putkimiestä, ja pesen pyykkiä ja selvitän milloin ja kuka hakee tuon pöydän ja tuolit ja vien yhden pöydän varastoon ja.... taidan sitten istahtaa topatulle tuolille ja olla vain, vai kuinka se menikään.

Lapsuuden maku tulee suuhun tätä kukkaa katsoessa.
Pellonpientareet ja hakamaat, vatukoiksi niitä silloin sanottiin, vadelmia ei, vaan vatukoita, mesimarjoja, joita sai syödä ja keräätä heinän korsiin. Mansikoita ei siellä ollutkaan, tätä parempaa herkkua yllin kyllin.

Jos jotain näin vanhana haluaa, niin niitä marjamaita kulkemaan joissa tämä herkku oli yleinen.

Kaunis aamu.

Avasin taka oven ja sisään tulvii kesäaamun kosteaa, raikasta ilmaa. Päivällä aurinko tekee koko olohuoneen ihan paahteiseksi ja ovikin on pidettävä kiinni. Ei kuulu ulkoa mitään ääniä, kukaan ei lähde töihin, eikä muutakaan liikennettä kuulu ei näy.

On vielä järjestelemistä tämän kodin sisällä ja ulkona on tulossa iso muutos. Ihan puutarhasuunnitelma, saas näkee. Tämä kesä on kyllä mennyt kuin vesi sormien lomitse. Monta suunnitelmaa, osa aloittamatta ja niin monta menoa että pitää oikein laskea milloin mitäkin. Viikko Joensuussa, töitä tekemässä, alkaa kuun vaihteessa. Jokohan sen jälkeen
pääsen kauan suunnitelemalleni kesämatkalle.

Ajelin aaton aattona moottoritietä etelään. Kaksi kaistaa oli täynnä autoja. Pani oikein miettimään mikä on se vietti joka vetää ihmiset maalle juhlapyhien viettoon. Kun itsekin olen asunut Helsingin keskustassa tiedän sen kaupungin tunkkaisuuden, mutta ei se ollut ylipääsemätöntä kesälläkään. Teimmehän mekin kesäretkiä, kävimme anoppiloissa ja leireilimmekin, mutta juhannukset olimme melkein pääsääntöisesti kotona ja töissä. Silloin kaupungilla oli rauhallista. Ei tarvinnut autollakaan seisoa liikenneruuhkassa. Oikeastaan en silloin edes kaivannut kaupungista pois, elämä kun oli siellä.
Myöhemmin, jo laitakaupungilla asuessa tuli tunne, täältä pitää päästä pois. Siltten hankimme asunnon maaseudulta ja sillä tiellä olen.

Paljon on tapahtunut. Moni asia olisi toisin jos... Nyt kuitenkin olen valinnut kotini ja eläkeläisenä ei ole niin tärkeä se sijaintikaan, työmatkojen vuoksi ei ole tarvetta laskea etäisyyksiä.

Onko tämä maaseutua, on, tuossa on metsikkö vieressä, vaikka talojakin on, on avaraa ja valoisaa.
Tiedä häntä kuinka pitkään tällä iällä jaksaa ja kykenee asiansa ja kotinsa hoitamaan. Muistiaan kun ei koskaan tiedä, pysyykö oma kovalevy kunnossa. Sen toiminnasta ja yleisestää terveydentilasta riippuu moni huominen.

Superkuu.

Kuun kiertorata on lähimmillään maapalloa. Isoksi kuu kasvaa kun se on lähempänä, ei se ole illusio, eikä hyvien silmälasien ansiota.

Kovin koomiselta tuntui eilen, vatsavaivoja on jatkunut ja, vaikka en syö hiivaa on vatsa täynnä kaasua joka kiertää ja kiertää. Istuin tuolla pöntöllä vajauttamassa sisikuntaa ja aloin lukemaan vessapaperin tekstejä.
Enpä niitä ole itse sellaisia edes ostanut, sain vain sellaisen paketin kerran kyläreissulla kainalooni. Ensimmäisen kerran luin tekstiä! Siinä kiusallisen ilmavaivan kanssa ja paperissa luki; -Juuri nyyt, istuessani tässä kanssasi,elämä on täydellistä.-
Olihan se täydellistä elämää koko päivä, mutta juuri siinä tilanteessa se tuntui kyllä kaikelta muulta.
Asiaan liittyen, kovin huonoa paperia se lauseiden pohja, vaikka muka kotimaisen valmistajan tuote. Kukahan keksi tuon lauseiden painamisen, pitäähän siitä jonkun tykätäkin, en löytänyt siitä muuta kuin tuon ironian tilanteessani.

Lidl on paremman paperin kauppa, mitä tulee tuohon tuotteeseen. Ostan sen sieltä ja tiedän mitää saan, vaikka ei ole kotimaista!

Liikuntaa, liikuntaa, sitä on lisättävä, mutta nuo lavatanssit, ei vain kiinnosta. Minua kiinnostaa enemmänkin reipas liikunta luonnossa, kokeminen ja näkeminen. Kunhan taas kypsyvät marjat ja syntyvät sienet, silloin on jokin muukin ilo.
Illalla katselin Viron luontokameroita ja taassain seurata ison mustakarhun touhuja ihan kameran edessä. Komea oli, teki nopeita liikkeitä, kuunteli, tarkkaili ja kaivoi syötävääkin, mitä, siitä ei saa selvää, koska kamera on niin etäällä. Hienoa palvelua luonnon ystäville kun siellä saa seurata livenä monien lintujen pesinnän, nyt poikasten hoivaa ja niiden kasvua. Mustalla kurjella kaksi valkoista palloa, joille alkaa ilmestyä mustia siipisulkia. Merikotkaa, sen haudontaa ja yhden kuoriutuneen  poikasen elämää seurannut kamera on rikki ja harmittaa kun ei näe enää sitä huolehtivaa emoa ja puolisoa kantamassa isoja lohia pesälle ja poikasen ruokintaa. Ei ollut nälkää sillä lintulapsella. Korkealla puun latvassa, tuulen ja myrskyn tuudittaessa vain se yksi muna kuoriutui, kaksi jäi pesän pohjalle peitettäviksi.
Pöllön kaksi poikasta lähtivät pesästä heti kun siivet seuraavalle oksalle kantoivat. Missä lie liitelevät etsien suurilla silmillänsä saalista illan hämärässä.

Sellaista elämää, sellaisia näkymiä, ja paljon on jo noita live kameroita euroopassa, kotimaisista seuratuin juuri nyt Hailuodon sääksikamera.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Monella eilisen illan juhlijalla on tänään vasaran ääni korvissa ja salamat silmissä, minulla niin virkeä olo että johan tässä taas liikkeelle on pakko lähteä. Minä kun juhlinkin yksin kotona ja polulla, eikä häirinnyt edes naapuritalojen juhlijat, vaikka johonkin aikaa ulkona oli melkoiset desibelit keskustelijoiden riemua.
Jatkukoon juhlaa.

Juhannus on meillä...

Kyllä luonto on paras lohduttaja, se tarjoaa mielelle ja kielelle, värejä ja ääni, kaiken sen minkä kaupungin melu ja kiire yrittää meiltä viedä.

Siksi, kaikista valinnoista teen parhaan, kuljen juhannustani juhlimaan tuonne ihanaan kesäiseen luontoon.

Aistin ja näen
kuulen kukuntaa käen.
Ylitän mäen
ohitan väen
joka toisiaan kaulaa
hoilaa ja laulaa.
Yksin kulkea saan
linnut laulullaan
seurana siellä
metsätiellä.

Rauhaa ja onnea kaikkien juhannukseen. Kumpa kaikki pysyttelisivät pinnalla.

Vanha oppikirja.

Vanhan kirjan kellastuneet lehdet

sivut täynnä muistiinpanoja...

Äidinkieli on opittu,

onko opittu lukemaan?

Opimmeko kertomaan ajatuksemme?

Opimme... parilla sanalla sivun marginaalissa.

-----------------
Tuon runon tapaisen kirjoitin katseltuani aikuisten ihmisten kirjoitustapaa eräällä nettipalstalla.
Kieliopillisesti kiusallista luettavaa. Välilyönti ennen pilkkua ,  sanoja Isolla alkukirjaimella keskellä lausetta jne.
Ei omakaan kirjoitus ole aina oikein, mutta jotenkin nuo tavalliset virheet vain ärsyttävät kun toistuvat alati.

Ostin vanhan oppikirjan ja mitä löysinkään.
Kaikki(ko) mitä oli opittu, oli kirjoitettu sivujen marginaaliin. Kirja oli pilattu huomautuksilla ja muistiinpanoilla, omaan muistiin tallettamalla ne eivät olisi jääneet vain siihen sivun reunaan.

Sitä ja tätä tänään.

Oli kaunis tuo aamutaivas.
Luojan käsi piirsi ja maalasi tällekin aamulle hienon taulun ikkunasta ulos katsojalle.

Viime päivät ovat kuluneet selvitellessä paperikansioita ja yhä on mapittamatta tarpeellista ja hävittämättä tarpeetonta. Kaikkea kertyy hamstraajan huusholliin liikaa ja eroon pääsee vain tuhoamalla. On olemassa muistoja joita ei vain voi heittää pois, mutta on niistä joskus kuitenkin luovuttava, joten moniin asioihin tässä jo joutuu ottamaan raa'an linjan.
Kenelle minä noita säästän?
Perikunta heittää ne kuitenkin arvottomana menemään.
Joitain lasten ja lastenlasten "muistoja" jotka he aikanaan saavat tai löytävät, ihan kuinka sattuu kohdalleen, ottakoot tai jättäkööt, nyt ne on tallessa.

Olis ikkunan pesuakin. Auringonpaisteessa ei voi pestä ja sadepäiville on aina jotain muuta. Tänään se on tehtävä, vaikka, päivätanssitkin houkuttaa, ajeleehan sitä pitkällekin kun sille päälle sattuu. Eilenkin jätin iltatanssit väliin, kuten muinakin lavatanssi iltoina tänä kesänä. Jostain syystä ei vain huvita! Siskon kanssa yhdessä on kivempi mennä ja ei hänkään yöllä... kun aloittavat tanssit niin myöhään. Ei enää tässä iässä jaksa yötämyöden kulkea, ei ainakaan joka viikko. Eipä noita tanssittajiakaan liiemmin ole, tutut katoavat parisuhteeseen ja uusia ilmaantuu harvemmin noihin eläkeläisten kemuihin. Saas näkee, mitä muori tekee!

Paljon olis mielessä, mutta on pakko pidättäytyä sanomasta ääneen!
Uusien suunnitelmien parissa kuluu aikaa, työn saa tehdä joku toinen. Minä vain aloitan. Ehkä tästä hyvä syntyy kun kesä on lopussa.
En tiedä. Kun on pakko kaikessa ottaa huomioon ettei henkilökohtaiset tietoni joudu eräisiin käsiin, se rajoittaa elämääni. Kun on pieni pelko kaiken aikaa tuolla takaraivossa, kuten se eräs sanoi, hän on painajaiseni. En tiedosta, mutta tiedän, kyllä se vain mielessä painaa. Uhkailuthan pitää aina ottaa vakavasti1

Ei se päivistäni iloa vie. Talven ja kevään ajan oli asioiden keskeneräisyys taakkana. Kun se asia nyt on "reilassa" taitaa oma psyyke vieläkin purkaa asioitta ja kaikki vaikuttaa fyysiseenkin olotilaan.
Kunhan tässä saan kesken olevat suunnitelmat työn alle, lähden "tuulettamaan tunteita ja hakemaan uusia".Pitkään haaveilemani reissu odottaa sopivaa aikaa.
Ajatukset harhailevat ja on kai pakko ottaa ikkunanpeuvehkeet esiin. Alkakoon työ, ajatus on hukassa.