Mielikuvia ja muistoja

Kuvitteellinen maailma ei lämmitä, vaikka taivaalla paistaisi kuinka kirkas aurinko, eikä kuu valaise polkua kun astut mielikuvamaailmasta ulos.

Mielikuvilla on kuitenkin hauska rakentaa itsellensä sellainen olotila jossa tuntee olevansa kuin osa satua, tai tarinaa jonka pää roolia ei ole pakko näytellä. Tuleekin usein ajateltua omien ajatusten kaarta. Mistä se tulee ja minne menee? Aina ei ennätä sanoina ajatusten mukana. Varhain lapsuudessa kirjoitin ja voitinkin ns, koulujenvälisessä kilpailussa ensipalkinnon silloin kun olin mukana. Opettaja E. Sorvisto kielsi muita opettajia lähettämästä minua uudelleen mukaan, että muitakin oppilaita saataisiin mukaan kilpailuun. En muista koulullemme muita palkinotosijoituksia saadun. Kannatti olla ylpeä silloin, oli se niin iso asia, saada hopeinen lusikka, joka, valitettavasti on päätynyt lapsuuskodista jonnekin missä se ei minua ilostuta. Muistoissa se on ja tekstikin kai jostain sen paikkakunnan lehden arkistosta löytyy. Pikkuveli teki omasta lehtileikkeestäni sätkän ja poltti sen!! Tämä ei ole mielikuvitusmaailmaa, eikä ollut se kirjoituskaan. Otsikkona oli valintani " Kevään ääniä".

Kaikkea sitä näin aamutuimaan tuleekin mieleen, kun ihan kansakoulusta taas.
Mielikuvien avulla moni ihminen pääsee tavoitteisiinsa. Lentopelkoakin olen kuullut poistettavan mielikuvalennoilla. Lapselle mielikuvien rakentaminen tuo leikkikaverin, mutta joskus puhuttiin kuinka lapsi ei millään voinut uskoa niiden mielikuvien olevan vain mielikuvia ja vuosia hän leikki kaverin kanssa, vaikka oli yksin. Hän jopa puhui ihan eri äänellä kun kaverina kommentoi. Tuo tuntuu jo liian pitkälle menneeltä kuvitelmalta, enkä muista lukeneeni kuinka tuo lopulta päätyi.
Minä elin mielikuvissani monta vuotta, pelkkiä eilisiä, parisuhdetta, rakkautta, arkea ja juhlaa, mutta niiden avulla käsittelin kyllä kokemaani menetystä. Kun nyt luen niitä ajatuksia joita silloin kirjoitin, huomaan kuinka itse olin oma terapeuttini.

Käsittelin kaiken sen kirjoittaen, en voinut puhua surua ulos. Olin lukossa ja aviamena toimi kirjoittaminen kirjeitä ja viestejä joihin ei edes odottanut vastauskirjettä, mutta niitä tuli. Kuten joku tunettu näyttelijä sai merkkejä poisnukkuneelta vaimoltansa, minä löysin niitä mieheni lähettäminä, merkkejä joista tiedä ettei yhteytemme loppunut.
Mielikuvin, tai uskomuksena, haluan olla juuri tällainen hullu, mielikuvitusten vanki aika ajoin.

Suuri painonpudotus.

Katselinpa tässä ihan intensiivisesti tuota ohjelman uusintajaksoa, kotimainen versio, kotimaan tyttöjä nämä joiden paino oli ongelma ja he sinnikkäästi pääsivät kiloistansa.

Kun tässä tahtoo tuo vatsan seutu vain makkaroituvan olisi syytä itsekin taas aloittaa ihan tosi jumppa. Ei se enää tämän ikäisellä saa olla mitään suurten kilojen punnertamista, mutta kuitenkin, hikistä ja hengästyttävää, toistojen lukumäärään perustuvaa, vaikka kevyestikin.

Monella on painon kanssa ongelmia, tai, ei ole ongelmaa, jos ei sitä itse sellaiseksi koe. Minä koen, vaikka kiloja ei ole muiden mielestä liikaa, mutta minä tykkään siitä ihannepainostani jossa tunnen olevani oma itseni ja sopivani vaatteisiini. Hormoonitoiminta saa naiset lihomaan. Mitä sen lihomisen, jos ei ruoalla itse itseään paisuta, kuten minä, yösyöppö, voin, juuston ja leivän rakastaja.
Joka tykkää olla lihava, olkoon, mutta liiat kilot kyllä rasittavat terveyttä.
Mieheni lihoi jalkavaivansa aikana, sai muutaman kilon liikaa ja tarttui heti asiaan kun jalka kesti lenkit ja treenit. Ei se punttien nostokaan ole ainoa autuaaksi tekevä muoto kilojen karistamisessa, mutta se kasvattaa lihasta ja karistaa läskiä. Sanoinkin joskus miehelleni, että lihakset hyväksyn, vaikka käsivarsissa oli niin kovat lihakset, että korvaan sattui kun kainalooon meni, mutta ihraa en. Sitä ei hänessä ollut, sellainen adonis.... no, ne ajat on menneet ja eipä tiedä kuinka olisi jos eläisi. En kuitenkaan usko, että hän koskaan olisi omasta ihannevartalostansa luopunut, ei helpolla. Siksi minua harmittaa kun itse olen jättäytynyt laiskottelemaan. Tässä se taas heräsi taistelumieli, pois makkarat ja jenkkakahvat!

Kun olis kaveri joka jaksaisi reippaan kävelylenkin, ei mitään löntystelyä, vaan marssia jossa koko kroppa saa liikettä, ei vain jalat, ajankuluksi. Sellainen kävely ei vie rasvaa, ei paljon kaloreitakaan, koska kalorien poltto perustuu paljolti sykkeeseen, ihanne syken on yksilöllinen eikä alhaisella sykkeellä ole syytäkään pyrkiä liikunnalla laihtumaan.

Olenhan minä noita käsipainojakin pyrkinyt käyttämään, harva se aamu, ja keppijumppaakin, mutta tehokkuus vaatii säännöllisyyttä. Kyse ei ole mistään kauneusihanteesta, vaan oman kehon hyvinvoinnista ja itsetunnosta kun jotain on asettanut tavoitteekseen. Ensi kesänä tuumaa pienemmät  farkut.

Halaamisen hyödyt.

HALAAMINEN

tuntuu hyvältä

vähentää yksinäisyyttä

auttaa voittamaan pelkoja

vapauttaa tunteista

kohottaa itsetuntoa (Vau!) Hän todella haluaa halata minua!)

ruokkii epäitsekkyyttä (Ei voi olla totta, että oikeastaan haluankin halata tuota mörökölliä)

hidastaa vanhenemista, halailijat säilyvät pitempään nuorena

vähentää ruokahalua: syömme vähemmän kun tunnemme

   olevamme kosketuksen ravitsemia. Sitä paitsi käsillä on

silloin muutakin tekemistä kuin ruuan haaliminen!

HALAAMINEN MYÖS

helpottaa jännitystä ja lihaskireyttä

vähentää unettomuutta

pitää käsivarret - ja hartialihakset kunnossa

on hyvää venytysharjoittelua lyhytkasvuisille

kuin myös kumarrusharjoitus pitkille

tarjoaa hyvää tekevän vaihtoehdon syrjähypyille

antaa terveellisen, turvallisen vaihtoehdon

alkoholille

ja muille päihteille

(parempi halata kuin humaltua!)

vahvistaa fyysistä olemusta

on demokraattista: jokainen voi halata

HALAAMINEN NIIN IKÄÄN

on ekologisesti riskitöntä, ei rasita ympäristöä

säästää energiaa ja lämpöä

ei vaadi mitään erityisvälineitä

ei edellytä erityistä ympäristöä: halata voi missä vain.

kotiovella tai kokoushuoneessa, kirkon eteisessä tai

  jalkapallokentällä

Pajunkissoja

Heiniä, oksia ja pajunkissoja 29.11.-13

Raikasta säätä ja metsän tuoksua, lenkkareiden alla oli liukasta.

Opi tuntemaan itsesi.

Get to know yourself. Know your own failings, passions, and prejudices so you can separate them from what you see. Know also when you actually have thought through to the nature of the thing with which you are dealing and when you are not thinking at all... Knowing yourself and knowing the facts, you can judge whether you can change the situation so it is more to your liking. If you cannot--or if you do not know how to improve on things--then discipline yourself to the adjustments that will be necessary. - Bernard M. Baruch 


  Olen yrittänyt oppia tuntemaan itseni ja hyväksymään puutteeni. 
  Koskaan ei voi sanoa olevansa tyytyväinen näkemäänsä, koska aina voi muuttaa käsityksiänsä, hyväksyä uusia asioita ja oppia siitä mitä muut minusta sanovat. Korjattavaa on kaikessa. Tiedän, mutta en kykene, ei ole työkaluja joilla perisynnit poistaisi, ei kauhaa jolla ajatuksensa sekoittaisi. 
  Intohimot ja tavoitteet ovat ehkä liiankin perusteellisia, mutta en koskaan ole kuvitellutkaan saavuttavani sitä pilveä jonka reunalla haluaisin istua katsellen alas ja nauttien näkemästäni. Haluaisin maalata taulun jossa olisi kaikki elämän värit, haluaisin kasvaa isoksi, kypsyä tästä raakileesta täysin kypsäksi hedelmäksi nautiakseni siitä mitä sain. 
  Ei ole mitään mieltä alkaa vertailemaan itseään muiden rinnalla, meillä ei kaikilla saa olla vain samoja ajatuksia, samoja odotuksia huomisiin, koska kovin yksitoikkoista oli vuorovaikutus ihmisten välillä.
  Minulla on kyllä paha tapa miettiä monia asioita liian pitkään. Kypsytellä niitä, miettiä tapaa jolla asian esittäisin, tai kuinka sen tekisin, mutta toisaalta, voin sanoa hetken mielijohteesta sellaistakin jota myöhemmin on syytä pyytää anteeksi, tai oikaista tarkoitustansa kun muut käsittävät liian ajattelemattomasti laukaistut sanat väärin.
  Kun itse hyväksyy puutteensa jotka tietää, on helppo opetella korjaamaan ne, täydentämään tätä ainoata tietolaariansa oikeilla tiedoilla ja taidoilla. Toinen asia oppiiko sittenkään mitään uutta ja arvokasta.
  Eräs tuttavani sanoi aviopuolisonsa suvusta, ettei hän ole koskaan oppinut siinä seurassa mitään uutta, vaikka kuulua herrassukua puoliso onkin. Illallispöydässä hän ei koskaan oppinut käyttämään oikeaa haarukkaa ja veistä, kun ei tiennyt otetaanko ne ensiksi siitä parin ulko- , vai sisäpuolelta. Konjakkilasia hän ei oppinut pitelemään jalasta ja viinilasinkin hän kahmaisi isoon kouraansa. Suurin hankaluus, pientä mokkakuppia pidellessä hänen pikkusormensa ei taipunut sojottamaan sivuun ja niin tuo pari on entinen pari. Johtuiko tapakulttuurista vai kylmästä vuoteesta, mene tiedä kenenkään intiimejä juttuja.
  Suurissa juhlissa tapakulttuuri punnitaan. Jos istun posket punaisina ja katson mitä muut vieraat tekevät, toivon, että joku tulee ja ohjaa, opettaa tapoja metsäläiselle.
  Hienot suvut ja hienostelu, itsensä kohottaminen muiden yläpuolelle, pahimpia kompastuskiviä taitavat olla suuruudenhullulle elostelijalle, kuin tavallisen elämään tyytyvälle, suvun hienoudesta, tai aateliasta huolimatta. Tunnettu kirjailija kirjoitti minulle kiitoskirjeen 70 vuotisjuhlansa jälkeen. Siinä hän kirjoitti arvokkaita sanoja ystävistä joille on tärkeintä korostaa kuinka hienoja ystäviä omistavat ja kuinka moneen Lions Clubiin kuuluvat, kun sen sijaan voisivat kertoa mitä hyvää ovat elämänsä aikana tehneet. Eihän ihmisen arvostusta nosteta hienoilla ystävillä, itse se arvostus hankitaan kaikessa toiminnassa. En minäkään voi kehua hyvillä teoilla, en hienoilla suvuilla enkä mennä linnoihin kuin kotiini, mutta luulen silti olevani ihan kelvollinen ihminen.

The greatest way to live with honor in this world is to be who we pretend to be. - Socrates

Kiertely, vaan ei ostelu.

Keskusteluja, suunnitelmia, jäsenasioita ja muuta kivaa.
On kiva kierrellä kaupoisa ostamatta mitään. Ei, ostinhan minä sälekaihtimen yhteen ikkunaan ja oveen.
Olihan ne jo, mutta vein ne systerille, nyt on minullakin.
Katselin uutta sohvaa, löysinkin, mutta parempi harkita kuin katua.
Venäjänkielinen CD saa uudet sanat, jos saan vielä muutaman päivän aikaa.  Ei  mikään suora käännös, vaan säveliin sovitettu romanssi. Tahtijakoa vielä sanoituksen kanssa tasattava, sitten lisää asiasta.
Melkoisesti on nyt kirjallista materiaalin samoissa kansioissa, ja kuvia siivottu roskiin oikein urakalla.
Koneen siivousta ja oman pään selvittelyä, materiaalin uudelleen muokkaamista, kuvien tulostamista ja lähettääkin niitä voisi, mutta kun kaikilla kuvia tilanneilla ei ole edes tietokonetta. Ne on vaan tulostettava paperikuviksi.
Yksi Lapin matka on jo musiikin kanssa CD:lle tallennetuna "pienoiselokuvana" kuten Erkki sanoi. Sekin pitäisi kopioida vielä muutamalle DVD:lle ja jakaa tilanneille. Ennättääkö tässä enää ruoka laittamaan? Ei haittaa. Ruisleipää ja voita päälle, ei kaipaa muuta kuin ylähuulen ja puraisun.

Nyt pitää ravintolassa jo tippikin maksaa pankkikortilla.
Taidan maksaa tasarahalla, kun minunkin pitää tulla toimeen sillä minkä saan, mistään lisätöistä ei minulle ainakaan kukaan mitään maksa, mutta en ole pyytänytkään. Kaikkea sitä näkee kun liikkuu muuallakin kuin omassa köökissä.
Ruoka ei maksa paljon, jos harkitsee mitä ostaa, ja käyttää tarjouksia. Niistäkään ei ole mitään hyötyä, jos niiden perässä ajelee pitkin kyliä. Kulut vie hyödyn.

Pamukkalessa kukkii.