Mielikuvia ja muistoja

Kuvitteellinen maailma ei lämmitä, vaikka taivaalla paistaisi kuinka kirkas aurinko, eikä kuu valaise polkua kun astut mielikuvamaailmasta ulos.

Mielikuvilla on kuitenkin hauska rakentaa itsellensä sellainen olotila jossa tuntee olevansa kuin osa satua, tai tarinaa jonka pää roolia ei ole pakko näytellä. Tuleekin usein ajateltua omien ajatusten kaarta. Mistä se tulee ja minne menee? Aina ei ennätä sanoina ajatusten mukana. Varhain lapsuudessa kirjoitin ja voitinkin ns, koulujenvälisessä kilpailussa ensipalkinnon silloin kun olin mukana. Opettaja E. Sorvisto kielsi muita opettajia lähettämästä minua uudelleen mukaan, että muitakin oppilaita saataisiin mukaan kilpailuun. En muista koulullemme muita palkinotosijoituksia saadun. Kannatti olla ylpeä silloin, oli se niin iso asia, saada hopeinen lusikka, joka, valitettavasti on päätynyt lapsuuskodista jonnekin missä se ei minua ilostuta. Muistoissa se on ja tekstikin kai jostain sen paikkakunnan lehden arkistosta löytyy. Pikkuveli teki omasta lehtileikkeestäni sätkän ja poltti sen!! Tämä ei ole mielikuvitusmaailmaa, eikä ollut se kirjoituskaan. Otsikkona oli valintani " Kevään ääniä".

Kaikkea sitä näin aamutuimaan tuleekin mieleen, kun ihan kansakoulusta taas.
Mielikuvien avulla moni ihminen pääsee tavoitteisiinsa. Lentopelkoakin olen kuullut poistettavan mielikuvalennoilla. Lapselle mielikuvien rakentaminen tuo leikkikaverin, mutta joskus puhuttiin kuinka lapsi ei millään voinut uskoa niiden mielikuvien olevan vain mielikuvia ja vuosia hän leikki kaverin kanssa, vaikka oli yksin. Hän jopa puhui ihan eri äänellä kun kaverina kommentoi. Tuo tuntuu jo liian pitkälle menneeltä kuvitelmalta, enkä muista lukeneeni kuinka tuo lopulta päätyi.
Minä elin mielikuvissani monta vuotta, pelkkiä eilisiä, parisuhdetta, rakkautta, arkea ja juhlaa, mutta niiden avulla käsittelin kyllä kokemaani menetystä. Kun nyt luen niitä ajatuksia joita silloin kirjoitin, huomaan kuinka itse olin oma terapeuttini.

Käsittelin kaiken sen kirjoittaen, en voinut puhua surua ulos. Olin lukossa ja aviamena toimi kirjoittaminen kirjeitä ja viestejä joihin ei edes odottanut vastauskirjettä, mutta niitä tuli. Kuten joku tunettu näyttelijä sai merkkejä poisnukkuneelta vaimoltansa, minä löysin niitä mieheni lähettäminä, merkkejä joista tiedä ettei yhteytemme loppunut.
Mielikuvin, tai uskomuksena, haluan olla juuri tällainen hullu, mielikuvitusten vanki aika ajoin.