Sanontoja ja ennustuksia.

Paljon on vettä virrannut Vuoksessa.... on virrannut muissakin joissa, mutta muiden jokien kohdalla en ole sanontaa kuullut.

Saloniemen mamma se sanoi,  "että paljon saa virrata vettä Vuoksessa, ennenkuin kivi talo kaatuu."
Paljon on virrannut, se ko. talo on pystyssä. Seisoo komeana Helsingissä, Hämeentien alkupäässä. Vaikka paljon virtaa, ei joitakin käsitteiden ristiriitoja voi niin selkeästi sanoa, etteikö joku ole tarjoamassa omaa tietoansa ainoana oikeana tietona.

Maailmanloppua ennustetaan aika ajoin. Se on joidenkin tietoisuuteen tuotu ja he levittävät oletusta oikeana tietona ja saavatkin, kuten on nähty ja kuultu, herkät ihmiset uskomaan asiaansa. Joitakin murhenäytelmiä on maailmalta kantautunut asian tiimoilta, kun joukkoitsemurhan jäljiltä on löytynyt suuri joukko vainajia joille uskonto on tuonut "maailmanlopun". Uskonto, tai usko uskomukseen, kovaa pitää olla luottamus annettuun tietoon, että oman henkensä uhraa asialle.

Itsemurha pommittaja. Sekin nimitys on saanut kasvot monessa tapauksessa kotimaassammekin. Etelän maissa jopa äidit kiittävät poikiansa moisen kuoleman jälkeen, poika on tehnyt kansansa vuoksi teon joka antaa hänelle pääsyn taivaaseen.

En kyllä uhraisi ajatustakaan kiittääkseni tuollaisesta teosta, koska missään olosuhteessa ei voi olla hyväksyttävää moiset teot.
Ihmisen pitää todella lujasti uskoa olevansa oikeassa, ajavansa oikeaa asiaa, muutoin ei voi noita tekoja ymmärtää.

Olemassaolevia, silmin nähtäviä ja käsin kosketeltavia kohteita me jokainen katsomme ja koemme omalla tavallamme. Jos minä en voi nähdä vihreää väriä, tai värisopkeus estää näkemästä varejä luonnollisina, voi kysyä mikä on luonnollinen ja ainoa oikea väri, mutta jos en sitä näe, voisin alkaa väittämään että toisen vihreänä näkemä on taatusti vaikka ruskea. Minähän se olen oikeassa, näen kyllä värit!
Samoin käy monien muiden asioiden kanssa joissa katsojan tai tuntevan näkökulma on vain oma näkemys tai kokemus, mutta joka muuntuukin ainoaksi oikeaksi ja muut ovat väärässä.
Tästäköhän syystä on synytynyt sanonta; "pitääkö se vääntää rautalangasta, että uskot?"
Siitäkään ei voi kaikkea vääntää.

Murresanoja vältettiin aiemmin käyttämästä, koska murteella puhuva oli juntti maalainen.
Nyt, kun niitä palautetaan mieliin ja niitä käytetään rohkeasti,  oma äidinkieli on elävöitynyt, saanut ominaispiirtetä eri paikkakunnilla. Innoissani kuuntelen aina uudelle paikkakunnalle mennessäni paikallista puhe tyyliä. Omaan puhetyyliin on tarttunut sanoja eri murteista ja vain harva tunnistaa sen perusteella ns. kotimaakuntaani.

Kielikiemurat asettavat joskus ansan. Asian käsittää väärin, koska luetunkin sanan tulkitsemisessa on hakuteillä lukiessaan vaikka verolakia. "Kansliakieli on kapulakieli", sanoi paljon siteeraamani Saloniemen mamma.
Laki on niinkuin se luetaan!, mutta kuinka se tulkitaan lukemisen perusteella, ei aina ole se oikea laki.

Kun nyt olen huomannut TV:n aamun ohjelmassa olevan Astral ohjelman, harvemmin kyllä katsonut, mutta tuo Tarot korttien tulkina on sikäli mielenkiintoista, että niitä tulkitaan katsomalla useamman kortin sanoma yhtenä kokonaisuutena.
Olen Astro sivuilla jo pitkän aikaa nostanut sivulla käydessäni Riimun  ja muutaman Tarot kortin.
Siellä niihin liittyy selsostus, mutta kuinka ne yhdistetään ennustukseksi, se on kai lukijan, kortteja itsellensä nostavan oman tulkinnan varassa.

Jos ei ole mielestään ansainnut huonoja kortteja, voihan ne aina nostaa uudet kortit pöytään.
Lopettaa, kun on itse tyytyväinen, kertokoon kortit muille ne huonommat ennusteet.

Tekstiä menneisyydestä.

Ahtaan portin kautta
19.10.2008  klo 16.40

Ei masennus kysy kuka siihen sairastuu, ei kysy haluatko, vaan vie tummaan syleilyynsä jossa ei tunnu olevan valoa eikä lämpöä.

Huomiset menettävät merkityksensä.
Ovea ei tarvitse avata, puhelimeen ei tarvitse vastata, mitään ei jaksa, mikään ei kiinnosta, eli elämällä ei ole suuntaa huomiseen, ei mekitystä eikä tarkoitusta.
Mieheni äkillisen kuoleman jälkeen huomisia ei yllättäin enää ollutkaan. Oli vain eilisiä, niissä olimme yhdessä, teimme työtä ja haaveilimme huomisista. Hänellä olivat omat unelmansa, minulla omani, mutta yhdessä niistä rakensimme huomisiamme.

Kuten itse, moni muukin on selvinnyt taistelemalla, etsimällä jostain sen kiintopisteen jossa on valo.

Olen oman tieni kulkija, läpikäynyt kovan koulun siitä mitä on olla henkisesti maassa. Viikkoja ilman yhtään kontaktia muihin ihmisiin, tai korkeintaan kiitos kaupan kassalle, kun sinne vihdoin oli nälkäkuoleman pelossa mentävä, kun paino oli jo 48 kiloa, kun kaikki oli vain häiritsevää, inhottavaa, turhaa.

Nyt yritän olla vahva, yritän, koska tiedän että olen voittajana selvinnyt omasta helvetistäni. Paljon on tapahtunut vain tahdon voimalla, paljon ihan intuition pohjalta. Ellei jotain tee, ei mikään muutu.

Täälläkin,  netin keskustelupalstoilla, mukana ollen saa tuntea arvostelua, masentajia on kaikkialla, eikä koskaan kukaan tiedä millaisen koulun tuo, tai tuo kirjoittaja on saanut käydä löytääkseen itsensä, rohkaistakseen itsensä kirjoittamaan tai keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta.

Pyydänkin tässä, älkää olko tuomitsemassa ketään hänen mielipiteensä vuoksi, kaikilla ei ole niin vahvaa itsetuntoa, että voi murtumatta kaiken kestää.

Oma parantumiseni on luettavissa tuhansista lauseista, joista en tunnista aina edes itse itseäni, niin totaalisesti olin hukassa, hukassa itseltäni ja läheisiltäni. Nyt, kun olen löytänyt oman henkisen minäni, voin sanoa kiitokset kynälle joka jäljensi mielettömimmänkin ajatukseni paperille jossa se nyt todistaa minullekin ettei mikään ole niin pahaa kuin se näyttää, se on vielä pahempaa.

Kuin kaivosta nousseena näen nyt valon joka ohjaa huomisiin, samaa toivon kaikille täällä.
Kannustakaa toisianne kaikissa elämän vaiheissa, vaikka toinen jo vaikuttaisi hieman hullultakin, siitä voi nousta!

Luonto viheriöi.

Kaatosateita lupailivat.
Satelee, mutta silloin tällöin muutaman pisaran heittänyt.

Kyllä maalla on mukavaa kun luonto herää kesään. Puissa on muutaman päivän ollut vihertyvää, aivan selkeää lehtien kasvua havaittavissa nuorissa koivuissa varsinkin.
Metsäpolulla oli jo niin vihreää maassa ja puissa, että ihan unohtaa kuinka lopputalvi piti poluilla luistella, ei ollut polun vierelläkään lunta, tummaa kosteaa vanhaa heinää, vattupuskia ja kiviä.

Oli niin hämärää lenkillä käydessäni ettei kuvia ollut mielekästä napsia, mukana kun ei ollut kameraa, vaan puhelin.
Kyllä luonnossa kulkiessa huomaa, että monet linnut ovat pesänrakennuspuuhissa, osa kai jo hautookin, koska laulavia lintuja on vähemmän.
Pysähdyin tuolla moottoritien levähdyspaikalla  Mäntsälästä palatessani ja siinä oli puissa sen päiväinen konsertti meneillään. Kai osittain pesäkoloriitaakin, vai reviirin rajariitojako siellä ratkottiin.
Täällä järvellä soutelee joutsenpari ja kurkipari asuu suolla. Joutsenia on enemmänkin ja jokaisessa järven näköisessäkin vedessä ne näyttävät viihtyvän. Siskon kanssa ajelimme paikallista mantietä ja oli paljon kurkia ja joutsenia silloin vielä kyntämättömällä pellolla. Nyt ne oli jo kynnetty ja linnut siirtyneet paremmille ruokapaikoille, minne lie.

Matkakuumetta, mutta nyt ei ennätä, on niin monta kiirettä ja luvattua menoa. Almanakka on merkintöjen mustaama, kuka lie sopinut nuo kaikki menot. Harmittaa hiukan  kun en ilmoittautunut tuonne Annen ilmoittamalle reissulle. Katsotaan, tulee niitä uusia, halpoja lupasivat.
Kai se vain on niin, että Lappi kutsuu minua. Eräs kokouskutsukin on, matkaa vain niin monta sataa kilometriä ettei oikein kantsi, paitsi jos menis junalla Rovaniemelle. Saas näkee, ei se vie viikkoa yksi viikonloppukokous ja siihen liittyvät retket.

Alkaa olla iltapalan aika, hiukan ripottelee vettäkin, mutta on katto ja kerroksia pään päällä.

Lihasten lämmitystäkin.

Ei ole paljon aikaa huvituksissa kulutettu.
Tansseissa käyntikin jotenkin vain lopahtanut.
Se oli tuo viime kevät kuin vuorovesi. Moni asia tuntui pakkopullalta. Kun kaikki harjoituksetkin loppuivat senioritanssien merkeissä, ainoa liikunta on aamujumppa kotona ja lenkkeily satunnaisilla poluilla ja teillä.

Nyt televisiossa laihdutetaan monella kanavalla, siitä on tullut muotisana. on personaltrainerit jotka antavat ohjeita, ovat hiostamassa salilla ja lenkkipoluilla, että tuloksiin päästään.
Onhan kiinteä vartalo nätti omalla tavallaan, vellovat jenkkakahvat ja valuva vatsanahka, kuka niitä rakastaa itsessään.
Ei se helppoa näy olevan nuorillekaan. Innostus alkaa ja hiljalleen kun painokäyrä ei enää laske merkittävästi, kaikki tuntuukin turhalta ja entinen huoleton kilojen kanssa eläminen jatkuu.

Omatkin kilot saisivat pari kolme kiloa laske, mutta mitä minusta silloin on jäljellä, kasa ryppyistä nahkaa luiden peittona. Iäkkäällä naisella saa olla hiukan pyöreyttä, sanovat lääkäritkin. Pyöreä peppu suojaa lonkkaluitakin mahdollisessa kaatumisessa.
Mistä sen pyöreän pepun tekisi, kun on lautavartalo, oiennut lardoosi, sanoi lääkäri jo kymmeniä vuosia sitten, ja mistä minä siihen sen mutkan tekisin, että saisin pepun.

Rodullakin on omat ominaisuutensa vartalon rakenteessa. Jos verrataan latino naista meihin suomalaisiin, emme pärjää muodoissa.
Saahan nykyisin jopa peppuunsa implantit.
Jotain hullua hommaa koko implantit. Miksi ihminen ei tyydy siihen mitä on vartalokseen saanut ja muokkaa siitä mieleisensä voimistellen ja lihaksia harjoittaen.
Seppo Simola, kuuluisa kuulantyöntäjämme, kävi kuulantyöntöpaikallamme ja poikkesi naapurikellarin puntisalissakin Helsingissä asuessamme. Hän sanoi, että kuka tahansa voi kasvattaa rintalihaksia ja saa komeat rinnat, esitteli omiansa, mutta hän olikin vuosia tehnyt töitä voimaharjoittelun parissa, ihan kilpailumielessä huipulla.
Tulee mieleen hupaisa tapahtuma kun vein Sepon Seutulan lentokentälle joskus -80 luvulla, kun hän oli lähdössä katsomaan joitain isoja yl. urheilu kisoja.
Moikkailimme vain siinä lentoaseman ovella, hän sanoi kaiken olevan mukana ja niin ajoin takaisin Vuosaareen jonne hänen autonsa jäi talomme vieraspaikalle. Pihalla jo mieheni juoksi huutaen, aja nyt helvetin pian takaisin Seutulaan, Sepon kukkaro, lentoliput ja kaikki paperit ovat hanskalokerossa!!

Onneksi ei ollut kymmenien kilometrien matka, eikä vieras kaupunki, joten sinne lähtöaulan eteen ajelin, Simola oli vastassa hermostuneena, mutta ehti koneeseen ja reissu sujui hyvin, kävin hakemassa paluulennoltakin ja silloin jo nauroimme kaikelle. Ihmettelin miksi hän ne paperit laittoi hanskalokeroon ja selitys oli, etteivät jää kämpälle. Onneksi ei jääneet kämpälle!

Kaikkea on näillä taipaleilla sattunut ja tapahtunut. Voimanostajia, kuulantyöntäjiä, juoksijoita ja hyppijöitä on tullut tutuksi. Moni nykyisinkin esillä oleva henkilö oli kaveripiirissä jo nuorena. Osalle nuoprista juuri murrosikä oli se kausi jolloin into loppui. Me aikuiset emme vain osanneet kannustaa heitä oikeilla porkkanoilla.

Muuten, aika viileää on, mittarissa nyt, kello 06.12 mittari näyttää - 3,9 asten pakkasta. Eipä tullut neljän aikaan katsottua!
Tavallinen päivä, niinkin. Eilisen siivousinnon laattua pitää oikein miettiä mitä sitä kohentaisi kun ei ole tulta takassa, ei takkaakaan. Kohentaisiko omaa itseään, vielä on aamun jumppaohjelmasta osa rästissä.
Ei kun lämmittämään lihaksia.

Ristiinnaulitusta puhuminen.

Iltapäivälehden uutinen kertoi nyky vanhemmista mielestäni juuri sellaista tietoa jonka olen nähnyt ja ihmetellyt.
Miksi lapset suljetaan ulkopuoliseksi silloin, kun on kyse kuolemasta? Miksi kuolemasta ei voi kertoa lapsille, miksi he eivät saa nähdä vainajaa?

Yhden syyn kyllä sisäistänkin, lapset pidetään erossa isovanhemmistakin.
Avioerot, puolisoiden riidat, kumman vanhemmat ne ovatkaan parempia, kenen pidetään yhteyttä, kuka suljetaan perheen ulkopuolelle.
Lasten ja iäkkäiden ihmisten yhteyttä ei pidetä tärkeänä. On päivänselvää, että se ikääntynyt sukupolvi kuolee pois. Elleivät lapset ole saaneet tuntea sitä vanhaa sukuslaista elävänä, kuinka hänet voi näyttää lapsille kuolleena, tai puhua kuolemasta?
Kuolleena suku hyväksytään, silloinhan heihin ei enää tarvitse pitää yhteyttä.

Jos Pääsisäisen sanomaa ei uskalleta kertoa lapsille, ei näyttää kuvia ristiinnaulitsemisesta, monien kirkkojen alttaritaulussahan se kuva on isona lastenkin nähtävän, mikä on kasvatuksessa mennyt pieleen?
Eikö lapsia enää viedä kirkkoon? Joko kodeissakin on lopetettu kaikki puhe uskonnon perusteista, kertomalla sen mitä haluaa, sen mihin itse luottaa, mutta kertomalla asioista ilman kiihkoa ja pakottamatta lapsia minkään kaavan alle, annetaan elämälle eväitä ja lapselle vapaus kysellä ja selvittää asioita oman ikänsä antamalla taidolla.

Erilaisuus ihmisissä on rikkautta, mutta tuntuu ettei sukupolvien perinne enää ole niin vahvasti kasvatuksessa mukana kuin se oli aiemmin.
Lastakaan ei pidä pakottaa, eikä pelotella millään kauhealla tuomiolla, mutta jos kotona on avoin suhtautuminen myös kuolemaan, lapsikaan ei koe sitä pelolla.
Enemmän perheiden yhteisiä asioita, enemmän aikaa lapsille koko elämän mittaisen koulun alkutaipaleelle myös vaikeiden asioiden oppimiseen eläen, ei vain opettaen.

Mökki myyntiin..

Mökki meni myyntiin... meni jo aikaa päiviä sitten.

Kirkas paiste tekee tämänkin päivän miellyttäväksi olla ulkona tai sisätiloissa.
Olisin jo mennyt pitkälle, ellei noita juttuja olisi hoidettavana, jokaiselle päivälle jotain sellaista tekemisrä ja menemistä, ettei aikatauluista vain pääse eroon. Jokohan seuraavalle viikolle osuu jotain valmista?

Windows  lopettaa vanhojen ohjelmien päivitykset, se on maailmankin laajuisesti aika iso asia.
Toivottavasti ihmiset eivät osta Windowsin ohjelmia, kun saatavilla on muitakin, jopa ilmaisia selain ohjelmia. Boikotti, mikä boikotti, jos kaiken aikaa tehdään uusia ohjelmia ja kokemuksesta voi sanoa, hankalia käyttäjlle, liian monimutkaisia sovelluksia tavallisen käyttäjän koneille, haluhan on vain saada myytyä paljon. Kun paljon tekee, tulee roskaa mukaan. Eli, windowsin ohjeölmassa ihan turhaa,  puhelimen käytössä se on ihan vihon viimeinen homma. Meni uusi puhelin ihan vikavalinnaksi, sillä ei voi soittaa, kaikkea muuta sillä kai voisikin tehdä.
Onhan siihen <nokiakin syyllinen. Kansallinen ylpeys, kumisaappaista alkaen, on pelkkää lumekuvaa.

Eihän minun ole niitä pakko käyttää, ei. Vanhalle Windows koneelle Linux.

Kevään korvalla

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu.
Niin se etelän talvi on ohi, pohjoisessa saa vielä nauttia hiihtokeleistä ja talven riemuista.

On jotenkin tyhjä olo, ihan kuin ei olisi mitään sanottavaa, ei mitään puhuttavaa, vaikka moni asia odottaa hoitamista. On vain muutamien asioiden vuoksi ollut kuin hidastettua filmiä tämä kevät talvi.
Kaksiolla oli kaksi ostajaa, no, toinen muuttaakin Kotkaan, toinen sitten päättikin katsella jotain muuta ja siinä oli sitten taas se taru, ne muut ostajat ennättivät sitten etsiä muuta. Pitäisköhän siirtyä varausmaksun perintään.

Kyllä mökin myynti on seuraava toimenpide.
Kun sinne en muutoinkaan voi mennä, mitä varten pidän muiden käytöä varten rahani kiinni jossain mökissä?
Kuka ostaa mökin Parikkalasta, kenelle kelpaa rantamökki jota en käytä? Ilmoittelu vain käyntiin siitäkin.
On tullut harjoiteltua ja kokeiltua eri automerkkejäkin tässä parin kuukauden ajan. Tämä onkin helppoa, vaihtaa auton kun kuraantuu!  Kunhan tässä viikko menee alkaa elämä olla hiukan kohillaan, jos kaikki mene suunnitelmien mukaan. Katsotaan, ainahan noita uusia juttuja jotenkin kehittyy, kaikilla rintamilla.