Paranormaalius ja intuitio.

Lueskelin noita viisaampien ihmisten sanoja, mutta en ymmärrä mikä niissä on niin erikoisen viisasta, kun samoja mietteitä on itsellänikin, eikä kukaan ole minulle viisaan virkamerkkiä ojentanut,

Joku tarjoaa nettikurssia, että ihmiset oppisivat tietämään mitä on kun syntyy tekemään ei mitään, tai ei halaua sellaiseksi syntyä.
Synnytään kaikki tietämättä mitä meistä tulee, ei ole valmiita elämän kaavoja joihin asettautua elämään jonkin tarkan laskelman mukaan ja tehdä vain sellaista minkä ohjeistus sallii. Olisin minä aika kaavoihini kangistunut jos sellainen olisin. Aina on pyrkimys oppia uutta, oppia muiden kertomien ja omien kokemieni oppien kautta, lukemalla ei opi työtä tekemään, sanoivat aikuiset kun olin lapsi.
Kirjoittamaankaan ei opi, ellei ota ensimmäistä kertaa kynää käteensä, vaikka taitaa se kynänkin käyttö jo tulevaisuuden lapsille olla tuntematon tekijä kirjoitettaessa, koneellisesti lapset, koneellisesti.

Eikä kukaan tiedä tämän tietokoneistetun maailman tulevaisuutta ja kehitystä.
Milloin tulee se aika, kun kone synnyttää?

Liian koneellista on jo tämä elämä tällaisenaankin. Puhelin kulkee taskussa, olet aina tavoitettavissa ja jos paikannus on päällä, sinut löydetään parhaastakin piilosta. En halua olla aina paikalla. En halua ottaa paineita siitä, etten aina kanna puhelinta mukanani, ettei se saa paikantaa minun liikkumisiani, eikä se huuda yötä päivää kutsuhuutoa vastaamaan. Joskus sen pitää olla hiljaa, äänettömänä, vaikka valmiina jos hätät tulee. Äkkihätä. Niin juuri. Koskaan ei tiedä milloin ihmisiä uhataan, kuten Pariisin tapahtumat osoittavat, vaikka tuskin työpaikalla yllätetyt henkilöt edes ennättivät apua soittaa.

Puhelin taskussa on kyllä osoittautunut monta kertaa tarpeelliseksi, kun ohikulkija havaitsee vaikka onnettomuuden, On mahdollisuus toimia nopesti avun pyytämisessä.
Paljon on ihmistä hyödyttävää, mutta pajon tuntuu turhuuttakin olevan markkinoilla.

Meedioista on televisiossa ohjelma, kai sekin on jokin sarja, mutta pienen hetken katselin sellaista ohjelmaa ja totesin, että, vaikka on näkijöitä, on myös näkijöitä näytteleviä.
Meedio, kolmannella silmällä näkevä, sanoi Saloniemen mammakin.

Intuitoon minä kyllä uskon ja luotan, siitä on omakohtaisia kokemuksia jotka ovat pitäneet paikkansa ajallisesti ihan minuutilleen. Intuitio vain tulee, sitä ei tarvitse etsiä, eikä miettiä, odottamatta mielikuvat ja äänet sanovat mitä tapahtuu. Anoppini halvaantuminen, isäni ja mieheni kuolema, ne minulle tulivat etukäteis sanomana kuin viesti jota ei kirjoiteta, vaan nähdään.

Intuition voiman tunsimme mieheni kanssa useinkin, kun olimme kaukana toisistamme.
Eläin vaistoaa ihmisen tunteet aina silloin, kun sillä on rakastetun lemmikin tunnemaailma. Koira suree kuin ihminen. Erään tuttavaperheen koira valtasi isännän tuolin tämän kuoltua ja siihen koirakin nukahti viime uneensa. Olivat yhtä, koira ja isäntä.

Viisauttako on se, että miettii tuonpuoleista elämää, ihan opetetaan löytämään merkkejä ja sanomia jostain tuntemattomasta. En tiedä, oppiiko ne opettamalla. Oppiiko meedioksi meditoimalla?

Selvänäköisyys ja korteista ennustaminen, onko sellaisena esiintyvä ihminen todella ammattinsa osaava, vai toistaako vain opittuja fraaseja?
Televisiossa on ollut siitäkin aiheesta ohjelmaa, erään selvänäkijän taidoista en olisi niinkään vakuuttunut, Jääköön sanomatta mitä mieltä olen opiskelusta toisella mantereella, koska tuntuu kuin pelkillä kysymyksillä vastaisi. Opiskelua sekin vaatii, ei siihen synnytä.

Päässä pyörii ajatus, ajatus lähtee liikkeelle ja johta seuraavaan ajatukseen, kunnes sitä ketjua ei saa pysähtymään. Ellei olisi ajatuksia, ei olisi pohtivaa ja harkitsevaa ilmausta olemassakaan.
Siirryn pohtimaan viisautta enemmänkin, koska luin kuinka uskonto kiinnostaa ihmisiä, mutta uskoa ei ole.
Siinä kaksi sanaa joiden sisään aion sukeltaa enemmänkin.

Verilöylyt periaatteiden vuoksi.

Mitenkään ei voi ymmärtää noita Ranskassa tapahtuneita murhia.
Kuinka joku ihminen voi kantaa sisällänsä noin suurta vihaa ja katkeruutta?

Uskonsotia on kautta ihmiskunnan käyty voittajina ja häviäjinä. Onko eri suuntaukset politiikassa ja uskonnoissa todella niin mahtavia vaikuttajia ihmiste mielissä, että niiden vuoksi on valmis tekemään mitä tahansa, uhraamaan itsensä, kuten itsemurhapommittajien tapauksissa joissa tietoisesti uhraa itsensä.
Joissain kulttuureissa äidit ovat kiitollisia kun pojista on tullut pyhiä taistelijoita.

Täällä meilläkään ei taida enää olla niin turvallista.
Kaikin puolin avoimet ovet kenen tahansa tulla minkä aatteen vuoksi tahansa, ottaa ase ja tappaa.
Onko Euroopan yhdistyminen uhka meillekin?
Onko rajojen aukaiseminen kansoja yhdistävä, vai tuleeko se näyttämään meilläkin kaikki pahuuden mahdollisuudet heille joilla oma henkikään ei ole kallis?

Kuinka paljon nämä Pariisin tapahtumat vaikuttavat meillä? Syntyykö keskustelua turvallisuudesta ja maahantulon estämisiä määrärtyissä tapauksissa?

Kyllä meillä kielletään alkoholin mainostaminen, muka turvallisuuden vuoksi ja panee kysymään ketä sekin suojelee?
Nyt olisi korkea aika miettiä mitä EU:n piirissä voitaisiin tehdä rajojen ylityksien valvomiseksi niin, että voitaisiin karsia jo rajoilla idologiansa puolesta ääntä pitäviä, innokkaimpia akitaattoreita pääsemästä joukoksijolle mikään ei ole pyhää, paitsi heidän oma aatteensa.

Surua tunnen tapettujen puolesta.
Liian turhia kuolemia kaikki tyyni.
Tämä murharyhmä pääsi liian helpolla tuomiolla, kuolema on liian kevyt tuomio,
Kuinka kauan meillä saadaan elää tätä nimellisesti suojattua lintukodon aikaa?

Lunta tulvillaan.

Lunta tulvillaan..   on tienoot.
Mittari näyttää  + 0,5 astetta, joten suojan puolelle meni eilinen pakkanen.

Kyllä me täällä pohjolassa pärjäämme lumeen kanssa, ellei sitä nyt ihan metrimääriin sada, tai tuuli tuiskuta nietoksina. Toista on tuolla eteläisen Euroopan maissa ja lämpimän vyöhykkeen alueilla joissa ei lunta ole monta kertaa edes nähty. USA:ssakin, vaikka talvi on siellä tuttukin, lumi saa aikaan kaaoksen liikenteessä.

Talvihan on oikein odotettu lumisina maisemiin joihin kansa piirtelee ladut ja pulkkamäet mieliharrastuksien toteuttamiseen. Talvea minäkin rakastan.
Nyt pitäisi vain saada ne sukset jalkaan ja lähteä kiloja karistamaan, ei vauhdilla, vaan ajan kanssa.

Kuntoilua pitää harrastaa oman hyvinvoinnin vuoksi. Tikiksen viimeisin haaste on kyllä niin kovan luokan liikuntaa etten selviä puolistakaan, enkä pitkiä sarjoja edes aio yrittää. Jotain järkeä pitää olla siinäkin hulluudessa.
Koko elämän mittainen muutos on tehtävä mikäli aikoo näillä vuosilla pitää painonsa kurissa. Kun liikkumien luonnostaan jää vähemmälle eikä vaadi suuria ponnistuksia, pitää muistaa mitä suuhunsa laittaa. Kulutus ei aina vastaa tankkausta! En rakasta sokeria, en keitä kiisseleitä, paitsi jouluna, enkä syö karamellia, mutta siitä huolimatta joulun aika toi lisää painoa. Vielä, kun kunto on ollut hiukan hakusessa on liikunta jäänyt kotijumppaan ja käsipainoihin, selkä ei kyllä ole kestänyt niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt otin taas esille selkäjumppalaitteeni ja näin aion jatkaa. Kipu on siedettävää.

Tästä se, autoa kaivamaan hangesta, lapioimista auton ympäriltä, että sen saa liikkeellekin joskus.
Katsotaan aukeavatko Audin ovet tänään ilman sulatuksia?
Tuolla se seisoo pihalla, vain pieni tunnistettava sininen perä kuorrutuksen alta näkyy, että löytyy.

Alavireisyys.

   Sanahirviö, alavireisyys, mutta kuvaa hyvin olotilaani. Ei ole kipuja, mutta olo on kuin lierolla joka on joutunut kuivalle asfaltille.
Ei jaksa, tie on kova ja kuiva.

   Ei tämä ole flunssaa, ei, mutta olisko se niin kovasti tuloillaan, että yrittää lannistaa minut. Ei onnistu, en anna periksi, vaikka ulos ei ole jaksanut paljon edes aikoa. Palelee sisältä ja päältä, tai on hiki kuin saunassa parhaimmillaan. Ollut muutaman päivän, mutta eiköhän tästä tänään jaksaisi, aikomus on, toteutuneeko.

   Henkiset painolastit tuppaavat kerääntymään ajoittain liian painaviksi, mutta nyt ei ole kyse siitäkään. Olen pyrkinyt pyyhkimään ylimääräiset sivuun. On olemassa ihmisiä joita en halua ajatella, heillä kun on tapana tuoda vain kiviä reppuuni. Kai minä olen jo niitäkin tarpeeksi kantanut ja mielestäni minulla on oikeus kipata kaikki lähimpään jätekasaan. Menkööt täytteeksi joihinkin koloihin!

   Terveystarkastukset jatkuvat ja ei tässä nyt niin suuriin voimainnäytöksiin ja kokeiluihin ole aihetta, eikä oikeastaan kannata tässä vaiheessa kokeilla kuinka paljon kantti kestää.
Odottelen vielä, nyt tilanteen mukaan, hiki pintaan, vaikka pää kylmänä.

   Yhteiskunnassa on paljon ahdistusta ja ihmiset eivät voi hyvin. Yksilö on kovin yksin ellei ole työtä. Moni tekee pätkätöitä, jos työnantajalla on jotain hommia viikoksi, ei sitten seuraavalla viikolla tarvitse aamulla suunnitella muuta kuin nuukailua. Työn teettäminekin on liian kallista!
   Noilla alin palkka vaatimuksilla joita kuviteltiin kaikken eduksi, saatiin paljon pahaa aikaan. Moni nuori joka oli päässyt pienellä palkalla opettelemaan työn tekoa, joutui lähtemään lopputili kourassa.      Enää ei ollut apupojille paikkoja, ei kotiapulaislle työtä perheissä, eikä lautapoika päässyt rakennuksille kesäksi hommiin.  Työstä tehtiin liian kallista työn teettäjälle. Nyt tuskitellaan kun ei ole töitä. Töitä on, mutta ei ole varaa maksaa palkkaa. Siitä se tämä yhteiskuntamme nyt nauttii ja maksaa työttömyyskorvauksia kotiin makaavalle terveelle ihmiselle joka tekis mielellään muutakin kuin sylkis kattoon.

   Tekee oikein pahaa kun kuulee kuinka moni elää kituuttaa muutamalla eurolla viikon.
   Eikå ole kyse vain työttömistä ja nuorista, vaan monella vanhuksella on niin pieni eläke, että pienenkin sairauden tullessa talous on ahtaalla. Lääkkeet ja sairaalahoidot muodostavat suuren kolon toimeentuloon ja netipalstalla saimme lukea erään vanhuksen kirjoittamaa tekstiä siitä, kuinka ihminen syö mitä vain kaapeista löytyy, että eläisi huomiseen. Tekisin mitä vain jos naapurini joutuisi nälkää näkemään. Onneksi ei ole naapureissa niin vaikeaa, vaikka en kaikkea voi tietää, tiedän vain sen mitä näkyy.
   Aiemmin, kun naapurissani asui yksinäisiä ja vanhuksia, leipomukseni jaoin heillekkin. Lämpimäis pussin vieläkin muistan viedä jos sattuu tuoreiden leipomusten aikaan sinne asiaa olemaan.

   Jo pelkkä muistaminen kantaa ihmistä vaikeissakin asioissa. Poikkeaa tervehtimään ohikulkiessaan ja kuuntelee mitä on huolia ja mistä taas yhdessa voimme iloita.  Pyrin muistamaan tuon asian, koska omat kokemukseni yksin olemisesta, kun kukaan ei välitä, ovat niin tarkkaan muistissa. Ellei naapuria olisi ollut, jaa, mitä ja missä minun elämäni olisi tänään. Kiitollisuuteni haluan yhä osoittaa sinne suuntaan.  Eipä moni poikennut pihaan pyytämättä! Pelkäsivät kai, että masennus tarttuu.
   Tänään on onnekseni toisin. Nyt minulla on jo rohkeutta kohdata vaikeatkin hetket ja purkaa puhumalla pahaa oloani, joka onneksi tuntuu olevan muisto jonka en halua palaavan.
   Kuka on yksin ja tarvitsee kuuntelijaa, kuka ei jaksa suoriutua töistänsä, heitä on paljon, mutta pitäisi yrittää olla läsnä kaikille joilla on vaikeaa. Siihen on aina aikaa.

Vaeltava sieluni.

Karuja totuuksia.

Oikeita ratkaisuja.

Vuoden vaihtuessa ihminen kuin pakotettuna kääntyy katsomaan menneisiin aikoihin.

Mieheni kuolemasta tuli elokuussa jo 17 vuotta., josta ensimmäiset vuodet elin vailla huomisia. Kun lopulta löysin huomiset ja oman minuuteni, alkoi yaustalta ikäänkuin vainon vuodet, syytöksiä, uhkiluja, loukkauksia, vaatimuksia ja minut oli pakotettu piirtämään raja jonka yli tulemalla heille ei ole ystävällistä vastaanottoa.
Televisiossa pyöri aikanaan sarja; Perhe on pahin, niin se taitaa olla kun kaikki minkä teet muiden hyväksi, koetaan jonain muuna.

Vuosien aikan monet asiat olivat kiusanneet mielessä. Olin ikäänkuin muiden ohjauksessa, vaikka itse päätökseni teinkin. Jollain tavalla olin kuitenkin tyytymätön asioiden tilaan ja mietin kuinka asioista voisin päästä oman mieleni mukaan tasapinoon niin, etten loukkaa ketään.
Olin miettinyt muutoksia ja lopulta rohkenin ottaa huomioon omat halut ja tarpeet. Siinä muutosten pyörteessä tulikin tehtyä päätöksiä joissa tunnen toimineeni ihan oikein. Luovuin paljosta ja sain paljon. Tuntuu kuin suuri painava reppu olisi pudonnut harteiltani niiden päätösten seurauksena joita tein ennen joulua 2012 ja seuraavana vuonna sain lopultakin laittaa pisteen muutamiin asioihin.
Vuosi 2014 olikin taas täynnä vastamäkiä. Vuokralainen toimi kuin telkkariohjelmassa, vuokralaiset helvetistä, pitää paikkansa kun oikein alkavat saamansa varoituksen jälkeen toimimaan.
Millään ei ole mitään merkitystä, ja tuo kokemus kun ei ole ainoa kokemukseni vuokralaisista!
Onneksi, ennen kuin kirjoitettiin vuosiluku 2015 asiat olivat paremmin kuin hyvin.
Jospa tässä taas voisi keskittyä elämään, ei taistelemaan muiden kanssa tilasta tai rahasta.

Opin kyllä muutamien vuosien aikana pitämään varani siitä, ketä päästän lähelleni. Minä en sitoudu mihinkään sopimuksiin noin vain kevyin perustein. Omat tunteet ovat tärkeimmät ja kaikki asiat joita tekee pitäisi kokea itsellensä hyviksi.

Meneillään on monta projektia, oma hyvinvointi tärkein. Milei ja keho kun tekevät yhteistyötä on kaikki hyvin. Nyt kun otan sukset autoon ja ajelen pitkälle korpimaisemiin, olen kuin lintu jota myötätuuli kannattelee, Nyt on jo aika saada henkinenkin tasapaino, koska uskon ettei mistään ole kivireki tavoittamassa kulkuani.
Vaihtelu virkistää. Virkistääkö? Olen sittenkin taipuvainen pitämään määrätyistä perinteistä ja tavoista kiinni. Elämä on siten turvallisempaa ja tietää mitä voi tekojensa tuloksina odottaa.
Odotan onnellisia päiviä tämän vuoden haltijalta.
Päätökset joita olen tehnyt kymmenen vuoden aikana ovat olleet vaikeita, mutta nyt tuntuvat kaikki ihan oikeilta, mitään kun ei enää voi muuttaa. Tehty mikä tehty ja tulokseen tyydyn.