Vääriä ihanteita ja esimerkkejä elämästä.

  Vappua he odottavat, ihmiset, jotka haluavat juhlia ja syödä perunasalaattia ja silliä puiston nurmikolla. Munkeista ja simasta on puhetta piisannut.
  Jotkin perinteet säilyvät, sima ja mämmi, kinkku ja juhannushera. Juhannuksen juustokeitto, punainen hera, herkku jota joka talossa keitettiin kun olin lapsi. Siihen käytetään vain maitoa ja sitä sai ostaa naapurista, ellei ollut lehmää talossa. Siitäpä tässä heräsi mieliteko. Juhannuksena Heraa syömään, kotona, tai kylässä.  Juhannuksen istuttiin kotona pöydän ääreen syömään punaista heraa. Ei silloin kannettu lautasta kammariin, kaikki söivät kotona keitettyä ja paistettua ruokaa yhdessä.
  Jotain on säilynyt, mutta elämän ihanteet ovat muuttuneet, kaikki on julkista, kaikesta pitää olla ihan kuvia ja ohjelmia, alastomana julkisuuteen, alastomana pari suhteeseen.
  Tämä aika on jotenkin raadollista. Liian paljon asioita puidaan julkisuudessa, liian paljon kerrotaan rikoksista ja niiden teko tavoista, liian paljon ihmisten tunteista ja kehosta. Ihanteeksi on noussut timmi, treenattu nais vartalo mahdollisimman paljaana, tai alastomuus jopa television ohjelmana.
Nainen on revitty palasiksi, naiseudesta on tehty markkinointikikka, autojakaan ei voi mainostaa ilman puoli alastonta naista!
  Millaisen kuvan nuoriso saa elämästä, sen kaavan julkisuus on luonut vääristyneeksi, seksuaalisuus ensiksi, pari suhteessa millään ei mitään väliä, vapaita suhteita ja koti on vain paikka jossa istutaan läppäri, tai ipab polvilla ja keskustellaan netin kautta.
  Äidit eivät osaa laittaa ruokaa! Isillä ei ole mitään opetettavaa pojille, ellei isä ole jonkin raa´an kamppailu lajin valmentaja ja opeta poikaansa vain tappelemaan. Ennen sitä sanottiin "mummojen potkimiseksi."  Pojat ovat poikia, mutta ei poika kasva mieheksi ilman esikuvaa, eikä perheellä ole mitään perinteitä jaettavana seuraaville suku polville, ellei koskaan istuta saman pöydän ääreen syömäänkään. Minusta kaikkein häpeällisempää on tuo televisiossa esitettävä keittiön kaappaaminen. Kuinka nainen kehtaa tunnustaa olevansa vain eines ruokien kotiin kantaja! Siihenkö tämä kaupallisuus on kasvattanut kaikki miehet ja naiset. Ostetaan valmiit lihapullat ja perunamuusijauhetta, siinä se perheen ruoka joka nautitaan lautaselta kukin omassa sopessaan tai olohuoneessa telkkarin äärellä. Hei Haloo! Minä vaadin kaikki syömään samaan aikaan ja samaan pöytään keittiöön, tai missä se ruokapöytä sitten sijaitseekin, mutta yhdessä, ei silloin tällöin päivän aikana, mikrossa lämmitettyä. Perheen kuuluu tehdä edes jotain yhdessä.
  Mallit ja missit ovat ihanteita joista ennen vain katsottiin kuvia. En koskaan muista itse ajatelleeni, että minun pitäisi näyttää Armi Kuuselalta, koska hän oli kaunis ja minä tavallinen pallinaama josta ei koskaan tule missiä, en edes kuvitellut, enkä ihannoinut laihuutta, vaikka olin tavallinen pyöreä juuri naiseuteen kasvamassa oleva nuori tyttö. En tiennyt yhdenkään tuntemani tytön laihduttavan. Laihuus ei ollut kaunista, se oli keuhkotautisen ihmisen kohtalo, laihtua ja laihtua. Ei tyttöjen ihanne painosta puhuttu, ei vaadittu sopeutumaan johonkin kasvu käyrään josta nyt jo alle vuoden ikäiset vauvat saavat hyviä tai huonoja "kasvupisteitä", tai esitetään lääkittäväksi kun on " sitä tai tätä, ei kasvukäyrän mukaista" kehitystä. Kuka on antanut terveysviranomaisille ohjeet vaatia ihmistä kasvamaa jonkin kaavan mukaan. Missä on oikeus olla omien mittojensa mukainen vauvasta vaariin?
  Nyt tuntuu olevan jo alakoulussa tapana, että jos eivät oppilaat hauku toisiaan lihaviksi, sen ainakin opettaja ilmaisee ruoka jonossa. " Älä syö niin paljon, olet jo liian lihava."
  Ymmärrän hyvin sitä tuttua tyttöä joka sai traumat opettajan käytöksestä! Miksi tytön pitää 10 vuotiaana näyttää anorektikolta? Miksi hän ei saa rauhassa kasvaa aikuisuuteen, naiseuteen joka ei ole vain laihoja käsivarsia ja pyöreää pyllyä? Voi tätä aikaa vääristyneine ihanteineen siitä mitä naiseus on arjessa ja mitä elämä naisena lopultakin on kaikissa muodoissaan, neitona ja äitinä joille vartalon muoto ei ole ainoa ihanne, ellei lihavuus ole sairaloista johon sitten vain itse pitää herätä, ei muiden huomautella kaiken aikaa.
  Kun nuori tyttö raiskataan, joskus jopa tuttu mies asialla ja toistuvasti, houkutellaan autoon ison miesjoukon leluksi, tai käytetään kuin esinettä alastomuuden ja mainonnan markkinointiin, tuntuu kuin naiseksi kasvaminen olisi rikos, koskemattomuudessaan ja  luonnollisuudessaan. Tyttö ei saa kasvaa aikuiseksi viattomana ja puhtaana kun hänellä itsellään ei ole voimia vastustaa kaikkia ihania houkutuksia, eikä voimia vastustaa väkivaltaisuutta oma kehoaan kohtaan.
  Kuinka näitä vääristyneen elämänkuvan ihanteita voitaisiin muuttaa niin, että naiseutta kunnioitetan muilla keinoilla kuin laihuudella ja kuntosalien, tai muotivaatteiden vakikäyttämisellä.
  Valistusta ei voi jakaa, ellei esikuvat muutu. Hyvään suuntaan mennään kieltämä mallien laihuus, luurankomainen malli ei ole sitä paitsi edes kaunis!
  Julkisuuteen pitää saada toinen kuva naiseudesta!
  Julkisuuteen pitää jakaa enemmän tunteita ja toimivaa perhettä kuvaavia esimerkkejä nykyisen yksinäisten äitien perhekuvausten tilalle.
  Vai onko enää edes olemassa perhettä jossa on isä ja äiti?

Kotimatkalla.

 Olemalla matkalla kotiin....
 Mummoni sanoi aina olevansa matkalla kotiin, vaikka oli vain kymmenen askelen päässää kotoa, matkalla kohti maantietä tai peltoaukeaa.
 Olin matkalla kotiin,  satoja kilometrejä mustaa tietä, keväisen harmaassa maisemassa taivaan itkiessä kylmiä kyyneliä. Poikkesin täyttämässä vajaata tankkia, sade piiskasi ja valutinkin vain täyttöä, en täyteen ja kallistakin oli mokoma menovesi juuri sillä ketjulla joka sattui matkan varrelle.
 Kun lähtee matkalle, menemisessä on aina oma jännityksensä, kotiin on hyvä palata, vaikka kukaan ei odota. Tulihan siinä, kaikkine mutkinneen liki tuhat kilometriä tien päällä, tuulessa ja sateessa.

 Ajattelin ajaessani mummon kotimatkaa jolle hän oli lähdössä, teki aina lähtöä ja usein karkasikin kotipihasta jonnekin piiloon.
 Kun muisti ei pelaa on ihminen vaaraksi itsellensä.
 Joskus istuin ja juttelin mummon kanssa pitkiä keskusteluja, ajoittain hän muisti ja tunsi minutkin, vaikka olin asunut jo pitkään poissa lapsuuskodistani jossa äitini sitten  hoiti vanhempiansa muiden töiden ohessa. Raskasta aikaa äidilleni, mutta vanhempiansa rakastava lapsi uhraa itsensä ja aikansa, että vanhemmilla on kaikki hyvin, turvaa ja huolenpitoa kun he itse eivät jaksa.
 Mummo oli uskovainen, hän oli matkalla kotiin, mutta matkalla myös lapsuuskotiinsa jonka hän muisti hyvin, mutta ei sitä kotia tuntenut omaksensa, jossa juuri nyt asui tyttärensä perheen kanssa.
Juuri tähän kotiin hän oli naimisiin mennessään muuttanut, tässä kasvattanut lapsensa ja elänyt vanhuuteensa asti. Muistoista koko se elämä oli kadonnut, oli vain lapsuus ja oma äiti, ei omia lapsia, eikä aviopuolisoa joka kuitenkin eli siinä hänen rinnallansa kuihtuneena ja kumarana pappana jonka muisti säilyi viimeiseen hengenvetoon asti terävänä.
 Mummoni pääsi siihen kaipaamaansa kotiin kesäkuun alussa ja pappa seurasi häntä kuukauden kuluttua. Siellä he nukkuvat rinnakkain, matkalla tai perillä, kotona kuitenkin.

 Ei minusta tunnu pahalta muistaa poisnukkuneita.
 He ovat olleet suuri osa elämääni, kuten omatkin vanhempani jotka ovat jo vuosia nukkuneet ikiunta siinä mummon ja papan vierellä, saman kiven alla.
 Jos ei muista menneisyyttänsä, ei ole muistoja!
 Tuo totuus minulle valkeni mummon eläessä. Ei hänellä enää viimeisinä aikoina ollut edes sanoja, mutta muistot hänellä olivat. Muistot menneisyydestä, lapsuuden kuvat ja paikat olivat kaipuun kohde viimeiseen asti. Ketä ja mitä minä muistoissani kannan?
 Toivottavasti muistan kaikki ne ihmiset joita rakastan, jotka ovat elämääni koskettaneet.
 En odota rakkautta sieltä missä sitä ei ole, odotan kunnioitusta elämälle.

Lunta maassa ja keinussa.

Naapurin lasten leikkipaikalla lunta tänään.

Kesärenkailla ajelevat autoilijatkin vaikeuksissa, liian monella se on pakko aamulla lähteä liikkeelle, vaikka kesäkumit alla. Toisaalla poliisita kuulemma sakottaa nastoista!

Hupsista. Kun itselläkin on lähtö tunne tien päälle ja luvassa yhä lunta räntää, tuntuu tuo kesärenkailla ajelu kyllä hiukan kyseenalaiselta. Minkäs teet, kesän tuloon luotan.

Tulee se kesä, krookukset kukkivat lumen keskellä.

Kaikki mutkat.

  ..ja se tie oli mutkallinen, lauloi isänikin muinoin.

  Mutkia ja mäkiä on maanteillä jotka halkovat maaseudun kyliä.

  Monet tiet ovat kyllä todella huonossa kunnossa, kun rahat teiden kunnostamiseen ovat hävinneet. Olisi ollut kai parempi jättäytyä pois noista yhdistymisistä, tuntuu ettei EU ole antanut muuta kuin lisää määräyksiä kansan noudatettavaksi. Monet niistä täysin hölmöläisten ohjeita. Rahaa meiltä on sinne laariin uponnut, mutta sadosta ei tietoakaan.

 Juuri nyt ovat monilla tiellä painorajoitukset voimassa. Moneen kylään on pian kuljettava helikopterilla, kun tiet ovat kuravelliä. Maidonkeräily toimii, hyvä sekin, ettei jää maitotilallisille tulot saamatta, metsistä puun kuljetukset kuitenkin ovat seis. Sitä tämä pohjoisen talvi routineen saa aikaan.

  Mutkia voi olla niin monia. Mutkalle mennyt imurin letku ei ime! Kun yrittää monelle mutkalle kiertynyttä vesiletkua saada kerältä oiottua käyttövalmiiksi, saa siinä kiertää ja kääntää moneen kertaan letkua käsissään, levittää pitkin pihaa ja sittenkin jossain on aina se mutka joka katkaisee sen

kasteluveden virtauksen. 

  Tämä elämän polkukin on täynnä mutkia ja mäkiä jos ajattelemme kuvannollisia vaiheita vuosien varrelta. Vastoinkäymisiä kohdatessa  ja oman elämän suuntaa ja tarkoitusta etsiessä tulee miettineeksi miksi kaikki on juuri minua vastaan. Niin se on jokaisella. Tuskin kukaan selviää elämästä tuntematta joskus kaiken olevan kuin vuoren harjalle kiipeämisen tuskaa, mikään ei onnistu, mikään ei toimi. Suoraa tietä kulkien kaikki tavoiteltava näkyy edessä, mutta kun tielle tulee mutkia ei mitenkään voi tietää millainen näkymä on mutkan takana. Elämän suunta muuttuu kuin matkalaisen matka mutkaisella tiellä.

  Tuttua tietä kulkien kaikki mutkat tulevat tutuiksi. Jokaisen mäen ja mutkan takana olevan talon, tai viljavainion oppii muistamaan. Tälle pellolle joutsenet keväällä laskeutuvat muuttomatkallansa ruokailemaan, tänne saapuvat ensimmäiset kurjet, tai tuolla ojan pientareella kettu usein kuuntelee myyrien liikkeitä. Eläimillä on omat kriteerinsä valita ruokailu ja pesintäpaikkansa. Kaikille pelloille niitä ei ilmaannu, kaikilla vesillä ne eivät pesi.

  Ihmisen matka on arvaamatonta, silmänräpäys voi muuttaa suunnan tai katkaista koko matkan.

  Matkaan lähtiessä ei aina tiedä tavoittaako määränpäänsä, mutta mitään matkaa ei ole syytä jättää tekemättä. Oli tie suora tai "väärä" kannattaa pysyä liikkeellä. 

  Seisovassa vedessäkään ei ole elämää. 

Pelastusrengas.

  Pelastusrengas Puulan rannalla.

  Kovin on tummaa jo vesi torin rannassa, ei tuonne jäälle ole kyllä mitään asiaa kuin siivelkkäillä, mutta ei ollut torilla edes lokkeja.

  Ihmisen elämä on usein pelasturenkaan varassa. Ei siitäkään aina ole apua, kun heitetään rengas kaikkine naruineen veteen, mistäs sitten vedät uhria kuiville.

Me olemme niin monen asian ja tapahtuman  uhreja, ettei mikään palastava keino auta kuiville, ellei ihmisellä itsellä ole tahtoa pelastua. Muutoksen kautta, oman halun siivittämänä, mutta muidenkin apuun ja tukeen luottaen.

Television erään ohjelman kuuntelijana tavallaan pääsee kuulemaan ihmisten salaisia toiveita ja ajatuksia, moni etsii apua ahdinkoon, moni uusien tulevaisuuteen tähtäävien ajatustensa tueksi jonkun "asiantuntijan" vahvistusta, eli lisää toivoa toivottomille.

  Lieneekö noista näkijöistä paljonkaan apua, mutta jokaisen toivon kipinän toivoton ihminen imee itseensä kun mehiläinen meden kukasta.

  Ei elämä saisi olla niin vaikeaa etteikö jotain uutta pelastavaa keinoa olisi tarjolla.

  On kuitenkin asioita joita ei halua muuttaa, vanhoihin tapoihinsa juuttunut vuolee puukolla syttynsä, vaikka tuohiakin olisi tarjolla. Ei ketään saa pakottaa johonkin kaavaan, ei voi auttaa ihmistä ellei ihminen sitä halua. Tänään eräs sisko oli veljensä juopottelusta kovin huolissaan, "Juo itsensä hengiltä", sanonta on kyllä liiankin tuttu, koska jokaisen lähellä on joskus tuokin asia huolestuttanut joko oman perheen, tai tuttavien kohdalla.

 Jokainen ihminen joka tietää edes yhden ihmisen olevan hänestä huolissaan, pitäisi tuntea suurta kiitollisuutta. On olemassa joku joka hänesä välittää.

 Aina se ei ole itsestään selvyys, mutta osoittaa ettet ole elänyt jättämättä jotain jälkiä muihin ihmisiin.

  Pyritään olemaan pelastusrenkaita läheisillemme. Kaikki ahdistus ei näy ulos, eivätkä kaikki osaa huutaa apua.

Sheivaa vai ei.

Suihkuttele 15 minuuttia ja sheivaa sitten!
Minä en koskaan suihkuttele 15 minuuttia, koska veden säästämiseksi voi käyttää suihkuakin järkevämmin.  Taas lista virheistämme, nyt suihkussa!
Sheivaa!, mitä pitäis sheivata? Minä heivaan tälläiset mielipiteet "käy oikein suihkussa" mitättöminä roskamielipiteisiin, turhaa palstatilan käyttämistä. Joku on niin viisas, että käyttää kaiken aikansa aikuisten ihmisten uusille tavoille opettamisen halussaan kirjoittamalla ohjeita kaikesta mitä ihminen voi tehdä. Laitetaan oikein lehden sivuille kuva siitäkin, kuinka ihmisen tulee "paskantaa oikein".  On aikoihin eletty, kun pitää olla polvet suussa siinäkin touhussa.  Ikinä en ole karvojani ajellut, ellei minua eroteta apinasta karvojeni vuoksi, pidettäköön sitten apinana.
Ottaa pattiin, sanoi vaari kun  kompastui saunassa ja pesuvati kaatui. Meni vesi hukkaan! Suihkuohjeilla joita tänäänkin jaetaan, menee vettä hukkaan monta pesuvadillista ja karvatkin pitää sheivata!

Ylenmääräinen ohjeistus ärsyttää.
Jos työntekijää kaiken aikaa pomo neuvoo, lakkaa koko työ kiinnostamasta, mutta perusteet on hyvä tietää. Mikä kumma nykyisin jaaa ohjeistamaan kaikkea mitä elämässämme teemme. Meillä maalaislapsilla ei koskaan ollut saunassa suihkua, vettä vatiin ja siinä pestiin, ei vettä tuhlattu, meillä sitä vettä olikin rajoitetusti, koska ruokavesi oli "kannettava" kaukaa, saunaan kelpasi kyllä pihakaivonkin vesi.  Siinä oppi veden käyttöä ja oppi ei ole mennyt hukkaan. Aina perivät ennakkomaksuina  liikaa minun vedenkulutuksestani, palautuksena rahaa takaisin kun mittari näyttikin näin vähän kulutuksenani.

Kyllä meillä vielä toistaiseksi on puhdasta vettä, mutta me tuhlaamme sitä suruttomasti. Koko WC järjestelmä pitäisi uusia niin, että puhtaan veden kulutus jäisi vähemmäksi. Nyt pelkkien ulosteiden huuhtomiseksi (mereen) käytetään päivittäin kymmeniä litroja arvokasta pohjavettä. Kyllä se tulee pää vetävän käteen tässäkin asiassa.

Luontolenkki.

                                                                             

  Voittiko oikea tyttö missin tittelin?
  Vastaan omalla mielipteelläni, minkä nyt sen viimeisen iltapukukierroksen perusteella muodostin, ei voittanut. Tämä tyttö ei mitä ilmeisemmin selviydy loppukilpailuun maailman kauneinta valitessa.
  Sama minulle, muutoin en noista ulkonäköpaineista ymmärrä.
  Alastomina treffeille, oikein telkkarissa näytettäväksi, nätti nakuna, kuka tahansa on nätti nakuna kun oikea katsoja sen näyn kohtaa. Kaikilla ei ole missin mitat vartalossa, sen on nähty noissa nätti nakuna ohjelmissa, mutta kaikki he ovat olleet omalla tavallaan kauniita, eikä se ihmisen vartalo nyt niin erikoinen veistosmuoto ole, etteikö ihmisen vartaloksi tunnistaisi. On vain se kauneuden ihannointi jo mennyt isojen tissien tasolle ja ihan pielessä.
  Eilinen oli niin kaunis ja lämmin keväinen päivä, että intouduin oikein pitkälle lenkille, hikiselle ja hienolle.  Itapäivällä  mittari näytti varjossa + 14,9  lämpötila ja aurinko paistoi sinisellä taivaalla. Nyt oli muitakin ulkoilijoita, vanhempia pariskuntia, nuoria koiran kanssa, äiti lapsensa kanssa ja isä työnsi kaksosia rattaissa. Olipa eräs hoikka nuori neiti juoksulenkilläkin, hänellä oli sellainen pitkäaikaiseen rasitukseen tarkoitettu vauhti, intervalleja hän ei ottanut. Pyöräilijöitäkin ihmeen paljon, mutta olihan sunnuntai ja aikaa etsiä voimaa keväisestä luonnosta. Hetken aikaa oli komeaa lintukonserttiakin kuultavissa. Etsin silmilläni syytä konsertin yht'äkkisen loppumisen, mutta ei katseeni tavoittanut edes pientä haukkaa. Olisiko vain ollut se hiljaisuuden hetki joka linnuillakin näyttää olevan. Aikoinaan seurasin tarkoin lintulaudan tapahtumia ja puolen päivän jälkeen tuli hetki jollin laudalla ei käynyt yhtä ainoaa lintua. Tikkakin nukkui männyn rungolla. Luonnolla on omat aikansa ja tapansa.
  Kyllä jaloissa tuntui ylämäet, mutta kotiin tultuani ennen saunaa, menin tuonne pihalle haravan kanssa. Talon varastossa haravia vara valita, mutta ei muita käyttäjiä ilmaantunutkaan.
  Liikunta on ainoa harrastus josta voi valita ilmaistuotteet oman mieltymyksen mukaan.
  Myös liikuntaan soveltuvan ympäristön ja mikä olisi parempi kuin luonto, metsät ja rannat. Alkavat olla järvien rannat niin rakennettuja, että pitää oikein harkiten etsiä vapaaseen liikkumiseen soveltuvia rantoja seuduilla joilla on paljon kesämökkejä ja ranta rakentamista. Onneksi löytyy vielä lintujen laulupuita ja pehmeitä polkuja.
  Löytyy, mutta sittenkin, kaipaan rauhaa, korpikuusien huminaa ja kirkkaita puroja.
  Kunhan säät sallii makuupussissa yöpymisen ilman teltan kantamista, katoan yksinäni jonnekin.         Seurasta ei aina ole muuta kuin haittaa, ellei seuralaisella ole samat ihanteet.