Vappua he odottavat, ihmiset, jotka haluavat juhlia ja syödä perunasalaattia ja silliä puiston nurmikolla. Munkeista ja simasta on puhetta piisannut.
Jotkin perinteet säilyvät, sima ja mämmi, kinkku ja juhannushera. Juhannuksen juustokeitto, punainen hera, herkku jota joka talossa keitettiin kun olin lapsi. Siihen käytetään vain maitoa ja sitä sai ostaa naapurista, ellei ollut lehmää talossa. Siitäpä tässä heräsi mieliteko. Juhannuksena Heraa syömään, kotona, tai kylässä. Juhannuksen istuttiin kotona pöydän ääreen syömään punaista heraa. Ei silloin kannettu lautasta kammariin, kaikki söivät kotona keitettyä ja paistettua ruokaa yhdessä.
Jotain on säilynyt, mutta elämän ihanteet ovat muuttuneet, kaikki on julkista, kaikesta pitää olla ihan kuvia ja ohjelmia, alastomana julkisuuteen, alastomana pari suhteeseen.
Tämä aika on jotenkin raadollista. Liian paljon asioita puidaan julkisuudessa, liian paljon kerrotaan rikoksista ja niiden teko tavoista, liian paljon ihmisten tunteista ja kehosta. Ihanteeksi on noussut timmi, treenattu nais vartalo mahdollisimman paljaana, tai alastomuus jopa television ohjelmana.
Nainen on revitty palasiksi, naiseudesta on tehty markkinointikikka, autojakaan ei voi mainostaa ilman puoli alastonta naista!
Millaisen kuvan nuoriso saa elämästä, sen kaavan julkisuus on luonut vääristyneeksi, seksuaalisuus ensiksi, pari suhteessa millään ei mitään väliä, vapaita suhteita ja koti on vain paikka jossa istutaan läppäri, tai ipab polvilla ja keskustellaan netin kautta.
Äidit eivät osaa laittaa ruokaa! Isillä ei ole mitään opetettavaa pojille, ellei isä ole jonkin raa´an kamppailu lajin valmentaja ja opeta poikaansa vain tappelemaan. Ennen sitä sanottiin "mummojen potkimiseksi." Pojat ovat poikia, mutta ei poika kasva mieheksi ilman esikuvaa, eikä perheellä ole mitään perinteitä jaettavana seuraaville suku polville, ellei koskaan istuta saman pöydän ääreen syömäänkään. Minusta kaikkein häpeällisempää on tuo televisiossa esitettävä keittiön kaappaaminen. Kuinka nainen kehtaa tunnustaa olevansa vain eines ruokien kotiin kantaja! Siihenkö tämä kaupallisuus on kasvattanut kaikki miehet ja naiset. Ostetaan valmiit lihapullat ja perunamuusijauhetta, siinä se perheen ruoka joka nautitaan lautaselta kukin omassa sopessaan tai olohuoneessa telkkarin äärellä. Hei Haloo! Minä vaadin kaikki syömään samaan aikaan ja samaan pöytään keittiöön, tai missä se ruokapöytä sitten sijaitseekin, mutta yhdessä, ei silloin tällöin päivän aikana, mikrossa lämmitettyä. Perheen kuuluu tehdä edes jotain yhdessä.
Mallit ja missit ovat ihanteita joista ennen vain katsottiin kuvia. En koskaan muista itse ajatelleeni, että minun pitäisi näyttää Armi Kuuselalta, koska hän oli kaunis ja minä tavallinen pallinaama josta ei koskaan tule missiä, en edes kuvitellut, enkä ihannoinut laihuutta, vaikka olin tavallinen pyöreä juuri naiseuteen kasvamassa oleva nuori tyttö. En tiennyt yhdenkään tuntemani tytön laihduttavan. Laihuus ei ollut kaunista, se oli keuhkotautisen ihmisen kohtalo, laihtua ja laihtua. Ei tyttöjen ihanne painosta puhuttu, ei vaadittu sopeutumaan johonkin kasvu käyrään josta nyt jo alle vuoden ikäiset vauvat saavat hyviä tai huonoja "kasvupisteitä", tai esitetään lääkittäväksi kun on " sitä tai tätä, ei kasvukäyrän mukaista" kehitystä. Kuka on antanut terveysviranomaisille ohjeet vaatia ihmistä kasvamaa jonkin kaavan mukaan. Missä on oikeus olla omien mittojensa mukainen vauvasta vaariin?
Nyt tuntuu olevan jo alakoulussa tapana, että jos eivät oppilaat hauku toisiaan lihaviksi, sen ainakin opettaja ilmaisee ruoka jonossa. " Älä syö niin paljon, olet jo liian lihava."
Ymmärrän hyvin sitä tuttua tyttöä joka sai traumat opettajan käytöksestä! Miksi tytön pitää 10 vuotiaana näyttää anorektikolta? Miksi hän ei saa rauhassa kasvaa aikuisuuteen, naiseuteen joka ei ole vain laihoja käsivarsia ja pyöreää pyllyä? Voi tätä aikaa vääristyneine ihanteineen siitä mitä naiseus on arjessa ja mitä elämä naisena lopultakin on kaikissa muodoissaan, neitona ja äitinä joille vartalon muoto ei ole ainoa ihanne, ellei lihavuus ole sairaloista johon sitten vain itse pitää herätä, ei muiden huomautella kaiken aikaa.
Kun nuori tyttö raiskataan, joskus jopa tuttu mies asialla ja toistuvasti, houkutellaan autoon ison miesjoukon leluksi, tai käytetään kuin esinettä alastomuuden ja mainonnan markkinointiin, tuntuu kuin naiseksi kasvaminen olisi rikos, koskemattomuudessaan ja luonnollisuudessaan. Tyttö ei saa kasvaa aikuiseksi viattomana ja puhtaana kun hänellä itsellään ei ole voimia vastustaa kaikkia ihania houkutuksia, eikä voimia vastustaa väkivaltaisuutta oma kehoaan kohtaan.
Kuinka näitä vääristyneen elämänkuvan ihanteita voitaisiin muuttaa niin, että naiseutta kunnioitetan muilla keinoilla kuin laihuudella ja kuntosalien, tai muotivaatteiden vakikäyttämisellä.
Valistusta ei voi jakaa, ellei esikuvat muutu. Hyvään suuntaan mennään kieltämä mallien laihuus, luurankomainen malli ei ole sitä paitsi edes kaunis!
Julkisuuteen pitää saada toinen kuva naiseudesta!
Julkisuuteen pitää jakaa enemmän tunteita ja toimivaa perhettä kuvaavia esimerkkejä nykyisen yksinäisten äitien perhekuvausten tilalle.
Vai onko enää edes olemassa perhettä jossa on isä ja äiti?