25.3.2017

Heräsin tavalliseen tapaan useita kertoja yön aikana.
Kahden aikaan kävin juomassa vettä ja kurkkasin olisiko telkkarissa ohjelmaa jota voisi katsoa. Eipä ollut, joten  hetken istuin sohvalla vesilasi kädessäni, katsoin tähtitaivasta ja ihan se enteili lumisadetta joka sitten alkoikin.

Pyörin petillä eikä uni tullut, joten jo neljältä keitin kupillisen kahvia, otin voileipäkeksin ja mutustelin sitä samalla kun katsoin läppäriltä sähköpostia.
On se vain ihmeellistä mistä tuota roskapostia lähetetään jopa kymmeniä samasta lähteestä ja vastaanottajana en ole minä vaan joku Katrin, Olavi, tms. eli nimiä joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Taitaa vain olla monistettuja viestejä nippusiteelleä sidottuina ja kaikille lähtee samaa soopaa sähköpostilaatikon roskat kansioon.

Nyt OP varoittaa huijausviesteistä joilla kalastellaan pankkitunnuksia.
Minua niillä viesteillä ei saa lankaan, olen sen verran itseoppinut koneen käyttäjä, eikä minulle ole niitä tullutkaan, onneksi joku taho jättää rauhaan.
Käytänkin nykyisin vain incognito sivuja, eli toimin salattuna ja silti noita roskaviestejä saapuu solkenaan, tosin menevät suoraan roskapostikansioon, mutta kyllä ne sapettavat.

Kun olin asettanut noille roskapostilähettäjille taas estoja, poistanut roskat koneelta ja juonut jo toisenkin kupin kahvia, puin ulkovaatteet ylle ja lähdin aamulenkille.
Olihan liukasta. Oli pakko kääntyä takaisin siälle, vaihtaa toiset kengät jalkaan ja uusi lähtö.
Onneksi on kellaiset pohjat kengissä ettei heti jäätikkö voittanut ja kun pääsin alkuvaikeuksista johan maittoi kävely lumisateessa.

Muita ei sitten likkeellä näkynytkään, mutta lähistöllä autiona seisova rakennus tuntui olevan naakkojen aamu tapaamisen keskuspaikka. Oli ääntä ja lentäjää joka suunnalta. Jossain metsikössä kuului ihan selkeästi peuran varoitushuuto. Täällä liikkuu ilves jonka jälkiä näkyy päivittäin ihan talojen pihallakin. Olisiko peuraa moinen peto lähestynyt, vaikka en tiedä käykö ilves niin ison saaliin kimppuun. Toisaalta, kettukin liikuskelee tässä lähistöllä, pariin kertaan sen olen nähnytkin.
Luonto elää omaa elämäänsä, kaiken sallin, kunhan naakat eivät tee pesiään savupiippuihin, ne on todella lujassa hajoittaa kun ennättävät hormit tukkia, eikä savu löydä tietä taivaalle, sehän on selvää.

Kaiken aikaa täällä sataa hiljalleen, hetki sitten sakea lumikuuro täytti taivaan ja näkyy sitä kertyvän maahan lunta ihan useampia senttejä, mutta mittari nollan vaiheilla ja ihan selvästi se taas illalla on sohjoa ja vettä tämäkin lumi.

Eräänlainen inventaario odottaa, monta sivua ja monta arkkia, sanoja, viivoja, värejä.
Ehkä sen aika olis tänään, ellei tie kutsu kulkijaa.

Nuku, nuku, nurmilintu..

Talven selkä on taittunut.
Ei tämä vielä mitään kevättä ole, maaliskuusta huolimatta. Kovat tuulet ovat viilentäneet aurinkoistenkin  päivien  sään.

Kipeä jalka, jonka kompuroin painavaan mattokääröön osuessani, on kipeä. ain ukkovarvas on kunnossa, muut enemmän tai vähemmän taittuneet ja taittuessaan vioittaneet jalkapöydän pieniä luita ja jänteitä. Kenkää ei halua laittaa jalkaan, ei ainakaan paksua saapasta jota ulkoillessa vielä sittenkin tarvitaan, kun lumi ja jäiset tiet ovat kulkuväylillä.

Muutoinkin, kuin tervan juontia tämä nykyinen olotila omalla arvioinnilla. Ei huvita ei.
Kaikki ärsyttää, enää en jaksa katsoa asioita vain hymyillen, kiroankin monia asioita. Ei se auta itku markkinoilla, kaikki on maksettava mitä reppuunsa kerää.

Milloin minun kohdallani loppuu tämä ainainen odottaminen, että risukasaankin paistaisi aurinko, ei ehkä ikinä tuuri muutu, ellen hajoita risukasaa.
Kuvannollista puhetapaani eivät kaikki ymmärrä, mutta väliäkö sen, tyylini on omani ja sen pidän.
Ei kaikki ole niin huonosti kuin naama näyttää, mutta jotain pitää kyllä ihan tosissaan tapahtua, että pääsen elämänvirran kyytiin. Loppusuorallahan tässä jo ollaan, mutta olis kiva lasketella myötävirtaan loppumatka. Kivikot ja saliset karit ovat edessä, sehän on tiettyä, mutta että osaisin kiertää ne näkyvät kivet ja karit oikealta puolelta sortumatta väärään valintaan.

Toisaalta, - kivaahan tämä elämä on sellaisina aamuina, kun näkee valot naapureista, tuntee tuulenvireen poskella ja kahvi maistuu suussa kahvilta, ei vanhalta kaljalta, jota en kyllä edes juo, en tunne sellaista makua, mutta pahaa on varmasti.

Kaiken kaikkiaan on hyvä joskus purkaa paineita puhumalla suu puhtaaksi. Siihenkään minusta ei nyt ole. On parempi jättää jotain sanomatta, kuin puhua liikaa.
Kerron kuitenkin tuosta nukkumisesta, kun ei tahdo yön yli mitenkään päästä nukkuen, on pakko suurin osa yöstä kukkua valveilla. Ei se nukkuminen ole helppoa, vaikka isä sanoi aikoinaan, että kun panee silmät kiinni niin uni tulee. Tuli hänelle ja tulee monelle, mutta ei minulle ja jos vaika nukahtaakin niin pian on taas herännyt, torkkuja ne unet... ei nukkumista.
Uni olis kuitenkin melkoisen tärkeää näin vanhalle, mutta puutetta tässä on opittu muutenkin kärsimään, miksi ei sitten unenpuutettakin.
Aamulla muutama vitamiini ja muu pilleri suuhun ja siitä se virkistyminen alkaa.
Onneksi ei tarvitse muuten olla pilleristi.

Torikauppias Anna.

Se sota on kirjoitettu historiaan

sankarihaudoille pystytetty ristejä

hakattu kaatuneiden nimiä kiveen

sytytetty kynttilöitä muistolyhtyihin

säälin tuntein ajateltu  leskiä

ja isättömiksi jääneitä lapsia.

Sota-orpoja, sotaleskiä, kodittomia siirtolaisia

sotaa pakenevia ja sodassa kadonneita.

Suunnatonta tuhoa ja tuskaa kylvi sota.

Kunniattomia vieraan maan sotilaiden morsiamia

he jotka synnyttivät isättömiä lapsia,

he jotka salasivat suuren rakkautensa,

he jotka elivät toivossa,

he jotka eivät saaneet sotalesken statusta.

He itkivät salaa

synnyttivät isättömät lapsensa

häpesivät itseänsä

kevytkenkäisiä naikkosia,

niin heistä puhuttiin.

Hän, kaunis Anna oli yksi heistä.

Rakastui saksalaiseen Werneriin

komeaan nuorukaiseen

vieraasta maasta saapuneeseen.

Ei heillä ollut yhteistä kieltä

he ymmärsivät toisiaan

he rakastuivat,

kuin moni ennen ja jälkeen heidän rakkautensa.

Anna, torikauppias.

työntämässä torikärryjä,

vanhentuneena ja kumarahartiaisena.

Puiset rattaat kolisivat rautavanteineen

painavan hedelmäkuorman alla

laitakaupungin kellarista oli pitkä matka torille.

Ihmiset tunsivat Annan,

mutta harva hänen tarinaansa

hiljaisen yksineläjän

entisen kaunottaren

jota nuoret miehet piirittivät.

Hän oli sulkenut nuoruutensa suljettujen huulien taakse

itkenyt suljettujen verhojen takana

pimennetyssä huoneessa hoitanut henkisiä haavojansa.

Annan sodasta ei ole kirjoitettu historiaa

eikä nimensä ole sotaleskien nimien joukossa.

Hän teki työtä kauppaneuvokselle

asui palvelijanhuoneessa

ja rakasti Werneriä.

Salaisia tapaamisia

kiihkeitä suudelmia

lemmenvaloja

suuria tunteita

ja antautuminen rakkauden alttarilla.

Nuoruus oli ihanaa aikaa

rakkaus poltti iholla

yhteiset suunnitelmat

uusi tulevaisuus.

Annan haaveet muutosta Wernerin korimaahan

ne kaatuivat sodan jaloissa.

Torikauppias Anna käveli rattaidensa vierellä

pidellen kiinni aisasta.

Aamuvarhain työnsin rattaita kohti toria

Anna kertoili minulle tarinaansa

hiljaisella äänellä

välillä nieleskellen kyyneliänsä

välillä ne virtasivat valtoimenaan pitkin poskia

vuosikymmenten ikävä

kielletty rakkaus

isätön poika, jonka hän antoi pois.

Häpeäpilkku jota ei voi pyyhkiä yli.

Ei ole häpeä rakastaa, eihän ole?

Heitä ei tunnettu, ei tunnustettu,

heitä halveksittiin,

he salasivat rakkautensa,

ikävöivät ja itkivät menetettyä tulevaisuutta

häpesivät tekojansa

hylkäsivät jopa lapsensa,

Anna, yksi heistä.

Sakemannin morsian.

Annan tuska ja ikävä olivat läsnä joka päivä

jokainen aamu laitakaupungin kellarissa

jokainen päivä torikärryjen vierellä

jokainen iloinen asiakas

jokainen naurava lapsi

jokainen nuorukainen

jokainen hetki valveilla,

se menetettyjen hetkien tuska palasi

Koko tulevaisuus kaatui Wernerin mukana.

Torikauppias Anna

kaikille kohtelias ja ystävällinen

raskaan työn merkitsemä

sisimmässään sureva

suuren rakkautensa kohdannut

onnesta hehkunut neito

morsian ilman sulhasta

äiti ilman lasta

elämänsä loppuun asti.

Kiitos Anna niistä aamuisista hetkistä

matkalla torille,

kiitos niistä iltapäivistä kun avustin Sinut kärryinesi

sinne laitakaupungin pimeään kellariin.

Sain Sinulta paljon.

Opin mitä merkitsevät menetetyt huomiset.

Päätöksiä ja päättämättömyyksiä.

Jotain uutta tulossa, jännittää vain kuinka tässä akan käy kaikkien muutosten ja muuttuvien asioiden keskellä.
Pallo on kyllä melkoisen hukassa.
Verenpaine huitelee huippulukemissa, seuraava aika lääkärille tämän asian tiimoilta vasta 25 marraskuuta.
Sairaalassa pitää käydä piikillä viikon välein, ei hyvältä näytä, mutta kun ei ajattele koko asiaa, meneehän se näinkin.

Tänään pari tärkeää puhelua, tarjouksia, vastaehdotuksia ja keskustelua kuten hyviin tapoihin kuuluu kunnes asia on ratkaistu molempia tyydyttävällä tavalla.
Kävinpä parilla kirpputorilla.
Toisessa haisee vanha ja home, toisessa valoisaa, puhdasta, hajutonta, paitsi yksi herrasmies kulki ohitseni useaan kertaan ja hän tuoksui taivaalliselle! Oli pitelemistä etten kysybyt mikä tuoksu.
Ostin muumeja ja pari nukkea. Barbia minulla ei ole koskaan ollut, eikä tuokaan jää minulle, muuta kaikki on pestävä, haisee nuo nuket kuiv siellä kirpparilla ja minun oli siellä vaikea jonottaa kassalle kahden nuken kanssa.
Myytävä tavara on vanhaa ja jos osan kunnosta mitään uskallan sanoa, minä laittaisin ne nuotioon.

Nyt on kahvia vatsa täynnä ja Kipinäilta odottaa.

Kuka kirjoitti kirjan, kuka sai Nobelin palkinnon.

Haluatko miljonääriksi?
Kaikki haluavat, mutta harvalle se rahahana on auennut tietovisassa.
Ellei tiedetä kuka kirjoitti Rautatie:n tai Putkinotko:n, tuntuu kyllä oudolta ainakin näin 1940 luvulla kansakoulunsa aloittaneesta.
Voi olla, että nykyisin on maailma niin laaja ettei kotimaista kirjallisuutta arvosteta kuten ennen aikaan. Eihän Kalle Päätalokaan ole joidenkin tuttavienikaan mielestä mikään kirjailija. Voisin kysyä onko Särestöniemi taiteilija, koska hänen maalauksiaan sanovat töherryksiksi.

Minulle Särestöniemen taide ja koko se Särestön tienoo puhuivat kyllä ihan syviin tunteisiin asti. Kiertelin siellä tuntikausia aistit auki, vesisateisten päivien jälkeen, kun tie sinne oli kuin kynnöspeltoa.

Kuka kirjoitti kirjan, kuka sai kirjallisuuden Nobel palkinnon. Ranskalainen lyyrikko, runoilija Armand Sally-Prudhomme vastaanotti ensimmäisen kirjallisuuden Nobelin ja hänen jälkeensäkin kymmenet runoilijat ovat sen palkinnon saaneet.
Eivät kaikki kysymykset ole helppoja, eikä kaikkien kilpailijoiden kinnostus tottavie edes voi olla niin moniin aihealueisiin liittyvää, että kaikki vastaukset löytyisivät ihan tuosta vaan lonkalta naureskellen. Toivottavasti joku onnistuu miljoonan nappaamaan, en ole kade, siihen kisaan en ala.

 Lyyrikko nappasi Nobelin. Laulaja, laulujen sanoittaja, romantikko, sanotaan monilla titteleillä, mutta puhutaan Bob Dylan:ista.
'' Kriitikko tyrmää, runoilija ylistää,'' kirjoitti HS Nobel palkinnon saajasta vuonna 2016.
Lyriikka kukkii kansan suussa, vaikka kaikista ei ole julkaistavaksi, mutta lyyrinen runokieli tulee esiin loruissa ja monissa tarinoissakin joita lauletaan.

Tietovisat, kuva-arvoitukset ja laskutehtävät ovat aina viihdyttäneet kansaa.
Mimiikka, pantomiimi, näyttelemistä ilman ääntä, tapa esittää jotain liikkein ja ilmein. Sitähän on iki ajat käytetty ajanvietteenä ja hauskaa on ollut monissa tilanteissa joissa olen ollut mukana leikkimielissä hauskanpidoissa. Siinä usein arki unohtuu.

Nyt on arki vallannut elämän ja hauskuus ollut hukassa. Kun yleiskunto on rapakunto, silmät vuotaa ja kirvelee kotona aamusta iltaan, nenä tukkoinen ja kaikki päin peetä, tuntuu pyhäkin arjelta.
Omahoito on purrut vatsaan ja verenpaineeseen, mutta allergiset oireet häviävät vain kotoa poistuen. Muutosta etsin, muuttoa suunnittelen, uutta kotia haen ja valvon aamuyöt. Kelloon ei tarvitse aamulla katsoa kun uni loppuu, tiedän ettei se ole edes kolme!
Niin tänäänkin. 01.18. Nukahdin ja katsoin kelloa 02.17 ja pyörin petillä, kunnes taas mitta täyttyi ja laskeuduin alakertaan kahvin keittoon.
Silmät vuotaa, mutta kunhan tuonne ulos taas aamulenkille, nyt kun kello näyttää jo puolta kuutta.

Tuulee.

Kova tuuli lennätti puiden pudottamia lehtiä pitkin tietä. Ei muuta vastaantulevaa liikennettä ollutkaan, pari autoa keskustaa kohti ja koiran ulkoiluttajatkin nukkuivat tänään pitemmät unet.
Katselin metsäpuroja joista vesi on kovista syyssateista huolimatta virrannut isompiin jokiin, melkein kuivia ovat, tuskin lintu saa juodakseen mutapohjaisesta uomasta.
Kuuntelin aamusella varoituksia merenkulkijoille. Kaikkia pohjanlahden satamia ja koko merenkurkun aluetta varoitettiin matalasta vedenkorkeudesta.
Kun tuo Lester hurrigaani riehuu parhaillaan muokaten Floridan rantoja tehtyään jo suuria tuhoja Haitilla, tuli mieleeni, että kaikkien merien vedet laskevat kun hurrigaani iskee yhden meren ylle ja myrskytuuli kuljettaa vesiä kohden rantoja.
Naurettavan lapsellinenhan ajatukseni tuolla kuivaa puron pohjaa katsellessani oli, mutta kerro minulle minne vedet katoavat. Mikä meri ne nielee, mitä rantaa huuhtovat.

Kaikkina aamuina ei tule katseltua ja mietittyä ympäristöä samalla intensiivisyydellä kuin tänään. Osa puista on alastomine oksineen valmiina tulevaan talveen, osa kukoistaa värikkäässä lehtipuvussaan kuin uhmaten tuulia.
Kesän asuttuina olleet risupesät koivujen oksien haaroissa huokuvat tummaa tyhjyyttään lehdettömissä puissa. Ei laula linnut, ei naura harakat lenkkipolun varrella.
Olikohan tämän ajatusten aamulenkin tarkoitus sellaista mitä en oikein ymmärtänyt.
Katsoin tummaan veteen ja siniselle taivaalle.
Molemmat näkyivät pohjattomina, mahdollisuuksia täynnä, vai mahdottomuuksiako minun mielikuviini avasivat.
Maailma on avara, kun en kahlitse ajatuksiani yhteen porraskiveen.

Valintoja viisaasti.

On pää täynnä suunnitelmia, vielä jos osaisi tehdä oikeita valintoja ja päätöksiä joita ei sitten heti huomenna olisi tarpeen katua.

Kun seison teiden, tai katujen risteyksessä ja valitsen oikealle menevän voin palata takaisin mamaan risteykseen ja tehdä uuden valinnan, mutta kun puhutaan päätöksistä joilla on vaikutusta muuhunkin kuin minun kulkusuuntaani eipäs sen peruuttaminen ole yksinkertainen ja helppo. Usein on vain elettävä virheidensä seurauksia kantaen.

Unelmia on helppo kasvattaa. Eivät paina paljon, mutta kuljettavat esteidenkin ylitse, ellei itse aseta unelmille rajaa. On muuten pakko joskus ajatella ku kuinka kalliiksi tulisi toteuttaa kaikki unelmansa. Ei riitä rahat kantamaan päätä pilviin.

Olisipa olemassa se viisasten kivi josta kaikki puhuvat. Onko sitä olemassakaan kun tuntuu ettei nykyisin kukaan osaa tehdä viisaita päätöksiä. Hallituskin peruu päätöksen toisensa perään, eli viisasten kivi taitaakin olla aina ja ikuisesti etsittävien viisauksien piilossa.
Ehkä olen oikealla tiellä omissa laskemoiduissa suunnitelmissani, sillä sain tänään tukea ajatuksilleni ihan asiantuntijan suusta. Viisas ajatus, sanoi hän, kun kerroin kuinka olen harkinnut ja miksi olen moisiin ajatuksiin asiassa ajautunut.
Ehkä teen niin, ehkä otan vielä asian ikäänkuin pöydälle, käännän nurin ja oikein niin moneen kertaan että tiedän olevani oikealla tiellä menossa päätepisteeseen.

Niin, ehkä olen oikeassa, mutta vielä on vara peruutta ja käynnistää koneet uudelleen.
Varjele jos taas pitää katua.