Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
lauantai 9. lokakuuta 2021
Utua.
Tekee hyvää kuivalle iholle ja kevyttä on hengittää. Ajankulua on monta lajia, ulkona liikkuminen yksi sieltä terveellisimmästä päästä, mutta eihän ulkona sentään kokonaisia päiviä liikuta, ellei ihan vaelluksella ole.
Viikko on tavallaan liukunut olemattomiin, on olevinaan niin tärkeää tekemistä, että kaikki jää tekemättä. Auton talvirenkaat nyt kuitenkin on kunnossa. Olihan sekin oma episodinsa. Kyllä on ero kuin yöllä ja päivällä, siihen verraten kun tänne pohjoiseen tulin ja renkaat kolkutti kaiken aikaa, kuin kanttisilla kumeilla olisin liikkeellä. Usein sellainen tunne tulee autossa istuessa, kun auto on seisonut paikoillaan pakkasessa pitkä aikoja, silloin renkaat ovat tavallaan painuneet maata vasten ja kestää hetken ajella ennenkuin tasaantuu kyyti. Noilla, alla olleilla ei tasaantunut 800km ajomatkalla.
Otinpas mukaan saumurin ja kankaita, mutta näinä hämärinä päivinä ei sen viereen ole kankaiden kanssa ollut edes halua istahtaa. Pitäisi olla hyvät valot ja oikeasta suunnastakin, kun ulkoa ei paljon päivä paista. Ennättäähän tässä, kun tuota muutakin askaretta on olemassa.
En ota kantaa politiikkaan, vaaleilla on kansa valinnut henkilöt tehtäviinsä, toiset tykkää, toiset ei. Asiattomiin arvosteluihin ei oikeastaan mitään syytäkään, niin vähän minuun vaikuttaa USA;n politiikka ja johtajat.
sunnuntai 30. toukokuuta 2021
Elokuisen aamun lempeä lämpö hiveli ihoasi
pyyhkäisit hikeä kasvoiltasi
pensasleikkuri ja kottikärryt olivat autossa
haravaa etsiskelit
olit lähdössä matkalle
istahdit kuljettajan paikalle autoon
nousit ja tulit sisälle
puhuimme hiljaa
mummi nukkui vielä
muutamia päivän suunnitelmia varmistit
”Äiti, huomenna minä tulen kotiin.”
sanoit ja heilautit kättä hyvästiksi auton ikkunasta.
soitit illalla minulle
tärkeitä juttuja ja toimitettavia asioita
”Äiti, huomenna minä tulen kotiin.”
yöllä tavoittelin sinua unessani
harmaan verhon takana seisoit puhumattomana
en soittanut sinähän nukut rakkaani.
Taivaan porttivahdilla oli toiset suunnitelmat
se oli laatinut aikataulun
kohtaamiset ja erot olivat niissä käsissä
lukitut salaisuudet se piti hallussaan
etkä edes unessa puhunut
mutta porttivahti varoitteli unen kautta
puheet on puhuttu
rakkauden valat vannottu
on aika lähteä ja tulla
tänään ja huomenna arkisesti
julmasti huomisesi kotiin paluu katkesi peltien rytinään
joku otti sinut syliinsä ja kantoi kotiin
taivaallisen porttivahdin ohi
hänen siunauksellaan olit palannut kotiin
taivaalliseen kotiin jonka kaukaisuuteen yhä tuijotan
näkemättä kasvojasi
kuulematta ääntäsi.
”Äiti, huomenna minä tulen kotiin.”
sinulle oli määrätty toinen koti
sinulle oli määrätty jotain tärkeämpää
minä annoin suukon kylmälle poskellesi
silitin ja puristin vasenta kättäsi kun oikeaa ei ollut
veisasin virren kalmistossa
jonka seinät huusivat ikävää veisuussani
ja arkun kansi suljettiin.
Välimatka sieltä ikuisesta puutarhasta kotiportillemme
on ajatuksena lyhyt - matkana tuhansien kyynelten
pituinen
perääsi huudetut kaipuun huudot ovat yhä matkalla luoksesi.
Katoaako ääni pitkällä matkalla
vastaustasi ei kuulu …
K.Järvinen. -97 muisto.
sunnuntai 23. toukokuuta 2021
Pohdintaa ystävyydestä aikana jolloin siitä käytiin kiivasta keskustelua monilla foorumeilla.
Mitä ystävyyteen kuuluu, mitä se velvoittaa, mitä se vaatii, mitä se lopulta on? Onko aitoa, elämän mittaista ystävyyttä olemassa. Kukin löytää siihen vastauksen omasta itsestänsä, omasta suhtautumisestansa ystäviin ja ystävyyden tuomasta tuesta elämän koettelemuksissa.
Tässä pohdintani vuosia sitten! Uusi julkisuus! Tälle sivustolle tein tästä tekstitäni Luonnoksen Ystävänpäivän aikaan, mutta julkaisu jäi roikkumaan Luonnos kansioon, joten tulkoon nyt julkaisuna.
30.09.2008 11:27
Missä ajatus ystävän,
mitä mielessä hänellä?
Mitä hän sinusta ajattelee,
mitä mielessään suunnittelee?
Mitä miettii hän elämästä,
mitä lopultakin tiedät ystävästä?
Siinäpä kysymys jota ajatus taas pyörittelee.
Meillä kaikilla on ystäviä, tai ainakin kutsumme monia ihmisisä ystäviksi.
Jotkut heistä ovat hyvinkin tärkeitä, toisten kanssa syntyy heikompi side.
Mistä ystävyys alkaa?
Moni ystävyys juontaa juurensa lapsuuteen, yhteisiin leikkeihin, kouluun,
kerhoihin, harrastuksiin ja työyhteisössäkin syntyy ystävyyttä.
Kuinka syviin tunteisiin ystävyys pureutuu, kuinka täydellinen luottamus
ystävyydessä syntyy, se riippuu yhteisymmärryksestä, sanoisin
samankaltaisuudesta ajatuksissa ja elämänarvoissa.
Omien ystävieni kohdalle tuo määritelmä osuu kuin taulu naulaansa, me
arvostamme samoja asioita elämässä, mutta emme ole samoin ajattelevia kaikissa
asioissa, koska se tekisi ystävyydestä pliisua, toinen toisensa myötävirrassa
virtaavaa massaa joka ei reagoi rinnalla kulkijaan yksilönä.
On hyvä kun voi avoimesti kertoa asioita, keskustella, vaihtaa mielipiteitä ja
tuoda oman mielipiteensä esiin.
Kuinka avoimia ystävyydessä toinen toistansa kohtaan voidaan olla, voidaanko,
ja uskalletaanko kertoa kaikki, syvimpiä sielun syövereitä myöten,
pohjamutiakin kaivellen omat ajatukset edes sille parhaalle ystävälle?
Hyväksyykö ystävä kaiken, suodattaako vihantunteemme ja purkauksemme,
ymmärtääkö silloinkin kun toisella on vain huonoja uutisia, huonoja
ajatuksia... eli toinen imee vain voimaa ystävyydestä, ei anna mitään?
Huomaako ystävä ystävänsä mielentilan muutokset, uskaltaako sanoa, että
"nyt et kuulosta järkevältä, mikä on pielessä?"
Tai uskaltaako sanoa ystävälle kaiken suoraan, luottaa siihen ettei toinen
loukkaannu suorasta puheesta, jos itse olet aina toiminut rehellisesti ja
avoimesti?
Vieläkin ajatukseni viipyy tuossa Kauhajoen tapahtumassa.
Alla ote Kauhajoen 23.09. 2008 tapahtumien uutisista MTV3
sivulta kopioituna.
______________________________________________________________________________________
JULKAISTU 17.02.2010
11:02 (PÄIVITETTY 22.02.2010 21:49) MTV3
Kolme opiskelijaa selvisi teeskentelemällä kuollutta
Kauhajoen koulumurhissa syyskuussa 2008. Tieto käy ilmi oikeusministeriön
tutkintalautakunnan nyt julkaistusta raportista. Koulun opiskelija Matti
Saari murhasi koulussa kymmenen ihmistä.
Kaksi
luokassa ollutta ei saanut vammoja lainkaan, yhtä oli ammuttu päähän.
Tiistaina
23. syyskuuta 2008 Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen-yksikössä oli
tiedossa tavanomainen koulupäivä, tutkintalautakunnan raportissa kuvataan.
Rakennuksessa oli koulusta saadun tiedon mukaan 260 ihmistä. …
__________________________________________________________________________________
Ampujan ystävä kertoo huomanneensa muutoksen ampujan
käytöksessä, persoonallisuuden muutoksen jo aiemmin, hän havahtui koska ystävä
muuttui, mutta hän ei ilmeisesti uskaltanut puhua asiasta ystävänsä kanssa
avoimesti, kysyä "mitä on tapahtunut, mitä mietit, mitä aiot tehdä,
voisinko auttaa sinua?"
Hän sanoi ajatelleensa, että kaikki on kunnossa, kun ampuja kertoi saaneensa
lääkityksen.
Ampujalla oli olemassa ainakin tämä yksi hyvä, oikea ystävä, mutta hänellä ei
ollut rohkeutta avautua ongelmissansa, ei ollut kykyä puhua siitä mikä hänellä
oli taakkana, kokemusten jakamista ystävän kanssa.
Surkea päätös ystävyydelle, mikäli yksi uhreistakin oli hänen läheinen
ystävänsä.
Joskus me jokainen luotamme vääriin ihmisiin, petymme ja kadumme, mutta
sellaista elämä on.
Kaikki mikä näyttää hyvälle, ei maistu hyvälle.
Omista tunteistakin pitää uskaltaa kertoa suoraan. On toisen pettämistä, jos
pitää yllä fraaseja, olettamuksia, luuloja … eli antaa väärän kuvan
ystävyydessä.
Miehen ja naisen välisessä ystävyydessä on aikuisuudessa kyse todellisesta
ystävyydestä, muutoinhan se olisi rakkautta. Tytöt muodostavat aina
tyttöporukoita, aikuisuuteen asti.
Miehet ovat poikia (jätkiä) toisilleen, myönteisessä mielessä, sellainenkin
suhde voi kestää läpi elämän.
Tytön ja pojan ystävyys, sekin voi syntyä jo leikkikoulussa ja kestää
aikuisuudenkin ystävyytenä, ilman että siihen liittyy mitään vakavampaa
suhdetta.
Ihaillen olen saanut seurata sellaista suhdetta, joka syntyi päivähoidossa ja
jatkuu edelleenkin, vaikka yhteydenpidot ovatkin harventuneet aikojen saatossa,
se on olemassa. Toinen samankaltainen jatkuu yhä, nyt päivittäisenä tapaamisena
koulussa, yhteisissä iltariennoissa jne.
Omat ystävyyssuhteeni, jossa on molempia sukupuolia ja työyhteisössä syntyi
enemmän yhteyksiä miehiin kuin naisiin, olosuhteista riippuen, ja yhteiset
harrastukset liittyivät enemmän miehisiin, jolloin olin yksi "hyvä
jätkä" miesten joukossa.
Toivon ettei mikään riko ystävyyttämme, ettei ystävyys ole vain naamio, vaan
että todellinen ihminen on ystävyydessä mukana ystävänä jonka kanssa voi jakaa
ilot ja surut.
Enempää en odota, enempää en voi antaa!
Eläköön ystävyys ilman vaatimuksia, ilman odotuksia, ilman sitoumuksia.
Vapaana lintukin lentää korkeammalle
sen laulu kaikuu kauemmaksi
tavoittaa useammat....
Älä vangitse laulajaa,
älä sulje sitä häkkiin.
Kirsti alias Tuoksuvattu.
Piirsin kukkia pellolta.. |
Hyvä tunne yön jälkeen.
Alkukesän sade jatkuu, on koleaa ja vielä vähän väritöntä
luonnossakin, kun kukkia ei ole maassa, eikä kukkivissa puissa ole kunnolla
kukkanuppuja näkyvissä. Ellei sataisi vettä, kesän tulo olisi kuin samana
päivänä 60 vuotta sitten. Hiukan kolea ja harmaa, mutta tunteita ja muistoja
täynnä.
Silloin oli sukua ja ystäviä juhlimassa kanssamme, nyt ei ole ketään heistä, ei sukua, ei ystäviä, mutta en kaipaa ketään tähän hetkeen, jossa tärkeintä on minun muistoni ja rakkauteni.
22.05.2021.
Näin unta, jossa oli hyvin merkityksellisiä juttuja ja tunnepitoisia
hetkiä riitti heräämiseen asti.
Arvo oli jollain porukkamatkalla miesystäviensä kanssa ja sain
sieltä viestejä, että heillä on suunnitteilla sellainen temppu, joka ei ole edes
mielikuvituksessa käynyt mielessä, mutta jonka he toteuttavat.
Joitain tietoja tihkui, mutta ei tuntuneet minusta edes
sellaisilta jutulta, jotka Arvoa kiinnostaisivat.
Muutaman päivän kuluttua, tai unessahan se aika oli pieni hetki,
he sitten palasivat.
Koko ”jätkäporukka” oli kuin uudesti syntynyttä, levänneitä ja
pirteitä. Katselin siinä kyllä tarkemmin ja olin havaitsevinani jotain uutta
heidän ulkoisessa olemuksessaan, jotain outoa, kun he vielä puhuivat viidestä piikistäkin,
yritin miettiä mitä se tarkoittaa, mitä ihmeen piikkejä lomalla, eihän kukaan
käytä lääkkeitä piikitettynä, ei ole huumeen käyttäjiäkään joukossa.
Siinä sitten kuuntelin matkan hauskoja juttuja, kuka oli tehnyt
mitäkin hassua ja kaikki tuntuivat nauttineen erilaisesta lomasta, jota kukaan
ei ollut koskaan kokenut. Taisi olla Veksi, joka kertoi, että eihän heillä koskaan
ollut mitään kesälomia. Kun kesällä oli kaikkein kiireisintä aikaa kotona,
maatilalla riitti töitä ja se tukkilauttojen uittokin pitkin Päijännettä, oli
heille rankkaa työtä, vaikka suuri aika siinä istuttiin veneessäkin ja
nautittiin kesän kuumista päivistä.
Nyt he kuitenkin olivat tehneet elämänsä reissun.
Kaverit häipyivät unessa kuin tyhjään.
Menin omiin puuhiini, Arvon jäädessä johonkin sivuun ja yht´äkkiä
mieleeni nousi sana ”botoksi, miksi se sana nyt tuli pyörimään ajatuksiini ja
viisi piikkiä?
Kävelin Arvon eteen. Katsoin hänen kasvojaan, ne olivat komeat
miehen kasvot, siniset silmät katsoivat minua lämpimästi ja hän tarttui minua
olkapäistä kiinni. Tarkastelin hänen kasvojaan, etsin pistosjälkiä, hämärästi
kuvittelin näkeväni kulmakarvojen vieressä pienen pistoksen jäljen, onko se
tuossa, ovatko he todellakin ottaneet botoksia naamaansa? Arvokin? Katselin
hänen kasvojaan, ne näyttivät nuoren miehen kasvoilta, sellaisiin olin ihastunut
ja rakastunut, noita kasvoja olin katsonut vieressäni tyynyllä, ne olivat hänen
kasvonsa ilmielävinä.
Seisoin siinä hänen edessään päätäni lyhyempänä, katselin häneen
hiukan ylöspäin ja kysyinkin, olivatko he kaikki ottaneet täytettä naamaansa,
miksi ja ketä varten, mikä hulluus heidän mieleensä oli iskenyt.
Arvo katsoi minua ja kielsi kyselemästä. Kysyin kuitenkin, että
oletko sinä matkaltasi löytänyt uuden, kuka on sellainen, jota varten kannattaa
täyteaineita naamaansa ottaa, kuka on sinulle niin tärkeä?
Hän katsoi minua silmiin, otti minut tiukkaan halaukseensa ja
kyyneleet silmissään sanoi; ”Sinä, sinä Kirsti Järvinen olet minulle elämäni
tärkein ihminen, olet rakkaimpani tänään ja eilen, kaikkina aikoina elämämme
yhteisissä päivissä. Etkö jo usko, rakastan sinua ikuisesti.”
Heräsin. Nousin nopeasti istumaan, ettei tämä hetki katoaisi.
Katsoin ympärilleni valoisassa kevät yössä. Olin yksin. Poissa
olivat kaverit, poissa oli minun rakkaani.
Tänään, juuri tänään on meidän hääpäivästämme kulunut 60 vuotta.
Hän tuli uneeni tunnustamaan ikuista rakkauttaan ja sain kertoa
omat tunteeni, vaikka ihmeenä koin herättyäni sen, etten unessa missään
vaiheessa muistanut, ettei hän enää ole elämässäni mukana kuin muistojen
kautta, niissä hän on aina komea nuorimies, minun mieheni.
Kiitos kaikista yhteisistä hetkistämme kaikissa vuosissa oli elämä
ja rakkaus, vaikka monen kivikon yli oli kiivettävä, suon mättäältä mättäälle
hypittävä, ja kiviä kerättävä kengästä, joka hiersi kantapäätä joskus hyvin tuskallisesti.
Meillä oli omat vaikeat hetkemme, etsimme itseämme ja vikoja löytyi aina
molemmista, mutta kuten rakennuksen salvoksessa, hirsi veistetään hirteen sopivaksi,
niin me veistelimme toisiamme, ja hirsien raot tilkittiin rakkaudella.
Hän on kuollut, mutta Rakkaus elää.
22.05.1961 – ( 15.08.1997 ) 22.05.2021.
torstai 13. toukokuuta 2021
Sellaista sattuu.
Muutaman kerran pyysin omalta lapseltani apua, myöhemmin hän hyvin pilkallisesti katsoi minua ja sanoi minun olevan läheisriippuvainen ja kertoi, että seuraavan kerran kun pyydän häntä luokseni, hän ei tule. En ole paljon pyytänyt, mutta minua on kyllä pyydetty.
Ne asiat olen pyyhkinyt mielestäni, jotkut ihmiset eivät kai ansaitse vanhempiensa rakkautta, sekin on tullut selkeästi esiin monissa julkisissakin puheenvuoroissa ja kokemusten kirjossa. Kaikki vanhemmat rakastavat lapsiansa ja kasvattavat heitä oman taitonsa ja ymmärryksensä mukaan, mutta kaikkia lapsia ei kasvatus miellytä.
Kun jäin suruni kanssa yksin, sain kokea kylmän käden kosketuksen ja lopulta suljin sydämeeni nekin sanat jotka olisi ollut hyvä puhua ulos oman hyvinvointini vuoksi. Ahdistus ja eräällä tavalla elämän pelko sitoivat sieluni eilisiin päiviin, menneisiin vuosiin ja tapahtumiin. Helvetillistä aikaa suoraan sanottuna ja sen elettyäni tiedän mitä on pimeä päivä ja tähdetön taivas.
Naapurini oli pelastusrenkaani.