Itsetunto.

Minä, kuten moni  ikäiseni, sain kasvatuksen joka oli sen ajan tiukkaa ja vaativaa.

Olen joskus ajatellut, että se oli jotenkin liiankin ankaraa, mutta kuitenkin ollut kiitollinen  vanhemmilleni siitä perustasta jolle olen voinut elämäni rakentaa.

Olen pyrkinyt rehellisyyteen ja avoimuuteen, mutta joskus elämässä on tilanteita joissa on pakko jättää sanomatta sellaista jolla tietää olevan haitallinen vaikutus kuulijaansa. Silti olen ollut rehellinen, enhän ole vääristellyt asiaa ja puhunut ovesta jos piti puhua jotain ikkunasta.

Tämä liika avoimuuuskin on haitallista. Tulee paljastaneeksi asioita joita ei ehkä haluaisikaan muiden puitaviksi, mutta en kadu noita paljastuksiakaan, nekin ovat osa minua, juuri ja vain minua.

Kanssaihmisten kanssa ei aina suju kuin elokuvissa. En tiedä, kaikkia ihmisiä vain ei opi lukemaan ja eniten minua loukkaa muiden selittelyt, asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä eikä selitellä ja puhua muunnettua totuutta. Viimeiset vuodet olen saanut olla vastaajana muiden syytöksiin, niiden syy on seurausta monista asioista ja päätöksistä joita minun on ollut tavallaan pakko tehdä. Taloudelliset menetykset ovat kasvaneet, mutta onneksi nykyisellään noiden asioiden tilanne on vakio, ellei siellä jossain edelleenkin keksitä jotain uutta "pääni menoksi". Häviötänsä he eivät ole helpolla myöntäneet, jos myöntävätkään.

Sanon kuin entinen hallikauppias, Katteluksen - mamma sanoi; "Kaikkia kauppoja ei kannata tehdä, ei sinunkauppojakaan".

Tuokin asia on sellainen jota kannattaa pohtia enemmän kuin rivin verran, mutta kuittaan sen nyt muutamalla sanalla. 

Olen solminut monia kauppoja, sinunkauppojakin, mutta loppuviikolla soitti eräs kauppakumppanini, kysyi pyykkikiven paikkaa ja kertoi olevansa ostokseensa tyytyväinen. Sepä lämmitti mieltäni. Tein myyyntituotteestani rehellisen selonteon, kerroin kaiken tietämäni ja vielä senkin mitä epäilin. Siitä olikin hyötyä, kaikki tuli kirjattua totuudenmukaisesti ja allekirjoitettiin asiallisesti.

Kunpa noissa suullisissakin kaupoissa, sinunkaupoissakin, voisi soveltaa samaa käytäntöä, että kaikki olisi muistissa molemmin puolin sovittuna, vaikka allekirjoittamatta.

En osaa ajatella tilannetta jossa ystävyys kuitataan turhilla syytöksillä ja puhumattomuudella.

Ikinä en ole moista kokenut, aina on asioista voitu puhua, ellei ole ilmiriitaa ja vihaa jota ei voi hallita muutoin kuin kääntymällä pois. Onko ystävyys niin halpaa? Olenko minä liian vaativa kun odotan avoimuutta ja kysyn sellaistakin mistä muut eivät  ehkä mitään puhuisi? 

Hyvä itsetunto on vahvuus joka auttaa suhtautumaan tuollaisiinkin kokemuksiin siten kuin pitääkin, kun en mitään voi, antaa  olla, minulla ei ole mielestäni mitään anteeksipyydettävää, en tietoisesti ole sanonut tai tehnyt nitään väärää, oman mielipiteeni takana seison edelleenkin, enkä ala valehtelemaan ja vääristelemään mitään tehtyä tai tekemätöntä elämässäni.

Ystävät ovat voimavara josta voi ammentaa, joita voi tukea ja joiden kanssa löytää eri puolia elämästä.

Kiitos, juuri sellaisia ystäviä minulla on ja on ollut. Hyviä muistoja on kertynyt, uusia harrastuksia on löytynyt ja yhteiset matkat ovat avartaneet maailmankuvaa, antaneet uutta pohjaa kokea ja jakaa tuntemuksia.

Olenhan minä ollut hukassa itsetuntoni kanssa, etsin pienistä palasista, eilisten murusista itseäni ja minuuttani. Tuntui jo ettei minulla ole edes omaa nimeä ja siinä tilanteessa tein muutoksia elämässäni. Niihin aikoihin tein vääriäkin johtopäätöksiä ja jouduin tavallaan omaa tyhmyyttäni ojasta allikkoon. Mitä tutumpi ihminen, sen vähemmän voi luottaa, tai eihän se kaikkien kohdalla toki pidä paikkaansa, mutta minä sain kyllä kokea ihmisten raadollisuuden, mutta löysin itseni.
Mitään kokemuksia ei voi sanoa turhiksi. Kaikesta oppii. Oppii olemaan varovaisempi, luottamaan intuitioon enemmän kuin muiden puheisiin.

Kaikki haavat paranevat, arpikudos voi olla jopa vahvempaa kuin entinen, haavoittuva pinta.
Haavoja nuollen koirakin makaa paikoillaan kun on juossut turhaan saaliin perässä ja käpälät ovat täynnä ohdakkeen piikkejä.

Uskon tietäväni kuka olen, mutta minulla ei ole mitään tarvetta nousta jakkaralle julistamaan minuuttani, riittää, että itse tiedän mitä haluan ja minkä voin antaa pois.
Tämä ikä alkaa jo olla luopumisen aikaa kaikin tavoin. Harvemmin elämään enää ilmestyy sellaisia hurman hetkiä, että luulisi nuortuneensa, mutta sellaisillakin hetkillä on oma osuutensa ihmisen onnellisuuteen ja siihen itsetuntoonkin.  Kunhan nyt pieniä ilon pisaroita ja pieniä voittoja, silloin kestää pienet murheetkin paremmin.