Paikkoja haavoihin.

Jokaisen ihmisen elämään sisältyy päiviä ja hetkiä jotka haluaisi unohtaa, kun niitä ei voi elää uudelleen, eikä kaikkia tekemiänsä erehdyksiä ja virheitä voi mitenkään pyyhkäistä tekemättömiksi, olemattomiksi kuin aaveita.

Me saamme haavoja ja aiheutamme niitä. Tahattomasti, tarkoittamatta loukkaamme muita ihmisiä ja haavojen paikkaaminen ei aina onnistu jos toinen ei osaa kuunnella, ei halua tarkastella asioita toisesta näkökulmasta.
En aina osaa huomioida kuinka herkkiä tapaamani ihmiset ovat ja siksi en myöskään osaa punnita puheitani tai tekojani., vaan he loukkaantuvat. Tahattomista teoista muokataan tahallisia, se on ihan tavallista kaikissa ihmissuhteissa. Lapsi uhmaa vanhempiansa, tuntee kaikkien annettujen elämänohjeiden olevan vain hänen kiusaamistaan, hänen itsemääräämisoikeutensa rajoittamista ja määräyksiä joita hänen on ihan mahdotonta noudattaa. Ellei hän muuta keksi, hän tekee juuri niin kuin kielletään, näyttääkseen ettei halua alistua, että hän uskaltaa. On vaikeaa saada lapsi tiedostamaan ohjeiden olevan rakkautta, että vanhempi haluaa suojella lasta, ei määrätä, vaan opastaa.
Aikuisten kesken sama asia toistuu, mutta usein elämänkokemukset ovat jo opettaneet ymmärtämään ettei kokemuksen kautta opittua tietoa jakava anna määräyksiä, vaan tietoa joka hänelle on kertynyt omista kokemuksista.
Nettikeskusteluja lukiessa huomaa kuinka lukija ei ymmärrä kirjoittajan sanomaa.
Siellä annetaan sana sanasta, kaksi parhaasta, eli hyökätään kirjoittajan kimppuun kuin oikeussalissa vaatien selitysta ja hyvitystä. Raadollinen nettimaailma jossa kaikki eivät varmasti edes pyri olemaan avoimia ja rehellisiä, jota käytöstä taas monet pitävät tärkeänä ominaisuutena jota muutkin arvostavat.
Palstoilla, joilla voi esiintyä  ns. kasvottomana, syntyy noita "sinä sanoit" tilanteita ja niiden seurauksena ujopa oikeudenkäyntiä. Olisikin hyvä esiintyä kaikkialla niin, että uskaltaa tunnustaa olevansa sanomansa takana. Silloin voi korjata mitä on korjattavaa, mutta toivottavasti ei kenekään tarvitse selitellä sanomisiaan siksi, että ne tahallaan koetaan loukkaavina, vaikka ei edes vihjata muihin kirjoittajiin. Yleistys mielipiteessä ei ole kohti ampumista.
Normaalissa elämässä, täällä live maailmassa noita väärinymmärryksiä tapahtuu, mutta usein ne on helppo korjata heti, tai hetken perästä. Aina sekään ei onnistu. Ei ole mahdollista paikata sellaista haavaa jonka olemassaolosta ei tiedä.
Kun meillä on vain tämä yksi elämä ja kaikki ihmissuhteet ovat ainutkertaisia, ei ole varaa menettää yhtäkään niistä pelkkien väärinkäsitysten vuoksi. Toista on pelkät vihan purkaukset, syyttelyt ja tuomitsemiset. Sellaiseen ihmissuhteeseen ei kannata tuhlata aikaansa. Ne vain tuhoavat omaa mieltä. Kun aikansa etsi syytä itsestänsä eikä löydä, on parempi selvittää mikä ja missä se todellinen syy ja, ellei asioita voi korjata, ne kannattaa sysätä syrjään ja unohtaa. Kaikkia haavoja ei voi laastarillakaan paikata. Kaikkai haavoja ei toinen huomaa. Onko minua haavoitettu, onko sinun pintanahkasi naarmuilla, vai ihan rikki? Elämässä on tilanteita joissa on pakko näitäkin seikkoja miettiä. Tässä niitä nyt puntaroin ja etsin aukkoja joista olen karannut, paennut itseäni ja sanojani, etsinyt niitä haavoja joita jotka yhä kirvelevät, mutta joiden haluan arpeutuvan.
En ole vahvin, mutta en tunnustaudu heikoimmaksikaan. Olenhan löytänyt itsetuntoni, minuuteni josta en luovu. Annan anteeksi ja osaan pyytää anteeksi, mutta, kaikkea ei voi unohtaa, vaikka haluaisi.