Tanssien ja tavallisesti tallaten.

Tanssiristeily, senioritanssia tunti tunnin jälkeen, istuen ja seisten, mutta koko keho mukana liikkeissä.
Hieno kolmen vuorokauden jakso, matkoineen kaikkineen. Merikin oli meille suosiollinen, ei huomannut olevansa merellä, paitsi kun hytin ikkunasta katseli. Ainoat kuohut laivan keulan piirtämä vana vedessä ja laivan sivulla. Siinä kuu peilautui komeasti ja aurinko antoi säteensä hytin sisään.
Vuosi taas seuraavaan.

Kaikki ohjaaja ovat todella ammattinsa osaavia ja tanssin kautta antavat meille oppilaille kuin uuden elämän. Nyt saimme opetella kansanlauluihin sovitettuja tansseja, myös istumatansseina, joita on kiva mennä vaikkapa palvetaloihin esittämään ja tanssittamaan asukkaita, samoin vanhainkotien sairaspuolelle. Vanhukset ylös petistä, istumaan ja tanssimaan. Siksi tämä harrastus on vienyt minut tuohon suureen Senioritanssijoiden joukkoon mukaan, siitä nautti itse, siitä nautti katsoja ja sitä on hauska viedä muillekin.

Muutoinhan nämä reissut ovat sellaisenaankin kivoja katkaisemaan tavallista tallaajan arkea.
Jo lähteminen, pakkaaminen ja matka ovat seikkailua sinällään. Bussissa oli vain kaksi matkustajaa. Toinen rouva oli menossa lentokentälle, minä Kamppiin. Ystävällinen kuljettaja soitti ajojärjestäjälle, ja niin hän sai luvan poiketa Seutulassa, rouva pääsi autoa vaihtamatta suoraan kentälle ja minä ennätin mainiosti kävellen satamaan.
Oli tas huippuhetki. Poikkesin Kauppatorilla torikahviossa. Istuin kaikessa rauhassa, tarkkailin turisteja joita siihen aikaan sunnuntai aamuna olikin paljon liikkeellä. Turistibussit purkivat sisältöä satamalaitureissa, risteilyalukset odottivat matkustajia ja minun laivani ei ollut edes saapunut vielä, koska sen lähtöhän on vasta illalla. Me kyllä ahtauduimme laivaan jo kello 12.00 jolloin ohjelmamme alkoi. Siitä se lähti käyntiin, hytteihin pääsimme myöhemmin, mutta matkalaukut jätimme yökerhoon, kahvittelimme ja lauloimme alkajaisiksi.
Tavarat hyttiin ja tanssi alkoi.

Kauppatori kuhisi matkailijoita ja totta kai paikallisiakin oli liikkeellä.
Helsinki oli kiva asuinpaikka, ja työkin oli siellä, mutta se ainainen kiire. Muistelin milloin minulla olisi ollut aikaa istua ihmettelemässä torillakaan, saati että edes Esplanadin puistossa olisin ennättänyt kaupunkielämää seuraamaan. Silloin oli aina olevinan kiire! Olen kadottanut kiireen tunnun. Valmistaudun kaikkeen ennakolta, lähden ajoissa ja ennätän katsomaan ympärilleni. Näen enemmän. Näen elämää ja eläviä, näen ja haistan kun en juokse elämäni ohi.

Tänään kuljen taas seikkailuun josta en ennakolta mitään tiedä.
Tiedän vain, että tänään tapahtuu. Teen varmasti joukon mukana sellaistakin mitä en ole eläissäni kokenut, mutta valmiina olen tarttumaan kiinni koko päivään.
Jos paukkuu, paukkukoon, jos repee, revetköön, mutta illalla voin tatusti sanoa nauttineeni täysin rinnoin.